Miksi muhoksella toimitaan vasemmistolaisten kanssa yhteistyössä valtuustossa, vaikka porvareilla on selvä enemmistö? Viimeksi valtuustossa Sami-Henrik Niskasen hyvä säästöehdotus jyrättiin vanhoilliskeskustalaisten, perussuomalaisten ja vasemmistolaisten voimin. Muhos on kehittynyt hyvin tällä valtuustokaudella, ei kannata alkaa jarruttelemaan hyvää kehitystä.
Muhos
Sikurix
4298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, on se kumma kun sosialistien ylivalta on vihdoin saatu katkeamaan muhoksella, niin jotkut haikailevat vielä sen perään.
lymyilee vielä kommunisteja.
enää hyvin pienen porukan sydämessä. Ainoa oikea kommari muhoksella lienee valtuutettu Paasimaa.
Mihin Muhos on muka kehittynyt? Ei ole kehittynyt eikä tule kehittymäänkään. Muutamat hyvät kepulaiset eivät riitä tässä riitaisassa, tyhmässä kunnassa. Se on kumma kun aina talouspuolen vastaava on mitä on, samoin kunnanjohtajat. Häpeäpilkkuja joista on vain haittaa. Ollikainen oli aika hyvä johtaja vaikka olikin vasemmistolainen.