Mitä Askolan kunnan päättäjät oikein ajattelevat,kun meinaavat lopettaa Vahijärven päiväkodin??Pitää kuulemma saada lisää varasto tilaa!!Nyt olis kyl itsetutkistelun paikka päättäjillä.Tuleeko lasten taksikuljetus halvemmaksi kuin jo toimivan kiinteistön ylläpito??Toivon vastauksia ja hyviä...T.Vahijärveläinen
Vahijärven
päiväkodin tulevaisuus
2692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Päiväkoti on päätetty siirtää, ja asiasta kuulee jatkuvasti puhetta. Kepun esityksestä, asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi (vaali-temppu?)jonka jälkeen se palautuu saman sisältöisenä takaisin.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt kokonaan Eskarin siirto monninkylään "ilmeisen pysyvästi" sivistystoimen kokouksen mukaan.
Omasta mielestä Eskari olisi hyvä paikka valmistautua kouluun ja koulun tapoihin samassa ympäristössä, jossa tulee seuraavana vuonna aloittamaan koulunsa.
Juornaankylän kohdalla kyseinen kohta kuuluu "ainakin lukuvuodeksi 2008-09".
Eskarille ja sitälautta Koululle.
Kun pientä ihmistä alkaa kuskaamaan yli 5km päähän hyvinkin pienestä.
Koulurajojen poistuttua, tätä kuskausta voi sujuvasti jatkaa päivähoidosta eskariin ja sitäkautta kouluun jossa sitä iltapäivätoimintaa on jo tarjolla.
Ompahan sitten Vahijärvellä varastotilaa vähän isommallekkin tavaralle.