Mitä vähän olen aiheesta lukenut, niin tämä oire on ilmeisesti paljon harvinaisempaa miehillä kuin naisilla.
Myöskin mitä olen teidänkin oirekuvauksia lukenut, niin ei aivan samantyyppistä ole sekään.
Minulla on aina ollut sellaisia "flunssakausia", jolloin hengittäminen on ollut raskasta, koska nieluun kertyy jatkuvasti limaa, jonka jatkuva nieleminen ja yskiminen on hyvin raskasta. Kun tälläisen kauden ollessa päällä, sain kohtuullisen raskauttavan oikeusjutun päälleni, sairastuin joitakin vuosia sitten tähän PH-juttuun.
Ensimmäinen kohtaus tuli autolla ajaessa, kun yhtä-äkkiä asioita miettiessä tuntui, ettei happi enää riitä, enkä jaksa enään hengittää riittävästi. Paniikissa pysäytin auton keskelle tietä ja säntäsin ulos hengittämään. Tilanne tuntui kestävän ikuisuuden.
Sitten oireet laajenivat meluisiin paikkoihin. Elokuvateattereissa, joskus työmaalla kovaäänisen koneen vieressä aivan avoimessa ulkoilmassa tai kerran jopa kuulotestissä kun oli hiljaista ja pienessä suljetussa kopissa oli nämä kuulokkeet päässä.
No tulee sellainen pakottava tunne päästä äkkiä pois. Happi tuntuu loppuvan, kova hikoilu päällä, ehkä pulssi nousee, mutten ole sitä erityisesti pannut merkille.
No näin miehenä ja raavaana sellaisena päälimmäisenä on kuitenkin ajatus siitä, että mitä muut ajattelevat, joten en paniikin kammottavuudesta huolimatta ole muiden nähden sännännyt minnekkään, vaan olen kylmänrauhallisesti yrittänyt kääntää ajatukseni muualle, jolloin tilanne lopulta raukeaa.
Nykyään pahimpia tilanteita on suljetut julkiset tilat. Esim. nämä elokuvateatterit siitä hetkestä alkaen, kun teatterisalin ovi sulkeutuu.
Myös luokkahuoneessa on hyvä olla, jos ovi pidetään avoinna ja happea riittää, mutta tämä oven sulkeminen tilassa, jossa on paljon muita... Aivan takuuvarma kohtaus tulee.
Ja en silti pelkää etukäteen näitä tilanteita, enkä edes ajattele ongelmaani päivittäin. Unohdan sen jopa ajoittain. Siitä syystä huomaankin aina liian myöhään, että taas olen tässä tilanteessa ajattelemattomuuttani.
Kuten kävi koulun joulujuhlassa, jossa me vanhemmat ahtauduimme koululuokan perälle tiheään asetetuille istuimille. Enköhän huomannut aikapian olevani luokkahuoneen nurkassa ja vailla minkäänlaista ulospääsyä.
No hiki siinä tuli heti ja paniikki. No hyvää tilanteessa oli se, että takanurkassa istuessani muut ei katselleet minuun päin ja pystyin vaivihkaa vähentämään vaatetustani niin paljon, että happi tuntui viimein riittävän.
Sain työterveyslääkäriltä jokin vuosi sitten lääkkeet, joita piti ottaa tilanteissa, joissa ennakoisin kohtauksen tulevan, kuten elokusissa. En kuitenkaan ole vieläkään syönyt ensimmäistäkään lääkettä, kun ne ei ole muistuneet mukaan ja toisaalta jo tietoisuus näiden lääkkeiden olemassaolosta on vähentänyt jännittämistä etukäteen.
Eli jonkinmoinen ahtaanpaikankammo yhdistettynä kovanmelunkammoon tässä on diagnosoituna itselle, mutta tilanne on silti "hallinnassa", eikä edes vaimo tiedä oireista.
Myöskin mitä olen teidänkin oirekuvauksia lukenut, niin ei aivan samantyyppistä ole sekään.
Minulla on aina ollut sellaisia "flunssakausia", jolloin hengittäminen on ollut raskasta, koska nieluun kertyy jatkuvasti limaa, jonka jatkuva nieleminen ja yskiminen on hyvin raskasta. Kun tälläisen kauden ollessa päällä, sain kohtuullisen raskauttavan oikeusjutun päälleni, sairastuin joitakin vuosia sitten tähän PH-juttuun.
Ensimmäinen kohtaus tuli autolla ajaessa, kun yhtä-äkkiä asioita miettiessä tuntui, ettei happi enää riitä, enkä jaksa enään hengittää riittävästi. Paniikissa pysäytin auton keskelle tietä ja säntäsin ulos hengittämään. Tilanne tuntui kestävän ikuisuuden.
Sitten oireet laajenivat meluisiin paikkoihin. Elokuvateattereissa, joskus työmaalla kovaäänisen koneen vieressä aivan avoimessa ulkoilmassa tai kerran jopa kuulotestissä kun oli hiljaista ja pienessä suljetussa kopissa oli nämä kuulokkeet päässä.
No tulee sellainen pakottava tunne päästä äkkiä pois. Happi tuntuu loppuvan, kova hikoilu päällä, ehkä pulssi nousee, mutten ole sitä erityisesti pannut merkille.
No näin miehenä ja raavaana sellaisena päälimmäisenä on kuitenkin ajatus siitä, että mitä muut ajattelevat, joten en paniikin kammottavuudesta huolimatta ole muiden nähden sännännyt minnekkään, vaan olen kylmänrauhallisesti yrittänyt kääntää ajatukseni muualle, jolloin tilanne lopulta raukeaa.
Nykyään pahimpia tilanteita on suljetut julkiset tilat. Esim. nämä elokuvateatterit siitä hetkestä alkaen, kun teatterisalin ovi sulkeutuu.
Myös luokkahuoneessa on hyvä olla, jos ovi pidetään avoinna ja happea riittää, mutta tämä oven sulkeminen tilassa, jossa on paljon muita... Aivan takuuvarma kohtaus tulee.
Ja en silti pelkää etukäteen näitä tilanteita, enkä edes ajattele ongelmaani päivittäin. Unohdan sen jopa ajoittain. Siitä syystä huomaankin aina liian myöhään, että taas olen tässä tilanteessa ajattelemattomuuttani.
Kuten kävi koulun joulujuhlassa, jossa me vanhemmat ahtauduimme koululuokan perälle tiheään asetetuille istuimille. Enköhän huomannut aikapian olevani luokkahuoneen nurkassa ja vailla minkäänlaista ulospääsyä.
No hiki siinä tuli heti ja paniikki. No hyvää tilanteessa oli se, että takanurkassa istuessani muut ei katselleet minuun päin ja pystyin vaivihkaa vähentämään vaatetustani niin paljon, että happi tuntui viimein riittävän.
Sain työterveyslääkäriltä jokin vuosi sitten lääkkeet, joita piti ottaa tilanteissa, joissa ennakoisin kohtauksen tulevan, kuten elokusissa. En kuitenkaan ole vieläkään syönyt ensimmäistäkään lääkettä, kun ne ei ole muistuneet mukaan ja toisaalta jo tietoisuus näiden lääkkeiden olemassaolosta on vähentänyt jännittämistä etukäteen.
Eli jonkinmoinen ahtaanpaikankammo yhdistettynä kovanmelunkammoon tässä on diagnosoituna itselle, mutta tilanne on silti "hallinnassa", eikä edes vaimo tiedä oireista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos sulla onkin allergia/astman alku...siis toi lima ainakin viittaa toiseen...
Käy allergiatesteissä - tiedä vaikka saisit allergialääkkeistä helpotusta.
(Toki varmaan osasyyt ovat psykologisia, mutta jos edes jokin elimellinen vaiva saataisiin hoidettua, niin "puolet parempi".)
Kyllä tässä on aika ajoin lääkärissä käyty ja näistä nieluun kertyvistä lima-ongelmista on puhuttu ja tutkittu jne.
Pef mittauksissa on aina erinomaiset tulokset, joten astma on täysin poissuljettu.
Joitain allergioita on, mutta nämä "flunssaoireet" ovat enempikin talvikausien ongelmia kuin allergiakausien ongelmia.
Ja kyllä yleiskunnolla on suuri vaikutus.
Mutta kun tälläinen flunssakierre alkaa, niin ensin loppuu liikunta ja tästä alkaa yleiskunnon heikkeneminen.
Myös voimakas närästys liittyy näihin kausiin ja jalkojen paleleminen.
Sitten taas kun olen hyvässä kunnossa ja terve, ei ole mitään närästysongelmia tai jalkojen palelemista.
Nykyisin nämä paniikkihäiriöt ei kuitenkaan liity milläänlailla näihin "flunssiin", vaan niitä tulee kaikkina vuodenaikoina ja terveenä ja sairaana.
että meitä on hiton monta...
et ole yksin ja sinulla oikeasti on paniikkihäiriö kohtaukset meneillään, voi kuinka helvet.... hyvin tunnistin itseni.
ovet avoinna ei mitään, mutta....menepä ja sulje ovi voisin siitä paikasta juosta pois....henki ei kule..sydän hakkaa..hikoilen....tuntuu että lattia vajoaa alta...voi tsiisus miten tutut oireet!!!
selvisin vain ja ainoastaan lääkityksen voimalla nyt minulla hyvät lääkkeet...voin taas elää kuin normi ihminen:)
olen tyytynyt siihen että lääkityksessä olen ja elän normi elämää:)
voimia sinulle!!
Kuin tämä kirjoittaja. Sinulla on selvä paniikkihäiriö.
Voisin jatkaa ihan samoilla sanoilla. Miten tuttua ja samaistin omiin kokemuksiin...
Sillä se on kauheaa... minulle... joutuu pakokauhuun kun huomaa nyt puuduttaa... henki ei kulje... hiki nousee... ei saa henkeä... sydän hakkaa... uskoo just kuolevansa.. ja kiroaa koko taudin alimpaan helvettiin.
Minulta puuttuu hyvä lääkitys.... lääkäreiltä en ole saanut ymmärrystä.... että minulla on todella kauhea olo ja estää elämääni.. nauttia siitä... kun aina on pelko p......ssä. Sory!
Syön vaikka lopun elämääni lääkettä jos vain saan sen normaalin elämän takaisin minkä muistan. Edes osittain.
Onko liian rohkeaa kysyä sinun lääkityksestä?? Pakko ei ole vastata. Olen vain etsinyt vastauksia mtä lääkkeitä kanssaeläjät ovat saaneet... koska itse olen enemmän saanut vain sääliviä katseita lekurilta... tiedän, että lääkitys on yksilöllinen juttu.
Kaikille voimia ja tsemppiä!
Sinulla on ihan selvät tuntemukset Paniikkihäiriöstä
Kannattaa hoitaa, eikä turhaan kärsiä.Minä olen isoäiti ja kärsinyt tietämättä mikä vaivaa, ennenkuin eräs lääkäri sen oivalsi ja antoi hyvän lääkityksen. Pärjään nyt hyvin, enkä "uskalla"jättää pois troppeja.Ei kaikki lääkäritkään "ymmärrä"tätä.
Kerro rohkeasti vaimollesi, että Hän tietää, mitä Sinä tunnet eri tilanteissa. Eikä kannata itseään kiusata ylimääräisesti. Vaan elää omien voimiensa mukaan.---Hyvää yhteiseloa Teille.