Mitä siellä lestatiolaisten seuroissa ihmisille oikein opetetaan, kun meidän seudulla pahimpia rikollisia on juuri nämä mielestään tosi uskovaiset.
Lauantaina lastaavat koko kakaralaumansa autoon ja lähtevät näyttävästi seuroihin herran sanaa kuulemaan, esiintymään hurskaina ja saamaan viikon synnit anteeksi.
Sitten eletään, kuin sika vatukossa piittaamatta hyvistä tavoista ja vastuista.
Näyttää, kuin maalliset säännöt ei heitä koskisi ollenkaan, rikotaan naapureitten autoja, räjäytellään postilaatikot, alaikäiset touhuaa metsästysaseitten kanssa tääjaman lähimetsässä, jossa syntisten lapset leikkii ja annetaan ymmärtää, kuinka herra on heitä siunannut hyvillä naapureilla, joiden marjapensaat ja kasvimaat saa syödä estoitta tyhjäksi.
Jos syntien anteeksisaaminen on todella näin helppoa, näkisin saarnamiesten puheillaan yllyttävän kuulijoitaan rikokseen ja heidät on saatettava oikeuden eteen vastaamaan tuosta.
Viimeyönä räjähti meidän postilaatikossa kotitekoinen putkipommi, joka rikkoi sekä meidän, että halvaantuneen invaliidi naapurimme postilaatikot.
Näin kyllä kenen auto tuossa iltayöstä liikkui ja tiedän tekijät,joiden elämäntapaan tuollainen sopii, tuota vain en saa julkituoda, koska joutuisin siitä itse syytteeseen pitävien todisteitten puuttuessa.
Poliisi keräsi räjähteitten kappaleet tutkimuksiaan varten, todennäköisesti esitän jossain vaiheessa omat havaintoni, jotta pääsevät tekemään sormenjälkivertailuja.
Aamulla, kun soitin naapurillemme ja kerroin heidänkin postilaatikon olevan räjäytys tihun jäljiltä mäsänä, oli hän saada sydänkohtauksen ja hysteerisenä puhui jo talonsa myynnistä ja muuttavansa pois, koska seudulla asuu mielenvikaisia uskovaisia.

Vastaukset 18
Vanhimmat
"hysteerisenä puhui jo talonsa myynnistä ja muuttavansa pois, koska seudulla asuu mielenvikaisia uskovaisia."
ettei sekoita muita uskovaisia lestadiolaisiin.
Lestoilla voi olla vaikeuksia lastensa kanssa.
Ihan selvästi siellä satsataan enempi määrään, kuin laatuun.
paljonko tulee lapsia. Jumalan lahjoja ovat kaikki. Meilläkin (olen viides lapsi kolmestatoista) on ongelmia ei-lestadiolaisen, pahimmassa murrosiässä olevan ala-ikäisen pikkuveljeni kanssa (joka mm. vimme yönä kuulemma 8 kaljaa juoneena riehui rikkinäisellä viinipullolla huitoen ja uhaten tappaa isoveljensä. Itsekin jouduin valvomaan kahteen yöllä, kun hän huudatti stereoita), mutta häntä ennen on viisi kunnollista ja luotettavaa nuorta kasvattaneet äiti ja isä. Meitä on usein kehuttu fiksuiksi ja rauhallisiksi. Murrosikä on ollut tietysti kaikilla meillä ja osalla vaikeampi kuin toisilla, mutta itse ainakin olen jo pahimman vaiheen yli päässyt.
Niinkuin esim. koululuokkaan, missä on vaikkapa 13 nuorta, mahtuu erilaisia ihmisiä, niin myös lestadiolaisperheisiin.
En todellakaan hyväksy noiden lasten/nuorten touhuja, mitä keskustelun avaaja kuvaili, mutta ottakaa huomioon, että aina ei mahda mitään lapsilleen. He eivät välttämättä ole edes lestadiolaisia (nuoret), vaikka seuroissa kävisivätkin. Valitettavasti.
hanki oma elämä
Mistä tiesit, että kyseessä oli putkipommi?
Olitko kenties itse sitä asentamassa?
Nyt on lasten nukkumaamenoaika, ripin rapin kiireesti sänkyyn nukkumaan...
30 sentin pätkä 35 millin ruostumatonteräs putkeä,
joka oli räjähdyksen voimasta revennyt kolmeen osaan. Nämä poliisi keräsi muiden todistuskappaleitten mukana tutkittavakseen.
Räjäytyspaikka yleinen tie, jossa tuohonkin aikaan voi liikkua koirankusettajia.
Jos joku heistä olisi kohdalle sattunut, niin hengestään olisi päässyt.
Poliisin mukaan vakavampi juttu.
Toivottavasti nuo herransiunaamat kullannuput seuraavaa pommia rakentaissaan tappavat sillä itsensä, niin lähetän omaisille onnittelukortin.
Paha saa palkkansa.
Oletko unohtanut maksaa velkasi vai ammuitko naapurisi koiraa?
Entä ne lainassa olevat työkalut, nekin pitäisi palauttaa ajoissa. Samoin kompostiastiasi on liikaa naapurin puolella?
Vähällä pääsit - Al Aksan-prikaati ajaa pian olohuoneeseesi....
Siis pummi potki, no toivottavasti ei käynyt kuinkaan.
meitä kunnon sotahevosia ei tuolla tavalla hätkähdytetä. Me potkaisemme takaisin. Meillä kun on suurempi pää kuin ihmisillä.
hah, naurut pääsi tuosta sun justusta,. suo anteeksi, oli vain niin huvittava juttu. Kylläpä sua on siunattu mukavila naapureilla!1
Ei vaaan kyllä jokainen vanhempi yrittää lastansa kasvattaa kunnon ihmisiksi, se vain on toisinaan niin uskomattoman vaikeaa ja voimia vievää. Lapset ne ovat vain niin uteliaita ja kokeilunhaluisia, eivät taida aina ajatella täysillä., onhan se heidän ajatusmaailma lievästi suppea vielä siinä iässä.
tuo ei kyllä ole omiin korviini mitään uutta. silloin aikoinaan kun myytiin vähän järeämpiä uuden vuoden pommeja, oli joillakin (myös ei lestadiolaisilla) ikävänä tapana käydä tunkemassa niitä toisten postilaatikoihin. minulla oli tällaisia kavereita. myönnän sen suoraan, että olen ollut tällaisessa kaveriporukassa. oli se kyllä kiusallisen näköistä katseltavaa, kun kaveri laittaa pommin toisen postilaatikkoon ja kohta saa sitten katsella muovipalasia. tällaisissa tilanteissa tuli kyllä paha omatunto ja vaikka yli puolet porukasta oli tekoa vastaan, ei se estänyt paria tyyppiä ollenkaan. tällaisista tapauksista lähti yleensä jonkinlainen viidakkorumba liikkeelle ja aikaa myöten ne saapuivat monien vanhempien korviin. asiaa ei painettu villaisella, vaan kaikki porukassa mukana olleet kerättiin kasaan ja lähdettiin rahatukun kanssa anteeksipyytöreissulle. mukaan lähtivät myös ne porukassa olleet henkilöt, jotka olivat olleet räjäyttämistä vastaan.
nykyään näistä "huligaaneista" moni on kieltänyt uskonsa ja ehkä se uskosta irtaantuminen on alkanut pikkuhiljaa jo varhaisnuoruudesta.
sen verran haluan kuitenkin sanoa, että silloinkin oli olemassa aikuisia, jotka vihasivat lestadiolaisia nuoria ja toivat sen vihan suoraan ilmi pilkaamalla heitä. tästä johtuen ei ollut vaikeata päättää kenen laatikko räjäytettäisiin ensimmäisena. seuraavaksi oli sitten tuntemattomien vuoro.
vaikka kirjoituksestasi kuvastuu tietynlainen vihamielisyys, niin oletan sen kuitenkin johtuvan tästä räjäytetystä laatikosta, enkä kaiken aikaa päällä olevasta vihasta. tällaisia nuorisohuligaaneja ei keskuudessamme todellakaan arvosteta, sillä he aiheuttavat ongelmia myös meidän keskuudessamme. ihmisiä on kuitenkin niin monenlaisia, että tällaisiakin tulee ymmärtää, muttei hyväksyä
toivon ettet tällaisesta tapauksesta vihastuisi kaikille vl:lle, etkä syyttäisi tästä vl-liikettä, sillä näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tapauksesi kanssa.nämä huligaanit eivät paljoa saarnamihiä seuroissa kuuntele. käyvät loppupuolella näyttäytymässä, että ollaan muka uskovaisia. aika näyttää että ovatko....
Aivan niin. Hyvin ilmaistu.. samaa mieltä! :D
Sinä olet puhdas pulmunen räjäyttämällä syyttömiä syyllistävän uutispommin?
Älä yleistä. Jos joku tekee jotain, ei kaikki tee niin. Yhtä hyvin voisit väittää, että suomalaiset räjäyttelevät postilaatikoita...
Niin meikäkin nuoruudessaan vei inhotun naapurin rappusille koirankakkaläjän....
Kannattaa suorittaa vähän itsetutkiskelua jos joutuu kolttosten kohteeksi...
Ymmärrän suuttumuksesi, suuttuisin itsekin jos oma postilaatikko posautettais päiviltä. Mä en kuitenkaa voi syyttää siitä mitään "lahkoa" tai muuta huonosta kasvatuksesta, kun olen itse vl.
Mitä jos Myyrmannin pommimies olisi osoittautunut vl:ksi? Siitä olisi seurannut aivan järkyttävä julkinen meteli ja kohu vl:ia kohtaan, ja vähintäänkin vl-nuoret olis monissa lehdissä väitetty kasvatetun ahdistuneessa ilmapiirissä tai muuta perätöntä. Mutta kun kyseessä oli ikään kuin "normaali" kansalainen, siis ilman mitään selvää vakaumuksellista motiivia tai edes taustaa, niin kritiikki kohdistui suurimmaksi osaksi vain henkilöön, ja ehkä vähän nuorisoon yleisesti.
Kun näet hyvän vl:n, se ei tee kaikkia vl:ia hyväksi silmissäsi. Jos näet huonon vl:n, leimaat helposti loputkin huonoksi. Sama pätee muihinkin vakaumuksiin ja toisinajatteleviin ryhmiin. Ja tällainen vika taitaa olla suurimmalla osalla ihmisiä, itsellänikin helposti.
Kukin tyylillään