Abortin selittäjille

Eikö tuo abortin selittäminen hyväksi/hyväksyttäväksi ota jo voimille, etenkin, kun vaikka miten paljon selitätte sitä, niin suuri osa ihmisistä pitää tekemäänne tekoa rumana ja alhaisena?!

Eli turhaa on kaikki tuo selittelynne! Se ei muuta koskaan sitä tosiasiaa, että olette tehneet monien mielestä väärin ja pahasti syntymätöntä lastanne kohtaan!
921721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Niin, ja vaikka kuinka selität aborttia vastaan tulee aina olemaan niitä ihmisiä jotka ovat sitä mieltä että olisi julmaa synnyttää lapsi maailmaan jos ei sitä kykene hoitamaan.
Mieti nyt vähän omaa napaasi pidemmälle. Ajattele jos sinut olisi raiskattu, sinulla olisi jokin sairaus tai sitten elämäntilasi olisi yksinkertaisesti niin huono että lapsi kärsisi synnyttyään...tai sitten kaikkia noita yhdessä! Tottakai asia jää (toivottavasti) naisen mieleen pyörimään ja se halutaan yleensä jakaa jonkun kanssa. Sitten tulet sinä ja kaltaisesi jotka julistavat abortin vääräksi oli syy mikä hyvänsä. Joo, arvaa lyttäätkö naisen/tytön itsetuntoa!?

Äänestä
  • Voi, voi ei saa kritisoida lapsen surmaamista äitinsä kohdussa, kun sellaiseen tekoon viittaaminen "lyttää tekijän itsetuntoa"! :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Aborttiväki ei kykene ajattelemaan lasta ja hänen kiellettyä elämäänsä. Vielä lapsen surma tulee piilottaa, ettei tekijän itsetunto saisi kolahdusta. Hyi h.....tti.

    Äänestä

  • sietää lyttääntyäkin, hehän lyttäsivät sentään jonkun koko elämän!!

    Omaa napaansa pidemmälle ajattelevat antaa lapselleen sen mitä kukaan muu ei sillä hetkellä voi antaa ja lisäksi tekee jos ei itsensä niin jonkun lapsettoman parin ikionnellisiksi - mutta ei, jos itse kärsii ja joutuis uhrautuun, ni vedetään paskaan kaikki muutkin!!

    Äänestä

  • pai pai pai... kirjoitti:

    Voi, voi ei saa kritisoida lapsen surmaamista äitinsä kohdussa, kun sellaiseen tekoon viittaaminen "lyttää tekijän itsetuntoa"! :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Aborttiväki ei kykene ajattelemaan lasta ja hänen kiellettyä elämäänsä. Vielä lapsen surma tulee piilottaa, ettei tekijän itsetunto saisi kolahdusta. Hyi h.....tti.

    suomessa on järkevä abortti laki.
    Itse en olisi selvinnyt ilman sitä.
    Koska tulin hyväksikäytöstä raskaaksi ja olen paitsi fyysisesti sairas tavalla joka olisi tehnyt raskaudesta riskiraskauden ja mahdollisesti vammauttanut lasta, neurologisesti poikkeava niin, että minua oli helppo käyttää nuorena (parikymppisenä) hyväksi.

    Päädyin aborttiin heti kun huomasin tulleeni raskaaksi (hyväksikäyttökin loppui siihen) ja jos en olisi saanut sitä, olisin melko varmasti saattaanut päätyä itsemurhaan, ainakin näin sen silloin yhtenä ratkaisuna vain pian päästä pois kamalasta tilanteesta.

    Minusta järkevintä oli abortoida alkio, mieluummin kuin itse joutua itsemurhavaaraan vuoksi vahvoihin lääkkeisiin sairaalaan. Miten ne lääkkeet olisi tehneet sikiölle? Millaisen alun hän olisi saanut elämälle? Entä minä? Olisiko psyyke kestänyt ensin riski ja pakkoraskautta ja sen jälkeen tälläisissä hyväksikäyttö tapauksissa tehtävää vauvan huostaan ottoa, tosin itse silloin olinkin itse kykenemätön sitä edes hoitamaan. Lopuksi minä jos olisin tehnyt sen itsemurhan lähinnä syystä että jouduin synnyttämääm hyväksikäyttäjäni lapsi?

    kuka olisi surrut alkiota? te,tuntemattomat.

    kuka olisi surrut minua, raskaaksi hyväksikäytöstä johtuen, sairas nuori tyttö jo olemassa kuitenkin,
    mutta kauheudet kokeneena päätyy silti itsemurhaa?

    Äänestä

tutkimustietoa siitä, että "suurin osa ihmisistä" tuomitsee abortin? Tuollainen heitto ei vakuuta ketään ilman selkeitä todisteita. Että pistäpä vaikka Tilastokeskuksen tai Stakesin sivuille linkki, kunhan kaivat tuollaisen tuoreen tutkimustuloksen jostain.

Äänestä
  • tuomioista, mutta eikö jo puoletkin oo melkonen määrä jotka ei hyväksy näitä (sos.syiden) mukavuusabortteja.. ja enin osa (2/3 osaa) pitää hommaa ainakin jonkinverran syntinä.

    Äänestä

  • tiä kirjoitti:

    tuomioista, mutta eikö jo puoletkin oo melkonen määrä jotka ei hyväksy näitä (sos.syiden) mukavuusabortteja.. ja enin osa (2/3 osaa) pitää hommaa ainakin jonkinverran syntinä.

    Taasko sinulle pitää tuoda esiin todelliset luvut, kun haluat niitä vääristellä?

    Mikäs siinä jos sinä koet olevasi parempi tulkitsemaan kirkon teettämää tutkimusta kuin kirkon edustajat ja tutkimuksen teettäjät itse :D Siis sinähän vääristelet heidän sanojaan ja tulkintojaan heidän omista tutkimuksistaan, mikä on aika törkeätä.

    Se on vissiin sitä yli-ihmiskäsitystäsi :D

    Ah muuten, se samainen kirkon teettämä tutkimus osoitti, että kaikissa esitetyissä aborttien syissä VÄHINTÄÄN (useimmissa selkeästi yli) puolet vastasivat hyväksyvänsä abortin sillä kyseisellä yksittäisellä syyllä.

    Hyvä teko - paha teko akselilla minäkin tottakai pidän aborttia niiden pahojen puolella, niinkuin varmasti kaikki. Silti en missään nimessä olisi poistamassa sosiaalisten aborttien mahdollisuutta jokaiselta naiselta.

    Mutta mistä on kotoisin tämä puolet? jos puolet kansasta kieltäisi jotain, niin silloin se demokraattisessa maassa tietenkin kiellettäisiin.

    Jos maassamme viidesosa naista kokee abortin ja suurin osa niistä sosiaalisella syyllä, niin sehän tekee että kaksi viidesosaa kaikista nyt ainakin suoraan haluaa abortteja tehtävän (eli ne naiset ja niiden miehet). Sitten kaikki niiden läheiset, ystävät jne... Abortin kieltäjät jäävät kyllä siinä vähemmistöksi. Sehän nähdään jo meidän kansanedustajista, jotka ovat otos koko kansasta, ne tuovat julki ne epäkohdat joihin haluavat lakimuutoksia. Montako kieltämistä ajavaa sieltä löytyy?

    Äänestä

  • Luehan uudelleen ja poista se n-kirjain sieltä sanan lopusta! :)

    Suuri/suuri(n) osa ihmisistä (eräissä kyselyissä/tutkimuksissa yli 60%) hyväksyy abortin vain todella painavin perustein. Näiksi he luettelevat mm. vaikeat sairaudet, raiskaukset, vaikeat päihderiippuvuudet ja alaikäisyyden, mutta näitä mukavuusaborttien syitä harvempi pitää hyväksyttävinä!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Taasko sinulle pitää tuoda esiin todelliset luvut, kun haluat niitä vääristellä?

    Mikäs siinä jos sinä koet olevasi parempi tulkitsemaan kirkon teettämää tutkimusta kuin kirkon edustajat ja tutkimuksen teettäjät itse :D Siis sinähän vääristelet heidän sanojaan ja tulkintojaan heidän omista tutkimuksistaan, mikä on aika törkeätä.

    Se on vissiin sitä yli-ihmiskäsitystäsi :D

    Ah muuten, se samainen kirkon teettämä tutkimus osoitti, että kaikissa esitetyissä aborttien syissä VÄHINTÄÄN (useimmissa selkeästi yli) puolet vastasivat hyväksyvänsä abortin sillä kyseisellä yksittäisellä syyllä.

    abortti mukavuussyistä?!

    Äänestä

  • siihen... kirjoitti:

    abortti mukavuussyistä?!

    johonkin tutkimukseen abortti "mukavuussyistä"?

    Näytäpä, että abortteja tehdään "mukavuussyistä". Stakesin mukaan ei tehdä. Joten en osaa sanoa, koska kyseessä ei ole tunnustettu termi.

    Sen sijaan sosiaalisten syiden kategoriaan meneviä syitä tuohon tutkimukseen kuului.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Luehan uudelleen ja poista se n-kirjain sieltä sanan lopusta! :)

    Suuri/suuri(n) osa ihmisistä (eräissä kyselyissä/tutkimuksissa yli 60%) hyväksyy abortin vain todella painavin perustein. Näiksi he luettelevat mm. vaikeat sairaudet, raiskaukset, vaikeat päihderiippuvuudet ja alaikäisyyden, mutta näitä mukavuusaborttien syitä harvempi pitää hyväksyttävinä!

    laita tosiaan tutkimuksesi linkki tähän.

    Tuollaista 60% en ole nähnyt missään, joten esitä se tutkimus.

    Vaikea päihderiippuvuus menee muuten sosiaalisten syiden kategoriaan eli onko sekin "mukavuusabortti"?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    johonkin tutkimukseen abortti "mukavuussyistä"?

    Näytäpä, että abortteja tehdään "mukavuussyistä". Stakesin mukaan ei tehdä. Joten en osaa sanoa, koska kyseessä ei ole tunnustettu termi.

    Sen sijaan sosiaalisten syiden kategoriaan meneviä syitä tuohon tutkimukseen kuului.

    sosiaalisiksi syiksi... ihmiset ovat voineet käsittää, että elämäntilanne on todella vaikea silloin, mitä se ei todellisuudessa useinkaan ole! Sinäkin puhut niistä vaihtoehdoista, jotka sinulla oli, mutta rahkeet eivät koskaan riitä sinullakaan kertomaan, millainen tilanteesi oikeasti oli, ja millä syillä teit abortin..! Se kuvastaa selkeästi sitä, että tiedät itsekin, että sinun ei olisi tarvinnut tappaa lastasi, muuten, kuin oman mukavuutesi maksimoimiseksi! Ja älä nyt vain selitä, että syyt ovat niin henkilökohtaisia tms., koska sinä kirjoitat tällä palstalla abortistasi oma-aloitteisesti ja anonyymina, jolloin myöskin syyt voisi ongelmitta kertoa, jos hyviä sellaisia olisi, ja tuollainen aborttinsa syiden piilottelu antaa helposti ymmärtää, että itsekin tiedät, että tekosi oli turha!

    voi virallisesti mennä sosiaalisten syiden kategoriaan, mutta kuitenkin se monen ihmisen ajattelun mukaan on terveydellinen syy- niin äitiä kuin lastakin ajatellen, vai väitätkö, ettei muka ole?!

    Itseasiassa se tutkimus, jossa yli 60% ihmisistä kertoi hyväksyvänsä abortin em. syillä, on muistaakseni ollut esillä tälläkin palstalla (tai sitten se oli eräs toinen, jolla käyn) ja olen tässä yrittänyt etsiä sitä, vielä löytämättä. Tarkka luku taisi olla 64%, jos nyt en ihan väärin muista.

    Minä en ole täällä puhunut vaihtoehdoista, jotka minulla oli.

    Sinä et tiedä elämäntilannettani silloin etkä nyt.

    Eikä toisen ihmisen syyt ja niiden hyväksyntä todellakaan kuulu yhdellekään muulle ihmiselle kuin niille kahdelle lääkärille, jotka luvan ovat antaneet.

    Älä siis edes kuvittelekaan tietäväsi minun aborttini syistä ja niiden syiden painavuudesta.

    Annat vain itsestäsi naurettavan kuvan. Henkilökohtaisuuksiin tarttee mennä, kun ei muuten pärjää :D

    Sitä paitsi tekstissäsi on räikeä virhe. Kyse ei ole siitä "mitä kukanenkin näkee sosiaalisiksi syiksi". Sosiaaliset syyt ovat kaikki ne abortin syyt, jotka jäävät tiettyjen hyvin rajattujen syiden ulkopuolelle. siis KAIKKI loput. Ne eivät ole mikään sellainen ryhmä, mitä "kukanenkin voi itse nähdä". Siinä on sinullä räikeä asiavirhe.

    Ja tämä on suorastaan idioottimaisen köyhä kommentti:
    "ihmiset ovat voineet käsittää, että elämäntilanne on todella vaikea silloin, mitä se ei todellisuudessa useinkaan ole!"

    Jep ja ventovieraat anonyymit ihmiset nettikeskustelupalstalla ovat juuri oikeat henkilöt siitä päättämään :D

    On muuten äärimmäisen mielenkiintoista, miksi sinua kiinnostaa noin äärinmmäisen paljon MINUN aborttini syyt ja yrität esittää velvollisuudekseni niiden kertomisen ja yrität tulkita tyhjästä, kun et todellisiin asioihin pysty tarttumaan :D Kai huomaat, ettei tämä keskustelu koskenut mitenkään minun aborttiani? :D

    Vai kävikö taas niin, ettei sinulla ollutkaan mitään omien sanojesi tueksi?

    "voi virallisesti mennä sosiaalisten syiden kategoriaan, mutta kuitenkin se monen ihmisen ajattelun mukaan on terveydellinen syy- niin äitiä kuin lastakin ajatellen, vai väitätkö, ettei muka ole?!"

    Kyllä se todellakin minustakin on "terveydellinen syy". Älä siis tee itsestäsi naurettavaa puhumalla sosiaalisista syistä, jos et niitä kerran tarkoita. Sosiaaliset syyt ovat todellakin virallisesti käytettävä termi, jonka ulkopuolelle rajautuvat syyt ovat tarkkaan määritelty, mutta ei sen sisään menevät.

    "Itseasiassa se tutkimus, jossa yli 60% ihmisistä kertoi hyväksyvänsä abortin em. syillä, on muistaakseni ollut esillä tälläkin palstalla (tai sitten se oli eräs toinen, jolla käyn) ja olen tässä yrittänyt etsiä sitä, vielä löytämättä. Tarkka luku taisi olla 64%, jos nyt en ihan väärin muista."

    hieno homma. Sitä odotellessa. Tällä palstalla kun on näkynyt vain sellaisia tutkimuksia, joissa vähintään puolet ovat hyväksyneet myös sosiaaliset syyt.

    tarkoitin juuri sitä, että mitä ne vastaajat ovat siinä vastaustilanteessa ajatelleet/nähneet sosiaalisiksi syiksi; ovatko ajatelleet niitä lapsenpidon TODELLA vaikeaksi tekeviä asioita/tilanteita, vaiko niitä turhanpäiväisiä muka-syitä, joita monella on. Mitään asiavirhettä minulla ei ollut! Tajusitko?

    Sinä olet kirjoittanut täällä 'tilanteesta, jossa vaihtoehdot olivat ne kyseiset', kuitenkaan pystymättä kertomaan, mitä 'ne kyseiset' olivat (kuten nytkin), josta näkee selvästi, ettei sinulla ole/ollut sellaisia syitä, joita kehtaisit esittää!

    Olen nähnyt kuules ihan elävässä elämässä, että ne tilanteet, joissa (turhia) abortteja tehdään, eivät ole oikeasti mitenkään vaikeita, vaan oman hyvän hakeminen ja mukavuudenhalu vie vain monesti voiton..!

    Minua kiinnostaa se, miksi aborttiaan oikeana ja perusteltuna pitävä ihminen ei voi kertoa sen syitä _anonyymina keskustelupalstalla_ (useimmat kertovat, heidän mukanaan mm. 1977), vaikka muuten abortistaan kertookin hyvin yksityiskohtaisesti!? Eipä sitä syytä ole kovinkaan vaikea arvata...

    vielä sen kohdan, jossa käytin sosiaaliset syyt- termiä tehden itseni naurettavaksi?!

    Siis sinä olet päättänyt, että minun tulee yleisellä keskustelupalstalla puhua auki elämäntilanteeni ja syyni? Vaikka itse en ole niistä puhumassa.

    Siis en saa keskustella niistä asioista, joista itse olen kiinnostunut keskustelemaan, vaan minun tulee kertoa ne, mitä sinä epätoivoisesti haluat minusta kuulla. Ja sitten vielä väitätte, että ette ole kiinnostunut minusta henkilönä :D Mitähän muuta tuo sitten on?

    Ei voi kuin nauraa :D

    Missä kohtaa tämän palstan aihepiiri on satuan abortin syyt?

    Miksi sitten yrität vääntää kaikki keskustelut siihen? Koska sinulla on joku yli-ihmistarve ja sairas tahto tietää toisen ratkaisun syyt, kun et mihinkään muuhun oikeaan ja oikeista asioista tietävään keskusteluun pysty? Sinullahan ei voi kultaseni olla minun elämäntilanteestani mitään käsitystä, vaikka siitä kertoisinkin. Siksi sinun mielipiteesi siitä on täysin turha.

    "tarkoitin juuri sitä, että mitä ne vastaajat ovat siinä vastaustilanteessa ajatelleet/nähneet sosiaalisiksi syiksi; ovatko ajatelleet niitä lapsenpidon TODELLA vaikeaksi tekeviä asioita/tilanteita, vaiko niitä turhanpäiväisiä muka-syitä, joita monella on. Mitään asiavirhettä minulla ei ollut! Tajusitko?"

    Sehän se asiavirhe juuri olikin. Katsos kun aborttien syiden pätevyyksiä ei arvioida keskustelupalstalla. Tajusitko itse, että keskustelupalstalla täysin ulkopuolisten ja ventovieraiden mielipiteet toisten ihmisten syiden turhuudesta TODELLA ja HEIDÄN elämäntilanteissaan on naurettavan pälliä toimintaa?

    Siis tuollaisia kirjoitellessasi annat itsestäsi naurettavan kuvan. Siis listatessasi ja arvioidessasi ventovieraiden ihmisten syitä ja niiden turhuuksia SINUN MIELESTÄSI ja netin keskustelupalstalla, vaikka et mitään tiedäkään. Kunhat koet itsesi yli-ihmiseksi, jolla on oikeus arvioida muiden ihmisten kykyjä ja elämän isoimpia ratkaisuja.

    Ehkä joillakin on tarve keskustella ja kertoa oman elämäntilanteensa netissä. Minulla ei ole. Puhun tällä palstalla abortista konkreettisena kokemuksena sekä eettisestä ja oikeudellisesta näkökulmasta niin yleisellä kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Olen pahoillani, jos koet noin voimakkaasti jääväsi alakynteen, että sinun on pakko yrittää toinen ihminen saada kertomaan jotain sellaista, mitä toinen ei netissä ole kiinnostunut puimaan.

    KAtsos kun kertoo vain sinusta ja sinun kyvyistäsi, että kun jäät alakynteen oikeassa asiassa joudut keskittää huomiosi toisten ventovieraiden ihmisten henkilökohtaisten asioiden ARVAILUUN. EI VOI KUIN NAURAA TUOLLAISELLE PÄLLIYDELLE :D Mikäs siinä, jos siihen sinun kykysi rajoittuvat, kun et muuhun pysty.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Hyvä teko - paha teko akselilla minäkin tottakai pidän aborttia niiden pahojen puolella, niinkuin varmasti kaikki. Silti en missään nimessä olisi poistamassa sosiaalisten aborttien mahdollisuutta jokaiselta naiselta.

    Mutta mistä on kotoisin tämä puolet? jos puolet kansasta kieltäisi jotain, niin silloin se demokraattisessa maassa tietenkin kiellettäisiin.

    Jos maassamme viidesosa naista kokee abortin ja suurin osa niistä sosiaalisella syyllä, niin sehän tekee että kaksi viidesosaa kaikista nyt ainakin suoraan haluaa abortteja tehtävän (eli ne naiset ja niiden miehet). Sitten kaikki niiden läheiset, ystävät jne... Abortin kieltäjät jäävät kyllä siinä vähemmistöksi. Sehän nähdään jo meidän kansanedustajista, jotka ovat otos koko kansasta, ne tuovat julki ne epäkohdat joihin haluavat lakimuutoksia. Montako kieltämistä ajavaa sieltä löytyy?

    Alunperin koko aborttioikeus on myönnetty pakon edessä, ehkäisemään puoskarointia, eikä sitä voida nytkään poistaa, vaikka henkilökohtaisesti todella moni ei aborttia lähtökohtaisesti hyväksykään. Hyvin monessa paikassa ja yhteydessä todetaan, että 'koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin kuitenkin...' jne. Juuri tuosta syystä harvempi alkaisi oikeutta poistamaan! En ryhtyisi itsekään, vaikka pidän aborttia pahana asiana!

    on todellakin olemassa, ja moni niillä abortin tehnyt myöntää sen jossakin vaiheessa itsekin, joten mitään naurettavaa tuossa ei ole!

    Keskustelupalstat tuskin liittyivät siihen kertomaasi tutkimukseen mitenkään ja useimmiten ihmiset ajattelevat kyselyihin vastatessaan niitä kokemuksia/tietoja, joita heillä on elävästä elämästä (tässä abortin suhteen), eikä mitä ovat keskustelupalstalla nähneet/kokeneet/ymmärtäneet/lukeneet. Mitä oikein vääntelehdit?!

    Vai alakynteen.. :D :D Ja missäköhän kohtaa? Eihän noissa minun muka-virheissäni ole ollut kyse muusta, kuin sinun vaikeudestasi ymmärtää asioita! Olet oleillut liikaa täällä selittelemässä, kun olet niin vieraantunut elämästä, että luulet kaiken (mm. kyselyjen, ihmisten ajatusten/kokemusten aborttien ja niiden syiden suhteen, jne.) liittyvän keskustelupalstoihin. Menehän haukkaamaan happea välillä.. :D

    Olipa sinulta monisanainen seli-selitys sille, ettet kykene esittämään (oikeita/hyviä) syitä abortillesi (päinvastoin kuin suurin osa abortistaan puhuvista), vaikka muuten siitä niin helposti puhutkin. Tuosta on helppo edelleen päätellä, miksi..!

    >>Missä kohtaa tämän palstan aihepiiri on satuan abortin syyt?

    "Olipa sinulta monisanainen seli-selitys sille, ettet kykene esittämään (oikeita/hyviä) syitä abortillesi (päinvastoin kuin suurin osa abortistaan puhuvista), vaikka muuten siitä niin helposti puhutkin. Tuosta on helppo edelleen päätellä, miksi..!"

    Kyky ja halu ovat eri asioita, kuten täälläkin todella on puhuttu :D Jos et vieläkään tajunnut, minun syyni eivät liity puhuttuun aiheeseen ja väitteesi pätemättömyyteen:

    "tuomioista, mutta eikö jo puoletkin oo melkonen määrä jotka ei hyväksy näitä (sos.syiden) mukavuusabortteja.. ja enin osa (2/3 osaa) pitää hommaa ainakin jonkinverran syntinä."

    Tähän et ole löytänyt vielä todisteita, vaan joudut keskittymään sen sijaan minuun henkilönä. Joko löytyy viimein?

    Ihme kiertelyä, kun asiassa olet ihan hutiin mennyt, etkä omien sanojesi takana pysty seisomaan :D

    Äänestä

  • eipä taida kirjoitti:

    >>Missä kohtaa tämän palstan aihepiiri on satuan abortin syyt?

    niistä aiheista, joista olen kiinnostunut keskustelemaan ja jotka ovat oleellista tietoa puhumieni asioiden kannalta.

    Minä en keskustele aborttiini johtaneista syistä tai elämäntilanteestani muutenkaan. Ne eivät ole oleellista tietoa, eivätkä vie eteenpäin keskusteluja.

    Tuollainen henkilökohtaisuuksien tivaaminen ja jankutus, etenkin kun se ei liity keskusteluun mitenkään, on todella typerää ja antaa teidän kyvyistänne oikeaan keskusteluun todella heikon kuvan.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Olipa sinulta monisanainen seli-selitys sille, ettet kykene esittämään (oikeita/hyviä) syitä abortillesi (päinvastoin kuin suurin osa abortistaan puhuvista), vaikka muuten siitä niin helposti puhutkin. Tuosta on helppo edelleen päätellä, miksi..!"

    Kyky ja halu ovat eri asioita, kuten täälläkin todella on puhuttu :D Jos et vieläkään tajunnut, minun syyni eivät liity puhuttuun aiheeseen ja väitteesi pätemättömyyteen:

    "tuomioista, mutta eikö jo puoletkin oo melkonen määrä jotka ei hyväksy näitä (sos.syiden) mukavuusabortteja.. ja enin osa (2/3 osaa) pitää hommaa ainakin jonkinverran syntinä."

    Tähän et ole löytänyt vielä todisteita, vaan joudut keskittymään sen sijaan minuun henkilönä. Joko löytyy viimein?

    Ihme kiertelyä, kun asiassa olet ihan hutiin mennyt, etkä omien sanojesi takana pysty seisomaan :D

    minun tekstiäni, vaikka edelleen sanonkin, että joissakin kyselyissä/tutkimuksissa onkin saatu noita yli 60%:n lukuja (olin juuri etsimässä, mutta hieman vaikea löytää, kun niiden lukemisesta on suht. kauan). Pitääkö alkaa väittämään muidenkin tekstejä minun tuotoksiksini, kun ei hädissään, asiaa kierrelläkseen enää muuta keksi?!
    Huomioi, että MINÄ puhuin alunperin suuresta osasta, en suurimmasta, vaikka kirjoitinkin sitten, että joissakin tulos on suuri(n) osa!

    Et siis pysty kertomaan aborttisi syitä, koska ne olivat niin kevyet/mitättömät- se on tullut jo selväksi!

    Siis sinä keskityit vain ja ainoastaan henkilökohtaisuuksiin. Olen pahoillani, et puhunut siten keskustelun aiheesta.

    "Et siis pysty kertomaan aborttisi syitä, koska ne olivat niin kevyet/mitättömät- se on tullut jo selväksi!"

    Et siis pysty kertomaan, mikä tutkimus tuo on ollut, koska tosiaan sellaista tulosta ei missään olekaan -se on tullut jo selväksi!

    Sä olet säälittävä. Ikävää, jos ei taitosi riitä todellisista asioista keskustelemiseen, joten joudut keskittymään vain arvailuun ja toisten henkilökohtaisuuksiin puuttumiseen.

    Kuten tiedät itsekin, keskustelujen aloituksen aihe on aina joku, mutta keskustelu sen alla useimmiten rönsyilee ja siinä käsitellään monenlaisia asioita, mutta jos haluat nyt tällä kertaa pelastautua tuolla tekosyyllä, niin sallittakoon se sinulle- onhan asia ymmärrettävästi sinulle hankala, koska tiedät, että suuri osa ihmisistä ei hyväksy niitä kevyin perustein tehtyjä abortteja, jollainen omasikin on ilmiselvästi, kiertelystäsi päätellen ollut!

    Kerroinhan jo, että olen yrittänyt etsiä niitä tuloksia, mutta ymmärtänet, että se on hieman vaikeaa, kun on lukenut ne jonkun toisen linkittämänä jossakin niistä lukuisista keskusteluista, eri palstoilla, joissa on ollut mukana! Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa... SINÄ olet säälittävä. Ikävää, että pystyt keskustelemaan vain aborttisi käytännön toteutuksesta, vaikka siihen (kunkin aborttiin) johtaneet syyt ovat ihan yleinen keskustelun aihe tällä palstalla!

    Ja nyt- se on moro- lähden ulkoiluttamaan noita maailman parhaita kavereitani, jotka olivat joitakin aikoja sitten alkioina kohdussani!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Alunperin koko aborttioikeus on myönnetty pakon edessä, ehkäisemään puoskarointia, eikä sitä voida nytkään poistaa, vaikka henkilökohtaisesti todella moni ei aborttia lähtökohtaisesti hyväksykään. Hyvin monessa paikassa ja yhteydessä todetaan, että 'koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin kuitenkin...' jne. Juuri tuosta syystä harvempi alkaisi oikeutta poistamaan! En ryhtyisi itsekään, vaikka pidän aborttia pahana asiana!

    Niin, siinä ikävä kyllä jää lapsen oikeus elämäänsä toiseksi, kun vaakakupissa vastapuolella on vuosittain yli kymmenen tuhannen naisen terveys. Ja se hyvä mitä nykyisellä aborttilailla on saavutettu kannattaa muistaa aina. Nyt panostetaan ihmisten asenteisiin ehkäisyssä toisenlailla, joten aborttien määrä on saatu jyrkkään alamäkeen.

    Tässä lasten kanssa uloslähdön tiimellyksessä, on pakko antaa sinulle vielä pisteet rehellisestä suhtautumistavastasi mm. abortin eettisiä kysymyksiä pohdittaessa (esim. kommenttisi paha-hyvä-teko näkökohtaan), vaikka olet itsekin abortin tehnyt!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    johonkin tutkimukseen abortti "mukavuussyistä"?

    Näytäpä, että abortteja tehdään "mukavuussyistä". Stakesin mukaan ei tehdä. Joten en osaa sanoa, koska kyseessä ei ole tunnustettu termi.

    Sen sijaan sosiaalisten syiden kategoriaan meneviä syitä tuohon tutkimukseen kuului.

    jokainen voi itse ihan miettiä mahtaako mikäkin niistä tilanteista edistää hakijan mukavuutta tai ei.. Samoin kun voitas tähän kohtaa peräänkuuluttaa sitä lain kohtaa jossa abortin syyksi kelpaa haluaminen..

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    niistä aiheista, joista olen kiinnostunut keskustelemaan ja jotka ovat oleellista tietoa puhumieni asioiden kannalta.

    Minä en keskustele aborttiini johtaneista syistä tai elämäntilanteestani muutenkaan. Ne eivät ole oleellista tietoa, eivätkä vie eteenpäin keskusteluja.

    Tuollainen henkilökohtaisuuksien tivaaminen ja jankutus, etenkin kun se ei liity keskusteluun mitenkään, on todella typerää ja antaa teidän kyvyistänne oikeaan keskusteluun todella heikon kuvan.

    Kiemurteluasi on suorastaan nautinto katsella :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Olipa sinulta monisanainen seli-selitys sille, ettet kykene esittämään (oikeita/hyviä) syitä abortillesi (päinvastoin kuin suurin osa abortistaan puhuvista), vaikka muuten siitä niin helposti puhutkin. Tuosta on helppo edelleen päätellä, miksi..!"

    Kyky ja halu ovat eri asioita, kuten täälläkin todella on puhuttu :D Jos et vieläkään tajunnut, minun syyni eivät liity puhuttuun aiheeseen ja väitteesi pätemättömyyteen:

    "tuomioista, mutta eikö jo puoletkin oo melkonen määrä jotka ei hyväksy näitä (sos.syiden) mukavuusabortteja.. ja enin osa (2/3 osaa) pitää hommaa ainakin jonkinverran syntinä."

    Tähän et ole löytänyt vielä todisteita, vaan joudut keskittymään sen sijaan minuun henkilönä. Joko löytyy viimein?

    Ihme kiertelyä, kun asiassa olet ihan hutiin mennyt, etkä omien sanojesi takana pysty seisomaan :D

    tutkimuksestahan tuo syntijuttukin oli muistaakseni peräisin!!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Hyvä teko - paha teko akselilla minäkin tottakai pidän aborttia niiden pahojen puolella, niinkuin varmasti kaikki. Silti en missään nimessä olisi poistamassa sosiaalisten aborttien mahdollisuutta jokaiselta naiselta.

    Mutta mistä on kotoisin tämä puolet? jos puolet kansasta kieltäisi jotain, niin silloin se demokraattisessa maassa tietenkin kiellettäisiin.

    Jos maassamme viidesosa naista kokee abortin ja suurin osa niistä sosiaalisella syyllä, niin sehän tekee että kaksi viidesosaa kaikista nyt ainakin suoraan haluaa abortteja tehtävän (eli ne naiset ja niiden miehet). Sitten kaikki niiden läheiset, ystävät jne... Abortin kieltäjät jäävät kyllä siinä vähemmistöksi. Sehän nähdään jo meidän kansanedustajista, jotka ovat otos koko kansasta, ne tuovat julki ne epäkohdat joihin haluavat lakimuutoksia. Montako kieltämistä ajavaa sieltä löytyy?

    että lain on päättäny jokkut muut kun kansa!! Ja ne päätetään jos hiljaiset ei-hyväksyjät (joita lienee enin osa) eivät asetu terhakkaasti vastaankaan.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kuten tiedät itsekin, keskustelujen aloituksen aihe on aina joku, mutta keskustelu sen alla useimmiten rönsyilee ja siinä käsitellään monenlaisia asioita, mutta jos haluat nyt tällä kertaa pelastautua tuolla tekosyyllä, niin sallittakoon se sinulle- onhan asia ymmärrettävästi sinulle hankala, koska tiedät, että suuri osa ihmisistä ei hyväksy niitä kevyin perustein tehtyjä abortteja, jollainen omasikin on ilmiselvästi, kiertelystäsi päätellen ollut!

    Kerroinhan jo, että olen yrittänyt etsiä niitä tuloksia, mutta ymmärtänet, että se on hieman vaikeaa, kun on lukenut ne jonkun toisen linkittämänä jossakin niistä lukuisista keskusteluista, eri palstoilla, joissa on ollut mukana! Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa... SINÄ olet säälittävä. Ikävää, että pystyt keskustelemaan vain aborttisi käytännön toteutuksesta, vaikka siihen (kunkin aborttiin) johtaneet syyt ovat ihan yleinen keskustelun aihe tällä palstalla!

    Ja nyt- se on moro- lähden ulkoiluttamaan noita maailman parhaita kavereitani, jotka olivat joitakin aikoja sitten alkioina kohdussani!

    En kovin vakavasti pysty suhtautumaan ihmiseen, jonka ainoa tarve "keskusteluun" on toisen henkilökohtaisten tietojen jankutus ja vääristely.

    Minusta tuo on lapsellista ja täysin hyvien tapojen vastaista. Jos et ole kuullut niin yleisiin kohteliaisuussääntöihin kuuluu vaikeneminen, jos toinen osoittaa, ettei aiheesta ole kiinnostunut puhumaan. On typerää jankata tietoja toisen HYVIN HENKILÖKOHTAISISTA ASIOISTA ja elämäntilanteesta julkisella keskustelupalstallakaan. Toivottavasti opetat lapsesi paremmin kuin sinut on nähtävästi koulutettu.

    "Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa..."

    Näinkö sinä suhtaudut yleensäkin ihmisiin? En voi kuin sääliä kanssaihmisiäsi. Toivottavasti sinäkin opit joskus normaalit kohteliaisuussäännöt ja kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän yksityisiä asioitaan ja haluaan puhua niistä tai olla puhumatta JULKISESTI (mitä todellakin keskustelupalstat ovat).

    Se että sinulle ei ihmiset halua kaikkea kertoa, ei kerro syiden puutteesta, vaan siitä, ettei sinua ole koettu luotettavaksi ja sen tiedon arvoiseksi. Niin elävässä elämässä kuin täälläkin.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Niin, siinä ikävä kyllä jää lapsen oikeus elämäänsä toiseksi, kun vaakakupissa vastapuolella on vuosittain yli kymmenen tuhannen naisen terveys. Ja se hyvä mitä nykyisellä aborttilailla on saavutettu kannattaa muistaa aina. Nyt panostetaan ihmisten asenteisiin ehkäisyssä toisenlailla, joten aborttien määrä on saatu jyrkkään alamäkeen.

    se on yli 10000 pientä vainajaa joka vuosi!!
    Aivan sama jos joku alkaisi rikollisin keinoin itseään samalla vahingoittaa, yhteiskunnalla ei tarvis olla velvollisuutta sellasia hoitaa!

    Äänestä

  • juurikin siksi, kirjoitti:

    että lain on päättäny jokkut muut kun kansa!! Ja ne päätetään jos hiljaiset ei-hyväksyjät (joita lienee enin osa) eivät asetu terhakkaasti vastaankaan.

    Kerroppa nyt tädille tarkemmin miten lait valitsee jokin muu kuin kansa?

    Värvätään joitain ulkomaalaisia konsultteja Arkadianmäelle välillä pitämään istuntojaan?

    Vai onko jokin televastaanotin, jolla saadaan viestejä jostain ulkopuolelta?

    Usotsie oikeasti, että Suomen aborttilain muutosta ei vastustettu? On vain sellainen taipumus tässä demokratiassa, että enemistö jyrää marginaalit nurin...

    Äänestä

  • samaisesta kirjoitti:

    tutkimuksestahan tuo syntijuttukin oli muistaakseni peräisin!!

    josta minä puhun, on tutkimuksen teettäjä ja tekijä tulkinnut aivan toisin. Siis että vajaa neljännes pitää aborttia syntinä.

    Ne löytyvät tuolta
    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

    Siis mitä muuta sieltä piti löytyä?

    Se yli 60% jotakin? Olisitko siis kiltti ja etsit noista ne, mitä niistä haluatte esittää.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    En kovin vakavasti pysty suhtautumaan ihmiseen, jonka ainoa tarve "keskusteluun" on toisen henkilökohtaisten tietojen jankutus ja vääristely.

    Minusta tuo on lapsellista ja täysin hyvien tapojen vastaista. Jos et ole kuullut niin yleisiin kohteliaisuussääntöihin kuuluu vaikeneminen, jos toinen osoittaa, ettei aiheesta ole kiinnostunut puhumaan. On typerää jankata tietoja toisen HYVIN HENKILÖKOHTAISISTA ASIOISTA ja elämäntilanteesta julkisella keskustelupalstallakaan. Toivottavasti opetat lapsesi paremmin kuin sinut on nähtävästi koulutettu.

    "Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa..."

    Näinkö sinä suhtaudut yleensäkin ihmisiin? En voi kuin sääliä kanssaihmisiäsi. Toivottavasti sinäkin opit joskus normaalit kohteliaisuussäännöt ja kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän yksityisiä asioitaan ja haluaan puhua niistä tai olla puhumatta JULKISESTI (mitä todellakin keskustelupalstat ovat).

    Se että sinulle ei ihmiset halua kaikkea kertoa, ei kerro syiden puutteesta, vaan siitä, ettei sinua ole koettu luotettavaksi ja sen tiedon arvoiseksi. Niin elävässä elämässä kuin täälläkin.

    toitottamatta kaikkitietävyyttään ja tulla keskustelemaan lainkaan jollei rahkeet sitten kuitenkaan siihen riitä!

    No, niin kauan kun ei parempiakaan syitä kerrota niin se on ollut se pohjaton mukavuudenhalu..

    Äänestä

  • joo o kirjoitti:

    Kiemurteluasi on suorastaan nautinto katsella :D

    Mielenkiintoista. Onko kiemurtelua sanoa, että ei puhu yleisellä keskustelupalstalla omasta yksityisasiastaan? Mielenkiintoista. minä pidän sitä aika normaalina :D Voisi ihmiset muutenkin enemmän miettiä, mitä keskustelupalstoilla yksityisasioistaan puhuvat...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    se on yli 10000 pientä vainajaa joka vuosi!!
    Aivan sama jos joku alkaisi rikollisin keinoin itseään samalla vahingoittaa, yhteiskunnalla ei tarvis olla velvollisuutta sellasia hoitaa!

    Ja ennen sitä lakia se oli monia kymmeniä tuhansia pieniä vainajia joka vuosi.

    Ymmärränkö nyt oikein, että tämä 10 tuhatta on jokin vaivaava tasaluku sinulle ja pitäisikin päästä mielummin taas vaikka sinne 30 tuhanteen? Tai vaikka Puolan tasoon, jolloin suomen mittakaavassa abortteja tehtäisiin väkilukuun suhteutettuna 50 tuhatta?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    josta minä puhun, on tutkimuksen teettäjä ja tekijä tulkinnut aivan toisin. Siis että vajaa neljännes pitää aborttia syntinä.

    Ne löytyvät tuolta
    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

    Siis mitä muuta sieltä piti löytyä?

    Se yli 60% jotakin? Olisitko siis kiltti ja etsit noista ne, mitä niistä haluatte esittää.

    Eli kun kolmannes on sitä mieltä ettei ole koskaan syntiä, niin mitä siitä voidaan päätellä? Loppujen (enimmän osan, yli 60%) mielestä se siis on ainakin jossain määrin/tilanteissa syntiä!

    (ties monennenko kerran toistaen) kun silloin se ehkäsytilannekin oli hiukan heikompaa, joten eipä se sinne enää menisi, päinvastoin!

    Äänestä

  • kuules kirjoitti:

    (ties monennenko kerran toistaen) kun silloin se ehkäsytilannekin oli hiukan heikompaa, joten eipä se sinne enää menisi, päinvastoin!

    Puolahan on kuin 50-vuotta sitten suomi. Edelleen vain kyyhkyt vievät viestiä ja autoja on jo melkein joka kylässä ainakin yksi. Traktori ei ole vielä korvannut hevosta keskivertoisessa perheessä, sillä kaikkihan asuvat maalla...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kerroppa nyt tädille tarkemmin miten lait valitsee jokin muu kuin kansa?

    Värvätään joitain ulkomaalaisia konsultteja Arkadianmäelle välillä pitämään istuntojaan?

    Vai onko jokin televastaanotin, jolla saadaan viestejä jostain ulkopuolelta?

    Usotsie oikeasti, että Suomen aborttilain muutosta ei vastustettu? On vain sellainen taipumus tässä demokratiassa, että enemistö jyrää marginaalit nurin...

    monenko äänestäjän veikkaisit siellä kopissa ruksia lipukkeeseen väsätessään miettivän juuri ja ihan pelkästään aborttilakia..?

    Äänestä

  • sinä puolestas kirjoitti:

    monenko äänestäjän veikkaisit siellä kopissa ruksia lipukkeeseen väsätessään miettivän juuri ja ihan pelkästään aborttilakia..?

    ...joille sellaisilla asioilla on merkitystä.

    Eli kaikki Päivi Räsäsen ja muiden kristillisten äänestäjät?

    Tästä kristillisistä päästäänkin yhteen aborttia vastustavaan tahoon, joka asiaa on miettinyt ja siihen panostaa eli kirkko. Kirkko on asiasta ollut kiinnostunut jopa sen verran, että on ihan tutkinut, että mitenkä Suomalaiset suhtautuvat aborttiin, hyväksyykö valtaosa vai ei... Sen tietää, että tästä tutkimuksesta olisi noussut hiukan suurempi äläkkä jos tulokset olisivat olleet kirkkoa miellyttäviä.

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    Eli kun kolmannes on sitä mieltä ettei ole koskaan syntiä, niin mitä siitä voidaan päätellä? Loppujen (enimmän osan, yli 60%) mielestä se siis on ainakin jossain määrin/tilanteissa syntiä!

    Siis sinulle riittää, että pitää joissain äärimmäisen poikkeustilanteissa sitä syntinä? No ehkä sitten sinun mielestäsi se on oleellista.

    Minusta on oleellista, miten siitä ajattelee keskimääräisesti ja yleisimmissä tilanteissa.

    Ja nähtävästi se on kirkonkin kannan mukaan oleellista.

    Äänestä

  • on olla kirjoitti:

    toitottamatta kaikkitietävyyttään ja tulla keskustelemaan lainkaan jollei rahkeet sitten kuitenkaan siihen riitä!

    No, niin kauan kun ei parempiakaan syitä kerrota niin se on ollut se pohjaton mukavuudenhalu..

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    Äänestä

  • joo o kirjoitti:

    Kiemurteluasi on suorastaan nautinto katsella :D

    Niin on. Kun ihminen selittää ja selittää ja syyttää toista vaikka mistä, pystymättä itse kuitenkaan rehelliseen keskusteluun, niin kyllä se ainakin huvittavaa on, jos ei ihan nautittavaakin. :)

    Äänestä

  • on olla kirjoitti:

    toitottamatta kaikkitietävyyttään ja tulla keskustelemaan lainkaan jollei rahkeet sitten kuitenkaan siihen riitä!

    No, niin kauan kun ei parempiakaan syitä kerrota niin se on ollut se pohjaton mukavuudenhalu..

    ilmoittaa, että vaihtoehdot oli "ne kyseiset", on melkoista kiemurtelua sitten vaieta siitä, mitä ne "kyseiset" olivat. Eli selvästi tämä tyyppi antaa muka ymmärtää, että tilanne oli vaikea, mutta ei kuitenkaan pysty kertomaan millä tavalla, koska se ei oikeasti ollut sellainen.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    A-NO-NYY-MI!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Siis sinulle riittää, että pitää joissain äärimmäisen poikkeustilanteissa sitä syntinä? No ehkä sitten sinun mielestäsi se on oleellista.

    Minusta on oleellista, miten siitä ajattelee keskimääräisesti ja yleisimmissä tilanteissa.

    Ja nähtävästi se on kirkonkin kannan mukaan oleellista.

    poikkeustilanne voisi muukaan olla, kuin se, että abortti tehdään ilman kunnon perusteita??!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kuten tiedät itsekin, keskustelujen aloituksen aihe on aina joku, mutta keskustelu sen alla useimmiten rönsyilee ja siinä käsitellään monenlaisia asioita, mutta jos haluat nyt tällä kertaa pelastautua tuolla tekosyyllä, niin sallittakoon se sinulle- onhan asia ymmärrettävästi sinulle hankala, koska tiedät, että suuri osa ihmisistä ei hyväksy niitä kevyin perustein tehtyjä abortteja, jollainen omasikin on ilmiselvästi, kiertelystäsi päätellen ollut!

    Kerroinhan jo, että olen yrittänyt etsiä niitä tuloksia, mutta ymmärtänet, että se on hieman vaikeaa, kun on lukenut ne jonkun toisen linkittämänä jossakin niistä lukuisista keskusteluista, eri palstoilla, joissa on ollut mukana! Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa... SINÄ olet säälittävä. Ikävää, että pystyt keskustelemaan vain aborttisi käytännön toteutuksesta, vaikka siihen (kunkin aborttiin) johtaneet syyt ovat ihan yleinen keskustelun aihe tällä palstalla!

    Ja nyt- se on moro- lähden ulkoiluttamaan noita maailman parhaita kavereitani, jotka olivat joitakin aikoja sitten alkioina kohdussani!

    Hyvänen aika, oletko toiminut sijaiskohtuna KOIRALLE? Kas kun ei tiedeuutisissa ole ollut mainintaa asiasta. Luulisi ylittävän uutiskynnyksen kansainvälisestikin....

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    palsta on täysin ja totaalisen julkinen.

    Ihmisillä on ilmeisesti sellainen käsitys, että netissä voi puhua ja kertoa itsestään ihan mitä tahansa, koska ei puhu omalla nimellään.

    Vielä typerämpää on sanoa, että netissä PITÄÄ puhua kaikista yksityisasioistaan ja elämäntilanteistaan, vaikka tosiaan kyseessä on julkinen paikka. Se on jo täysin naurettavaa.

    Puhun netissä asioista, joista kaikilla voi olla sanottavaa ja jotka perustuvat tiedossa oleviin yleisiin asioihin. Minun elämäntilanteeseeni yhdelläkään ventovieraalla ei voi olla mitään todellista kommentoitavaa tai arvosteltavaa. Siksi puhun niistä niiden ihmisten kanssa, jotka minut tuntevat.

    Toinen asia, mistä puhun on ne asiat, jotka voivat auttaa jotain samassa tilanteessa olevaa tai sitä harkitsevaa. Tällaisia ovat esimerkiksi kuvailuni abortistani tai sen herättämistä tunteista jne.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    kertoa ihan mitä vain, ja sitä paitsi ei sinun ole kukaan varmasti olettanutkaan käyvän täällä elämääsi läpi sen pohjamutia myöten, vaan voisit ihan reilusti kertoa vain lyhyesti ne syyt, jotka sinulla aborttiisi oli.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Hyvänen aika, oletko toiminut sijaiskohtuna KOIRALLE? Kas kun ei tiedeuutisissa ole ollut mainintaa asiasta. Luulisi ylittävän uutiskynnyksen kansainvälisestikin....

    Kaikkien parhaat kaverit ei ole koiria. Toisille sellainen on vaikkapa oma puoliso tai sitten vaikkapa sisko, serkku, vanha koulukaveri tai ihan kuka vaan toinen IHMINEN. Lapsia kutsutaan usein "äidin/isän pikku kavereiksi", jos et nyt sitä vielä tiedä.

    Äänestä

  • -... kirjoitti:

    poikkeustilanne voisi muukaan olla, kuin se, että abortti tehdään ilman kunnon perusteita??!

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Hyvänen aika, oletko toiminut sijaiskohtuna KOIRALLE? Kas kun ei tiedeuutisissa ole ollut mainintaa asiasta. Luulisi ylittävän uutiskynnyksen kansainvälisestikin....

    soittavansa maailman parhaalle kaverilleen (niin kuin esim. minun työkaverini aina sanoo), oletatko sen olevan koira? Koiraa sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi, tarkoittaen, että se on muista lajeista se paras... :D

    Äänestä

  • hehheh. kirjoitti:

    jokainen voi itse ihan miettiä mahtaako mikäkin niistä tilanteista edistää hakijan mukavuutta tai ei.. Samoin kun voitas tähän kohtaa peräänkuuluttaa sitä lain kohtaa jossa abortin syyksi kelpaa haluaminen..

    Eihän tuo olekaan muuta kuin sitä tuttua seli-seliä, jota tämä kyseinen ... aina suoltaa!

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    soittavansa maailman parhaalle kaverilleen (niin kuin esim. minun työkaverini aina sanoo), oletatko sen olevan koira? Koiraa sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi, tarkoittaen, että se on muista lajeista se paras... :D

    työkaveria ei mennä ulkoiluttamaan....

    Nykyajan ongelma on siinä, että vanhemmilta on vanhemmuus hukassa, ja he tosiaan väittävät olevansa lastensa kavereita ja päinvastoin. Lapsilla pitäisi olla ikäisensä kaverit ja kotona vanhemmat.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    " kertoa ihan mitä vain, ja sitä paitsi ei sinun ole kukaan varmasti olettanutkaan käyvän täällä elämääsi läpi sen pohjamutia myöten, vaan voisit ihan reilusti kertoa vain lyhyesti ne syyt, jotka sinulla aborttiisi oli."

    Ne syyt tulevat sieltä elämän pohjamudista. Niistä perimmistä ja pohjimmista.

    Juuri tuon kommenttisi naiviudesta näkee kuinka eri tasolla liikut. Ja juuri se varmistaa minulle, miksi näistä ei ole hyötyä keskustella ventovieraiden besserwisserien kanssa.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    puhua vielä mistään 'valtaosasta' jos sen tekee muutama prosentti yli puolet. Ja kuten täälläkin palstalla on näkyny, voi hyväksyä lain mutta silti pitää tekoa pahana/ei-hyväksyttävänä! Ja jos tuo tutkimus ois tehty ryhmällä eri ihmisiä niin tulos ois hyvinkin voinu vaihdella sen muutama prosentti sinne tänne. Eihän se ollu kun 1000 (?)henkeä 5,5 miljoonasta.. Normaali ihminen ei tee aborttia kuin äärimmäisen pakottavista syistä joita on henki/terveys!!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    Uskotteko te, ettei kukaan voi tietää teidän kirjoittelevan täällä tai yhdistävän kirjoituksia teihin?

    Ettekö koskaan ole törmänneet tilanteeseen, jossa puolitutut ovat tunnistaneet jonkun NIMIMERKILLÄKIN kirjoittavan netistä ja päässeet siten tutustumaan tuon ihmisen sisäiseen maailmaan, johon tuolla puolitutulla ei muuten olisi ollut mitään pääsyä?

    Minä olen. Kyse ei tosin ollut itsestäni, vaan tutun tutuistani, joiden henkilökohtaisia juttuja pyöri sitten ympäriinsä. nettihän on täysin julkista ja avointa, samoin kaikki siellä kirjoitetut jutut vielä vuosienkin päästä.

    Kehoitan teitäkin miettimään vähän tarkemmin, mitä täällä suustanne päästätte. Se anonyymius on aika harhaa, loppujen lopuksi. Niinhän tosin monet nettiin suhtautuvat ja joutuvat sen harhan oppimaan vasta kantapään kautta.

    En siis todellakaan pidä nettikirjoittelua etenkään vakinimimerkillä ja pidempään jatkuneena anonyyminä kirjoitteluna. Johan tekin täällä kaivatte minun viestejäni vuosien takaa :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    todellisuudessa enemmänkin, ovat epänormaaleja! Lisäksi tähän päälle heidän aborttikannalla olleet puolisot niin jopa on suomi väärällään epänormaaleja, vaarallisia ihmisiä :D

    joka vuosi suomessa n.9000 epänormaalia naista tekee abortin. Luku toistuu joka vuosi. On hemmetti osunu epänormaalia porukkaa tähän maahan..!! ;D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    "puhua vielä mistään 'valtaosasta' jos sen tekee muutama prosentti yli puolet. Ja kuten täälläkin palstalla on näkyny, voi hyväksyä lain mutta silti pitää tekoa pahana/ei-hyväksyttävänä! Ja jos tuo tutkimus ois tehty ryhmällä eri ihmisiä niin tulos ois hyvinkin voinu vaihdella sen muutama prosentti sinne tänne. Eihän se ollu kun 1000 (?)henkeä 5,5 miljoonasta.. Normaali ihminen ei tee aborttia kuin äärimmäisen pakottavista syistä joita on henki/terveys!!"

    Mitenhän tuo kuulostaa pahasti seliselittelyltä?

    Kyseessä oli muuten juuri tutkimustulokset, joissa oli kysytty, missä tilanteissa abortti on hyväksyttävissä. Siis jos se TEKO on hyväksyttävä, se ei ole ei-hyväksyttävä. Ne ovat toistensa vastakohdat :D

    Siis toinen tutkimus kysyi asennetta lakiin, toinen itse tekoon. Siis selitysyrityksesi oli aika ontuva.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    työkaveria ei mennä ulkoiluttamaan....

    Nykyajan ongelma on siinä, että vanhemmilta on vanhemmuus hukassa, ja he tosiaan väittävät olevansa lastensa kavereita ja päinvastoin. Lapsilla pitäisi olla ikäisensä kaverit ja kotona vanhemmat.

    Pikkulapsia tavataan sanoa äidin tai isän 'parhaiksi kavereiksi', ja minäkin olen lapsilleni ÄITI ja auktoriteetti, en kaveri siinä mielessä, että olisin heidän kanssaan vain kaveri.. :D Itseasiassa en sano itseäni lasteni kaveriksi, mutta sanon lapsiani minun 'parhaiksi pikkukavereikseni'.

    Halusit vain tarttua johonkin tyhjänpäiväiseen, kuten satuakin kiemurrellessaan (hänen selityksiään ei tahdo viitsiä edes lukea, koska ovat niin älyttömiä ja piiiitkiä...)

    Lapsia on tapana myöskin ulkoiluttaa, silloin, kun eivät vielä ole valmiita olemaan yksin/kaverien kanssa ulkona. Onko Saara sinulla lapsia, kun olet noin tietämätön näistä asioista? :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    Jos sanoisit lyhyesti, mitkä olivat aborttisi syyt, kukaan ei tunnistaisi sinua, paitsi, jos kaikki tietävät ne syysi elävässä elämässä ja ne ovat jotenkin erikoiset, mutta niin tuskin on! Selityksen makua- ja kovasti!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    En kovin vakavasti pysty suhtautumaan ihmiseen, jonka ainoa tarve "keskusteluun" on toisen henkilökohtaisten tietojen jankutus ja vääristely.

    Minusta tuo on lapsellista ja täysin hyvien tapojen vastaista. Jos et ole kuullut niin yleisiin kohteliaisuussääntöihin kuuluu vaikeneminen, jos toinen osoittaa, ettei aiheesta ole kiinnostunut puhumaan. On typerää jankata tietoja toisen HYVIN HENKILÖKOHTAISISTA ASIOISTA ja elämäntilanteesta julkisella keskustelupalstallakaan. Toivottavasti opetat lapsesi paremmin kuin sinut on nähtävästi koulutettu.

    "Mikä olikaan sinun syysi tuohon pystymättömyyteesi? Sinulla ne tiedot löytyisivät aivoistasi helposti, mutta kun ei ole oikein mitä kertoa..."

    Näinkö sinä suhtaudut yleensäkin ihmisiin? En voi kuin sääliä kanssaihmisiäsi. Toivottavasti sinäkin opit joskus normaalit kohteliaisuussäännöt ja kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän yksityisiä asioitaan ja haluaan puhua niistä tai olla puhumatta JULKISESTI (mitä todellakin keskustelupalstat ovat).

    Se että sinulle ei ihmiset halua kaikkea kertoa, ei kerro syiden puutteesta, vaan siitä, ettei sinua ole koettu luotettavaksi ja sen tiedon arvoiseksi. Niin elävässä elämässä kuin täälläkin.

    henkilökohtaisista asioistaan. Siinä ottaa riskin, että toiset arvostelevat tekemisiä!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Niin, siinä ikävä kyllä jää lapsen oikeus elämäänsä toiseksi, kun vaakakupissa vastapuolella on vuosittain yli kymmenen tuhannen naisen terveys. Ja se hyvä mitä nykyisellä aborttilailla on saavutettu kannattaa muistaa aina. Nyt panostetaan ihmisten asenteisiin ehkäisyssä toisenlailla, joten aborttien määrä on saatu jyrkkään alamäkeen.

    1940-luvun lopussa syntyneet suuret ikäluokat olivat parhaassa synnytysiässä. Nyt ikäluokat ovat paljon pienempiä, mutta yhä tapetaan 11 000 lasta vuodessa.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    ulkopuolinenkin näkemään jä määrittelemään, ja laki antaa siihen jopa ammattilaisille oikeuden (jota ei resurssien puutteesta johtuen käytetä). Ei-ammattilainenkin pystyy toisen kertoman mukaan hyvinkin arvioimaan, ovatko perusteet oikeasti painavat, vaiko pelkkiä mukavuustekijöitä. Tuollainen "muut eivät pysty arvioimaan" on pelkkää sanahelinää!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    josta minä puhun, on tutkimuksen teettäjä ja tekijä tulkinnut aivan toisin. Siis että vajaa neljännes pitää aborttia syntinä.

    Ne löytyvät tuolta
    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

    Siis mitä muuta sieltä piti löytyä?

    Se yli 60% jotakin? Olisitko siis kiltti ja etsit noista ne, mitä niistä haluatte esittää.

    Eihän toisen ihmisen tappamistakaan pitänyt syntinä kuin reilu 80% vastanneista, vaikka vääränä sitä pitää varmasti lähes jokainen (kaikki tervepäiset)... On eri asia pitää aborttia VÄÄRÄNÄ kuin syntinä! Itsellenikin tuo syntikysymys on jotenkin vaikea, enkä ensimmäisenä sanoisi aborttia synniksi, mutta VÄÄRIN se minustakin on!

    Vaikka tekojen määritteleminen synniksi onkin monille vierasta, olivat nuo aborttia sellaisena ajattelevien määrät melkoisen isoja.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Poikkeustilanne varmaan juuri on useiden mielestä se, että abortti tehdään "ilman kunnon perusteita".

    Erona tuon tulkitsemisessa synniksi tai hyväksytyksi on vain se, kuka sen perusteiden pätevyyden määrittelee. Joillain "yli-ihmisillä" on sellainen käsitys, että ventovieraat ovat parhaita tuon päättelemään. Normaali ihminen ajattelee, että abortin hakija on itse paras määrittelemään abortin perusteiden kunnollisuuden ja tilanteen vakavuuden, koska vain hän on ainoa, joka ne tuntee. Ja juuri sen tähden valtaosa ihmisistä hyväksyy nykyisen aborttilain ja myös käytettävät syyt (tuo kirkon teettämä tutkimus).

    "joka vuosi suomessa n.9000 epänormaalia naista tekee abortin. Luku toistuu joka vuosi. "

    ..pois se neljäsosa jotka tarvii henkistä hoitoa sen jälkeen ja ne jotka katuvat ja ymmärtävät tekonsa karmeuden kaikessa hiljaisuudessa (normaaleja), useamman kerran tekijät ja miehistä ne jotka ei voineet naisen päätökseen vaikuttaa.

    Äänestä

  • 1970-luvun alussa kirjoitti:

    1940-luvun lopussa syntyneet suuret ikäluokat olivat parhaassa synnytysiässä. Nyt ikäluokat ovat paljon pienempiä, mutta yhä tapetaan 11 000 lasta vuodessa.

    Aikana jolloin ei vielä panostettu abortin vastaiseen asennekasvatukseen, suomessa eli naisia, joille oli tehty jopa 30 aborttia. Tällä hetkellä yksittäisen naisen abortti tilastot ovat huomattavasti pienempiä...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Aikana jolloin ei vielä panostettu abortin vastaiseen asennekasvatukseen, suomessa eli naisia, joille oli tehty jopa 30 aborttia. Tällä hetkellä yksittäisen naisen abortti tilastot ovat huomattavasti pienempiä...

    ja tällä hetkellä ne yksittäiset naiset viitsii käyttää ainakin välillä ehkäsyvälineitäkin, joita on jo paljon erilaisia ja kaikkien saatavilla.

    Äänestä

  • juupa juu kirjoitti:

    ja tällä hetkellä ne yksittäiset naiset viitsii käyttää ainakin välillä ehkäsyvälineitäkin, joita on jo paljon erilaisia ja kaikkien saatavilla.

    Ja näytä sen jälkeen esimerkiksi ihminen joka ei 50-luvulla tiennyt ehkäisyn olemassa olosta...

    Niin siitä on jo 50 vuotta, mutta voi sanoa myös, että siitä on vasta 50 vuotta. Suomi ei ole ollut mikään takapajula silloinkaan, vaikka tietenkin me loppupään ihmiset niin halaumme toivoa, että voidaan vanhuksia kalkkiksiksi kertoa... Se on järkyttävää, että minunkin isäni on nuorena ulkomailla festareilla (Eihän ne edes silloin tienneet mikä se sellainen on, ei ollut keksittykään!) käynyt ja on syntynyt 40-luvulla...

    Pillerit keksittiin 60-luvun alkupuolella amerikoissa ja ne tuli tänne saman vuosikymmenen kuluessa, tosin paljoa ennen vuotta -70 niitä ei saanut muut kuin naimisissa olevat rouvat.. Kondomeja varmaan ollut ammoisista ajoista, mutta oliko niitä tuolloin yhtä monin paikoin saatavilla ja oliko hinta suhteellisesti yhtä huokea kuin?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kunnes toisin todistetaan"

    Mitenköhän päin se oikeasti menikään... :D

    No tuo kertoi tosiaan tarpeeksi teidän jutuistanne ja niiden arvosta :D

    Ja tuon tasoisille ihmisille pitäisi omia yksityisasioitaan paljastaa :D Ei taida suosionne omassa ystäväpiirissäkään korkea olla, jos sielläkin samoin käyttäydytte. Kuten sanottu, yksityisasioita kerrotaan vain niille, jotka on koettu sen tiedon arvoiseksi. Osoitatte lahjakkaasti oman arvonne :D

    " Jos sanoisit lyhyesti, mitkä olivat aborttisi syyt, kukaan ei tunnistaisi sinua, paitsi, jos kaikki tietävät ne syysi elävässä elämässä ja ne ovat jotenkin erikoiset, mutta niin tuskin on! Selityksen makua- ja kovasti!"

    Oletko noin yksinkertainen, vai näytteletkö vain? :D

    Et taida tajuta nettiin kirjoitettujen juttujen lopullisuutta ja pitkäaikaisten nimimerkkien käytön näennäistä "anonyymiutta". Kannattaa sinun siinä tapauksessa jatkaakin vaihtuvien nimimerkkien käyttöä. Jos et sinä kykene yhdistelemään saman nimimerkin kirjoittajan eri viestejä ja niissä olevia asioita ja kirjoitettuja elämäntilanteita (!), älä kuvittele lapsellisuuksissasi että kaikki muutkin ovat yhtä yksinkertaisia.

    Minun syyni abortilleni ovat todellakin sellaisia, että minut voisi niistä tunnistaa. Vain yksinkertainen ihminen voi ajatella, että syyt abortille ovat aina kerrottavissa parilla yksinkertaisella lauseella, jotka olisivat jotenkin elämäntilanteesta täysin irrallisia. Eikä minulla ole tarvetta eikä kiinnostusta keskustella syistäni tai elämäntilanteesta yleisellä keskustelupalstalla ventovieraiden ja nähtävästi yksinkertaisten ihmisten kanssa (minkä tuo "anonyymiusjuttu" todisti).

    Ihmeellinen tarve toisten henkilökohtaisten asioiden pakkouteluun ja vääristelyyn. Hanki oma elämä.

    Äänestä

Eikö tuo abortin selittäminen pahaksi/hyväksymättömäksi ota jo voimille, etenkin, kun vaikka miten paljon selitätte sitä, niin suuri osa ihmisistä pitää oman kantanne väkisin tyrkyttämistä rumana ja alhaisena?!

Eli turhaa on kaikki tuo selittelynne! Se ei muuta koskaan sitä tosiasiaa, että teette monien mielestä väärin ja pahasti, kun kiusaatte jopa mielenterveyden rajoilla häilyviä teinejä!

(Tämä teksti on muokattu vain alkuperäistä kirjoittajaa varten. Minä en todellakaan hyväksy kaikkia abortteja, eikä tarvitse selitellä mielipiteitäni pätkän vertaa. Hyvää kevättä kaikille niille, joiden kanssa olen saanut mielenkiintoisia keskusteluja ilman selittelyjä, oltiinpa sitten samaa tai eri mieltä!)

Äänestä
  • hyväksi selittävillä ole abortin suhteen mitään ongelmia, eikä pienen ihmisyksilön tappamisessa ole heidän mielestään mitään ettisesti arveluttavaa. Huolesi on turha- kukaan täällä ei kritisoi niitä, jotka myöntävät tehneensä pahasti ja katuvat, tai jotka ovat olleet todellisessa pakkotilanteessa, mutta nuo minäkeskeiset seli-selittäjät, oman mukavuutensa maksimoimiseksi abortoineet aikuiset naiset, jotka pitävät tekoaan muka kaikin puolin ongelmattomana, saavat aiheestakin kuulla, millainen heidän tekonsa OIKEASTI on! Se on ruma, julma ja alhainen!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    hyväksi selittävillä ole abortin suhteen mitään ongelmia, eikä pienen ihmisyksilön tappamisessa ole heidän mielestään mitään ettisesti arveluttavaa. Huolesi on turha- kukaan täällä ei kritisoi niitä, jotka myöntävät tehneensä pahasti ja katuvat, tai jotka ovat olleet todellisessa pakkotilanteessa, mutta nuo minäkeskeiset seli-selittäjät, oman mukavuutensa maksimoimiseksi abortoineet aikuiset naiset, jotka pitävät tekoaan muka kaikin puolin ongelmattomana, saavat aiheestakin kuulla, millainen heidän tekonsa OIKEASTI on! Se on ruma, julma ja alhainen!

    "Huolesi on turha- kukaan täällä ei kritisoi niitä, jotka myöntävät tehneensä pahasti ja katuvat, tai jotka ovat olleet todellisessa pakkotilanteessa" Olen kyllä melkein päivittäin tätä täällä nähnyt...

    Satun vaan kannattamaan asiallista keskustelua, aloitus ei ollut ihan parhaasta päästä, jos oikeasti pyrit sillä johonkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    sellaiseen viestiin, jossa lyödään aborttiaan katuvaa/surevaa? Ei ole minun kohdalleni sattunut!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    sellaiseen viestiin, jossa lyödään aborttiaan katuvaa/surevaa? Ei ole minun kohdalleni sattunut!

    perhana thden jo yritin lähettää, ei onnistunut... En jaksa kaivaa joka keskustelua esille, niin omistautunut en ole. Pahan mielen vain saisi.

    Lyötyjä lyödään täällä jatkuvasti (etkö ole nähnyt "kiusattavan" niitä pakkotilanteissakaan abortin tehneitä ja kuka senkin määrittelee, mikä on pakkotilanne). Ihmiset kirjoittavat loppuun asti ajattelemattomia kommentteja, siitä se yleensä lähtee. Valitettavan usein itse aloitukset jo loukkaavat niitä lyötyjä. Siksi kannatan sitä asiallista keskustelua.

    Se, mikä minua aloituksessasi harmitti, ettei siinä näkynyt mitään niitä mielipiteitä, mitä vastauksissasi näkyy. Ne voisi melkein olla eri ihmisen kirjoittamia. Lähenteli ennemmin suunsoittoa, kuin keskustelua!

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    vain näitä julistajia, joiden mielestä "abortti on naisen oikeus" syntymättömät lapset eivät ole limaklönttejä kummempia ja "eihän se sulle kuulu, vaikka mä tekisin kuinka monta aborttia".

    Niin kauan kun abortit tehdään yleisissä sairaaloissa yhteiskunnan kustantamina ja lääkärit pakotetaan niitä tekemään, abortit totisesti kuuluvat kaikille kansalaisille!

    Eettinen keskustelu abortista ei ole abortin tehneiden kiusaamista. Jos niin kokee, kannattaa pysyä tältä palstalta poissa.

    Äänestä

  • vastustamme kirjoitti:

    Seuraava lainaus on vastaus ihmiselle joka kertoo,e ttä yritti katua aborttiiaan jälkeenpäin muttei siinä onnistunut. Eli ihminen myöntää omaavansa niin heikon itsetunnon, ettei itse hallitse omia tunteitaan, vaan koska joku on sanonut, että abortista pitää masentua, niin hän on yrittänyt masentua...

    Jos tämä ei ole potkitun potkimista, niin mikä sitten on? Ja tämä on erittäin normaali vastaus tällä palstalla.

    Ihminen on sekaisin, ei tunne itseään, masennunko vai en. Silloin kaivataan vahvistusta, jottei masentuisi. Edellinen vastaus taas yrittää masentaa ihan täydellä, sillä kukpa ei tahtoisi normaali ihminen olla...

    Äänestä

En pidä aborttia hyvänä asiana, mutta pidän sitä hyväksyttävänä. Ja ei sen selittäminen voimilleni ota. Jos ottaisi, en varmaan siitä vapaa-aikanani jaksaisi netissä keskustella.

"suuri osa ihmisistä pitää tekemäänne tekoa rumana ja alhaisena?!"

Suuri osa, vaan kuinka suuri? Tarkoitatko suuriN osa? Jos niin, niin millä mittauksilla? Henkilökohtaisesti näen, että suurin osa suomalaisista pitää aborttia minun laillani hyväksyttävänä, koskapa nykyinen aborttilaki edelleen lähes 40 vuoden jälkeen on voimassa, eikä sitä radikaalisti käsittääkseni olla oltu edes halukkaita muuttamaan. Vai kuinkakohan monta lakialoitetta aborttilain kumoamiseksi on tehty?

Äänestä
  • ryhtyisi, koska sitten alkaisivat puoskaroinnit taas?! Aborttioikeutta ei olla kumoamassa siitä samasta syystä, josta se ollaan alunperin annettukin: koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin (puoskaroitaisiin) siitä huolimatta!

    Se, ettei aborttilakia olla kumoamassa, ei siis todellakaan tarkoita sitä, etteikö aborttia pidettäisi pahana asiana!

    Äänestä

  • kumoamaan kirjoitti:

    ryhtyisi, koska sitten alkaisivat puoskaroinnit taas?! Aborttioikeutta ei olla kumoamassa siitä samasta syystä, josta se ollaan alunperin annettukin: koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin (puoskaroitaisiin) siitä huolimatta!

    ja ensisijaisesti suojella puoskariaborteilta ja niiden terveysvaaroilta. Syntyneiden naisten ja lasten turvallisuus ensin (laillinen, turvallinen abortti) ja sitten vasta ne alkioiden oikeudet.

    Äänestä

  • pitää ehdottomasti kirjoitti:

    ja ensisijaisesti suojella puoskariaborteilta ja niiden terveysvaaroilta. Syntyneiden naisten ja lasten turvallisuus ensin (laillinen, turvallinen abortti) ja sitten vasta ne alkioiden oikeudet.

    jos tekee turhan abortin, eli abortin ei-pakkotilanteessa!

    Äänestä

  • kumoamaan kirjoitti:

    ryhtyisi, koska sitten alkaisivat puoskaroinnit taas?! Aborttioikeutta ei olla kumoamassa siitä samasta syystä, josta se ollaan alunperin annettukin: koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin (puoskaroitaisiin) siitä huolimatta!

    Se, ettei aborttilakia olla kumoamassa, ei siis todellakaan tarkoita sitä, etteikö aborttia pidettäisi pahana asiana!

    "Aborttioikeutta ei olla kumoamassa siitä samasta syystä, josta se ollaan alunperin annettukin: koska tiedetään, että abortteja tehtäisiin (puoskaroitaisiin) siitä huolimatta!"

    Eli aborttioikeutta pidetään hyväksyttävänä. Syntyneiden naisten suojelua pidetään tärkeämpänä kuin syntymättömien oikeutta elää.

    "Se, ettei aborttilakia olla kumoamassa, ei siis todellakaan tarkoita sitä, etteikö aborttia pidettäisi pahana asiana!"

    Ei toki tarkoita. Ei se tosin tarkoita automaattisesti sitäkään, että valtaosa ihmisistä pitäisi sitä pahana ja rumana tekona. Joten ehkäpä viitsit kertoa, mihin perustat väitteesi siitä, että suuri osa ihmisistä pitäisi sitä pahana?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    googleta 'keskustele abortti', niin ehkä saat hieman laajempaa näkökulmaa ihmisten ajatuksiin ja mielipiteisiin aborttia koskien.

    Äänestä

  • ja... kirjoitti:

    googleta 'keskustele abortti', niin ehkä saat hieman laajempaa näkökulmaa ihmisten ajatuksiin ja mielipiteisiin aborttia koskien.

    Keskustelupalstojen perusteellako sinä väität, että valtaosa ihmisistä pitää aborttia rumana ja pahana tekona?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Keskustelupalstojen perusteellako sinä väität, että valtaosa ihmisistä pitää aborttia rumana ja pahana tekona?

    vaan pääosin ihan elävästä elämästä saatujen kokemusten perusteella, sekä luettujen tutkimusten perusteella, mutta ymmärtänet sinäkin, että se, että lähes jokaisessa keskustelussa (jokaisella palstalla), joka käsittelee aborttia, on suuri/suurin osa niitä, jotka pitävät sitä pahana/rumana, osoittaa selvästi, että aborttia sellaisena pitävät eivät todellakaan ole mikään marginaaliryhmä, kuten jotkut näyttävät kuvittelevan!

    Äänestä

Nuorisotermein voisi sanoa että EVVK.
En välitä yhtään mitä muut ajattelevat siitä onko abortti oikein vai ei. Pääasia että itsestä se ei tunnu pahalta vaan pelastukselta.
Muut saavat tehdä mitä lystäävät, synnyttää tai olla synnyttämättä, ei kiinnosta.
Viimeisenkin terän koko tyhmältä jeesustelulta vie kun tietää millainen porukka siellä on vastassa.

Motto on; Pidä huoli omista asioistasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymys tässä kirjoitti:

Eikö tuo abortin selittäminen hyväksi/hyväksyttäväksi ota jo voimille, etenkin, kun vaikka miten paljon selitätte sitä, niin suuri osa ihmisistä pitää tekemäänne tekoa rumana ja alhaisena?!

Eli turhaa on kaikki tuo selittelynne! Se ei muuta koskaan sitä tosiasiaa, että olette tehneet monien mielestä väärin ja pahasti syntymätöntä lastanne kohtaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu