kissakin katseli pää kallellaan. Kyse oli uroslinnusta. Myös punatulkkupariskunta vihelteli pihakoivun latvassa, vaikkei niitä ole näkynyt koko talvena täällä suunnalla Paimiota.
Fasaani vieraili eilen
pihapiirissä ja
4218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mmm
Ensimmäistä vuotta nauttimassa mummon mökistä.
Uusia elämyksiä joka päivä. Fasaanikukko oli tänään ns. kasvimaalla ja kun innokkaana siitä kerroin naapurille, niin sanoi että heti pois. Jos sinne tulee naaraitakin, niin porkkana ja hernesadon voi unohtaa. Lintukirja kädessä täällä opettelen ja siemenluetteloita tutkiskelen. Täydellisenä entisenä cityihmisenä olen saanut elämääni jotain ainutlaatuista.
jo monena päivänä ihmetelly kummaa kopinaa ja naputusta aina aikaajoin.Tänään selvisi syy,urosfaasani nokkii kellarin ikkunaa joka on maan tasossa,näkee oman peilikuvansa ja kuvittelee sitä vastustajaksi.
Menin jouku päivä sitten ulos pyörätelineelle viemään pyörää varastoon. Hämärissä ihmettelin. Kuka on päästänyt kissansa ulos. Se olikin pupu pihapiirissä.