akaatti

Hei! Olen 44-v 3 lapsen äiti. Elämä ei ole minulle paljoa rakkautta suonut, mutta vastoinkäymisiä kylläkin. Kaikesta huolimatta olen onnistunut lasteni kanssa hyvin - opiskelevat ja ovat tasapainoisia. Vuosi sitten luulin tapaavani miehen joka tuntui hyvältä. Häntä tapailin satunnaisesti kerran - kolme vkossa kunnes jokin muuttui. Hän kertoi että on tavannut jonkin toisen naisen ja haluaisi kuitenkin tutustua häneenkin ! Tästä suivaantuneena ja omanarvontuntoni menettäneenä n. 2 vkoa sitten sanoinkin hänelle että tutustuu nyt rauhassa - mutta ilman minua. Miehestä ei ole kuulunut mitään..... Jäänkö jälleen kakkoseksi !?
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna hänen tutustua kaikessa rauhassa niin moniin naisiin kuin mieli tekee. Mies pelkää läheisyyttä ja hellyyttä ja kiintymistä.

Sinun arvoasi ei vähennä millään tavalla että hän haluaa tavata muita. Olet aivan yhtä arvokas ja hieno ihminen kuin ennenkin. Tiellemme vai osuu näitä pakollisia kohdattavia, joiden jälkeen olemme vahvempia ja viisaampia.

Etene rauhassa omaa tietäsi ja säilytä itsenäisyytesi. Tutustut mieheen, joka on mukava mutta ei vielä se hyvä kumppani - voit säilyttää hänet toverina vaikka koko elämän jos niin haluatte. Hänen jälkeensä tulee sydämen valittu, jos voit hyväksyä hänen lievät terveysongelmansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empatia2 kirjoitti:

Hei! Olen 44-v 3 lapsen äiti. Elämä ei ole minulle paljoa rakkautta suonut, mutta vastoinkäymisiä kylläkin. Kaikesta huolimatta olen onnistunut lasteni kanssa hyvin - opiskelevat ja ovat tasapainoisia. Vuosi sitten luulin tapaavani miehen joka tuntui hyvältä. Häntä tapailin satunnaisesti kerran - kolme vkossa kunnes jokin muuttui. Hän kertoi että on tavannut jonkin toisen naisen ja haluaisi kuitenkin tutustua häneenkin ! Tästä suivaantuneena ja omanarvontuntoni menettäneenä n. 2 vkoa sitten sanoinkin hänelle että tutustuu nyt rauhassa - mutta ilman minua. Miehestä ei ole kuulunut mitään..... Jäänkö jälleen kakkoseksi !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu