Olen kohta 27-vuotias nainen ja avomieheni pian 30 v. Yhdessä oltu reilu 10 vuotta. Töitäkin on molemmilla.
Olen selaillut näitä vauva-aiheisia sivuja jo parisen vuotta, nykyisin yhä enemmän. Haen itselleni jotain syytä miksi emme voisi hankkia vauvaa, vaikka oikeasti kai haluaisin pienen tuhisevan käärön.
Pelkään synnytystä. Pelkään, että vauva tai minä vammaudumme pysyvästi, joudun vaikka kulkemaan vaipoissa lopun ikää. En tiedä voinko hyväksyä raskauden tuomia muutoksia kehossani. Meidän suvun rinnoilla on tapana rupsahtaa :(
Lisäksi löydän helposti kaikenlaisia epävarmuustekijöitä vaikka taloudelliselta puolelta. Jospa vaikka jäisimmekin työttömiksi? Toinen asia on työssäkäynnin ja lastenhoidon yhdistäminen. Nostan hattua niille naisille, jotka sen yhtälön ratkaisevat ilman että perhe kärsii.(Minun ajatusmaailmassani perhe on ilman muuta etusijalla).
Ehkä näitä asioita on ruvennut ajattelemaan vieläkin enemmän viime neuvolakäynnin jälkeen. Terveydenhoitaja kyseli perheenperustamisuunnitelmista, ja sanoi että lapsentekoa ei kannata lykätä liian vanhaksikaan ainakaan tarkoituksella mikäli parisuhde ja elämäntilanne on muuten kunnossa. Ei siis tietenkään sanonut että olisin jo niin vanha, mutta että kannattaa kuitenkin ajatella asiaa.
Ehkä sen käynnin jälkeen tajusin, että olen todellakin parhaassa lisääntymisiässä, vaikka olen jotenkin pitänyt itseäni niin nuorena. Että ne minua vanhemmat ihmiset niitä lapsia hankkii...
Olen selaillut näitä vauva-aiheisia sivuja jo parisen vuotta, nykyisin yhä enemmän. Haen itselleni jotain syytä miksi emme voisi hankkia vauvaa, vaikka oikeasti kai haluaisin pienen tuhisevan käärön.
Pelkään synnytystä. Pelkään, että vauva tai minä vammaudumme pysyvästi, joudun vaikka kulkemaan vaipoissa lopun ikää. En tiedä voinko hyväksyä raskauden tuomia muutoksia kehossani. Meidän suvun rinnoilla on tapana rupsahtaa :(
Lisäksi löydän helposti kaikenlaisia epävarmuustekijöitä vaikka taloudelliselta puolelta. Jospa vaikka jäisimmekin työttömiksi? Toinen asia on työssäkäynnin ja lastenhoidon yhdistäminen. Nostan hattua niille naisille, jotka sen yhtälön ratkaisevat ilman että perhe kärsii.(Minun ajatusmaailmassani perhe on ilman muuta etusijalla).
Ehkä näitä asioita on ruvennut ajattelemaan vieläkin enemmän viime neuvolakäynnin jälkeen. Terveydenhoitaja kyseli perheenperustamisuunnitelmista, ja sanoi että lapsentekoa ei kannata lykätä liian vanhaksikaan ainakaan tarkoituksella mikäli parisuhde ja elämäntilanne on muuten kunnossa. Ei siis tietenkään sanonut että olisin jo niin vanha, mutta että kannattaa kuitenkin ajatella asiaa.
Ehkä sen käynnin jälkeen tajusin, että olen todellakin parhaassa lisääntymisiässä, vaikka olen jotenkin pitänyt itseäni niin nuorena. Että ne minua vanhemmat ihmiset niitä lapsia hankkii...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen sinua kyllä nuorempi mutta mietin joistain asioista samalla tavalla. Pelkäämilläsi asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten älä turhaan murehdi etukäteen. Tehkää lapsi nyt jos vain vielä voitte!!
Itse tahtoisin oman kääröleen myös mutta mies ei vielä tahdo. Minulla on kauhea vauvakuume ollut jo jonkin aikaa mutta mies ei vain lasta tahdo (vielä) :(
Meillä mies taas olisi (nähtävästi?) ollut valmis perheenlisäykseen jo aikaa sitten. Lähes kaikilla hänen kavereillaan on jo lapsia. Ostelee meidän kummitytölle leluja ja sano just että ens kesänä pitää sitten tytölle pyöräilykypärä hankkia :)
Perheenperustamisesta emme tosin ole hirveästi puhuneet. Lähinnä sillä tasolla, että "jos meillä joskus sitten on lapsia".
Mutta toisaalta hänen mielestään heidän suvussa on niin "huonot geenit" (syöpää ja alkoholismia) ettei hänen kuulemma kannattaisi jatkaa sukua. Vai voisiko nämä vasta viimeaikoina ilmestyneet puheet olla jotain "katkeruutta" tms. joka ilmenee näin?
Meillä kun ei ole tähän ikään (siis eihän me kuitenkaan vanhoja vielä olla) mennessä hankittu lapsia, eikä olla mitään muutakaan isompaa projektia tehty, kuten talon ostoa/rakentamista tai naimisiin/kihloihin meno. Toisin kuin meidän lähipiirissä ja ystävillä, kaikilla on jotain "meneillään". Me vaan junnataan paikallaan...
Heipä hei,
Mullakin taitaa olla vauvakuume.. En koskaan uskonu, että se iskisi, mutta nyt tuntuu pahasti siltä. Eikä elämäntilanne vielä ole sellainen, että "hankkisin" lapsia. Me opiskellaan molemmat.
On vana kurjaa ku joka kerta ku näen lapsen esim. telkkarissa, niin purskahdan itkuun. Mieheni on että "noh, mikä sulla on". En voi sitä hänelle selittää.
Terkkuja ja tsemppiä
moikka!täällä ollaan aikalailla samoissa aatoksissa kansassi.minä 27v ja mies kohta 29v.ollaan oltu yhdessä miehen kanssa jo 11 vuotta.omakotitalo valmistunut vuonna 2005 ja molemmilla vakityöt. olen kans kuumeillut jo useamman vuoden ja vauvalehtikin on tullut minulle jo 2-3 vuotta.muutaman kerran kun olen ollut jo sata varma että nyt heitän pillerit mäkeen, niin kun tosipaikka tulee ja olisi uuden liuskan aloitus aika niin pupu menee pöksyyn ja taas napsitaan kiltisti pillereitä.vauvan tulolle ei olisi mitään estettä,kai keksin niitä itse ja pelkään....pelkään eniten sitä miten elämämme ja parisuhteemme tulee muuttumaan...ollaan oltu niin kauan kaksin että pelottaa että suhde pian kärsii lapsentulosta,vaikka yleensähän se on juuri toisin päin.ja vaikka mies on sanonut että lopeta vain se pillereiden syönti ja katsotaan mitä tapahtuu,tulee jos tulee,niin silti olen epävarma,pelkään että painostan,pakotan mieheni johonkin sellaiseen mitä hän ei halua,jos hän ei vain uskalla sanoa minulle sitä suoraan.epävarmuuteni johtuu myös siitä että mies ei oma aloitteisesti puhu lasten teosta,vaan se olen aina minä joka asian otan puheeksi...jos mies höpöttäisi usein haluavans jo kanssani lapsia,ni olisin varmempi ja antaisin palaa,tietäisin että päätöksemme olisi varmasti yhteinen...myös lapsen ja työn yhdistäminen mietityttää.tahtoisin olla lapsen kanssa kotona pitkään,mutta silloin tulee jo raha vastaan. tulomme eivät ole nytkään mitenkään hirmuiset,toimeen kyllä tulaan ihan hyvin...pillereitäkin olen syönyt jo tauotta 11v niin jotenkin tuntuu että kun yrityksen aika tulee niin voi varmasti kestää kun tärpää..sitten harmitellaan kun yritystä ei aloitettu aiemmin..teidän sen että nyt olisi ikää ajatellen juuri sopiva aika lapsen saannille.myös se vaikutta varmasti mietteisiini kun ystävä piirissämme ei ole vielä kavereita joilla olisi lapsia tai joka odottaisi.monet kavereistamme ovat meitä nuorempia joten asia ei ole heillä vielä ajankohtainen.miten käy sitten kaveri suhteidemme myös pelottaa..auttakaa ja kertokaa omakohtaisia kokemuksia asian tiimoilta. vauvakuume vaivaa ja haluan uskaltaa mutta mikä mietityttää? ei kai kannattaisi miettiä asiaa liian paljon ja pitkään vaan antaa mennä ja ajatella että kaiki järjestyy..