Tilanteeni.
Viikot töissä, töistä aina suoraan kotiin - paitsi maanantaisin, pakko käydä kaupassa. Viikonloput aina kotona, edes ulkona en juurikaan käy. Puhelin kiinni, paitsi silloin harvoin kun pitää hoitaa jotain asioita soittamalla.
Tympäännyin itseeni niin kertakaikkisesti kun en osaa olla luonnollisesti ihmisten ilmoilla. Aina jatkuvaa hermoilua ja itsensä nolaamista. Töissäkin edelleen vaikka jo vuosi siellä oltu ja porukan PITÄISI olla tuttua. Joillekin en ole koko aikana puhunut muutamaa sanaa enempää. Aamuisinkin kun pitäs sanoo "huomenta", en saa mitään suustani paitsi niille muutamalle tutuimmalle. No eipä nekään mulle mitään sano, miks mun pitäs sanoo sit niille. Saunailta tulossa, vaikeesti jo menin lupautumaan mutta ei suoraan sanottuna kiinnostaisi pätkääkään. Siinä missä ne muut äijät innoissaan odottaa ku pääsee ryyppään ja örveltään.
Naisiakin yrittänyt lähestyä, mutta reisille menee aina. Ja ainoot jotka mulle soittaa on korkeintaan kaikenmaailman omanedun tavoittelijat. Kaupustelijat ja "voisitko auttaa/lähtee kuskiksi/whatever". Toisaalta täysin turhanpäiväinenkin "mitä kuuluu"-soittelu tuntuu vaivaannuttavalta. Parempi siis pitää vaan luuri kiinni.
Tällanen elämäntyyli on mulle muodostunut jo suht normaaliksi. Eihän sekään aina tyydyttävää ole, joskus sitä toivoisi että olisi yhtä sosiaalinen ja kaikkee kuin muutkin - vaan kun ei ole, onhan sitä jo yritetty. Jatkuvassa lääkepöhnässäkään viitsi koko aikaa olla.
Viikot töissä, töistä aina suoraan kotiin - paitsi maanantaisin, pakko käydä kaupassa. Viikonloput aina kotona, edes ulkona en juurikaan käy. Puhelin kiinni, paitsi silloin harvoin kun pitää hoitaa jotain asioita soittamalla.
Tympäännyin itseeni niin kertakaikkisesti kun en osaa olla luonnollisesti ihmisten ilmoilla. Aina jatkuvaa hermoilua ja itsensä nolaamista. Töissäkin edelleen vaikka jo vuosi siellä oltu ja porukan PITÄISI olla tuttua. Joillekin en ole koko aikana puhunut muutamaa sanaa enempää. Aamuisinkin kun pitäs sanoo "huomenta", en saa mitään suustani paitsi niille muutamalle tutuimmalle. No eipä nekään mulle mitään sano, miks mun pitäs sanoo sit niille. Saunailta tulossa, vaikeesti jo menin lupautumaan mutta ei suoraan sanottuna kiinnostaisi pätkääkään. Siinä missä ne muut äijät innoissaan odottaa ku pääsee ryyppään ja örveltään.
Naisiakin yrittänyt lähestyä, mutta reisille menee aina. Ja ainoot jotka mulle soittaa on korkeintaan kaikenmaailman omanedun tavoittelijat. Kaupustelijat ja "voisitko auttaa/lähtee kuskiksi/whatever". Toisaalta täysin turhanpäiväinenkin "mitä kuuluu"-soittelu tuntuu vaivaannuttavalta. Parempi siis pitää vaan luuri kiinni.
Tällanen elämäntyyli on mulle muodostunut jo suht normaaliksi. Eihän sekään aina tyydyttävää ole, joskus sitä toivoisi että olisi yhtä sosiaalinen ja kaikkee kuin muutkin - vaan kun ei ole, onhan sitä jo yritetty. Jatkuvassa lääkepöhnässäkään viitsi koko aikaa olla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.