Miten taas kävi näin.. Miehen lapsi tuntuu taas vastenmieliseltä ja ällöttävältä riesalta vaikka vähän aikaa sítten kaikki oli ok. Tuntui että sopeudun tilanteeseen ym. Haluaisin vain rauhallista elämää kera mieheni ja joka toinen viikonloppu hänen lapsensa kanssa.
Mistä se viha ja inho aina tulee vaikka olisi ollut pitkiäkin aikoja kaikki hyvin. En tietenkään tälle 10 vee tytölle vihaani näytä, mutta sisällä kiehuu.
Miten te muut uusperheen lapsettomat naiset olette selvinneet moisesta vuoristoradasta joka sisällä velloo. Aina kun tulee "hyvä" kausi, toivon että se olisi pysyvää ja lopullista, mutta paskat, viha nostaa aina päätään.. Ja enhän mä tälle lapselle ole varsinaisesti vihainen, enemmänkin sille että se on elävä todiste siitä mitä miehelläni on joskus ollut jonkun toisen naisen kanssa. Ja kyllä, myönnän olevani helvetin katkera ja mustasukkaine tälle lapsen äidille, tuntuu että hän on pilannut elämäni.. ;)
Yhteisistä lapsista on puhuttu miehen kanssa, mutta onko järkeä tällaiseen kuvioon niitä hankkia..?
Tarvitsen vertaistukea, kertokaa miten te muut olette selvinneet vastaavissa tilanteissa, KIITOS!
Mistä se viha ja inho aina tulee vaikka olisi ollut pitkiäkin aikoja kaikki hyvin. En tietenkään tälle 10 vee tytölle vihaani näytä, mutta sisällä kiehuu.
Miten te muut uusperheen lapsettomat naiset olette selvinneet moisesta vuoristoradasta joka sisällä velloo. Aina kun tulee "hyvä" kausi, toivon että se olisi pysyvää ja lopullista, mutta paskat, viha nostaa aina päätään.. Ja enhän mä tälle lapselle ole varsinaisesti vihainen, enemmänkin sille että se on elävä todiste siitä mitä miehelläni on joskus ollut jonkun toisen naisen kanssa. Ja kyllä, myönnän olevani helvetin katkera ja mustasukkaine tälle lapsen äidille, tuntuu että hän on pilannut elämäni.. ;)
Yhteisistä lapsista on puhuttu miehen kanssa, mutta onko järkeä tällaiseen kuvioon niitä hankkia..?
Tarvitsen vertaistukea, kertokaa miten te muut olette selvinneet vastaavissa tilanteissa, KIITOS!
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuollaisesta kiirastulesta..on selvittää asia itsensä kanssa loppuun asti.
Jos oikein alkaa korpeen..suosittelisin pitkälle lenkille lähtöä,ulkona kun ajatukset yleensä selkiytyy...ja kotiin palatessa näkee asiat aivan eri valossa.
Ei se ole aina ollut helppoa vaikka itsellä on omiakin lapsia..mutta ajan,ja iän kanssa kaikki helpottuu..mutta muistappa ettei uusi lapsi korvaisi mitenkään sitä miehen jo olemassalevaa lasta.
Tuollainen 10v on jo kivassa iässä ja voi suunnitella kaikki tyttöjen juttuja tai käydä kaksin shoppailemassa..tai mitä nyt ikinä haluaisikin yhdessä harrastaa..ehkä sitäkin kautta
siun kiukkusi laantuisi...
että varsinkin "esimurkkuna" tytöillä alkaa korostua äitinsä luonteenpiirteet, puhetapa, eleet ym.
Ja jos olet mustasukkainen ja katkera hänen äidilleen, niin se viha ja inho kohdistuu lapseen.
Voisit kuitenkin ajatella positiivisesti, tyttöhän on kuitenkin jo kymmenvuotias ja kasvaa koko ajan. Muutaman vuoden päästä ehkä ajattelet jo tytöstä toisin.
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon jos rakastat miestäsi!
Tuo "esimurkun" analyysi. Meillä sama juttu. Kun neiti on vähän aikaa luonamme, alkaa onneksi näkyä isänkin piirteitä. ;) Aloin jo vähän huolestua, ettei tytöstä tule äitinsä kaltainan rahananhe mölli. Kummankin tämänhetkinen mielilause on "Mistä ostit?" ja "Mitä maksoi?"
äideistä! Toivottavasti heissä ei koskaan ala näkymään teidän piirteenne!
pitäisi varmaankin olla NÖYRÄ.
Monella muullakin lapsella on möhlö äiti. Mieheni väittää näkevänsä lapsessaan biologisten vanhempiensa lisäksi minun ilmeitäni ja sananparsiani.
Onneksi.
Tää on vaikee asia, eikä sitä haluais myöntää edes itselleen. Mutta mä todella välillä vihaan mieheni lasta. Välillä on kausia kun kaikki menee hyvin, eikä asiaa tuu edes ajateltua. Sit aivan yhtäkkiä se kamala vihan tunne kumpuaa jostain. Lapsi on tietysti ihana, eikä tää oo millään lailla sen vika. Tiedetään. Mutta vaikka kuinka järjellä ajattelis, niin ei niitä omia tunteita pysty tukahduttamaan/muuttamaan.Lapselle en tietenkään näitä tunteita näytä, mutta tottakai se kuitenkin välillä vaistoaa ettei kaikki oo hyvin. Tää tilanne on ihan kamala meille kaikille ja todella haluaisin muuttaa omaa ajatusmaailmaani. En vaan tiiä miten. Siks haluaisinkin neuvoja teiltä viisaammilta. Ja joo, voin vaan kuvitella millasia vastauksia saan. Ihan turha lässyttää siitä miten itsekäs oon tai jätä se mies jne. Kai ihminen kuitenkin voi muuttua, jos todella haluaa?? Kun vaan tietäis miten.
i feel you, samanlaisia ajatuksia olen päässäni vuoden verran nyt pyöritellyt..välillä vähän parempia aikoja itsensä kanssa,välillä (niinkuin nytkin),kaikki menee metsään..
Lapsettomille naisille tälläinen tilanne voi olla hankalaa. Miehistä en tiedä - ainakaan en ole lukenut valituksia...
Jos mies on ollut vain ydinperheessä (=olet ensimmäinen "uusi onni" eron jälkeen) niin hänen kanssaankin kannattaa tilanteessa jollakin tasolla puhua. Miehelle voi tulla täytenä yllätyksenä että naisella hänen rinnallaan on edes neutraaleja saati sitten negatiivisia tunteita lasta kohtaan. Sellaista ei (varmaan koskaan) ole ydinperheessä. Ja se on asia joka yhdistää miestä ja ex-vaimoa vielä eron jälkeen - todennäköisesti loppuelämän ajan.
Lasta ei tarvitse missään tapauksessa rakastaa, mutta asiallinen pitää olla. Omat tunteet saavat heitellä, mutta käytöksen lapseen päin pitää olla asiallista.
Mieti kohdistuuko negatiivisuus oikeasti lapseen, vai oletko vain vihainen tilanteelle (=lapsi on olemassa).
Täällä tämä keskustelu ei aina ole kovin kummoisella tasolla.
Parempaa keskustelua saatat saada suljetulta palstalta:
http://www.uusionni.net/
Mua inhottaa molemmat. Sekä ne lapset, että koko tilanne.