Tarvitseville

Hei kaikki,

olen saanut Kohtalottarelta lähiaikoina paljon ja haluan antaa hänelle vastalahjan.

Etsin korvauksetta opastusta tämän viikonlopun aikana tähän ketjuun jätettyihin kysymyksiin, kunhan ne ovat vilpittömiä, kumpuavat aidosta tarpeesta ja esitetään riittävien taustatietojen kanssa. Tarkan vastauksen saadaksesi, muotoile myös kysymyksesi mahdollisimman tarkasti.

Käytän luennan apuna savua ja heijastavia pintoja. Teen tätä ammatikseni, mutta minua ei löydä puhelinluettelosta: asiakaskuntani on tarkoituksellisen pieni mutta omistautunut.

En ole kiinnostunut "koettelemaan" lahjaani tai väittelemään sen aitoudesta. Ellei sinulla ole aitoa kysyttävää, älä kysy.

Sen sijaan sinulle, jota kysymys polttaa päivin ja öin, toivotan rohkeutta etsiä siihen vastausta.
862457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Olin jokin aika sitten tienhaarassa ja minun piti tehdä valinta...lähestyin kirjeellä erästä vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä...miten käy? Miten hän reagoi? Vastaako minulle vai alkaako vältellä? Käykö tässä toivomallani tavalla? Tunteeni häntä kohtaan ovat vahvat, tuleeko tästä mitään?

Äänestä
  • Tiedostathan, että olet edelleen tienhaarassa? Nousemassa kuin Fenix tuhkasta, uudestisyntymässä menneisyyden koettelemuksista. Tämä "rakennusvaihe" muokkaa tulevaisuuttasi yhtälailla kuin aiemman särkeminen.

    Näen tulevaisuutesi asettuvan hyvin haluamiisi uomiin ja rohkaisen sinua vaihtamaan tarvittaessa kirjettä interaktiivisempiin tapoihin lähestyä sinulle tärkeää henkilöä, vaikka vähän ujostuttaisikin.

    Äänestä

  • miten etenee suhteeni ristiveriseen mieheen, luulisin voivani auttaa ja antaa lämpöä, mutta mitä kohtalo tämän suhteen suhteen tuo
    emme ole nyt suhteessa, mutta meillä on ollut lämpöiset välit

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Tiedostathan, että olet edelleen tienhaarassa? Nousemassa kuin Fenix tuhkasta, uudestisyntymässä menneisyyden koettelemuksista. Tämä "rakennusvaihe" muokkaa tulevaisuuttasi yhtälailla kuin aiemman särkeminen.

    Näen tulevaisuutesi asettuvan hyvin haluamiisi uomiin ja rohkaisen sinua vaihtamaan tarvittaessa kirjettä interaktiivisempiin tapoihin lähestyä sinulle tärkeää henkilöä, vaikka vähän ujostuttaisikin.

    ihan oikeasti...pitää kerätä vaan rohkeutta lisää! Kirjoitit hyvin tästä uudestisyntymisestä ja menneisyyden koettelemuksista, sillä se meni kyllä ihan nappiin. Niin, valintoja on edelleenkin edessäni ja olen nyt uuden tienhaaran edessä...Kiitos rohkaisevista sanoistasi!

    Äänestä

halausin sinulta vastausta mieltäni pitkään polttaneeseen asiaan. vastausta en tosielämässä suoraan saa, yrittänyt olen kyllä.
mielessäni on mies, johon tunnen vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja henkistä yhteyttä. voisin sanoa jopa rakkauttakin.
emme ole koskaan varsinaisesti olleet yhdessä, koska silloin tuli asioita esteeksi kun se olisi ollut ajankohtaista.
en kuitenkaan voi unohtaa. onko hänellä tunteita?
halua siihen, että välille tulisi vielä jotakin?
minusta tuntuu, että hän olisi se oikea. olemme vapaita molemmat, enemmänkin omat pelot ja muu epävarmuus taitaa olla ongelmana. mutta tuohon tunnepuoleen ja tulevaan haluaisin vastausta saada. kiitos sinulle jo etukäteen.

Äänestä
  • Älä päästä häntä karkuun - kyseessä todellakin on elämäsi mies! Nyt on aika tulla hänen elämänsä naiseksi. Osoita hänelle, että voit olla tutun ja turvallisen lisäksi myös villi ja eroottinen(!) kumppani. Flirttiä peliin, tyttö, et ole solmimassa vuokrasopimusta vaan parisuhdetta.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Älä päästä häntä karkuun - kyseessä todellakin on elämäsi mies! Nyt on aika tulla hänen elämänsä naiseksi. Osoita hänelle, että voit olla tutun ja turvallisen lisäksi myös villi ja eroottinen(!) kumppani. Flirttiä peliin, tyttö, et ole solmimassa vuokrasopimusta vaan parisuhdetta.

    toivottavasti hänkin todella tuntisi minut elämänsä naiseksi ja tekisi jotakin asian eteen, itse olen asiani tehnyt selväksi. ja kyllä hän tietää minussa tuon toisenkin puolen olemassaolosta;)

    Äänestä

Hei !
Mieleni ja sydämeni on vallannut tumma rapumies, ollut ajatuksissani jo pitkään päivin ja öin. Haluaisin tietää onko meistä enempään vai onko kaikki vain ainaista kaipaamista toistemme luo ?
Itse elän tällä hetkellä avosuhteessa, joka on ollut minulle ahdistava jo pitkän aikaa ja olen päättänyt erota. Toivoisin rauhaa elämääni ja rakkautta, mitä en tällä hetkellä saa.
Kiitos Sinulle, jos saat tästä jotain irti :->

Äänestä
  • Ilman näkemisen lahjaakin voisin kertoa sinulle, että kannattaa elää yksi suhde loppuun ennen uuden aloittamista.

    Näen suoraan edessäsi myrskyisiä aikoja joilla tulee olemaan elämässäsi pitkäkestoiset vaikutukset. Haluat varautua näihin keskittymällä niihin asioihin, jotka todella ovat elämässäsi tärkeitä - sen jälkeen sinun on helpompi arvioida sitäkin, kuka on sellainen henkilö joka näitä pystyy sinulle tarjoamaan ja kuka ei. Pidä hatustasi kiinni.

    Äänestä

Olen keski-ikäinen nainen, pitkässä ja vaikeassa liitossa elävä.Nyt olen alkanut haaveilemaan itsenäisestä elämästä ja omasta asunnosta.Mitä tähän asiaan näet ja yleensä tulevaan? Kiitos.

Äänestä
  • Olisit hyvä roolimalli edellisen kysymyksen nimimerkille "untako vain".

    Sinulla on paljon omaa (tahdon)voimaa jota käytät tällä hetkellä juuri oikean suuntaisesti. Näen lähitulevaisuudessasi oman identiteettisi täyttymystä ja kukkaan puhkeamista.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Olisit hyvä roolimalli edellisen kysymyksen nimimerkille "untako vain".

    Sinulla on paljon omaa (tahdon)voimaa jota käytät tällä hetkellä juuri oikean suuntaisesti. Näen lähitulevaisuudessasi oman identiteettisi täyttymystä ja kukkaan puhkeamista.

    Kiitos rohkaisevasta vastauksesta.
    Kauniita kevätpäiviä sinulle.

    Äänestä

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tasaantuuko elämäni ollenkaan? Kolari, käynti kuoleman portilla, avioero ja henkinen kiusa on arpensa jättänyt mutta toivo paremmasta elää. Nyt on löytynyt mies rinnalle mutta tuntuu että sekin jotenkin polkee paikallaan ja molemmat olemme epävarmoja. Onnistuuko tämä suhde?
Suuri Kiitos!

Äänestä
  • Elämäsi ei ole vielä asettumassa uomiinsa vaan vie urille joita et vielä tässä vaiheessa edes näe. Pidä mielesi avoimena uusille mahdollisuuksille, jotka pian esittäytyvät sinulle.

    Äänestä

Olen minulle oudossa tilanteessa. Tapasin miehen joka on kuin minua varten, mutta hän on naimisissa. Olen tuntenut hänet jo n. 33 v. Mutta hän ei ole huomannut minua, hän on minua 4v vanhempi.
Kysyin koti tilannetta, puolisot eivät ole kuulemma enää ole yhdessä, mutta kaikki on kuulemma ok. Sitten muutaman päivän päästä kysyin kuinka monta naista hänellä on. En saanut muuta vastausta kuin, ettei hän ole mikään naistenmies. Ilmeisesti hän loukkaantui kysymystäni. Nyt ei ole kuulunut mitään vuorokauteen. Laitoin viestin hänelle, odottelen vastausta. Mitä tämä tarkoittaa, en olisi ikinä uskonut että alkaisin olemaan naimisissa olevan miehen kanssa. Näin vain kävi.

Äänestä
  • Mies ottaa suhteenne vakavammin kuin arvaatkaan ja tekee tällä hetkellä raskasta päätöstä, joka on ratkaisevassa asemassa sen onnistumisen suhteen. Älä painosta / pelästytä häntä, vaan osoita kumppanuutesi arvo ja kypsyytesi tässä vaikeassa tilanteessa.

    Äänestä

Hei
voitko auttaa minua. työpaikallani irtisanotaan kaikki/koko työmaa suljetaan. Näetkö minulle töitä vai työttömyyttä jatkossa? Teenkö "edustajan" töitä vai minkätyyppisessä työpaikassa näet minut? meillä alkaa yt-neuvottelut ensi viikolla ja lopputulos on jo selvillä, kaikki ulos....

Äänestä
  • Näen tosiaankin muutoksen tulevaksi tällä elämäsi osa-alueella ja tästä aiheutuvia haasteita. Et kuitenkaan jää toimettomaksi (etenkään nyt, kun osaat varautua tulevaan jo etukäteen!) vaan löydät itsesi tehtävästä, joka ei tuo elämääsi rikkautta, mutta statusta ja täyttymystä.

    Äänestä

meillä takana aika rankat vuodet,mutta nyt ehkä mennään jo eteenpäin.
yksi haaveeni toteutui sain asunnon millaisen halusin.
olen ristiverinen yh.äiti sinkku jo ollut kauan.
osa-aika työssä,joten etsin itselle koko aika uutta työtä millä pärjäisikin.
löydänkö uuden työn ,ennekuin entinen loppuu?
löydänkö elämääni kunnon rehellisen miehen?

kiitos

Äänestä
  • Olen eronnut 5 vuotta sitten nyt olen tavannut miehen joka asuu toisessa maassa ja työkin on merellä. Tapaamme silloin tällöin eri maissa. Tapasin miehen 2 vuotta sitten ensimmäisen kerran ja nyt uudelleen tunteet ovat suuret en koskaan häntä unohtanut mutta onko meillä mitään tulevaisuutta se että emme tapaa usein ei ole niin kauheaa vaan minulla on menettämisen pelko. Aikaisemmat suhteeni ovat olleet melko hankalia minulla on kaksi murrosikäistä lasta heidän kanssa pärjään tällä hetkellä hyvin. Näetkö meille tulevaisuutta yhdessä.
    Lämmin iso kiitos jos tähän jotakin näet !

    Äänestä

  • Pitkään kärsivällisesti taivaltamasi tie lähestyy viimein täyttymystään ja vaivasi tullaan palkitsemaan. Seuraava työsi tuo mukanaan kauan kaivattua vakautta elämääsi. Tätä kautta tulet myös olemaan valmis yrittämään jälleen suhdemaailman uhkapeliä.

    Äänestä

  • Irku kirjoitti:

    Olen eronnut 5 vuotta sitten nyt olen tavannut miehen joka asuu toisessa maassa ja työkin on merellä. Tapaamme silloin tällöin eri maissa. Tapasin miehen 2 vuotta sitten ensimmäisen kerran ja nyt uudelleen tunteet ovat suuret en koskaan häntä unohtanut mutta onko meillä mitään tulevaisuutta se että emme tapaa usein ei ole niin kauheaa vaan minulla on menettämisen pelko. Aikaisemmat suhteeni ovat olleet melko hankalia minulla on kaksi murrosikäistä lasta heidän kanssa pärjään tällä hetkellä hyvin. Näetkö meille tulevaisuutta yhdessä.
    Lämmin iso kiitos jos tähän jotakin näet !

    Suhteenne tulee tarvitsemaan onnistuakseen selkeät pelisäännöt ja molemminpuolista tahtoa tehdä töitä sen eteen. Sinun on oltava rehellinen ja avoin omien pelkojesi ja toiveidesi suhteen ja huolehdittava, ettei niitä sivuuteta olankohautuksella.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Pitkään kärsivällisesti taivaltamasi tie lähestyy viimein täyttymystään ja vaivasi tullaan palkitsemaan. Seuraava työsi tuo mukanaan kauan kaivattua vakautta elämääsi. Tätä kautta tulet myös olemaan valmis yrittämään jälleen suhdemaailman uhkapeliä.

    kiitos.tuskin maltan odottaa,kiitos

    Äänestä

Olen nainen, (mies ja lapsia löytyy myös) joka on tällä hetkellä erittäin hukassa työasioiden suhteen. Koin työuupumuksen työssäni ja nyt olen sairaslomalla ollut jo pitkään. Kohta pitäisi saada joku päätös aikaiseksi ennenkuin talous kaatuu aivan täysin.
Olisin erittäin kiitollinen jos pystyisit auttamaan minua tässä asiassa, koska huoli painaa todella voimakkaasti. Tiedän että voisin yrittää etsiä uutta, mutta se pelottaa hyvin paljon, koska olen ollut niin väsynyt jo viimeisen vuoden ajan työelämässäni.. nyt vasta kaikki "räjähti" käsiin.. ja oli pakko rauhottua.

Kysyisin siis, mihin suuntaan lähtisin, näetkö minkälaista työtä olisi luvassa tulevassa..

KIITOS ja HYVÄÄ KEVÄTTÄ!! :)

terv. Kalanainen78

Äänestä
  • Teit viisaasti ottaessasi taukoa töistä, sillä suuntasi oli tuolloin todella huolestuttavan näköinen. Tämä tuokiosi näyttäisi kuitenkin nyt olevan loppumassa ja joudut käyttämään samoja vahvuuksia joiden avulla sait etäisyyttä työasioihin palataksesi oikealla tavalla jälleen niiden pariin.

    Varmista että tämä muutos tapahtuu sinulle sopivalla tavalla.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Teit viisaasti ottaessasi taukoa töistä, sillä suuntasi oli tuolloin todella huolestuttavan näköinen. Tämä tuokiosi näyttäisi kuitenkin nyt olevan loppumassa ja joudut käyttämään samoja vahvuuksia joiden avulla sait etäisyyttä työasioihin palataksesi oikealla tavalla jälleen niiden pariin.

    Varmista että tämä muutos tapahtuu sinulle sopivalla tavalla.

    Kiitos sinulle kun katsoit.
    Suunta oli huolestuttava, olin todella ohuella langalla menossa silloin..
    .. nyt ahdistaa ajatus että pitäisi kohta mennä takaisin töihin, ja mietin onko minulla vieläkään niitä vahvuuksia että jaksaisin. Samalla tavoin tuo työ ei saa jatkua.
    Hyvää kevättä sinulle.

    Äänestä

Olen keski-ikäinen iloinen, vilkas tyttölapsi. Huumori kukkii vaikeuksien keskelläkin, joita kyllä yksinhuoltajalla riittää. Olen Punertavanruskeahiuksinen jouskari, jolla tekemistä enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Yksi huolista on raha toinen aika, kummastakin pulaa.Yksin olen ollut jo muutaman vuoden ja nyt eräs mielessä ja toiv. joskus vieressä. Mitä sinä näet tässä asiassa, onko tulevaisuudessa vai jo tänä keväänä mies vieressä vai vaellanko vielä kauan yksin? Huolet helpottaisi kun olisi joku jonka kanssa jakaa ne. kiittäen.

Äänestä
  • Näen edessäsi aukeavalla tiellä paljon ansakuoppia. Älä tartu huonoihin tilaisuuksiin muuttaa nykyistä tilannettasi, ne eivät ole ainoita vaihtoehtojasi.

    Kuluva vuosi tulee kohdallasi olemaan aikaa jona opit arvokkaita - mutta myös mahdollisesti kivuliaita - totuuksia itsestäsi ja tarpeistasi muiden ihmisten suhteen. Elämässäsi on todellista tilaa kumppanille vasta tämän jälkeen.

    Rohkeutta.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Näen edessäsi aukeavalla tiellä paljon ansakuoppia. Älä tartu huonoihin tilaisuuksiin muuttaa nykyistä tilannettasi, ne eivät ole ainoita vaihtoehtojasi.

    Kuluva vuosi tulee kohdallasi olemaan aikaa jona opit arvokkaita - mutta myös mahdollisesti kivuliaita - totuuksia itsestäsi ja tarpeistasi muiden ihmisten suhteen. Elämässäsi on todellista tilaa kumppanille vasta tämän jälkeen.

    Rohkeutta.

    kiitos

    Äänestä

Hei! Olen 44-v 3 lapsen äiti. Elämä ei ole minulle paljoa rakkautta suonut, mutta vastoinkäymisiä kylläkin. Kaikesta huolimatta olen onnistunut lasteni kanssa hyvin - opiskelevat ja ovat tasapainoisia. Vuosi sitten luulin tapaavani miehen joka tuntui hyvältä. Häntä tapailin satunnaisesti kerran - kolme vkossa kunnes jokin muuttui. Hän kertoi että on tavannut jonkin toisen naisen ja haluaisi kuitenkin tutustua häneenkin ! Tästä suivaantuneena ja omanarvontuntoni menettäneenä n. 2 vkoa sitten sanoinkin hänelle että tutustuu nyt rauhassa - mutta ilman minua. Miehestä ei ole kuulunut mitään..... Jäänkö jälleen kakkoseksi !?

Äänestä

Hei! Olen 44-v 3 lapsen äiti. Elämä ei ole minulle paljoa rakkautta suonut, mutta vastoinkäymisiä kylläkin. Kaikesta huolimatta olen onnistunut lasteni kanssa hyvin - opiskelevat ja ovat tasapainoisia. Vuosi sitten luulin tapaavani miehen joka tuntui hyvältä. Häntä tapailin satunnaisesti kerran - kolme vkossa kunnes jokin muuttui. Hän kertoi että on tavannut jonkin toisen naisen ja haluaisi kuitenkin tutustua häneenkin ! Tästä suivaantuneena ja omanarvontuntoni menettäneenä n. 2 vkoa sitten sanoinkin hänelle että tutustuu nyt rauhassa - mutta ilman minua. Miehestä ei ole kuulunut mitään..... Jäänkö jälleen kakkoseksi !?

Äänestä

Hei! Olen 44-v 3 lapsen äiti. Elämä ei ole minulle paljoa rakkautta suonut, mutta vastoinkäymisiä kylläkin. Kaikesta huolimatta olen onnistunut lasteni kanssa hyvin - opiskelevat ja ovat tasapainoisia. Vuosi sitten luulin tapaavani miehen joka tuntui hyvältä. Häntä tapailin satunnaisesti kerran - kolme vkossa kunnes jokin muuttui. Hän kertoi että on tavannut jonkin toisen naisen ja haluaisi kuitenkin tutustua häneenkin ! Tästä suivaantuneena ja omanarvontuntoni menettäneenä n. 2 vkoa sitten sanoinkin hänelle että tutustuu nyt rauhassa - mutta ilman minua. Miehestä ei ole kuulunut mitään..... Jäänkö jälleen kakkoseksi !?

Äänestä
  • Miehesi on hullaantunut tästä toisesta naisesta huomattavasti pinnallisemmalla tasolla kuin sinusta, mutta yhtä kaikki hullaantunut. Jos tahdot pitää hänet itselläsi, sinun on kohdattava tämän toisen naisen muodostama uhka nykyistä suorasukaisemmin ja mahdollista konfliktiakaan kaihtamatta.

    Itseluottamuksesi puute tulee tulkituksi väärin välinpitämättömyytenä suhdetta kohtaan.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Miehesi on hullaantunut tästä toisesta naisesta huomattavasti pinnallisemmalla tasolla kuin sinusta, mutta yhtä kaikki hullaantunut. Jos tahdot pitää hänet itselläsi, sinun on kohdattava tämän toisen naisen muodostama uhka nykyistä suorasukaisemmin ja mahdollista konfliktiakaan kaihtamatta.

    Itseluottamuksesi puute tulee tulkituksi väärin välinpitämättömyytenä suhdetta kohtaan.

    kiitos näkemyksestä. Olen kyllä miehelle sanonut että rakastan häntä, mutta en voi häntä väkisin pidellä. Ja jos tulee toisiin aatoksiin niin ottaa yhteyttä...

    Äänestä

Olen monesti miettinyt tätä parisuhdettani ja sitä mihin suuntaan olemme menossa. Alkumme on ollut todella hankala ja energioita kuluttava monin tavoin ja olen jo monesti ollut lähellä luovuttaa.

Nyt tuntuu kuitenkin että suhteemme on mennyt parempaan suuntaan ja mieskin alkaa tiedostaa mitä haluaa elämältään ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Hän oli aika lapsellinen suhteemme alussa ja oireili myös eroaan mm. runsaalla alkoholin käytöllä. Se on aika paljon vähentynyt, mutta ei loppunut kokonaan kuitenkaan. Sitä en vaadikaan mutta haluan että käyttö pysyisi "kohtuuden" rajoissa.

Tilanne on nyt rauhoittunut aika paljon ja mies on sanonut toivovansa samaa kuin minäkin, eli perhettä yhdessä. Oman talon rakentaminenkin on ollut miehen mielessä.

Minulla ei vielä ole lapsia ja niitä toivon kovin. Mitä saisit meille/ parisuhteellemme tulevaan? Onko pahimmat karikot jo ylitetty ja toteutuuko toivomiani asioita meille yhteisine taloineen ja lapsineen? Lähtevätkö asiat liikkeelle jo tänä vuonna?

Äänestä
  • Olen yli kolmekymppinen vaalea nainen ja mies ristiverinen minua kaksi vuotta nuorempi.

    Äänestä

  • Olen yli kolmekymppinen vaalea nainen ja mies ristiverinen minua kaksi vuotta nuorempi.

    Äänestä

  • Liinukka* kirjoitti:

    Olen yli kolmekymppinen vaalea nainen ja mies ristiverinen minua kaksi vuotta nuorempi.

    Nykyinen suhteenne kulku ei ole riittävä kaipaamasi kaltaiselle lopputulokselle. Miehesi itsetunto on tällä saralla kokenut menneisyydessä kovia kolahduksia ja hän kodottaa tiedostamattomasti sinun ottavan ohjat käsiisi ja alkavan määräämään etenemisenne tahdin.

    Sopivalla yhdistelmällä äidillisyyttä ja naisellista viehätysvoimaa pystyt tulemaan oman onnesi sepäksi.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Nykyinen suhteenne kulku ei ole riittävä kaipaamasi kaltaiselle lopputulokselle. Miehesi itsetunto on tällä saralla kokenut menneisyydessä kovia kolahduksia ja hän kodottaa tiedostamattomasti sinun ottavan ohjat käsiisi ja alkavan määräämään etenemisenne tahdin.

    Sopivalla yhdistelmällä äidillisyyttä ja naisellista viehätysvoimaa pystyt tulemaan oman onnesi sepäksi.

    Kiitos sinulle Madame! Vähän tällaista olen uumoillutkin että ohjat on otettava omiin käsiin jotta asiat etenisivät. Toivon että sillä saavutan haaveilemani asiat.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Nykyinen suhteenne kulku ei ole riittävä kaipaamasi kaltaiselle lopputulokselle. Miehesi itsetunto on tällä saralla kokenut menneisyydessä kovia kolahduksia ja hän kodottaa tiedostamattomasti sinun ottavan ohjat käsiisi ja alkavan määräämään etenemisenne tahdin.

    Sopivalla yhdistelmällä äidillisyyttä ja naisellista viehätysvoimaa pystyt tulemaan oman onnesi sepäksi.

    Tiedätkö, riitelimme viikonloppuna ja nyt mies antaa sellaista kuvaa että olisi lyömässä hanskoja tiskiin... mitä minun pitäisi nyt tehdä? tuntuu kuin häneltä olisi mennyt usko ja yrittämisen halu.. olenko ollut liian vaativa ja tuomitseva? Miten tämä tilanne mahtaa selvitä?

    En tiedä palaatko enää näihin "vanhoihin" mutta tuli niin surku olo tapahtuneesta enkä tiedä miten mahtaa käydä..

    Äänestä

Hei hyvä näkijä!


Olen suurten muutosten edessä- tuntuu kuin kaikki elämässäni olisi muutoksen kourissa. Olen tumma lihavahko nainen, avioliitossa ja minulla on yksi lapsi. Olen ollut pitkään täysin ihastunut erääseen mieheen, ilman mitään että olisin mitään tehnyt. Onko tämä yksipuolista?Onko avioliittoni niin loppu että haen jo kiksejä muualta. Olen myös huomannut henkisen kasvun orastusta, joka myös mietityttää....Rakennan myös tällä hetkellä suurta hlökohtaista unelmaa ja ratkaisua työhöni liittyen. Mitä näkyy, toivoisin että voisit auttaa.
Kiitos, olet hieno ihminen

Äänestä
  • Henkisen kasvun tiesi vaikuttaa loistavalta valinnalta ja se tulee antamaan sinulle voimia myös elämäntilanteesi muokkaamiseen.

    Ihastuksen kohteesi ei ole tavoittamattomissasi, mutta aika ei ole vielä kypsä häneen keskittymiselle.

    Äänestä

näkisitkö minulle lapselleni vielä tulevaisuutta hänen isänsä kanssa vai tuleeko kenties joku uusi tuttavuus?

Äänestä
  • Ilmassa on merkkejä jostakin yllättävästä, voimallisesta tapahtumasta, joka osoittaa sinulle tulevan kumppanisi selkeästi kuin kohtalon sormi.

    Hän ei ole lapsesi isä.

    Äänestä

Minua on harmittanut viime aikoina se, että läheisyys mieheni kanssa on kadoksissa.. Olemme keskustelleet tästä ja mieheni myös kertonut, että ei osaa tällä hetkellä sanoa ja näyttää tunteitaan.. Sama koskee minua. Ennen oli toisin! Osasimme nauttia silloin toistemme seurasta. Arki lasten kanssa vahvasti mukana, koska ovat vielä niin pikkuisia.

Olemme eronneet kerran mieheni petturuuden takia. Luulen ja tiedän sen olevan yksi syy tähän, että jokin side väliltämme on nyt kadoksissa. :/ Kuitenkin kova halu molemmilla uskoa meihin ja rakkauttakin tietääkseni kokemukseni mukaan vielä on.. Saammeko vielä välimme korjaantumaan niin, että tunteiden näyttäminen on joskus sillä mallilla, että se tulee luonnostaan ja molemmat voi hyvin tässä suhteessa? Vai toisinpäin? Olen vaaleatukkainen ja mieheni on ristiverinen, minua muutaman vuoden vanhempi.

Äänestä
  • Hei.

    Mitä minulle tämävuosi tuo tullessaan?
    Karikkoinen tie elämäni on ollut.
    Tuoko elämä vielä murhetta ja pettymyksiä?
    Vai tuoko elämä vihdoin onnistumista ja onnea.

    Mukavaa kesän odotusta sinulle.

    Äänestä

  • Parisuhdettanne jäytävä ongelma on jo lähes läpikäyty, eikä se tule onnenne esteeksi pitkällä aikavälillä.

    Muutenkin tulevaisuutenne vaikuttaa varsin valoisalta ja perheonnen täyttämältä.

    Äänestä

  • kysymystä minulta kirjoitti:

    Hei.

    Mitä minulle tämävuosi tuo tullessaan?
    Karikkoinen tie elämäni on ollut.
    Tuoko elämä vielä murhetta ja pettymyksiä?
    Vai tuoko elämä vihdoin onnistumista ja onnea.

    Mukavaa kesän odotusta sinulle.

    Kuluva vuosi on kohdallasi siirtymävuosi entisen ja tulevan elämäsi välillä. Pyri pitämään asiat ja itsesi tasapainossa.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Kuluva vuosi on kohdallasi siirtymävuosi entisen ja tulevan elämäsi välillä. Pyri pitämään asiat ja itsesi tasapainossa.

    Kiitos vastauksestasi.

    Olenkin ajatellut näin.Ehkä tämävuosi on katsomista ja ajattelemista mitä elämältäni haluan.Takana ero ja edessä pelko tuntemattomaan.
    Pelko pärjäämisestä ja tämä tunne etten ole tyytyväinen tilanteeseeni.Ikääkin on.Kaipaus kokea jotain ja tuntea todellista rakkauttakin.Onkohan sellaista tarkoitettu minulle?!

    Kiitos vielä kerran kun vastailit minulle :)

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Parisuhdettanne jäytävä ongelma on jo lähes läpikäyty, eikä se tule onnenne esteeksi pitkällä aikavälillä.

    Muutenkin tulevaisuutenne vaikuttaa varsin valoisalta ja perheonnen täyttämältä.

    Tämä ilahdutti kovasti! :) Kiitos sydämellinen!

    Äänestä

Olen ihmeellisessä myllerryksessä tällä hetkellä: avoliitto mietityttää, onko minulle kuitenkin "se oikea" kumppani jossakin muualla kuin kotona? Kysynyt olen muilta näkijöiltä, jotka vastaavat että tiedät itse mikä on sinulle parasta. En tiedä ollenkaan. =( Näkisitkö sinä selvennystä elämääni?

Äänestä
  • Vaikuttaisi mahdolliselta, että projisoit joitakin itseyteesi ja elämääsi liittyviä turhaumia suhteeseenne. Sinulla on tällä hetkellä tarve muuttua, mutta tämä ei tarkoita ihmissuhteesi muuttamista.

    Tulevaisuutesi nykyisen kumppanisi rinnalla vaikuttaa varmalta ja onnelliselta.

    Äänestä

  • Madame Read kirjoitti:

    Vaikuttaisi mahdolliselta, että projisoit joitakin itseyteesi ja elämääsi liittyviä turhaumia suhteeseenne. Sinulla on tällä hetkellä tarve muuttua, mutta tämä ei tarkoita ihmissuhteesi muuttamista.

    Tulevaisuutesi nykyisen kumppanisi rinnalla vaikuttaa varmalta ja onnelliselta.

    Olet oikeassa siinä, että minulla on tarve muuttua nykyisessä suhteessani, mutta pitää muuttua myös tämä mieheni. Muuten yhteiselämämme ei jatku. Olemme olleet kauan yhdessä, mutta onnellisuus on ollut poissa jo pitkään.... =(

    Äänestä

Hei!
Olen 44v.ristiverinen sinisilmäinen yh-äiti.Olen pitkään potenut uupumusta ja siksi ollut väsynyt.Näetkö mitään valoa tunnelin päässä?
Sydämmessäni on kova kaipaus kohdata sielukumppani mies, onko se mahdollista tulevaisuudessa?
Kiitos avustasi ja hyvää kevään jatkoa!

Äänestä
  • Herra Oikea on joko sinulle jo tuttu tai sitten tapaat hänet tämän vuoden loppuun mennessä.

    Voi kuitenkin olla, että kuljet ensin montakin kertaa hänen ohitseen näkemättä häntä. Pidä silmäsi avoimina epätodennäköisillekin vaihtoehdoille.

    Uusi ihmissuhde tuo iloa muuhunkin elämääsi.

    Äänestä

Poikani elämä on hyvin vaikeaa tällä hetkellä,näetkö miten siinä käy? Hän on aivan murtunut, ei näe mitään ratkaisua asioihin. Tilanne on paljon pahempi kuin voisi kuvitella, konkurssi, suuret velat, tyttö joka on pettänyt monta vuotta.
Kiitos etukäteen.

Äänestä
  • Poikasi selviytyy vaikeasta tilanteestaan ja tämä antaa itseluottamusta joka auttaa häntä myös uuden elämänvaiheen aloittamisessa.

    Äidistään hän etsii ja tarvitsee kaikkein eniten varmuutta taustalleen. Hänen on tehtävä raskaita ja rohkeita valintoja, joiden onnistumisen kannalta on olennaista, ettei hän koe jäävänsä yksin vaikka valitsisikin väärin.

    Äänestä

Mitä tuo tulevaisuus tullessaan? Järjestyvätkö raha-asiat jotka näyttävät hyvin epävarmoilta?
Matkoja edelleenkin? Rakkaus? Näen unia jotka tietävät hyvää mutta pelkään että jotain muuta tapahtuu. Auta näkemään selkeämmin.

Äänestä

Iltaa Madame Read!

Olen vaalea, eronnut nainen, ja jokusia vuosia "isseksein" asustellut. Vapaus on toisaalta mukavaa, mutta joskus ikävä vaivaa, ja mieleen hiipii, että jospa tämä yksikseen asustelu jatkuukin lopunikää. Mitä näkisit asian tiimoilta? Vieläkö kauan yksin? Ja missä tilanteessa tämä kumppani tulee kohdalle, kun en harrasta näitä perinteisiä kohtaamispaikkoja, siis kapakoita ja tanssipaikkoja.....?

Kiitos jo näin etukäteen!

Äänestä

Toivon sinun katsovan minulle työtilanteeseeni. Olen opiskelija tällä hetkellä, mutta perheellisenä ihmisenä tulen tarvitsemaan jonkinlaista taloudellista lisäansiota. Olen jo kauan ajatellut pienimuotoista yritystoimintaa, jolla voisin saada pientä lisätienestiä? Vai onko kohtalo suunnitellut varalleni jotain muuta tai muun laista työtä?

Olen myös menossa erään miehen järjestämille kursseille. Se jännittää minua kovasti. Voinko luottaa häneen? Tekeekö hän muun opin antamisen hyvästä sydämestään vai markkinatalouden puitteissa?

Nöyrä kiitos.

Äänestä
  • ilmeisesti teknisistä ongelmista johtuen.

    Äänestä

Toivon sinun katsovan minulle työtilanteeseeni. Olen opiskelija tällä hetkellä, mutta perheellisenä ihmisenä tulen tarvitsemaan jonkinlaista taloudellista lisäansiota. Olen jo kauan ajatellut pienimuotoista yritystoimintaa, jolla voisin saada pientä lisätienestiä? Vai onko kohtalo suunnitellut varalleni jotain muuta tai muun laista työtä?

Olen myös menossa erään miehen järjestämille kursseille. Se jännittää minua kovasti. Voinko luottaa häneen? Tekeekö hän muun opin antamisen hyvästä sydämestään vai markkinatalouden puitteissa?

Nöyrä kiitos.

Äänestä

Hei, olen kohta nelikymppinen ja ihmettelen mihin elämä heittää vai eikö minnekään. Olenko ikäni vailla perhettä ja sitä rakkautta vai onko kohtaloni tyytyä olemassa olevaan vaihtoehtoon lapsettomana?
Näetkö mitään muutosta elämään vai paineleeko tämä pikajuna tuttuja kiskoja?
kiittäen.

Äänestä

Miltä tuleva kesä näyttää? Tuleeko kuvioihin muuta kuin itse järjestettyä ohjelmaa?

Äänestä

näetkö minulle jotain rakkauteen?tilanne on äärimmäisen hankala tällä hetkellä.tämä mies joka on ajatuksissani, mitä tapahtuu hänen suhteensa?

Äänestä

Hei!
Katsoistko minulle mitä tuleva pitää, rakkauden,perheen,työn suhteen?? Pääsenkö tästä kurjuudesta pois vai?? Tuntuu, että olen noidankehässä josta ei pääse mihinkää, ei edes pois!!

Olen hyvin kiitollinen jos voisit katsoa minulle.

Äänestä

Olen tulevana tiistaina syntymäpäivääni juhliva nuori nainen, jolla on pitkät ruskeat hiukset. Olen ollut pitkään ihastunut minua vanhempaan vaaleaan mieheen. Jotain säpinää meidän välillä on ollut. Hänen seurassaan oloni tuntuu nimittäin niin oikealta, etten ole ikinä aikaisemmin kokenut vastaavaa. Haluaisin tietää, että onko meille luvassa minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta? Vai onko minun vain luovuttava hänestä ja odotettava jotain toista?

Olisin äärettömän kiitollinen, jos voisit vastata minulle. Kiitos :)

Äänestä

Onko näin et en koskaan löydä itselleni mitään ihanaa yh jo monta vuotta. Kaipaan niin toista ihmistä vierelleni tuntuu et ei jaksa etsiäkään enää .

Äänestä

Onkohan eräällä miehellä tunteita minua kohtaan vai kannattaako minun unohtaa tämä ihminen? Jos on, niin syntyykö siitä seurustelusuhdetta? Mahdanko saada ulkomailta töitä, jota olen hakemassa?

Äänestä

Näetkö mitään tulevaisuus toisi tulleessaan minulle, jonkun uuden ihmissuhteen kenties?

Äänestä

mitä on tulossa suhteessaani ristiveriseen mieheen,
emme ole nyt suhteessa, maantieteellistä väliäkin on, tunnen, että voisin auttaa häntä ja antaa lämpöä, mutta ottaako hän sitä missään vaiheessaa vastaan ja onko hänen tarkoituskaan tulla elämääni

Äänestä

Mihin katosi ristiverisen miehen rakkaus?
Palaako vielä kuvioihin miettimisen jälkeen ? Onko kenties tiulossa jotain uutta ?

Kumartaen kiitän.

Äänestä

Olen 45-vuotias nainen ja elän onnettomassa ja vaikeassa parisuhteessa. Ero pyörii mielessä, vielä tarvitsen ehkä vähän aikaa toteutukseen ja saadakseni talousasiat paremmalle tolalle kyetäkseni muuttamaan kahden tyttäreni kanssa. Kaipaan omaa tilaa ja rauhaa elämääni. Saanko eron toteutetuksi ja tasapainoisemman elämän aloitetuksi sitä kautta?

Äänestä
  • Olen avioliitossa, brunettenainen. Mikä on avioliittomme tulevaisuus, kannattaako erota vai ei? (on ollut epätyytyväisyyttä ja kumpaakin vaihtoehtoa on punnittu ja paljon).

    Toinen, menestynkö ammatissa jota haluan kiihkeästi?

    kiitos paljon!

    Äänestä

  • tärkeä??? kirjoitti:

    Olen avioliitossa, brunettenainen. Mikä on avioliittomme tulevaisuus, kannattaako erota vai ei? (on ollut epätyytyväisyyttä ja kumpaakin vaihtoehtoa on punnittu ja paljon).

    Toinen, menestynkö ammatissa jota haluan kiihkeästi?

    kiitos paljon!

    minkälaisessa työssä näet minut? milloin?

    olen 35vmies, kauris,ristiverinen,työtön.

    Äänestä

madame, olen nainen 30, viimeaikoina ollut allapäin, elämääni on mahtunut surua ja työkuviot ovat tyhjät. Ystäviä ei ymärilläni näy.

Mikä on tulevaisuuteni? Mitä näet minulle?

Toivon todella saavani vastauksen.

Äänestä

Tämä asia pyörii mielessäni päivin ja öin ja tuntuu etten saa rauhaa asialta. Olen rakastunut vaakamieheen, joka kuitenkin on varattu. Kunnioituksesta suhdetta kohtaan olen pyrkinyt pysymään etäällä miehestä. Hän laittelee minulle silloin tällöin viestiä kysellen kuulumisia. Kun olemme tavanneet välillämme on ollut voimakkaita tunteita ja latausta, jonka myös hän huomaa.

En vain saa häntä mielestäni vaikka kuinka yritän päästä tunteestani eroon. Näetkö kuinka tämä tilanne välillämme etenee? Onko hän todellakin elämäni mies, niin kuin minusta tuntuu vai onko tämä vain ohimenevää?

Kiitän lämpimästi, jos ehdit katsoa myös minulle.

Valoisaa kevättä!

Äänestä

Mielessäni on päivän ja öin, mies jota en saa mielestäni. Olen kovin rakastunut häneen ,mutta en tiedä hänen tunteistaan. Hän on varattu, joten olen pysynyt etäällä hänestä. Hän kyselee silloin tällöin kuulumisiani ja tavatessamme olen tuntenut välillämme latauksen.

Miten tilanne välillämme etenee? Onko hän elämäni rakkaus niin kuin minusta tuntuu vai onko tämä vain ohimenevää? Unohdanko hänet?

Äänestä

Toivon opastusta sinulta; taakka jota olen kantanut tuntuu yhä vain raskaalta, selviänkö siitä, liittyy rahaan. Onko kohtalottarella minulle annettavaa? Toinen tärkeä asia on, kohtaanko oikean rakkauden?

Äänestä

Olen naimisissa, mutta tunteet miestäni kohtaan ovat ajat sitten täysin kuolleet. Olen hänen kanssaan vain käytännön syistä (lapset, raha, arjen pyörittäminen). Nyt olen rakastunut työkaveriini, joka on kuin minulle tehty. Meillä synkkaa kaikin puolin hyvin, mutta tahtoisin tietää onko se hänen puoleltaan vain kaveruutta. Hän on minua 9 vuotta nuorempi yksinhuoltajaisä ja erosi edellisestä tyttöystävästään muutama viikko sitten. Välillä tuntuu, että välillämme kipinöi, mutta sitten se taas hiipuu. Kannattaako liekkejä odottaakaan?

Äänestä

hei madame ,oletko kiltti ka tulkitset minulle,vaalealle nelikymppiselle naiselle että mitä nuorempi ristiverinen roteva mies jojottaa mua? onko aitoa tunteita vaan kokeileko egoaan? pyyttää tapaamaan,sitten peruu eli miltä juttumme näyttää lähiaikana? kiitos

Äänestä

hei madame ,oletko kiltti ka tulkitset minulle,vaalealle nelikymppiselle naiselle että mitä nuorempi ristiverinen roteva mies jojottaa mua? onko aitoa tunteita vaan kokeileko egoaan? pyyttää tapaamaan,sitten peruu eli miltä juttumme näyttää lähiaikana? kiitos

Äänestä

miltä näyttää minun rakkausasiat? kaveri peruu tapaamisia ja alkaa jo luovutus tunne olemaan...

Äänestä

kysyisin sinulta minkälainen mies jakaa elämän kanssani, miltä alalta, minkä ikäinen, näköinen tai muita tuntomerkkejä? milloin hän astuu elämääni?

t.vaakanainen

Äänestä

hei madameread!

vastaatko siis näihin kaikkiin viikonlopun aikana jätettyihin viesteihin jossakin vaiheessa?

t.odottava vaakanainen :O

Äänestä

hei.minä olen vilpittömästi avun tarpeessa.tyttöni pois meno askaruttaa mieltäni päivin öin,jos siihen voit auttaa.mikä on oikein ja mikä väärin minun ajatuksissani ja jos hänellä on jotain sanottavaa minulle.nyt on muutenkin minun elämän tilanne umpikujassa.ei töitä ei rahaa ei rakkautta.olen muuttoakin suunittellut mutta se ei ole niin yksinkertaista.tulikohan tässä liika asiaa.kiitän etukäteen jos voit auttaa jotenkin neuvoillasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Madame Read kirjoitti:

Hei kaikki,

olen saanut Kohtalottarelta lähiaikoina paljon ja haluan antaa hänelle vastalahjan.

Etsin korvauksetta opastusta tämän viikonlopun aikana tähän ketjuun jätettyihin kysymyksiin, kunhan ne ovat vilpittömiä, kumpuavat aidosta tarpeesta ja esitetään riittävien taustatietojen kanssa. Tarkan vastauksen saadaksesi, muotoile myös kysymyksesi mahdollisimman tarkasti.

Käytän luennan apuna savua ja heijastavia pintoja. Teen tätä ammatikseni, mutta minua ei löydä puhelinluettelosta: asiakaskuntani on tarkoituksellisen pieni mutta omistautunut.

En ole kiinnostunut "koettelemaan" lahjaani tai väittelemään sen aitoudesta. Ellei sinulla ole aitoa kysyttävää, älä kysy.

Sen sijaan sinulle, jota kysymys polttaa päivin ja öin, toivotan rohkeutta etsiä siihen vastausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu