Vanhoillislestadiolaisilla on niin paljon omaa höpöhöpö-opetusta, että niihin menisi yhden ihmisen ikä, jos ne kaikki yrittäisi oikoa.
Otan tässä tarkasteltavaksi yhden vl-harhaopin eli opetuksen seksuaalisuudesta ja seksistä.
Veeällät opettavat, että
- ehkäisy on syntiä ja Raamattu kieltää sen
- ehkäisty seksi vaimon ja miehen välillä on vain lihan himojen tyydyttämistä ja ei-sallittua
Molemmat POTASKAA.
Raamattu EI KIELLÄ ehkäisyä.
Edelleen Jumala on tarkoittanut vaimon ja miehen välisen seksuaalisuuden ja rakastelun vaimoa ja miestä lähentäväksi elämän osatekijäksi. Naurettavaa opetusta, että ehkäisty rakastelu/seksi olisi muka vain lihan himon tyydyttämistä ja että sitä Jumala ei hyvällä katsele.
Eihän se nyt niin ole, että mies voi käydä emännän kololla hätäisesti ja vain siksi, että jälleen halutaan äkkiä nopeasti uusi "pikku Väänänen" alulle.
Ei toki!!
Jumala on luonut ihmisen kaikkineen päivineen. Niinpä Jumala on luonut MYÖSKIN ihmisen seksuaalivietin ja -halun. Tämä menee tänä päivänä toki monissa kohdin täysin pieleen - porno, prostituutio yms. Mutta nyt en puhu niistä vaan puhun aviopuolisoiden välisestä seksistä.
Miksi opetetaan asioita eri tavalla mitä Jumala on tarkoittanut? Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen aviopuolisoiksi keskenään, jatkamaan sukua sekä nauttimaan myöskin toisistaan ja toistensa kehoista seksuaalisesti.
Niinpä:
Rakastakaa puolisoitanne, rakastelkaa puolisoittenne kanssa niin paljon kuin hyvältä tuntuu ja värkit antavat myöten, hellikää toisianne.
Päästelkää paljaalla, jos tuntuu että pikkuinen olisi nyt paikallaan (Jumala sitten päättää senkin, tuleeko se pikkuinen). Ihminen päättää - Jumala säätää.
Ehkäiskää silloin, kun se tuntuu oikealta sillä hetkellä.
Miksi kokisimme seksuaalisuuden jotenkin ahtaaksi tai epämääräiseksi elämän osa-alueeksi?
Vapauteen Kristus vapautti meidät tässäkin asiassa - avioliiton sisällä.
Milloin saa rakastella?
71
20505
Vastaukset
- Minä
kirjoitus.
- oli
,,,
- Milloin saa_?
oli kirjoitti:
,,,
http://www.hot.ee/freevideo/enter/enter.html
Rakastaa ja orgasmit tulevat :)
- Miesihminen
onko teidän seksi vaimon kanssa tosiaankin tyyliä: pikaisesti pökitään peiton alla ja ainoa tarkoitus on lasten hankkiminen?
Kaikki muu on väärää ja synnillistä. Näinkö?- Tavallinen suomalainen
kiinnostaa tuo sama asia.
- al karahwi
Tavallinen suomalainen kirjoitti:
kiinnostaa tuo sama asia.
aviopari pitää toisiaan hyvänä rakkaudesta ja silloin kun se kokee asian innostavan. Rakastelu on Herramme antama lahja ja voimautumisen keino maanpäällä. Jumalan lahjassa ei ole syntiä, kun sillä rakennetaan rakkautta. Lestadiolainen, elävä kristillisyys on hyvin rakkausmyönteinen asia!
- Jyvät laariin
al karahwi kirjoitti:

"Lestadiolainen, elävä kristillisyys on hyvin rakkausmyönteinen asia!"
hyvin runsaslapsimyönteinen asia. :)) - Aviomies
al karahwi kirjoitti:
aviopari pitää toisiaan hyvänä rakkaudesta ja silloin kun se kokee asian innostavan. Rakastelu on Herramme antama lahja ja voimautumisen keino maanpäällä. Jumalan lahjassa ei ole syntiä, kun sillä rakennetaan rakkautta. Lestadiolainen, elävä kristillisyys on hyvin rakkausmyönteinen asia!
pitäisi tehdä tilanteessa, jossa vl-äiti on synnyttänyt vaikkapa 8 lasta ja lääkäri sanoo hänelle, että seuraava synnytys vaarantaa naisen hengen ja terveyden?
Mikä on sinun HENKILÖKOHTAINEN ohje tälle naiselle/avioparille tässä tapauksessa? - vrk
No ei se ole sellaista vaan todella nautinnollista Varmasti moni kadehtisi jos tietäisi..Luuletko että meikänaiset on noin tomppeleita että pikapanoon tyytyisivät? Kuule meillä on tiukat laatuvaatimukset ja niihin kuuluu että Nainen ensin. Mites itselläs?
- vrk
Aviomies kirjoitti:
pitäisi tehdä tilanteessa, jossa vl-äiti on synnyttänyt vaikkapa 8 lasta ja lääkäri sanoo hänelle, että seuraava synnytys vaarantaa naisen hengen ja terveyden?
Mikä on sinun HENKILÖKOHTAINEN ohje tälle naiselle/avioparille tässä tapauksessa?Miksi sitä pitää täällä keskustella. Johan tuo asia on vatvottu: jos oikeasti gynekologian erikoislääkäri on sitä mieltä (eikä joku Puolangan/Pihtiputaan lestadiolaisia vihaava terveyskeskuslääkäri joka henk.koht kapeakatseisuudestaan johtuen ei osaa muuta kuin lestadiolaisista puhua ja on sitä mieltä että lestadiolaiset ei saisi lisääntyä ollenkaan) niin tottakai lääkäriä uskotaan.JA jos siis ennen kaikkea äiti on sitä mieltä. Ja äiti voi myös itse ottaa tämän näkökulman esille ja moni onkin ottanut. Ei meille lääkäreiden tarvitse tulla kertomaan milloin terveys on siinä pisteessä, me kyllä osataan itsekin sanoa. Joillakin fysiikka kestää 15 lasta ja joillakin yhden.
Piste. - Aviomies
vrk kirjoitti:
Miksi sitä pitää täällä keskustella. Johan tuo asia on vatvottu: jos oikeasti gynekologian erikoislääkäri on sitä mieltä (eikä joku Puolangan/Pihtiputaan lestadiolaisia vihaava terveyskeskuslääkäri joka henk.koht kapeakatseisuudestaan johtuen ei osaa muuta kuin lestadiolaisista puhua ja on sitä mieltä että lestadiolaiset ei saisi lisääntyä ollenkaan) niin tottakai lääkäriä uskotaan.JA jos siis ennen kaikkea äiti on sitä mieltä. Ja äiti voi myös itse ottaa tämän näkökulman esille ja moni onkin ottanut. Ei meille lääkäreiden tarvitse tulla kertomaan milloin terveys on siinä pisteessä, me kyllä osataan itsekin sanoa. Joillakin fysiikka kestää 15 lasta ja joillakin yhden.
Piste.nimimerkki "al karahwi"?
Ethän sinä kai ole mikään Suomi24:n määräämä palstapoliisi, joka määrää rajat sille, mistä keskustellaan ja mistä ei.
Miksi laitat pisteen perään, jos kysymys oli esitetty jollekin aivan toiselle henkilölle kuin sinulle?
Onko joku vähän liian innokas ja pyrkii olemaan sekä oma itsensä että puolet muistakin palstalaisista? - !!!
vrk kirjoitti:
Miksi sitä pitää täällä keskustella. Johan tuo asia on vatvottu: jos oikeasti gynekologian erikoislääkäri on sitä mieltä (eikä joku Puolangan/Pihtiputaan lestadiolaisia vihaava terveyskeskuslääkäri joka henk.koht kapeakatseisuudestaan johtuen ei osaa muuta kuin lestadiolaisista puhua ja on sitä mieltä että lestadiolaiset ei saisi lisääntyä ollenkaan) niin tottakai lääkäriä uskotaan.JA jos siis ennen kaikkea äiti on sitä mieltä. Ja äiti voi myös itse ottaa tämän näkökulman esille ja moni onkin ottanut. Ei meille lääkäreiden tarvitse tulla kertomaan milloin terveys on siinä pisteessä, me kyllä osataan itsekin sanoa. Joillakin fysiikka kestää 15 lasta ja joillakin yhden.
Piste.tyyppi, kun et tajua pysytellä omassa pilttuussasi ja omalla vastausreviirilläsi kuten muutkin tekevät.
- Eetu
!!! kirjoitti:
tyyppi, kun et tajua pysytellä omassa pilttuussasi ja omalla vastausreviirilläsi kuten muutkin tekevät.
ei opi mitään.
- sotahevonen
Aviomies kirjoitti:
pitäisi tehdä tilanteessa, jossa vl-äiti on synnyttänyt vaikkapa 8 lasta ja lääkäri sanoo hänelle, että seuraava synnytys vaarantaa naisen hengen ja terveyden?
Mikä on sinun HENKILÖKOHTAINEN ohje tälle naiselle/avioparille tässä tapauksessa?ja nuotiosavuja kauhusta hirnuen. Vielä kysytkin. Eikös järjen käyttö ole teillä sallittua? Meillä sotahevosilla on siihen oikeuden lisäksi jopa velvollisuus. Katsos: meillä on ihmiseen verrattuna paljon suurempi pää (ja sisällä aivot).
- Hoitsu
Aviomies kirjoitti:
pitäisi tehdä tilanteessa, jossa vl-äiti on synnyttänyt vaikkapa 8 lasta ja lääkäri sanoo hänelle, että seuraava synnytys vaarantaa naisen hengen ja terveyden?
Mikä on sinun HENKILÖKOHTAINEN ohje tälle naiselle/avioparille tässä tapauksessa?Niinpä...ei voi kuin ihmetellä. Seurasin tapausta jossa äitimuori oli synnyttänyt 16 lasta, käveli kyynärsauvojen avulla kun jalat eivät enään kantaneet. Oli tietoinen, että raskaaksi ei enään saisi tulla, terveys oli jo niin rempallaan.
Mies tyydytteli lihaiset himonsa, muori taas paksuna ja kuoli synnytykseen.
Alta kolmen kuukauden äijällä oli uusi muija ja välittömästi paksuna. Nyt perheellä kasassa sitten tätä nykyä yhteensä 26 lasta. Huonosti hoidettuja lapsia, riekkuvat pitkin kylää räkä poskella ja aina liian vähissä vaatteissa, laihoja ja riutuneen näköisiä tenavia kaikki. Epäilenpä suuresti, riittääkö jokaiselle edes syliä ja rakkautta vanhemmilta.
Vitun himonussijajänikset, pakkosterilointiin viiden lapsen jälkeen että pystyvät huolehtimaan 100%:sesti jokaisesta syntyneestä ! - Aivan turhaa
!!! kirjoitti:
tyyppi, kun et tajua pysytellä omassa pilttuussasi ja omalla vastausreviirilläsi kuten muutkin tekevät.
ruutia tuohon tapaukseen. Vaikuttaa "hieman" hölmöltä.
- Pena
Hoitsu kirjoitti:
Niinpä...ei voi kuin ihmetellä. Seurasin tapausta jossa äitimuori oli synnyttänyt 16 lasta, käveli kyynärsauvojen avulla kun jalat eivät enään kantaneet. Oli tietoinen, että raskaaksi ei enään saisi tulla, terveys oli jo niin rempallaan.
Mies tyydytteli lihaiset himonsa, muori taas paksuna ja kuoli synnytykseen.
Alta kolmen kuukauden äijällä oli uusi muija ja välittömästi paksuna. Nyt perheellä kasassa sitten tätä nykyä yhteensä 26 lasta. Huonosti hoidettuja lapsia, riekkuvat pitkin kylää räkä poskella ja aina liian vähissä vaatteissa, laihoja ja riutuneen näköisiä tenavia kaikki. Epäilenpä suuresti, riittääkö jokaiselle edes syliä ja rakkautta vanhemmilta.
Vitun himonussijajänikset, pakkosterilointiin viiden lapsen jälkeen että pystyvät huolehtimaan 100%:sesti jokaisesta syntyneestä !Monet tämän maailman ihmiset eivät osaa huolehtiä edes siitä yhdestä ainoastaan...
Perheidylli on hajalla, kun heti vaihdetaan suhdetta, kun pieniäkin ognelmia esiintyy.
Vastuu tekemisistään puutuu monella. Lapset sitten kärsivät ja vanhemmat eivät anna aikaa lapselle edes senkään vertaa, mitä ne tarvitsisivat kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuisiksi. Se näkyy jo Suomessa mielenterveystilastoissa. - !!!
Pena kirjoitti:
Monet tämän maailman ihmiset eivät osaa huolehtiä edes siitä yhdestä ainoastaan...
Perheidylli on hajalla, kun heti vaihdetaan suhdetta, kun pieniäkin ognelmia esiintyy.
Vastuu tekemisistään puutuu monella. Lapset sitten kärsivät ja vanhemmat eivät anna aikaa lapselle edes senkään vertaa, mitä ne tarvitsisivat kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuisiksi. Se näkyy jo Suomessa mielenterveystilastoissa.10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein? - kielo
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.

Onko oikein?sanottu,asiaa !
- Tällä tavalla

Onko oikein?"Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?"
on. - päivähoitaja
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?Kymmenen lasta eivät ole yhtäaikaa syli-ikäisiä lapsia. Korkeintaan kolme, neljä on sylissä istujia, heistäkin kahden pienimmän ollessa päiväunilla voi isompia pitää sylissä tai muuten vaan olla. Kaikki on vain järjestelykysymys.
Tämän päivän Hesarissa pääministeri kehotti suomalaisia tehtailemaan lapsia. Hyvä, että jotkut edes jaksaa sitäkin rankkaa työtä. Montako lasta sinulla on? - vrk
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?Niinpä sinulla sitä rakkautta tuntuu piisaavan täällä nettiläisillekin kun olet a) joko itse niin vähän ruikkinut b) itse pienestä perheestä
Jos sinulle itsellesi on tuo rakastaminen ja ystävällisenä olo ja jopa kauniisti käyttäytyminen niin voimillekäypää kun minuakin kiusasist monta viikkoa yhteen menoon niin älä luule että se kaikille olisi aivan yhtä raskasta ja voimia kuluttavaa. Kaikilla ei ole sama filosofia kuin sinulla että voimat menee rakastaessa ja lapsia hoitaessa, jotkut saattavat jopa ajatella että viimeistä rakastaa eniten kun tietää että on aikalailla viimeinen kun äiti on jo niin vanha. - vrk
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?Mistä ihmeestä sinulle on tullut tuo lapsivihamielinen asenne. Onko sinua hakattu lapsena?
Minä RAKASTAN imettämistä. Se on ihanaa. Se on elämys.Se ei ole minulle työtä. - vrk
päivähoitaja kirjoitti:
Kymmenen lasta eivät ole yhtäaikaa syli-ikäisiä lapsia. Korkeintaan kolme, neljä on sylissä istujia, heistäkin kahden pienimmän ollessa päiväunilla voi isompia pitää sylissä tai muuten vaan olla. Kaikki on vain järjestelykysymys.
Tämän päivän Hesarissa pääministeri kehotti suomalaisia tehtailemaan lapsia. Hyvä, että jotkut edes jaksaa sitäkin rankkaa työtä. Montako lasta sinulla on?Joillekin on niin iso ponnistus jo oman itsensä raahaaminen netin ääreen että eivät jaksa AJATELLAKAAN lapsen kasvatusta. Saatikka sylissäpitoa!
Mikä kenenkin voimat vie...
Lapset ovat minun elämäni suurin rikkaus.Jotkut eivät tosiaan osaa organisoida päiviään ja syyttävät sitten muita siitä..Ja esittävät että automaattisesti pienen perheen lapset saisivat rakkautta. Lapsilukumäärä ei kerro yhtikäs mitään kasvatuksen laadusta tai rakkauden määrästä. - kirjoitettu
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?ja totta. Tietenkin vanhoilliset pyrkivät selittämään asian toisin mutta miksikä se siitä muuttuu. Kaikki ymmärtää että liika on liikaa.
- !!!
vrk kirjoitti:
Mistä ihmeestä sinulle on tullut tuo lapsivihamielinen asenne. Onko sinua hakattu lapsena?
Minä RAKASTAN imettämistä. Se on ihanaa. Se on elämys.Se ei ole minulle työtä.ne henkilöt lapsivihamielisiä, joilla ei ole niitä vähintään 10?
Mielenkiintoinen teoria...
PS. Minä en ainakaan ole. - vrk
!!! kirjoitti:
ne henkilöt lapsivihamielisiä, joilla ei ole niitä vähintään 10?
Mielenkiintoinen teoria...
PS. Minä en ainakaan ole.Sinulla on lapsi-ja äivihan lisäksi lukihäiriö. En ole sanonut noin kuin väität. Olen sanonut että sinulla on viha.
- !!!
vrk kirjoitti:
Sinulla on lapsi-ja äivihan lisäksi lukihäiriö. En ole sanonut noin kuin väität. Olen sanonut että sinulla on viha.
hakattu aikuisena?
- vrk
!!! kirjoitti:
hakattu aikuisena?
No ei ole.
Mutta asiaan: en ymmärrä miksi sinusta tämä ehkäisyasia on niin iso asia, ilmeisesti aivan kynnyskysymys. - Hali
kai ne on hiirelläkin! Itse olen kasvanut vanhoillislestadiolaisessa ympäristössä...
Se mikä minusta tuntuu pahalta on, että mielestäni näissä perheissä ei mies pidä naista minkään arvoisena. En tiedä voiko asiaa yleistää, mutta nämä ovat minun kokemukseni. Onko tämä kasvatuksen tulos? Toivon vain, että nuoremmat ajattelevat jo asioista eri tavalla. Mietin vain, että jos rakastaa toista haluaa myös rakastella. Eikä vain siksi, että suku jatkuisi. - Muija
!!! kirjoitti:
10-20 lasta, niin silloin vanhemmat eivät millään kykene antamaan lapsille sitä hellyyttä, rakkautta, polvella pitoa yms. jonka JOKAINEN LAPSI ansaitsee vanhemmiltaan.
Pitää ilman muuta paikkansa, että maassamme on pilvin pimein ryyppääviä, tappelevia jne. vanhempia, joiden lasten asema ei ole hääppöinen.
Vaan niin joutuvat vl-perheessäkin lapset liian nuorina leikkimään aikuista, kun joutuvat hoitamaan ja huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät kertakaikkiaan ehdi. Äidillä on aina uusi natkuttamassa tissiä etc.
Lapsen pitäisi saada olla lapsi, mutta hän joutuukin sijaisvanhemmaksi.
Onko oikein?ei vanhemmilla voi mitenkään olla aikaa kaikille lapsilleen. Olen sen verran nähnyt työssäni tätä maailmaa, siis perhetyössä. Kaikki perheet eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta tämän kylän kauhukakarat ovat usein lestadiolaisperheistä. Kun kotona on kova kuri tehdään kolttoset sitten kylällä, valitettavasti! tuleeko näistä lapsista tunnevammaisia aikuisia?
- olen
Muija kirjoitti:
ei vanhemmilla voi mitenkään olla aikaa kaikille lapsilleen. Olen sen verran nähnyt työssäni tätä maailmaa, siis perhetyössä. Kaikki perheet eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta tämän kylän kauhukakarat ovat usein lestadiolaisperheistä. Kun kotona on kova kuri tehdään kolttoset sitten kylällä, valitettavasti! tuleeko näistä lapsista tunnevammaisia aikuisia?
Minä olen lestadiolaisesta perheestä 13 lasta, itselläni on 8 lasta. Minä en mielestäni ole tunnevammainen, enkä usko, että sisarukseni tai lapseni olisivat. Osa sisaruksistani on kieltänyt uskonsa, mutta eivät edes he ole kylällä hillumassa.
- Jojo
Oletko sinä ollut katselemassa kun vl.uskovainen aviopari on ollut"niissäpuuhissa" miten sinä voit kommentoida sellasta asiaa mistä et TIEDÄ TOTUUTTA Minusta tuntuu että sinä tahallasi tuot noita vääristyneitä väitteitäsi ja tahallasi luot meikäläisistä mitä kummallisempia mielikuvia.Jos sinä olisitMIES niin rakentavassa hengessä keskustelisit etkä aina sohisi "pilkkakirveellä" Meillä suomessa on uskonnon vapaus tiedätkö sen?
- !!!
"Veeällät opettavat, että
- ehkäisy on syntiä ja Raamattu kieltää sen
- ehkäisty seksi vaimon ja miehen välillä on vain lihan himojen tyydyttämistä ja ei-sallittua"
mutta minua ei kiinnosta tippakaan tulla seuraamaan sinun ja eukkosi muhinointia. Taitaa muuten olla melkoinen "pikataival" (tuli mieleen, kun on tuo Jyväskylän ralli menossa).
Minä kommentoin sitä mitä veeällät ovat itse tällä palstalla kirjoittaneet. Eli mm. sen, jonka olen kopioinut ylle.
Jos ne ovat vääristyneitä asioita, niin sille minä en mahda mitään, koska ne ovat palstan veeällien kirjoittamia. - Eros
!!! kirjoitti:
"Veeällät opettavat, että
- ehkäisy on syntiä ja Raamattu kieltää sen
- ehkäisty seksi vaimon ja miehen välillä on vain lihan himojen tyydyttämistä ja ei-sallittua"
mutta minua ei kiinnosta tippakaan tulla seuraamaan sinun ja eukkosi muhinointia. Taitaa muuten olla melkoinen "pikataival" (tuli mieleen, kun on tuo Jyväskylän ralli menossa).
Minä kommentoin sitä mitä veeällät ovat itse tällä palstalla kirjoittaneet. Eli mm. sen, jonka olen kopioinut ylle.
Jos ne ovat vääristyneitä asioita, niin sille minä en mahda mitään, koska ne ovat palstan veeällien kirjoittamia.Minua kyllästyttävät nämä !!!:n opetukset siitä, miten vl:t opettavat. !!! kasvattaa tehokkaasti uskonto-kielteisyyttäni ja suoranaista vastenmielisyyttäni hänen edustamaansa ajattelua kohtaan. Oikea usko on erilaista, mutta sitäpä tämä palstariesa ei tunne.
!!!:n kannanotoille on tyypillistä, että JOKAINEN, joka ajattelee eri tavalla kuin hän, on vl, ja jokainen joka rohkenee leikitellä hän ajatuksillaan tai nimimerkillään, on "vl-pelle". Todennäköisesti minäkin olen hänelle "vl", vaikka en tällä hetkellä edes tunne vl-kristittyjä, en ainuttakaan livenä. - !!!
Eros kirjoitti:
Minua kyllästyttävät nämä !!!:n opetukset siitä, miten vl:t opettavat. !!! kasvattaa tehokkaasti uskonto-kielteisyyttäni ja suoranaista vastenmielisyyttäni hänen edustamaansa ajattelua kohtaan. Oikea usko on erilaista, mutta sitäpä tämä palstariesa ei tunne.
!!!:n kannanotoille on tyypillistä, että JOKAINEN, joka ajattelee eri tavalla kuin hän, on vl, ja jokainen joka rohkenee leikitellä hän ajatuksillaan tai nimimerkillään, on "vl-pelle". Todennäköisesti minäkin olen hänelle "vl", vaikka en tällä hetkellä edes tunne vl-kristittyjä, en ainuttakaan livenä."Minua kyllästyttävät nämä !!!:n opetukset siitä, miten vl:t opettavat."
Täältä on oppi ammennettu veeällien kirjoituksista, ja niitä pyrin kommentoimaan sekä oikomaan Raamatun vastaisia vl-HARHAOPETUKSIA; kuten:
- "vain me olemme..."
- "ehkäisy on syntiä"
- "ihmisen uskoontuloon tarvitaan aina kyytipojaksi vl"
- jne
TOTUUS vain tekee usein kipeää - sekä veeällille että näköjään myös sinulle.
"!!!:n kannanotoille on tyypillistä, että JOKAINEN, joka ajattelee eri tavalla kuin hän, on vl"
Puhut täyttä POTASKAA. - Eros
!!! kirjoitti:
"Minua kyllästyttävät nämä !!!:n opetukset siitä, miten vl:t opettavat."

Puhut täyttä POTASKAA.Mieluummin kuuntelen ihmisiä ITSEÄÄN kuin !!!:n toisen käden opetuksia siitä, mitä mieltä vl:t ovat.
Kaikki, mitä !!! opettaa vl:sta, on muilta kuultua: hänhän ei ole edes kuunnellut vl:ia itseään. Naurettavinta tässä on se, että vaikka nämä ihmiset miten yrittäisivät itse oikoa, että !!! on HARHAOPETTAJA, tämä ei usko mitään: !!! kyllä tietää jo luonnostaan, miten asiat ovat.
Senkin hän tietää - luonnostaan tietenkin - että jokainen joka vastustaa hänen näkemyksiään, on vl. Ja tietysti minäkin, muiden mukana.
Häntä itseään ei tietenkään kyllästytä tämä omien HARHAOPETUKSIENSA toistaminen.
Ilmeisesti !!! pitää alkoholia eri muodoissaan parempana "kyytipoikana" uskonasioissakin kuin toista toista kristittyä: syntejä ei tarvitse tunnustaa. Riittää kun uskoo. Ehkä se tosiaan riittää.
Minulla on niin paljon HENKILÖKOHTAISTA kokemusta siitä, että !!! leimaa hänen kanssaan erimieliset VL:ksi, että minulla on syytä olettaa sen olevan hänelle tyypillistä. Itse hän potaskaansa puhuu, kun muuta väittää. - !!!
Eros kirjoitti:
Mieluummin kuuntelen ihmisiä ITSEÄÄN kuin !!!:n toisen käden opetuksia siitä, mitä mieltä vl:t ovat.
Kaikki, mitä !!! opettaa vl:sta, on muilta kuultua: hänhän ei ole edes kuunnellut vl:ia itseään. Naurettavinta tässä on se, että vaikka nämä ihmiset miten yrittäisivät itse oikoa, että !!! on HARHAOPETTAJA, tämä ei usko mitään: !!! kyllä tietää jo luonnostaan, miten asiat ovat.
Senkin hän tietää - luonnostaan tietenkin - että jokainen joka vastustaa hänen näkemyksiään, on vl. Ja tietysti minäkin, muiden mukana.
Häntä itseään ei tietenkään kyllästytä tämä omien HARHAOPETUKSIENSA toistaminen.
Ilmeisesti !!! pitää alkoholia eri muodoissaan parempana "kyytipoikana" uskonasioissakin kuin toista toista kristittyä: syntejä ei tarvitse tunnustaa. Riittää kun uskoo. Ehkä se tosiaan riittää.
Minulla on niin paljon HENKILÖKOHTAISTA kokemusta siitä, että !!! leimaa hänen kanssaan erimieliset VL:ksi, että minulla on syytä olettaa sen olevan hänelle tyypillistä. Itse hän potaskaansa puhuu, kun muuta väittää.narinaa.
- Rennie
Eros kirjoitti:
Mieluummin kuuntelen ihmisiä ITSEÄÄN kuin !!!:n toisen käden opetuksia siitä, mitä mieltä vl:t ovat.
Kaikki, mitä !!! opettaa vl:sta, on muilta kuultua: hänhän ei ole edes kuunnellut vl:ia itseään. Naurettavinta tässä on se, että vaikka nämä ihmiset miten yrittäisivät itse oikoa, että !!! on HARHAOPETTAJA, tämä ei usko mitään: !!! kyllä tietää jo luonnostaan, miten asiat ovat.
Senkin hän tietää - luonnostaan tietenkin - että jokainen joka vastustaa hänen näkemyksiään, on vl. Ja tietysti minäkin, muiden mukana.
Häntä itseään ei tietenkään kyllästytä tämä omien HARHAOPETUKSIENSA toistaminen.
Ilmeisesti !!! pitää alkoholia eri muodoissaan parempana "kyytipoikana" uskonasioissakin kuin toista toista kristittyä: syntejä ei tarvitse tunnustaa. Riittää kun uskoo. Ehkä se tosiaan riittää.
Minulla on niin paljon HENKILÖKOHTAISTA kokemusta siitä, että !!! leimaa hänen kanssaan erimieliset VL:ksi, että minulla on syytä olettaa sen olevan hänelle tyypillistä. Itse hän potaskaansa puhuu, kun muuta väittää.Närästääkö?
- Eros
!!! kirjoitti:
narinaa.
Sekö on !!!:n mielestä aikuisen käytöstä, että on täällä jatkuvasti palstarakkina räksyttämässä? Vl:ien raamatuntulkinta poikkeaa hänen omastaan, ja sekös hiertää.
Aikuisuuteen kuuluu kyky sietää erilaisuutta. - Yöllinen kulkija
Eros kirjoitti:
Sekö on !!!:n mielestä aikuisen käytöstä, että on täällä jatkuvasti palstarakkina räksyttämässä? Vl:ien raamatuntulkinta poikkeaa hänen omastaan, ja sekös hiertää.
Aikuisuuteen kuuluu kyky sietää erilaisuutta.sietää vl-harhaopetusta?
- mie-j
Yöllinen kulkija kirjoitti:
sietää vl-harhaopetusta?
vanhoillislestadiolaisten opetus on HARHAOPPIA (huom isoilla kirjaimilla)? Miksei mikään muu uskonnollinen suuntaus ole harhaoppia? Mikä on se, että aina lestadiolaisuus on sitä jota pitää parjata? Miksi kaivetaan malka ennemmin toisen silmästä kuin omasta?
Satuttavatko vanhoillisten tekstit ja puheet niin kovasti ihmisten sielua, että reaktiona on peittää omat tunteensa parjaamisen alle? Tätä olen ihmetellyt aina?
Vai onko tämäkin sitä mistä raamattu kertoo: Lopun aikoina uskovaiset saavat kokea vihaa ja pilkkaa. Eipä ole muutakaan selitystä. - Auto&Motor&Sport
!!! kirjoitti:
"Veeällät opettavat, että
- ehkäisy on syntiä ja Raamattu kieltää sen
- ehkäisty seksi vaimon ja miehen välillä on vain lihan himojen tyydyttämistä ja ei-sallittua"
mutta minua ei kiinnosta tippakaan tulla seuraamaan sinun ja eukkosi muhinointia. Taitaa muuten olla melkoinen "pikataival" (tuli mieleen, kun on tuo Jyväskylän ralli menossa).
Minä kommentoin sitä mitä veeällät ovat itse tällä palstalla kirjoittaneet. Eli mm. sen, jonka olen kopioinut ylle.
Jos ne ovat vääristyneitä asioita, niin sille minä en mahda mitään, koska ne ovat palstan veeällien kirjoittamia."Taitaa muuten olla melkoinen "pikataival""
käy kuten Marcus Grönholmille, että tukivarsi pettää? - Helppoa
mie-j kirjoitti:
vanhoillislestadiolaisten opetus on HARHAOPPIA (huom isoilla kirjaimilla)? Miksei mikään muu uskonnollinen suuntaus ole harhaoppia? Mikä on se, että aina lestadiolaisuus on sitä jota pitää parjata? Miksi kaivetaan malka ennemmin toisen silmästä kuin omasta?
Satuttavatko vanhoillisten tekstit ja puheet niin kovasti ihmisten sielua, että reaktiona on peittää omat tunteensa parjaamisen alle? Tätä olen ihmetellyt aina?
Vai onko tämäkin sitä mistä raamattu kertoo: Lopun aikoina uskovaiset saavat kokea vihaa ja pilkkaa. Eipä ole muutakaan selitystä.että mikään kohta Raamatussa ei oikeuta vanhoillisia opettamaan, että he ovat ainoita oikeita uskovaisia.
Vanhoillisten tekstit ja puheet eivät satuta - tämä Raamatun vääristely satuttaa. - Uskis
Helppoa kirjoitti:
että mikään kohta Raamatussa ei oikeuta vanhoillisia opettamaan, että he ovat ainoita oikeita uskovaisia.
Vanhoillisten tekstit ja puheet eivät satuta - tämä Raamatun vääristely satuttaa.perusteita ei tarvita.
- Pena
Uskis kirjoitti:
perusteita ei tarvita.
Tunnetko sinä itse edes raamattua ja sen opetuksia, millä sinä niitä perustelet?
- Herneenpalko
Yöllinen kulkija kirjoitti:
sietää vl-harhaopetusta?
Mikä pakottaa tänne lukemaan vl-uskovaisten kirjoituksia omasta uskostaan, jos ei sitä siedä? Uskokoot jokainen niinkuin tahtoo.
Kritisoida saa, kunhan sietää kritiikkiä myös itse. - Oho!
!!! kirjoitti:
"Minua kyllästyttävät nämä !!!:n opetukset siitä, miten vl:t opettavat."
Täältä on oppi ammennettu veeällien kirjoituksista, ja niitä pyrin kommentoimaan sekä oikomaan Raamatun vastaisia vl-HARHAOPETUKSIA; kuten:
- "vain me olemme..."
- "ehkäisy on syntiä"
- "ihmisen uskoontuloon tarvitaan aina kyytipojaksi vl"
- jne
TOTUUS vain tekee usein kipeää - sekä veeällille että näköjään myös sinulle.
"!!!:n kannanotoille on tyypillistä, että JOKAINEN, joka ajattelee eri tavalla kuin hän, on vl"
Puhut täyttä POTASKAA.Roikutko elleissä? Kirjoituksesi tuntuvat tutuilta, vain aihe on muuttunut ...
- !!!
Oho! kirjoitti:
Roikutko elleissä? Kirjoituksesi tuntuvat tutuilta, vain aihe on muuttunut ...
"Roikutko elleissä?"
en ymmärrä. mitä tarkoitat.
En siis ilmeisesti roiku. - Oho!
!!! kirjoitti:
"Roikutko elleissä?"
en ymmärrä. mitä tarkoitat.
En siis ilmeisesti roiku.mutta jos et ole, niin sori.
- !!!
Oho! kirjoitti:
mutta jos et ole, niin sori.
business.
Sinä luulet - minä tiedän.
- Karolus
Ihan vaan kysyn: milloin ja missä raamattu määrittelee naimisen kuuluvan vain avioliittoon. Jos / kun sellaisen kohdan löydät, löydät varmaan lukemattomia kohtia, joissa seksiä harjoitetaan enemmän tai vähemmän hilpein mielin.
Joka tapauksessa "avioliitto" noina aikoina piti sisällään eri asioita, kuin lestadiolaiset tänään tai huomenna ymmärtävät.
Tiedoksesi: minä kyllä nain avioliitossa ja sen ulkopuolella olevien naisten kanssa silloin kun se sopii molemmille osapuolille. Itse olen uusio - sinkku. Nain siis kysymättä sinun hurskaita määrityksiäsi.- dunc
on se hupaisaa (toisaalta pelottavaa) nähdä miten vielä 2003 ihmiset jaksaa väitellä mitä saa ja mitä ei saa tehdä raamatun mukaan, ja että ketkä on oikeassa ketkä väärässä. kop kop? onko kukaan kotona? ei taida olla.
- -Ky
Vai miksi tuollaista paasaat? Tutkippa tarkemmin sitä raamattua esim. tuon ehkäisyn kannalta.
- !!!
tutkia, koska Raamattu EI KIELLÄ ehkäisyä.
Jos olet eri mieltä, niin esitä ne kohdat Raamatusta, joissa ehkäisy kielletään.
Et kai vakavasti usko, että kukaan noteeraa millään tavalla tuollaisen tyhjänpäiväisen ilmaan heiton? - Jeh
ei tuo järjen valo ihan häikäisyyn asti loista.
- Intelligens
Et osaa edes kirjoittaa!!!! Virheitä vilisee, vaikka tekstiä on vähän, asiaa ei yhtään.
- Teoreetikko
...tuli sellainen tunne, että nimimerkit !!! ja Tohtori Mengele ovat yksi ja sama henkilö.
Anteeks ihan vitusti jos olen väärässä.- !!!
Veikkauksesi meni täysin pieleen.
Kokeile Ässä-arpaa.
- okkim
En lukenut koko juttua ajatuksella, mutta yhteen asiaan hieman täydennystä kaikille osapuolille. Raamattu alkaa olla jo kohta 2000 vuotta laitos ja se kirjoitettiin uuden testamentin osalta jonkin verran Jeesuksen elämän jälkeen. Niin ainakin minulle on kerrottu koulun uskontotunneilla. Kannattaa siis aina muistaa sieltä oppeja ammennettaessa, että kirjoittajat ovat saattaneet laittaa mukaan vähän omiaan, vaikkapa vain omia kertomuksiaan korostaakseen. Itse en ota kantaa puoleen enkä toiseen, mutta itse pidän Raamattua niin epätieteellisenä teoksena, etten antaisi sen ohjata elämääni siinä laajuudessa kuin se joillakin näyttää ohjaavan. Vaikka uskonkin, en kuitenkaan aio elää elämääni lähes 2000 vuotta vanhan kirjan oppien mukaan, todella hölmöähän se olisi.
Raamatussa ei tietenkään puhuta ehkäisystä, koska tuolloin ei vielä tiedetty niin tarkkaan hedelmöityksestä, että sitä olisi jotenkin voitu rajoittaa.- !!!!
Kirjoitusten paikkansapitävyyttä en sinänsä kommentoi, mutta Raamatun toimitustyö on tehty myöhemmin, eikä sitä ole Jumala tehnyt.
Ja joku on myös rajannut aineistoa Raamattua kasattaessa... eikös niitä jouluevankeliumeitakin ollut enemmänkin? Ja ihmisten muistiinlaittamiahan nuo ovat, vieläpä paljon myöhemmin.
Älkäät nyt menkö kaikkea ihan sanasta sanaan lukemaan. - !!!!
Aina välillä vaan tieto on sivistyksen romahtaessa unohtunut.
Olisiko ollut niin, että hommat osattiin Roomassa niin hyvin, että lasten teko piti säätää laissa pakolliseksi, vain vanhemmat naiset olivat vapaita tekemään mitä huvitti. En nyt muista pitikö olla leski, synnyttänyt tai jotakin, vai riittikö ikäraja.
Ja ammoisista ajoista lähtien kamelien kohtuun on laitettu soikeita kiviä ennen pitempiä matkoja.
Kiinasta lienee lähtöisin se tehokkain ehkäisy. Eunukit olivat myös suosittuja rakastajia.
Hmm pitäisikö Raamatussa olla ehkäisyohjeet jos asia olisi jotenkin ollut hankala? Muuttihan Jeesus vettäkin viiniksi, vieläpä parhaimman laatuiseksi.
- Herneenpalko
Kyllä vl:t rakastelevat siten ja silloin kun molemmille puolisoille sopii. Ei se oo mitään lähetyssaarnaajaa peiton alla pimeässä perjantaisin saunan jälkeen. Tai voi se sitäkin olla - kukin taaplaa tyylillään!
Tällainen asia (vl:ien sänkypuuhat) jota et voi etkä halua, hyvä !!!, selvittää, kannattaa ehkä jättää selvittämättä? Tai ainakin jättää syytökset pois. Uskon, että jos rakastelua ei olisi tarkoitettu avioliitossa miehen ja naisen lähentäjäksi ja nautinnoksi, niin hedelmöityminen hoituisi jotenkin muuten. Kyllä Jumala on luonut asiat siten kun on ne parhaaksi nähnyt.
Jo se, että tällainen asia, jota molemmat osapuolet haluavat kiihkeästi, ja jota ilman (täydessä selibaatissa) avioliitto harvoin toimii, osoittaa sen perimmäisen tarkoitusperän - Jumala on halunnut että ihmiset lisääntyvät, ja luonut siksi sukupuolivietin niin vahvaksi. Ei siihen tarvi ihmisen puuttua, ehkäisemällä tai muilla keinoilla.
Eros lohkaisi aika hyvin kommentteja sinua !!! vastaan. Mielestäni hän kritisoi erittäin hyvin sinun tekstejäsi, ja huomasin, että kyllä se koira älähtää kun siihen kalikka kalahtaa. Varmaan moni muukin huomasi.
Vaadit usein - niinkuin tässäkin aloituksessa - perusteluja vl:ien kantaan erilaisiin asioihin, ja pyydät perustelemaan Raamatun kera. Mietipä tällaista kohtaa tässä samaisessa keskustelussa, viestissäsi jonka otsikko on "Ei kyllästytä lainkaan":
* "!!!:n kannanotoille on tyypillistä, että
* JOKAINEN, joka ajattelee eri tavalla kuin hän,
* on vl"
*
* Puhut täyttä POTASKAA.
Et perustele tätä väitettä millään. Toteat vain, mielestäni omahyväisesti, että Eros puhuu POTASKAA. Itse kallistuin palstan lukijana näiden ja aiempien viestiesi perusteella enemmän Eroksen mielipiteen kannattajaksi. Jos osaat perustella, ettet itse puhu POTASKAA, niin luen mielelläni ja saatan jopa muuttaa kantaani.
Olisi vielä kiva tietää, että oletko paljon tekemisissä vl:ien kanssa in-real-life? Että mistä johtuvat antipatiasi?
Vielä sellainen homma, että tästä ehkäisy ym. -asiasta on nostettu aika monta omaa keskusteluotsikkoa tänne palstalle. En ymmärrä miksi näistä asioista ei voi jatkaa keskustelua siellä, missä se on jo aloitettu ja pohjustettu, vaan pitää aina laittaa uusi otsikko kun vanha häviää seuraavalle sivulle. Kysymykset ja vastaukset on kuitenkin kaikissa saman aiheen otsikoissa käytännössä samat, eli mitään uutta ei keskusteluun saada uudella otsikolla. Haetaanko tässä näille asioille ja vl-uskoville mahdollisimman paljon (negatiivista) julkisuutta, vai onko pohjalla ihan terve henkilökohtainen mielenkiinto meidän outoa ajattelumaailmaa kohtaan?- !!!
"Itse kallistuin palstan lukijana näiden ja aiempien viestiesi perusteella enemmän Eroksen mielipiteen kannattajaksi."
kallistut, koska olet Eroksen tavoin vl.
Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Tosin jotkut ovat päässeet eroon vl-karvoista. Esim. hieman alempana on nimimerkin "Jaska" avaus:
"Erosin VL.uskosta kesällä...
Kirjoittanut: Jaska, 6.8.2003 klo 19.39"
jossa Jaska kertoo eronneensa vl-herätysliikkeestä, koska siellä ei saanut ajatella omin aivoin eikä esittää omia mielipiteitä. - Herneenpalko
!!! kirjoitti:
"Itse kallistuin palstan lukijana näiden ja aiempien viestiesi perusteella enemmän Eroksen mielipiteen kannattajaksi."
kallistut, koska olet Eroksen tavoin vl.
Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Tosin jotkut ovat päässeet eroon vl-karvoista. Esim. hieman alempana on nimimerkin "Jaska" avaus:
"Erosin VL.uskosta kesällä...
Kirjoittanut: Jaska, 6.8.2003 klo 19.39"
jossa Jaska kertoo eronneensa vl-herätysliikkeestä, koska siellä ei saanut ajatella omin aivoin eikä esittää omia mielipiteitä.Taas esität täysin itsevarmasti väitteen ilman perusteita.
* kallistut, koska olet Eroksen tavoin vl.
Eros kertoi todella yksiselitteisesti ettei ole itse vl, eikä edes tähän kulttuuriin perehtynyt. Itse uskon hänen sanojaan niin kauan kuin hän itse muuta väittää. Kriittisyyttä pitää olla, mutta haluaisitko että uskon mieluummin sinua, kun väität Erosta vl:ksi ilman perusteita?
Jotkut vl:t kokevat yhteisön ja sen tavat niin ahdistaviksi että eroavat yhteisöstä. Kuten Jaska, jonka kirjoituksesta mainitsit. Minä, ja tämänhetkiset vl-ystäväni, -läheiseni, -sukulaiseni ym. emme koe samalla tavalla. En koe millään tavalla vapauttani riistettävän, olen tällä tavalla uskovainen täysin omasta tahdostani. Olen saanut yleissivistykseni uskonnosta peruskoulussa ja lukiossa, joissa uskonnontunneilla käsiteltiin yleisimpiä uskontoja. Myös lukioaikaisen ystäväni kanssa keskustelin mielellään hänen uskostaan (mormoni), vaihdoimme ajatuksia ja mielipiteitä. En siis ole eristäytynyt muista uskonnoista (no, vl:suushan ei ole uskonto, vaan luterilaisen kirkkokunnan herätysliike) vaan olen vertaillut omaa uskoani muihin uskontoihin. Voin jättää tämän uskon milloin vain siltä tuntuu. Tarvetta ei ole ollut.
Minä koen olevani vapaa, ja voivani esittää mielipiteitäni ja toteuttaa itseäni ja luovuuttani juuri sellaisena kuin olen, juuri tässä uskossa. En koe menettäneeni mitään, vaikkei kotonani ole tv:tä, en käy leffoissa, en juo, enkä harrasta esiaviollista seksiä. Nautin elämästäni muilla tavoilla, eikä sellainen ole mitenkään vaikeaa tai puutteellista. Mieluummin vietän illan lenkkeilemällä, kuin sohvalla istuen tv:tä katsoen. Uutiset kuulen radiosta ja luen lehdistä. (Ei minulla mitään tv-uutisia vastaan ole, vaan sellaista tv-ohjelmaa vastaan, joka ei sovi ajatustavalleni.) - Herneenpalko
!!! kirjoitti:
"Itse kallistuin palstan lukijana näiden ja aiempien viestiesi perusteella enemmän Eroksen mielipiteen kannattajaksi."
kallistut, koska olet Eroksen tavoin vl.
Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Tosin jotkut ovat päässeet eroon vl-karvoista. Esim. hieman alempana on nimimerkin "Jaska" avaus:
"Erosin VL.uskosta kesällä...
Kirjoittanut: Jaska, 6.8.2003 klo 19.39"
jossa Jaska kertoo eronneensa vl-herätysliikkeestä, koska siellä ei saanut ajatella omin aivoin eikä esittää omia mielipiteitä.Sanoin ettei ole ollut tarvetta erota tästä uskosta. En väitä etteikö minulla olisi välillä, joskus useinkin epäilyksiä uskoni suhteen, tai että aina olisi helppoa olla tällä tavalla uskova. Mutta se mitä kirjoitin vapaudesta ym. pitää täysin paikkansa. Elämä on vaan laiffia ja ei se oo kellään koskaan helppoa, elipä sitä miten vain. Senhän täällä jokainen tietää kun omaa polkuansa tallaa. Koettelemuksista ja vaikeuksista saa kuitenkin voimaa jaksaa paremmin, niin uskon kuin muunkin elämän suhteen. Niin minulla kuin sinulla.
- Eros
!!! kirjoitti:
"Itse kallistuin palstan lukijana näiden ja aiempien viestiesi perusteella enemmän Eroksen mielipiteen kannattajaksi."
kallistut, koska olet Eroksen tavoin vl.
Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Tosin jotkut ovat päässeet eroon vl-karvoista. Esim. hieman alempana on nimimerkin "Jaska" avaus:
"Erosin VL.uskosta kesällä...
Kirjoittanut: Jaska, 6.8.2003 klo 19.39"
jossa Jaska kertoo eronneensa vl-herätysliikkeestä, koska siellä ei saanut ajatella omin aivoin eikä esittää omia mielipiteitä.Minä en siis edes sitä saa itse päättää, olenko vl vai en? Tämä !!! pitää itseään selvästikin selvänäkijänä, kun on kohta tietävinään, kuka mikä on on. Ja minäkin siis vl. Heh. Olen sitten. Eipä tuo mitään haitannekaan - ovat kunnon ihmisiä.
- Psyke
Eros kirjoitti:
Minä en siis edes sitä saa itse päättää, olenko vl vai en? Tämä !!! pitää itseään selvästikin selvänäkijänä, kun on kohta tietävinään, kuka mikä on on. Ja minäkin siis vl. Heh. Olen sitten. Eipä tuo mitään haitannekaan - ovat kunnon ihmisiä.
reppanaa.
- kiima
Ylihuomen torstaina..
- Ancalagon
Olen asiasta täysin samaa mieltä.
- veke
muna seisoo ja pillu on märkänä. silloin voi rakastella=D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776