Pahiksen iltapala.

mies-v57

On sellainen sanonta että: hyvät tytöt pääsee taivaaseen.Pahat tytöt pääsee minne vaan.

Mikä pahiksessa,vastakkainasettelusaa,provosoinnissa ja ärsyttämisessä viehättää ja vetoaa?

Analyyttisesti vastaus on helppo.Erilaisuus kiehtoo.Selkeästi massasta poikkeava käytös erottuu.

Johtopäätöstä ei voi rakentaa positiivisuuden kautta.Kuulo ja näköaistit vain havaitsevat erilaisen ja se kiinnostaa,herättää kiinnostuksen.

Jos elämäntila on suppea,on etsittävä joku kohde,missä pääsee esille.Omistatumalla "Minä" kulttiin.

Elämäntilan laajentaminen on itselle suuri teko ja olemisen kannalta auktoritääristä.Supistuminen
ihmisenä,käpertyminen näyttöpäätteen ääreen on elämäntilan kannalta vähintäänkin ongelmallista.

Kiukutellaan tänäin vähemmän ja eletään
enemmän.Ovi auku ulos ja elämään.Ja kevääseen.
Ei kun ulos happihypylle.

13

739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuntui siltä että on hienoa olla pahis. Nynnyksi en ainakaan halunnut. Olin sisimmältäni kuitenkin raukkaparka joka haki turvaa, vaikka ei sitä kyllä ulkonäöstä olisi heti osannut päätellä. Nyt aikuisena olen alkanut ymmärtää sitäkin käytöstäni paremmin. Enää ei ole tarvetta olla esillä. Vilkkaana luonteena en kyllä ihan kenenkään selän taa jää- ja olen huomannut että ihan joka asiaan ei tarvitse kommentoida.

      • mies-v57

        Niinhän se menee.Nuorena etsii itseään ja
        yksilöllisyyttään monin keinoin.

        Jos meidän iässä on vielä tarve elämöidä ja
        tietämättään konkretisoida elämänpiirinsä suppeus,on johtopäätöksen hetki.

        Onko siihen välineityä ja mekanismia,se
        onkin toinen juttu.

        Ihminen joka ei luota itseensä,hänellähän on
        ainainen tarve olla esillä ja äänessä.

        Mutta vietetään mukava keväinen päivä ja hymyssä suin.


      • Naiseksi syntynyt
        mies-v57 kirjoitti:

        Niinhän se menee.Nuorena etsii itseään ja
        yksilöllisyyttään monin keinoin.

        Jos meidän iässä on vielä tarve elämöidä ja
        tietämättään konkretisoida elämänpiirinsä suppeus,on johtopäätöksen hetki.

        Onko siihen välineityä ja mekanismia,se
        onkin toinen juttu.

        Ihminen joka ei luota itseensä,hänellähän on
        ainainen tarve olla esillä ja äänessä.

        Mutta vietetään mukava keväinen päivä ja hymyssä suin.

        Ihanaa kevättä ihaillaan,
        ei tarvitse enää hakea viimisimmän muodin
        mukaan tehtyjä kevät vaatteita.
        Voi olla ihan omansa itsensä näkönen ja
        olonen.
        Vaikka sitten vaan pikkuisen paha tai
        hyvin kiltti ja silti pääsee jokapaikkaan.
        Jos ei pääse ei mene yöunet.
        Tämä on iän tuomaa elämänrauhaa ja hyvää
        oloa.Lapset aikuisia tai lähes nuorimmat
        ja voi vielä suunnitella eteenpäin omaa elämääkin.
        Voi ainakin muistella ja olla
        tyytyväinen tehtyihin ratkasuihin.
        Tietysti joskus yksinäistä, mutta silti
        hyvää elämää.


      • suustani
        Naiseksi syntynyt kirjoitti:

        Ihanaa kevättä ihaillaan,
        ei tarvitse enää hakea viimisimmän muodin
        mukaan tehtyjä kevät vaatteita.
        Voi olla ihan omansa itsensä näkönen ja
        olonen.
        Vaikka sitten vaan pikkuisen paha tai
        hyvin kiltti ja silti pääsee jokapaikkaan.
        Jos ei pääse ei mene yöunet.
        Tämä on iän tuomaa elämänrauhaa ja hyvää
        oloa.Lapset aikuisia tai lähes nuorimmat
        ja voi vielä suunnitella eteenpäin omaa elämääkin.
        Voi ainakin muistella ja olla
        tyytyväinen tehtyihin ratkasuihin.
        Tietysti joskus yksinäistä, mutta silti
        hyvää elämää.

        ei tällä iällä tarvitse enää koristella itseään kaikenlaisilla hörhelöillä ja koruilla, kun ei ole tarve esittää mitään, ei ainakaan joulukuusta.
        Eivät vaatteet ole olleet muutenkaan koskaan ensi sijalla elämässäni, ei ole ollut tarvetta siihen.
        Siisti täytyy olla mutta vaatteilla prameilu saa jäädä kun muuten viihtyy kotosalla ja seurassa silloin kun huvittaa.


      • Naiseksi syntynyt
        suustani kirjoitti:

        ei tällä iällä tarvitse enää koristella itseään kaikenlaisilla hörhelöillä ja koruilla, kun ei ole tarve esittää mitään, ei ainakaan joulukuusta.
        Eivät vaatteet ole olleet muutenkaan koskaan ensi sijalla elämässäni, ei ole ollut tarvetta siihen.
        Siisti täytyy olla mutta vaatteilla prameilu saa jäädä kun muuten viihtyy kotosalla ja seurassa silloin kun huvittaa.

        Ei ole tarvetta esitellä eikä näytellä
        itseään.
        Pärjää näinkin. Rimpsut sopii toisille.
        Jos ei jollekkin kelpaa jos
        rimpsuttomuus häiritsee, en aio siitäkään
        kantaa murheita.
        Tärkeempiäkin asioita löytyy murehdittavaksi
        kun sellanen tarve tulee.
        Ei ole koskaan ollut halua vahdiksi
        tai Galifiksi Galifin paikalle.
        Koti pitää olla sellanen paikka kaikille missä
        viihtyy ja voi itseään toteuttaa.


    • tietää

      mistä puhut, koska olet itse aina esillä.
      Onko elämäsi kovinkin suppeaa plaatua?
      Mistäs itse kirjoittelet ellet näyttöpäätteeltä,
      Kenkälaatikosta vai peräti pilkkilaatikosta?
      Menehän nauttimaan siitä auringonpaisteesta, mie alan siivoomaan ettei tämän palstin vahdit pääse sanomaan että on kämppäkin sekaisin?

      • mies-v57

        Olen monasti ollut tukenasi täällä ja oli aikamoinen yllätys kirjoituksesi.

        n 15 min päivässä olen palstalla.Katson että se on aika rajallinen aika.

        Kyllä se kirjoitus aina syntyy tässä ja nyt.

        Palstan vahtiminen ei ole minun pulma,joten
        en siihen ota jantaa.Säännöt on olemassa ja toivottavasti mahdollisimman monella on älyllinen suhde siihen tosiasiaan.

        Aina välistä herää epäilys.

        Oikeen kivaa päivää vain sinulle.


      • sille mahtaa
        mies-v57 kirjoitti:

        Olen monasti ollut tukenasi täällä ja oli aikamoinen yllätys kirjoituksesi.

        n 15 min päivässä olen palstalla.Katson että se on aika rajallinen aika.

        Kyllä se kirjoitus aina syntyy tässä ja nyt.

        Palstan vahtiminen ei ole minun pulma,joten
        en siihen ota jantaa.Säännöt on olemassa ja toivottavasti mahdollisimman monella on älyllinen suhde siihen tosiasiaan.

        Aina välistä herää epäilys.

        Oikeen kivaa päivää vain sinulle.

        kun on tuota tempperamenttia joskus vähän liikaa, heh.


    • tytöt sekä

      lupaavat että antavat. Kiltit ei kumpaakaan.

      • mukaan

        silloin kaikki aviossa, avoliitossa ja parisuhteessa elävät naiset ovat silloin niitä "tuhmia" ja pääsevät joka paikkaan?


    • näinikkään

      Aikansa elänyt eräänlainen lentävä lause. Se voisi olla myös pojista. Massasta on hyvä erottautua tai vastaavasti myös sinne voi piiloutua.

    • sarasira

      Tossa laukaset oikein oivan asian ihmiselle jos ei tiijä mitä tehä,mä hypin koiran kanssa ulkona ei väliä jos kengät kastuu,Huomaan että tuon iloisuutta koiralleni ja itse saan happihyppelyn tiimoista rentouttavaa voimistelua.

    • Harava

      Elämä on "tulvillaan" erilaisia sanontoja ja sananparsia, jotka ovat enemmän tai vähemmän "puolitotuuksia" tai eivät totuuksia ollenkaan, jos niitten varaan rakennetaan jotain ajatuskulkuja, harrastaa melkoisen sumeaa lokiikkaa:)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2746
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      989
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      967
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      78
      888
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      102
      832
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe