.. leimataan aina mediassa - ja siten myös median syöttämän tiedon uskovan kansan mielikuvissa - aina
1. aggressiivisiksi
2. rikoksiin mieltyneiksi
3. pervoiksi?
Uskon että syynä on se, että muuten lainkuuliaisia ja muutenkin vaarattomia huumeita käyttäviä ihmisiä ei osata nähdä. Heitä ei ole edes syytä etsiä, koska jos paljastuisi kuinka paljon näitä ongelmattomia käyttäjiä on, putoaisi valistukselta taas hieman pohjaa.
Niko Naapuri käyttää vapaa-aikoinaan saunakaljan sijasta kannabista. Hän ei esiinny julkisilla paikoilla kannabiksesta päihtyneenä, eikä häntä näin epäillä hUUmeen käyttäjäksi. Hänellä ei myöskään ole mitään intoa rikkoa muita lakeja, koska hänen mielestään ne on perusteltu tarpeeksi hyvin. Hän ei viestitä siis muuta kuin että hän pärjäilee elämässään. Huumeita ei hänestä puhuttaessa tule kenellekkään hänen tuttavistaan mieleen, koska hänellä ei ole ongelmia.
Antti Aggressio käyttää amfetamiinia lievittääkseen heikkouden- ja alemmuudentunteitaan. Tai ehkä hän käyttää sitä myös siksi ettei halua olla ilman. Ehkä hän on jopa riippuvainen. Amfetamiini on luokiteltu myös huumeeksi isossa lakikirjassa, joten Antti ja Niko ovat tässä mielessä samalla viivalla. Antti ei tykkää että joku tulee vinoilemaan hänelle kun hän on bilettämässä ja iskemässä naisia. Antti heittää pultit ja pistää vinoilijan ojennukseen, josta hänelle myöhemmn luetaan pahoinpitelysyyte. Todetaan Antin olevan huumeidenkäyttäjä. Taas saadaan lehtiin hyvä juttu kuinka huumeet aiheuttavat yleistä turvattomuutta kaikille riippumatta iästä, sukupuolesta tai koulutuksen tasosta. Niko ei voi olla miettimättä uutista lukiessaan miksei kukaan ymmärrä että on kyse aivan eri luokan aineista hänen ja Antin käyttämien huumeiden välillä. Nehän kun on molemmat huumeita.
Kuinka monta Nikoa ja kuinka monta Anttia tunnet?
Miksi huumeidenkäyttäjät
4
818
Vastaukset
- Joo
1: Íhminen on paha jos on väkivaltainen ja väkivaltainen jos on paha. Ihminen on paha mikäli ei nosta kaloja järvestä ajatuksenvoimalla taikka hänen lähipiirissään ei ole yhteiskunallisia kytköksiä.
2: Kohdassa yksi selvitys
3: Mies on aina perverssi, jopa silloin kun naisystävä ehdoittaa ryhmäseksiä. - Pappa
Mielenkiintoinen juttu, jos vertailuun otetaan (jälleen kerran) alkoholi. Otetaan nyt vaikka summamutikassa muutamia "suurmiehiä": (on niitä naisiakin tietysti), joiden elämässä alkoholilla on/oli merkittävä osuus, monet heistä täysiä alkoholisteja: F.E. Sillanpää, Jean Sibelius, Eino Leino, Tyko Sallinen, Pentti Saarikoski, Matti Pellonpää, Irwin Goodman, William Faulkner, Ernest Hemingway, Charles Bukowski, Winston Churchill... Moni tällainen on myös tullut tunnetuksi aggressiivisuudestaan ja älyttömistä toilauksistaan. Merkittävää kyllä, tällainen käytös heidän kohdallaan usein herättää jonkinlaista ihailua, lisää heidän legendaarisuuttaan median hehkutuksessa. Huumeisiin (kollektiivisesti) taas liitetään yleensä epiteetti "tragedia". Ja kyllähän niitä murhenäytelmiä on nähtykin, etupäässä suhteellisen nuorena kuolleiden jazz- ja rockmuusikoiden kohdalla. Heroiiniepidemiat 1950- ja 1970-luvuilla vaativat joitakin loistavia uhreja: Charlie Parker, Billie Holiday, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Albert Järvinen...
Yleensä ei suureen ääneen puhuta, että valtaosa improvisoidun musiikin taitajista on vetänyt ja vetää edelleenkin pilveä. Ja vieläpä säännöllisesti. Lista olisi loputon. Mainittakoon vain sellaiset vankat nimet kuin Louis Armstrong, joka avoimesti ylisti marihuanaa mutta "lopetti" sen käytön lainsäädännön kiristyttyä Amerikassa, Dizzy Gillespie, joka teki parhaansa pitääkseen ystävänsä ja työtoverinsa Charlie Parkerin erossa alkoholista ja heroiinista - Parker teki liikaa kaikkea paitsi musiikkia, jota ei voinut tulla liikaa. Duke Ellington: siinäkin nerokas mies, joka piti aina langat käsissään. Count Basie, sama juttu. Että puhutaan mitä puhutaan kannabiksen passivoivasta ja suorituskykyä heikentävästä vaikutuksesta. Tai otetaan muilta aloilta esimerkiksi loistava elokuvaohjaaja Robert Altman, joka on avoimesti ilmoittanut olevansa kannabiksen käyttäjä. Eräs nimilista löytyy osoitteesta:
Se on etupäässä angloamerikkalaisittain painottunut mutta antaa melko hyvän kuvan siitä, miten yleistä kannabiksen käyttö on ollut eri tavoin menestyneiden ihmisten keskuudessa. Eivät nämä kaikki ole suinkaan mitään enkeleitä, ja monet myös eritasoisia sekakäyttäjiä tai paskamaisia tyyppejä, mutta entä sitten? Vain naiiveimmissa hippiunelmissa kannabis poistaa maailman pahuuden.
Tärkeintä olisi poistaa maailmasta kannabiksen demonisointi ja antaa ihmisille mahdollisuus halutessaan valita tämä suhteellisen vaaraton ja parhaimmillaan hyödyllinenkin päihde.- Jou
"Myös elämässään menestyneet ulkomaalaiset käyttävät kannabista."
Vähän asian vierestä, mutta muistelen kuulleni, että alkoholin kieltolaki tappoi välillisesti Eino Leinon. Eino oli tottunut tissuttelemaan viiniä vedellä lantrattuna. Sitten kun kieltolaki tuli ja viini loppui, tarjolla oli vain väkeviä ja pirtua, kuska miedompia ei kannattanut salakuljettaa. Eino sitten joi itsensä näillä hengiltä.
En tiedä onko legendaa, totta vai täyttä palturia.
- akateeminen olio
Kylläpä olisi aikamoinen shokki jos vanhempani ja muu heidän naapurustonsa tietäisivät että eräät heidän mukavat naapurinsa ovat huumehörhöjä. Kauniina kesäiltana kerran oltiin tultu saunasta isäni kanssa ja istuskeltiin vilvoittelemassa. Naapurin pihalla oli myös porukkaa, keski-ikäisiä miehiä kaksi, joista toinen naapurin isäntä. Kuului pientä naurahtelua ja tuttu aromi leijaili sopivasti nenääni tuulen tuomana. Kuului vähän isompi naurunpurskahdus, johon vieressäni istuva isäni mainitsi että "Taitaa olla naapuri vähän kaljoissaan jo". Juuri näin ne hörhöt jäävät bongaamatta näiltä jotka eniten heitä vastaan ovat..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788