Pelottaaaaa...

Mua aina välillä alkaa pelottaa ihan sairaasti että sekoan tai sairastun johonkin mielenterveyssairauteen joka pilaa elämäni. Tunnen itseni oudoksi ja jotenkin tyhjäksi... En haluaisi sairastua mutta joskus pelottaa hirveästi että entä jos...? Mua ahdistaa monet asiat ja oon sen piirteen itsessäni pikkuhiljaa hyväksymässä, mutta silti pelottaa jokin vakavampi. Itsessäänhän tämäkin alkaa olla aika sairasta että tarkkailee itseään ja ajatuksiaan koko ajan ja miettii että olenko seko... Muita samanlaisia?
6522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sinä ole mikään seko. Kannattaisi varmaankin kääntyä ammatti auttajan puoleen. Suosittelen! Ei välttämättä mikään mielenterveys sairaus pilaa loppu elämää, kun osaa hakeutua ajoissa hoitoon. Käyn itse terapeutilla mm.jännitys tilojen vuoksi ja voin suositella! Terapia on vasta alussa,olen käynyt nyt vasta kaksi kertaa ja joka kerta terapeutin vastaanotolta lähettyäni tulee erittäin hyvä fiilis ja hyvän olon tunne! Minulla kesti aikani ennen kuin uskalsin kääntyä terapeutin puoleen,mutta sitten ajattelin että ei se terapeutilla käyminen ainakaan pahaa tee ja omaksi parhaaksihan se vain on, kun on näitä suruja ja murheita. Tsemppiä ja toivottavasti löydät helpotusta pelkotiloihisi!

Äänestä
  • usko pois ei se muutu jos et itse nyt muutu ja lopeva tollane vitun masentelu. :)

    Äänestä

että jos joku sairaus on tullakseen, niin sen kanssa on sitten elettävä. Mieti ja tee itsellesi selväksi, mitä oikeasti pelkäät. Sanot pelkääväsi, että sairastut tai jotain muuta. Mitä sen jälkeen tapahtuisi? Mikä menisi pilalle.

Itselläni on pitkä sairaus takana, eikä elämäni ole pilalla.

Ehkä kannattaa yrittää ryhdistäytyä ja olla onnellinen siitä, minkälainen tällä hetkellä on.

Äänestä

hei, itselläni oli kamala hulluksitulemisen pelko puoli vuotta sitten. Se alkoi pienellä paniikkikohtauksella ja paisui sitten siitä kamalaksi psykoosin, skitsofrenian ym peloksi.

Voin kertoa, että oloni oli niin kamalan ahdistunut, että olin varma että olen jo hullu. Minussa oli muka kaikki "hulluuden" merkit. Mielestäni kaikki ajatukseni olivat hulluja. Tarkkailin itseäni koko ajan ja lopulta olin niin ahdistunut että en enää edes tuntenut olevani, todella epätodellinen, kamala olo.
Kävin pari kertaa lääkärissä vakuuttamassa skitsofreniaan sairastumistani ja hän määräsi rauhoittavia.

Tilanne meni kuitenkin niin pahaksi että en yksinkertaisesti pystynyt enää olemaan. Kaikki vakuuttelivat etten tule hulluksi.Sain lähetteen psyk.polille ja aloitin seronil lääkityksen. Käyn psykologilla kerran viikossa.

En ole vieläkään tullut hulluksi ja voin vakuuttaa että olin siitä varma :)

Oloni on ollut pitkään hyvä, normaali.

Ja tiedän myös että tuossa ahdistustilassa on turha selittää, että noh noh kyllä psykoosiinkin lääkkeet tehoavat. Ei, minä ainakin pelkäsin että juuri minulle tulee sellainen hulluus, ettei siihen auta mikään. Se oli kamalaa.

Voimia, kyllä se siitä!!

Äänestä

moi, mä olen itse aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista, pakkoajatuksista jne. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, kun en uskaltanut käyttää masennuslääkkeitä sivuvaikutusten pelossa. mulla auttoivat yrttihoidot (mäkikuisma, valeriaana, kärsimyskukkauute), bachin kukkatipat, vitamiinit ja mineraalit (sinkki, magnesium) ja rasvahapot (E-EPA kalaöljy) ja vyöhyketerapia, ja kirjoitan tämän tarinani tänne, jos tästä vaikka voisi olla jollekin apua, jos tuntuu et kaikki toivo on mennyttä, mikään ei auta, niin älä luovuta vielä!

-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä! Olen lukenut paljon, kuinka se on ollut se pelastava oljenkorsi, joka on auttanut, kun masennuslääkkeet eivät ole tai ei ole sivuvaikutusten takia voitu käyttää, eli
sitä ainakin kannattaa kokeilla, josko se voisi auttaa. Noni-mehusta suosittelen myös lukemaan, Marja-Liisa Kirvesniemihän kertoi aikoinaan parantuneensa uupumuksestaan ja masennuksestaan nonin avulla. Netistä löytyy paljon hyviä kertomuksia nonista, erityisesti masennuksen, voimattomuuden ja uupumuksen hoidossa.

-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa. E-EPA kalaöljy on oikeasti tehokasta masennuksen ja mielenterveyden hoidossa.

-mäkikuisma on hyvä antidepressantti, ja rauhoittumiseen ja ahdistuksen ja pelkojen lievittämiseen käytin valeriaanaa ja kärsimyskukkaa, nämä on kuulemma hyviä ahdistukseen, pakkoajatuksiin, unettomuuteen jne. käytin näitä kolmea yrttiä ja ne tuntuivat auttavan hyvin.

-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa ja cherry plum-uute auttaa kun pelkää tulevansa hulluksi ja järjen ja kontrollin menettämisen pelkoon, kun pelkää tekevänsä jotain kamalaa, jotain mitä ei halua ja star of betlehem auttaa järkytyksiin, traumaattisista kokemuksista toipumiseen ja esim. mimulus auttaa sairauspelkoihin. Tippojen käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa kutakin valittua kukka-uutetta lasilliseen vettä, josta muutama kulaus päivän mittaan. Näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, melkeinpä kaikista, yksi tippapullo maksaa jotain 8-10 euroa.

-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Söin riisiä, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, täysiarvoista ravintoa, olen tullut siihen tulokseen että olen ollut ruoka-aineherkkä ja eritoten sokeri ja kofeiini saa aikaan huonon olon myös psyykkisesti, hermostoni ei jotenkin kestä niitä hyvin. Tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen (orthomolecular medicine), jossa mielenterveyden ongelmia, kuten skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, masennusta, paniikkihäiriöitä yms. hoidetaan vitamiineilla, mineraaleilla ja rasvahapoilla ja ruokavaliomuutoksilla (jätetään valkoiset vehnäjauhot ja sokerit, lisäaineet ja kofeiinit pois, koska ruoka-aineyliherkkyydet aiheuttavat myös psyykkisiä oireita ja nämä ruokavaliomuutokset todella helpottavat monien oloa). E-EPA-kalaöljy, sinkki, magnesium ja B-vitamiinit ja vielä jotkut muut millä hoidetaan näitä ongelmia. Luin, että esim. skitsofreniapotilailla on todettu hyvin alhaiset sinkki-arvot verestä joten sinkin täydennys mineraalivalmistein on tärkeä osa hoitoa.

-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.

-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.

-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!

-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi ja uskalsin tehdä niitä asioita, joita halusin ja jotka tekivät minut iloiseksi sen sijaan että pakotin tekemään sitä mikä sai minut ahdistuneeks ja onnettomaksi, ja annoin itseni olla se mikä olen, eikä aina tarvinnut olla niin tehokas ja aikaansaava, vaan annoin luvan nauttia tv:n katsomisesta ja muusta, ja luovuin ainaisesta pakosta olla tehokas, aikaansaava ja "menijä".

-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...

-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.

-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja laventeli ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia, rauhoittavat oloa. Oli siitä aromaterapiastakin apua!

-Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut" helpotti oloa myös tosi paljon.




   






   

Äänestä

SOTAA JA LIIKENNEONNETTOMUUKSIA, KUN OSAISI ELÄÄ PELKÄÄMÄTTÄ, JA SITTEN ON TÄMÄ KORVANVAIVAKIN, TULENKO KOSKAAN NORMAALIKSI,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekoko? kirjoitti:

Mua aina välillä alkaa pelottaa ihan sairaasti että sekoan tai sairastun johonkin mielenterveyssairauteen joka pilaa elämäni. Tunnen itseni oudoksi ja jotenkin tyhjäksi... En haluaisi sairastua mutta joskus pelottaa hirveästi että entä jos...? Mua ahdistaa monet asiat ja oon sen piirteen itsessäni pikkuhiljaa hyväksymässä, mutta silti pelottaa jokin vakavampi. Itsessäänhän tämäkin alkaa olla aika sairasta että tarkkailee itseään ja ajatuksiaan koko ajan ja miettii että olenko seko... Muita samanlaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu