siinä on kun lapsi (11kk) kiukuttelee aina mulle?? kokoajan kitisee ja vikisee vaikka kaikki on kuitenkin hyvin(massu täynnä, puhtaat vaatteet, kuiva vaippa)mut silti tarttee kitistä!!!ja isän kanssa ollaan niin kilttiä ja naureskellaan vaan. eilen poika oli isän kanssa muutaman tunnin ku minä kävin asioilla ja poika oli ollu niiiin kiltti mutta ku mä saavuin niin kitinä alko!!! siis voi vittu saatana vihaako se lapsi äitiään niin paljon et sille kiukuttelee.. väsyttää toi saatanan kiukuttelu jo pikku hiljaa...onko muilla samanlaista? tuskin!
mikä
helvetti????
191198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ihmisen seuraa jos on sun kanssa kaikki päivät..
meillä ainaki on niin et jos käydään kyläilemässä nii lapsi on ihan eri ihminen,ei oo niin kärttyinen.. samoin sillon ku isä tulee töistä kotiin nii pitää heti päästä sen syliin! tosin nyt on taas joku ihme vaihe menossa et koko ajan pitäis olla mun sylissä,ihan rasittavaa ku ei saa käydä edes vessassa rauhassa!! koko ajan kitisee,jopa yöt on tosi levottomia.. kai se liittyy tuohon ikään jotenki,on nyt 9 kk..
eli lapsi tajuaa olevansa erillinen äidistä, ja se hämmentää ja pelottaa! Kannattaisi kyllä perehtyä lapsen peruskehitysvaiheisiin niin osaa paremmin sietää ja ymmärtää pienen hätää... :O
No se on vaan veemäinen luonne. :)
Ei nyt sentään. Meillä on ollut ihan samanlaista kitinää. Huuto ja kitinä alkoi jo laitoksella, ja muistan kun kantelin tyttöä pitkin sairaalan käytäviä. Mä olen aivan ihmeissäni nähdessäni pienen vauvan tyytyväisenä yksin! Minä kun en saanut syödä yhtä ruokalautasellista rauhassa.
Jatkuvassa ihokontaktissa oltiin siihen asti, kun tyttö lähti puolen vuoden iässä liikkelle. Silloinkin piti olla kuitenkin läsnä leikittämässä ja höpöttämässä. Ja heti huuto kiihtyi nollasta sataan, jos yritin mennä vaikka vessaan. Tuolloin teki kyllä mieli heittää ipana seinään.
Edelleen tytsimme on aika vaativa ja tarvii seuraa ja tekemistä. Ihan viime kuukausien aikana on kuitenkin tapahtunut pientä kehitystä leikkitaidoissa, ja neiti saattaa katsoa vaikkapa 10 minsaa videota yksin. Se on jo paljon se! Mutta edelleen perusvire on sellainen pieni kitinä, joka tulee herkästi. Toisaalta ei sitä enää niin hirveästi ajattele, kun on tottunut vastaanottamaan ne purkaukset 5300 kertaa päivässä.
Ja toi äidin perään huutaminen on kai aika normaalia. Ollaanhan me kökitty lapsen kanssa juuri noi ekat 10-11 kuukautta. Meillä myös äitiriippuvuus perustuu siihen, että tyttö tietää saavansa multa nopeammin tarvitsemansa. Isi laittaa vaan volyymia isommalle, jos tyttö huutaa ja telkkarissa on matsi.
Mutta kyllä se väsyttää ja ärsyttää. Jos jotakin saa toivoa terveen lapsen lisäksi, niin haluaisin, että seuraava lapseni ei rääkyisi joka asiasta ja menettäisi hermojaan joka käänteessä.
Meillä ovat kolme lasta kiljuneet, huutaneet, vikisseet, kitisseet, vinkuneet joka asiasta, yksi jopa puraisi 4-v kiukuspäissään paidastani palan pois. Isi saa aivan rauhassa tehdä omia juttujaan, mutta minä en ole saanut kadota edes sekunniksi vessaan ilman, että joku on kyselemässä missä äiti on ja hakkaamassa ovea. On aivan tavallista, että äidille kiukutellaan ja isille ollaan aurinkoisia. Kysy vaikka keneltä muulta, jolla on vähän isompia lapsia.
jolle on turvallisempaa kiukutella. Meillä ainakin näin. Enkä nyt tarkoita että se isukki olis rinnuksissa kiinni lapselle, ei vaan yksinkertaisesti jaksa kuunnella ja osoittaa sen myös. Sama juttu ku ollaan kaupassa niin ei tenava meinaa millään pysyä kärryissä ku on isä mukana, oonkin päättäny että on paljon helpompaa käydä kaupassa pelkästään lasten kanssa ilman miestä, kun se ei kerran osaa pitää niitä rajoja. Sama juttu on autossa ollessa, kun lapsi kitisee ja itkee ja haluais pois istuimesta niin eiköhän tuo isi olisi sen päästämässä, mutta oon niin jäärä akka ni pysyypäs istuimessa. Meillä myös iskä on niin paljon poissa kotoa, milloin milläkin verukkeella, että mä oon pääasiassa kuuntelemassa niitä kitinöitä. No onnex ääntä maalimaan mahtuu.
Yksi mahdollinen selitys on myös se että lapsi uskaltaa kiukutella vain sille henkilölle jonka tietää ihan varmasti pysyvän läsnä. Siis lapsi on ihan varma että äiti tulee takaisin eikä katoa mihinkään, vaikka sille kiukutteleekin. Isälle jota tod näk näkee vähemmän, on parempi näyttää se ihana aurinkoinen puoli, ihan vaan varmuuden vuoksi, että se tulee toistekin kotiin...
se on lasten kanssa.jos ei tuommosta kestä niin olisiko kannattanut miettiä muutaman kerran ennen kuin lasta rupee hankkimaan.ärsyttää tuommoset turhanpäiväset valittajat,oo onnellinen että sun lapsi on terve.
Olet sinäkin, mikä mättää? Kiukuttaako kun ihmisillä on omia ongelmia etkä ole keskipiste? Mitä, eikö omaan vikinääsi reagoitu sillä voimalla kuin toivoit?
Ja entä jos lapsi ei olekaan terve? Meillä kitinä juonsi juurensa neurologisesta poikkeavuudesta. Mistä sinä mahdat tietää mikä ap:n lasta kitisyttää..?
Jos sinulla ei oiekasti ole sanottavaa, pidä virtuaalinassu kiinni. Säästytään kaikki verenpaineen nousulta.
Mutta kiitos, kyllä helpotti vittuilla jollekin vähäsen! Sillä se tosielämän potutus vähenee myös.
***
kylläpäs sai taas kunnon naurut
Komediallisia taitojani kehittääkseni; mikä edellisessä oli erityisen hupaisaa?
***
että kun täällä vitsillä jotain kirjottaa niin on tuommoisa kun esim. sä et heti ollaan naputtamassa ja vedetään herne nokkaan.
noita vitsejä vain ei aina tajua vitseiksi, kun iso osa porukkaa ON myös noin taukkeja. Tuollaista kirjoittaa monikin ihan tosissaan, valitettavasti. Minä en aina erota provoa aidosta idioottimaisuudesta :D
***
Meillä tuo nuorempi on ollut koko ikänsä samanlainen, justiinsa täyttää kolme. Kitinää vikinää kitinää itkua mikään ei ole ikinä hyvin -paitsi isin kanssa. Ongelmakin selvisi; tytöllä on puheen ymmärtämisen ja tuottamisen ongelma, ja aistialiherkkyys, hänen tulkintansa maailmasta on himpuran erilainen kuin meillä muilla. Olo on epävarma koko ajan koska ei ymmärrä mitä tapahtuu, ei ymmärrä mitä sanotaan, näkee vain ruumiinkielen, äidin kiristyneet hermot.
Toivottavasti teillä menee ohi eikä mitään vikaa missään ole. Sanonpa vain, että pari vuotta kitinää vei minulta aiankin mieleterveyden :D noh, joka kerta kun tyttö oppii uuden sanan, kitinä vähenee asteella ainakin hetkeksi, ongelma on selkeästi hänen turhautumisessaan kun ei saa itseään ymmärretyksi eikä ymmärrä muita.
Vaan hitto että on oltu kovilla. Kaikki sympatiat. Korvat sisälukkoon on kai ainut selvitytmismetodi joka toimii, tai tulpat korviin. Ja hengitä syvään, yritä kaikkesi että pysyisit rauhallisena, se näkyy ehti kitisijässäkin. Hermostuu mitä enemmän sinä hermostut, pure hammasta.
***
Olen lukenut joskus aiemminkin ohimennen näitä kirjoituksiasi lapsistasi. Muistanko oikein, että toisella lapsellasi (poika?) oli myöskin puheenkehityksen viivästymää? Onko hänelläkin nyt joku diagnoosi, vai oliko kyse vain 'ohimenevästä hitaudesta' siinä asiassa?
Mistä tuollainen aistialiherkkyys johtuu- synnytyksen ongelmistako?
Toivottavasti et koe uteluani loukkaavana. Olen ihan aidosti kiinnostunut asiasta... ja uteliaskin vissiin.. :)
Uteliaisuus kannattaa iana, sanon minä. Ja lempiaiheestani puhun mielelläni, lapsistani meinaan.
Juu, pojalla diagnoosina dysfasia, sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen vaikeus, autistiseksi epäiltiin mutta se on nyt poissuljettu. Aivan ihana ja helppo lapsi, ei kitinän kitinää. Liiankin oamtoiminen ja tyytyväinen, puheen alueella todella jäljessä, mutta visuaalisella puolella selvä lahjakkuus.
Eli diagnoosi on nyt molemmilla, vihdoin, ja terapiat käynnissä. Kyllä näistä vielä kansalaisia tehdään...
Tuo aistialiherkkyys, siitä ei tiedetä mistä se johtuu ja synnytyskin oli täysin normaali, mitään poikkeavaa ei raskaudessa eikä synnytyksessä. Hurjan paljon kuulee yliherkistä lapsista, kun vaatteiden saumat kiusaavat, kovat äänet, kova vauhti, kaikki vähänkin ylimenevä pelottaa tai ahdistaa ja aiheuttaa oireilua. On omituista kun oma tenava on täysin päinvastainen :D kaikkea pitää olla enemmän, kovempaa ja pidempään. Jokaiseen esineeseen pitää tutustua kaikin aistein ja perinpohjaisesti ja kosketuksenkin pitää olla tuntuvaa, selän silittäminen saa likan raivon valtaan mutta koko kämmenellä selästä painaminen niin kovaa että luulisi jo ahdistava, otetaan avstaan autuaana. Outo kakara. Sanon tämän kaikella rakkaudella :D
***
googlettamassa 'aistialiherkkyys', mutta ihmeen vähän tietoa löytyi. Itselläni on poika, jolla mielestäni aistiyliherkkyyttä (mitään diagnoosia ei ole, ja neuvolassa ei ole juuri kertomaani koskaan reagoitu). Muutkin aistit hänellä ovat mielestäni aika herkät, mutta se maku... Poika ei syö kuin todella mauttomia ruokia ja vähänkin voimakkaampi maku saa hänet yökkimään/oksentamaan. Koulussa eivät tahdo ymmärtää, kun kerron, että näin on ollut aina, ja ettei mielestäni ole kyse mistään nirsoilusta.
tietoa löytyy Todella vähän, ja vielä vähemmän suomeksi. Hyviä kirjoja on suomennettu YKSI, mutta jos englanti yhtään sujuu niin hakusanalla "sensory integration" löytyy jotain hyödyllistä ja valaisevaa.
"sensorisen integraation häiriö" on tuo termi noille aistiherkkyyksille. Sillä kun etsii... ja kirjastosta pitäisi löytyä tuo yksi kirja, olikohan se... alkuperäinen nimi on "explosive child", muistaakseni..? Olikohan jotain tekemistä myös "tahatonta tohellusta"? Muistan sen vain hyllystä jotenkin aiheeseen liittyen.
***
"Hurjan paljon kuulee yliherkistä lapsista, kun vaatteiden saumat kiusaavat, kovat äänet, kova vauhti, kaikki vähänkin ylimenevä pelottaa tai ahdistaa ja aiheuttaa oireilua."
Siis onko sun poikasi tuommoinen? Millainen hän oli vauvana?
Meidän tyttö on nimittäin ollut tosi herkästi ärtyvä ja reagoiva aina. Huomasin sen jo laitoksella, kun tyttöä ei olisi saanut pukea, vaipattaa jne. Tuo kosketusherkkyys on säilynyt pitkään. Samoin tyttö inhoaa kovia ääniä. Kerran hän leikki kaikessa rauhassa lattialla, ja kun kännykkä pärähti soimaan, hän alkoi itkeä aivan hysteeristä säikähdysitkua.
Varsinkin ennen kaikki tapahtui meillä kitinän kanssa, eikä paljon helpompaa ole nytkään. Kun vien tytön kylpyyn, hän kiukkuaa. Vielä enemmän kiukutaan, kun otan hänet pois. Pukeminen raivostuttaa. Syöttötuoliin laittaessa huudetaan, puuroa ei otettaisi aluksi millään suuhun ja lopulta huudetaan, kun pitää tulla pois pöydästä. Ja se nukkumaanmeno... Eli tuolla tavalla hän reagoi kaikkeen. Onko se sitten jotakin yliherkkyyttä vai hitaasti lämpiävyyttä.
Toisaalta itse olen ihan samanlainen, että mua alkaa häiritä helposti pienet jutut. Mikään vaate tai kenkä ei saa puristaa, hiusten pitää olla hyvin, rilleissä ei saa olla tahroja jne. Muutokset eivät ole olleet tosin ikinä hankalia, mutta meillä mies hoitaa sen sopeutumisvaikeuspuolen. (Voi j*malauta!) Kiva, kun tyttö on perinyt molemmilta vanhemmilta ärsytysalueet. :)
Ei siis poikakaan ei ole yliherkkä kuin hyvin rajatusti (lasken sen miltei normaaliksi, onhan kaikilla lapsilla tietyt juttunsa...) vain tyttö on alisellainen.
Tuo ikuinen kiukku vaan kuulostaa tältä likalta enemmän :D kaikki on huonosti! Kylpyyn menoa huudetaan, sitten ei tultaisi pois, pöytään tuleminen on kiukun takana ja sitten kun ruoka onkin väärässä asennossa lautasella... argggh! Perimmäistä syytä tuohon ikikiukkuun ei ole vielä saatu, kommunikaatio-ongelmat ovat tietysti iso osa mutta ei koko selitys.
Ehkä se on vain sitten se vittumainen luonne :D
***