melanooma&aurinkoallergia

Kasvattaako "aurinkoallergia" riskiä sairastua melanoomaan/ihosyöpään? Aurinkoallergia todettiin minulla n. 10 vuotta sitten jolloin oireetkin olivat pahimmat. Minulla on ollut jo useamman vuoden toisessa käsivarressa näppy, ihon värinen, joka on kuitenkin suurentunut pieneksi patiksi, hieman koholla ja ihon alla. Patti on tummentunut tumman punaruskeaksi haaleareunaiseksi. Siinä on vaaleita pisteitä, kuin pienen pieniä vesikelloja. Jossain vaiheessa se kutisi mutta muuten ollut tunnoton. Sääreeni on myös ilmestynyt tällainen patti ja myös toiseenkin käsivarteeni on sellainen tulossa. Ehkä kuitenkin eniten vaivaa se, että minulla on tutkittu usean vuoden päänsärkyä syytä löytämättä, pelkään että nämä liittyvät toisiinsa. Missä patit kannattaa/voi poistattaa? Paljonko maksaa yksityisvastaanotto? Onko jollain ollut samanlaisia "patteja"?
1778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

esiintyy useassa paikassa
mutta lääkäri on paras arvioimaan

Päänsärky voi aiheutua aivojen huonosta hapensaannista,
esim. allergioiden yhteydessä kun verisuonet supistuvat
(vaikka allergian aiheuttajaa ei pystyttäisi toteamaan)

Pitkittyneeseen päänsärkyyn tehokkaita lääkkeitä ovat jotkin astmalääkkeet, sartaanit ja kalsiumsalpaajat, jotka laajentavat verisuonia

Keskustele lääkärin kanssa

Terv. Kokemuksella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Patty kirjoitti:

Kasvattaako "aurinkoallergia" riskiä sairastua melanoomaan/ihosyöpään? Aurinkoallergia todettiin minulla n. 10 vuotta sitten jolloin oireetkin olivat pahimmat. Minulla on ollut jo useamman vuoden toisessa käsivarressa näppy, ihon värinen, joka on kuitenkin suurentunut pieneksi patiksi, hieman koholla ja ihon alla. Patti on tummentunut tumman punaruskeaksi haaleareunaiseksi. Siinä on vaaleita pisteitä, kuin pienen pieniä vesikelloja. Jossain vaiheessa se kutisi mutta muuten ollut tunnoton. Sääreeni on myös ilmestynyt tällainen patti ja myös toiseenkin käsivarteeni on sellainen tulossa. Ehkä kuitenkin eniten vaivaa se, että minulla on tutkittu usean vuoden päänsärkyä syytä löytämättä, pelkään että nämä liittyvät toisiinsa. Missä patit kannattaa/voi poistattaa? Paljonko maksaa yksityisvastaanotto? Onko jollain ollut samanlaisia "patteja"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu