Peräpukamat

Elikäs onko täällä muita jotka raskauden aikana kärsineet kovasta ummetuksesta ja peräpukamista. Itse 16 raskausviikko menossa ja ulosteen joukossa runsaasti verta ollut nyt jo kahden päivän ajan. Apteekista hain suppoja hoitajan kehotuksesta, koska lääkärille ei ollut aikoja. Kuinkahan kauan kestää kunnes oireet helpottavat ja onhohan tästä haittaa sikiölle. Aluksi tietenkin pelästyin nähtyäni verta, mutta koska veri tulee ainoastaan ulosteen mukava ei pitäisi olla syytä huoleen, eikös??
5418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taitaa olla näitä raskauden riesoja vaikka vatsa hyvin toimisikin. Meillä neuvolassa ei suositellut käyttämään pukamiin tarkoitettuja voiteita jos ei ole aivan pakko. En sitten kysynyt miksi, mutta pakkauksessakin on ohjeena keskusteltava lääkärin kanssa.
Kuten jo arvelitkin verestä ulosteen mukana niin ei syytä huoleen. Se on aivan normaalia puhjenneen pukaman vuoksi. Paraneminen nopeutuu mitä paremmin saat vatsan toimimaan. Suosittelen ostamaan luumuja, pussissa tai pilltinä oman makusi mukaan. Veden juominen auttaa vatsaa toimimaan paremmin. Kahvi on myös hyvä pika-auttaja aamuisin.

Äänestä

sain scheriproctia lääkäriltä. sen saa ilman reseptiäkin. myös kortisonivoiteita voi käyttää. mä hoisin nopeesti ne pois jottei kroonistu. välil koittaa tulla takasin mut aina hoidan heti pois ja sit on pari vkoa väliä ja taas tulee vähän kipua. nyt on 2 kk ollut ilman ummetusta ja anusärsytystä. otan myös laxoberonia kahvin kanssa aamuisin niin pysyy suolisto jotenkin aisoissa. raskaus tekee usein ummetusta, lisäks toi rautalääke, obsidan comp tekee kans mulle ummetusta. mut noil vinkeill siitä selviää..

t. MInna

Äänestä

halua turvotusta ! Itse söin ummetukseen luumuja urakalla ja hetkessä olin kuin potkupallo (ulkoisesti turvotusta näkyi vain nilkoissa ja kämmenissä mutta olo oli ihan kamala).En ymmärtänyt sen johtuvan luumuista mutta kun neuvolan tädin kehoituksesta lopetin luumut niin olo parani heti! Osta apteekista esim levolacia.

Äänestä
  • En ole ennen tuota kuullutkaan. Rajansa tietenki kaikkella mitä määrättä syö. Meillä neuvottiin neuvolassa syömään luumuja ja soppaa olen ahkerasti keitellyt raskauden alusta lähtien. Ei turvotusta eikä ummetusta. 37 2

Kommentoi aloitusta

ja ummetus kirjoitti:

Elikäs onko täällä muita jotka raskauden aikana kärsineet kovasta ummetuksesta ja peräpukamista. Itse 16 raskausviikko menossa ja ulosteen joukossa runsaasti verta ollut nyt jo kahden päivän ajan. Apteekista hain suppoja hoitajan kehotuksesta, koska lääkärille ei ollut aikoja. Kuinkahan kauan kestää kunnes oireet helpottavat ja onhohan tästä haittaa sikiölle. Aluksi tietenkin pelästyin nähtyäni verta, mutta koska veri tulee ainoastaan ulosteen mukava ei pitäisi olla syytä huoleen, eikös??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu