Olen itse kahden lapsen kotiäiti, jonka mies tekee normaalimittaista työpäivää. Mies tulee "väsyneenä" töistä kotiin, odottaa että saa heti ruokaa. Samalla kun "syö perheen kanssa" lukee päivän lehdet, eikä kuule eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Itse siis syön ja samalla huolehdin että kaksi lasta saa evästä suuhun. Mies saattaa kyllä kuoria isommalle perunan kun kuorii itselleen, mutta ei muuta. Syönnin jälkeen mies menee lehden kanssa "hotelli helpotukseen". Sen jälkeen nukkumaan noin puoleksi tunniksi tai tunniksi. Tämän jälkeen keittää itselleen kahvit ja lukee edelleen lehteä. KAhvitauon pituus puolesta tunnista tuntiin. Sen jälkeen surffaa illan netissä. Ellei sitten ole salilla, jota harrastaa kolmisen kertaa viikossa. Tulee salilta kun on isomman nukkumaan meno aika...
Näin menee viikot. Eli ei äitiä auta tai ei tee sitä ainakaan pyytämättä. Minä hoidan lapset, ruuat, pyykit, siivoukset sekä arkena että viikonloppuna. Onko muissa työssäkäyvillä isillä ja kotiäideillä samalla tavalla että äiti hoitaa kotona "kaiken" kun isukki käy tienaamassa leivän pöytään?
Vai olenko turhaan vain katkera? Myöskään viikonloppuisin emme tee mitään yhdessä perheenä eikä mieheni ole silloinkaan lapsillemme läsnä. Tekee suurimmaksi osaksi sitä mitä itse haluaa ja pitää tärkeänä, ja näihin asioihin ei kuulu minä taikka lapset...
Ja vaikka mieheni käy töissä, on meillä silti omat rahat. Ja minun pitäisi suuren suuresta kotihoidon tuesta maksaa ruuat ?!?! ja sekä itselleni että lapsilleni tarvittavat vaatteet ym esim. harrastukset... Eli elän jatkuvassa rahattomassa tilassa, kun mieheni saattaa ostaa itselleen vaikka yhtäkkiä usean tonnin menopelin?!?! Olenko siis täysin epäoikeuden mukainen pyytäessäni myös miestä hieman osallistumaan sekä rahallisesti että "henkisesti" lasten kasvatukseen. Olisikos antaa neuvoja miten saisin miehen "heräämään" ja olemaan oikesti läsnä? Kovasti olen viime päivinä miettinyt eroamista... Mutta se on äärimmäinen vaihtoehto...
Näin menee viikot. Eli ei äitiä auta tai ei tee sitä ainakaan pyytämättä. Minä hoidan lapset, ruuat, pyykit, siivoukset sekä arkena että viikonloppuna. Onko muissa työssäkäyvillä isillä ja kotiäideillä samalla tavalla että äiti hoitaa kotona "kaiken" kun isukki käy tienaamassa leivän pöytään?
Vai olenko turhaan vain katkera? Myöskään viikonloppuisin emme tee mitään yhdessä perheenä eikä mieheni ole silloinkaan lapsillemme läsnä. Tekee suurimmaksi osaksi sitä mitä itse haluaa ja pitää tärkeänä, ja näihin asioihin ei kuulu minä taikka lapset...
Ja vaikka mieheni käy töissä, on meillä silti omat rahat. Ja minun pitäisi suuren suuresta kotihoidon tuesta maksaa ruuat ?!?! ja sekä itselleni että lapsilleni tarvittavat vaatteet ym esim. harrastukset... Eli elän jatkuvassa rahattomassa tilassa, kun mieheni saattaa ostaa itselleen vaikka yhtäkkiä usean tonnin menopelin?!?! Olenko siis täysin epäoikeuden mukainen pyytäessäni myös miestä hieman osallistumaan sekä rahallisesti että "henkisesti" lasten kasvatukseen. Olisikos antaa neuvoja miten saisin miehen "heräämään" ja olemaan oikesti läsnä? Kovasti olen viime päivinä miettinyt eroamista... Mutta se on äärimmäinen vaihtoehto...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itse olen isä, joka hoitaa lasta kotona, äidin ollessa töissä. Äiti tekee iltaisin kotihommia ja hoitaa paljon lasta. Olemme olleet vuorotellen kotona ja silloin kun itse kävin töissä, olin työpäivän jälkeen aika väsynyt enkä jaksanut panostaa läheskään yhtä paljon lapsen hoitoon. Ei kai aikuista ihmistä saa kovin helposti heräämään, jos se on valinnut tuommoisen perheen pään roolin. Itse olen kyllä herännyt näkemään omat puutteeni kun olen ollut kotona hoitamassa lasta ja tajunnut kuinka rankkaa se on.
Hoidan lapset 100 %:sti, samoin muut kotiaskareet. Lisäksi palkallani elätän meidät kaikki kolme.
t. yh-isukki
siitä,jakautuuko hommat reilusti.Olen hoidellut viittä lasta 10 vuotta yksikseni,eikä siinä mitään.Mutta jos olisi ollut toinen osapuoli,niin kai hänen olisi pitänyt osallistua myös. -5 lapsen yh-äiti-
Meillä painitaan ihan samaisen ongelman kanssa.. Meille on toinen lapsi tulossa ja elämä uhmaikäisen esikoisen (ja toisen uhmakkaan) kanssa on välillä tosi rankkaa.
Ymmärrän sen, että miehen on hoidettava työnsä, enkä oikeastaan oletakaan hänen tarttuvan moppiin tai kauhaan työpäivän päätteeksi kun olen itse kotona. Lapsen puolesta jo harmittaa kovasti. Odottaisin mieheltä vain sitä, että hän joskus työpäivänsä päätteeksi ottaisi lapsen ja lähtisi vaikka ulos tai rakentelisi legoilla tai lukisi kirjaa. Lapsi selvästi kaipaa isäänsä ja osoittaa huomionkaipuunsa milloin mitenkin, mutta isä ei sitä ymmärrä ja pitää lapsen "oireilua" temppuiluna. Hoidan myös yleensä kaikki ilta -ja aamutoimet, isäntä istuu koneella tai nukkuu.
Lisäksi saan usein kuulla, kuinka huonosti hoidan kotiamme. Koen kuitenkin, että vaikka paikat eivät aina olekaan tiptop kunnossa, perusasiat ovat -ruokaa ja puhtaita vaatteita on aina saatavilla. Minulle tärkeämpää on lasten hyvinvointi ja sosiaaliset taidot, enkä todellakaan halua enkä voikaan käyttää kaikkia päiviäni miellyttääkseni miestä ja nuolla nurkkia puhtaaksi. Lapsen kanssa on hoidettava ruokailut, ulkoilut ja unihommat.
Ja tuo lehden luku ruokapöydässä on todella ärsyttävää, ainut hetki päivässä kun kaikki istuvat hetken rauhassa -ja yksi vaan lukee lehteä...
Oon siis äiti. Tosin meillä rahat on yhteisiä ja on yhteinen tili. Musta se on inhottavaa et joudun käyttämään mieheni rahoja nyt ku vanhempainraha vaihtuu kotihoidontueksi,mut eipä mun oo varmaan sen järkevämpää mennä töihin ku kuitenki jouduttais sit hankkimaan toinen auto,lapsen hoitokustannukset ja matkakulut..
Mut oon minäki välillä miettiny tosissaan eroa sen takia ettei mies huomioi. Tiiän et se on väsyny työpäivän jälkee. Nii oon minäki,varsinki ku ei ees viikonloppuna haluis auttaa yhtään,joudun pakottamaan suunnilleen...
Monesti se vanhempi, joka ei vastaa arjesta, tuntee olevansa ulkopuolinen. Isiä pitäisi silloin rohkaista olemaan lastensa kanssa niin, että he saavat olla vapaasti keskenään. Ei ole helppoa kiilata lapsen ja äidin väliin.
Olet vain laiska. Päivät lepäilet lasten kanssa kotona, kun mies tulee kotiin töistä, olisit heti jotian vailla, häpeä.
Voi miksi ihmeessä teet kaiken tuon..ihmettelen vain. Turha valittaa jos itse tekee kaiken.
Täytyy ajatella ,että miehen työpäivää vastaa tietty kotitöiden määrä ja miehen lasten hoito.
Illalla täytyy jakaa työt.
Lähinnä tulee mieleen että et kunnioita itseäsi kun suostut olemaan piika tai alun alkaen olet siksi ryhtynyt.
Eli siis tiskit jää tiskaamatta ja pyykit pyykkäämättä samoin jää siivous... Ja mieheni kun ei ole lasten kanssa yksin oikeastaan ollut, niin luulee että todellakin vain päivät makoilen lasten kanssa. Mitä päiväni tai kenenkään muunkaan kotiäidin päivät eivät ole.
Omaa itseäni en arvosta ja mieheni mielestä en tee mitään... On sanonut useamman kerran näin kavereiden kuullen eli arvostan itseäni ja tekemisiäni aina vain vähemmän...
Jatkaako tässä sitten itsensä "kiduttamista" että muut saisivat olla onnellisia vai uskallanko suoda onnen myös itselleni?
Älä touhuile enää illalla. Lepäile sinäkin ja ota rennommin. Ei teidän homma ole viihdyttää lapsia. Illalla vaan katsotte lastenne perään ja sen verran voi tehdä, että saavat ruokaa ja pääsevät nukkumaan.
Ihmettelen, jos et ehdi siivouksia ja pyykäyksiä tehdä silloin, kun mies on töissä. Oletko terve ihminen? Päivällisenkin lapset voisivat syödä ennenkuin mies tulee töistä. Söisitte sitten kahdestaan rauhassa.
Oletko jotenkin yli-innokas hyysäämään kaikkia, että tuntisit itsesi tarpeelliseksi? Kumma, kun et kuori pottuja miehellesikin.
Pärjääkö teillä lapset ollenkaan niin, että joku ei olisi koko ajan touhuamassa niiden kanssa? Meillä ainakin riittää, kun vaan katotaan, ettei niille satu mitään. Kyllä lapset keksivät tekemistä itsekin, jos niitä ei passata pilalle.
siis siivota ja pyykätä päivällä. Ja mitä tulee lasten lounaaseen, niin mieheni on kotona neljän puoli viiden aikaan joten mikäli lapseni söisivät ennen sitä se olisi aivan liian aikaisin...
Lapseni ovat kolmen vuoden ja yhden vuoden. Pienempi aivan hirveässä kiipeily ja rimpuilu iässä, joten perään on katsottava. Ja isompi sitten välillä osaa "auttaa" toista satuttamaan itsensä, niin ei siinä hirveästi ole varaa loikoilla, mikäli ei halua isompia vahinkoja sattuvaksi..
Toki minäkin istuskelen ja katson töllöä. Mutta kun jompi kumpi lapsista jotain tarttee, niin se on äiti joka nousee.
Ja en minä mitään ihmetekoja mieheltäni vaadikkaan. Mutta jos mies jaksaa käydä harrastamassa vähintään kolme kertaa viikossa aina pari tuntia kerrallaan, niin ... Ja itse olen siis kiinni lapsissani 24/7... Ja jos pyydän että kävisin vaikka lenkillä, niin aina tuntuu olevan että ei kun minun pitäisi sitä ja tätä...
Ja "liian kilttinä alistun" ja luovun minulle voimia antavasta menosta.
Lapset ovat minulle kaikki kaikessa! Ja ehkä vielä enemmän nimenomaan nyt kun parisuhteessa tökkii pahemman kerran... Ja asioita ei saa selvitettyä, kun ei kerran muka ole sitä yhteistä aikaa... Yhä useammin vain tuntuu että olemme tainneet tulla tiemme päähän...
Kai sä tarjoat lapsille kaksi lämmintä ruokaa, etkä lounasta neljän maissa?
On hyvä pitää rytmi ruuan kanssa tyyliin klo.8 aamupala, 11.oo lounas 13-14 pieni välipala, 15.30.-16 päivällinen ja iltapuuro 18-19-20.
Uskooko ne lapset, kun niille sanotaan esim. ei? Mitä ne tarttee, että sun pitää nousta töllön edestä?
Kun parisuhde voi huonosti käperryt lapsien suojaan. Hyvä tapa etäännyttää isä entisestään.
Laita siellä kotona asiat rytmiin ja järjestykseen, ole pomo kotihommissa ja opeta lapsesi tottelemaan sua. Kattele sitten, että onko sulla oikeastaan mitään käyttöä itsekkäälle miehelle...
Samoilla linjoilla olisin aikaisemman kirjoittajan kanssa. Aikatauluta tekemisesi päivälle, eli tee ikäänkuin "työpäivä" päivällä ja hoidat silloin kaikki huusholli- yms touhut sen päivän osalta pois. Illalle jää sitten aikaa perheen (eli myös miehen) kanssa olemiseen.
Muuten kyllä kannattaisi sopia joku systeemi siihen, että pääset joka viikko vähän tuulettumaan, vaikka ihan vaan lenkille.
Voimia jokatapauksessa, tuon ikäisten lasten kanssa sitä touhua riittää.
Eli kaksi lämmintä ateriaa lapset saavat. Ja rytmit on kohdillaan. Ne olen pyrkinyt saamaan kohdilleen jo mahdollisimman pienelle lapselle.
Ja kyllä meillä ei sana tiedetään. Nuorempi on vain todella kovapäinen, mutta en anna periksi ja senpä tähden sitä sitten noustaan sohvalta... hakemaan siis kaveria pois jos jonkin näköisestä tilanteesta, kun pelkkä ei sana ei riitä.
Päivällä siis pyrinkin tekemään kaiken, mikä vain suinkin on mahdollista. Nimenomaan sen tähden että jos vain suinkin saisi sitten perheelle yhteistä aikaa.
Tässähän se isoin mutta sitten on eli mies joko illalla nukkuu tai on koneella tai sitten siis kolme kertaa viikossa siellä salilla. Ei käytännössä sanoisin että vaikka mies on fyysisesti läsnä hän ei ole henkisesti paikalla. Ja sitten kun on poissa niin on poissa. Eli olen tulkinnut asian näin että kaikki omat asiat ja menot ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin minä tai lapset...
Menee nyt hieman valittamiseksi, mikä ei siis ollut tarkoitus. Kun halusin vain alunperin tietää että meneekä muissa perheissä työnjako samalla tavalla...
Olen toki yrittänyt miehelle puhua, mutta ottaa kaiken vittuiluna... Että jos tässä nyt on sitten niin että meitä ei ole tarkoitettu kasvattamaan lapsia yhdessä...
Mieti nyt, tarviitko sä sitä miestä siinä yhtään mihinkään. Tuntuis, että se on vaan lisäharmi, kun turhaan odottaa ja kuvittelee, että toinenkin jotain tekisi.
Mies ei ole ilmeisesti tajunnut, että ei voi saada molempia: perhettä ja vastuutonta poikamieselämää.
Tosi kypsymättömältä ja vastuuntunnottomalta kuulostaa toi sun mies. Ja pahalta toi, että ei ole henkisesti läsnä.
Sinun juttujen perusteella tosi itsekäs jätkä. Ja tuskin muuttuu.
itse olen nyt 3n lapsen isä enkä ole ikinä edes viitsinyt olla tuollainen, halusinhan minäkin lapsia..
päivät olin ennen töissä, vaimo kotona, töitten jälkeen hoidettiin asioita yhdessä, ja lasten nukkuessa hoidettiin parisuhdettamme..
nykyään, jäin koti-isäksi että vaimo saa käydä koulunsa loppuun, ja sama tyyli jatkuu, päivisin vaimo käy koulua, minä teen kotona mitä ehdin, iltaisin tehdään loput yhdessä..
eikä ole harvinaista jos nukkumaan päästään joskus 3-4n aikaan aamuyöstä vasta
Kuulostaa aivan niinkuin meilläkin, homma toimii kun asioista oikeesti keskustellaan. Eikä kaikesta pienestä edes viitti valittaa/ tehdä suurta asiaa.
Mene itse töihin ja laita lapsen hoitoon. Sen jälkeen vasta jaatte menot puoliksi,jos kerran omat rahat miehellä pitää olla! Ja sama juttu kotitöiden kanssa. Et ole mikään ilmainen kotiorja ja sinun panoksesi perheen eteen on lastenhoito ja siivous sen mukaan kuin ehdit/jaksat. Miehesi velvollisuus on elättää teidät (avioliittolaissakin sanotaan,että puolisoilla on elatusvelvollisuus,mikä tarkoittaa että enemmän tienaavan tulee huolehtia puolisosta ja lapsista jos vaimo/mies ei tienaa)ja auttaa iltaisin ja viikonloppuisin.
Ei lastentarhan täditkään siivoa,vaan hoitavat lapsia,ja heillä kai noin 3 lasta/täti. Miksi siis sinun pitäisi ehtiä tehdä kaikki yksin lastenhoidon lisäksi sekä ruokkia vielä perhe?Miehesi tuntuu olevan todella itsekästä sorttia. Toivon todella,etten anna talloa itseäsi enempää. Minkälaisen mallin annat lapsillesi kun äiti on kotiorja,sitäkin kannattaa miettiä...