Uskonpuhdistajan opetus syntien anteeksisaamisesta:

Luther sanoo tämän johdosta: ”... jos en saa syntiäni anteeksi, ellei rippi-isällä ole Pyhää Henkeä – eikä kukaan saata olla varma toisesta, onko hänellä Henki – milloin voisin olla varma synninpäästöstä ja saada levollisen omantunnon? Silloin laitani olisi aivan niin kuin ennenkin. Vastaus: Otin tämän esille, niin että tällä asialla olisi oikea perustus. Ei ole mitään epäilystä, ettei syntiä sido eikä anna anteeksi kukaan muu kuin vain se, jolla on Pyhä Henki niin varmasti, että sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat. Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen Kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä ei sinun pidä epäillä. Ja joka sen ohella omii avaimet itselleen, on oikea paatunut kirkonryöstäjä, olipa hän sitten paavi tai kuka hyvänsä. Juuri kirkosta on jokainen varma, että sillä on Pyhä Henki - - Siitä seuraa, että paavin tulee olla virassaan kaikkien palvelijoiden palvelija, kuten hän kehuukin olevansa, vaikka ei toimikaan siten, ja että kehtolapsellakin niin kuin kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on suurempi oikeus avaimiin kuin hänellä.”

5

406

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henkimittari

      Minusta noiden henkikiistojen lopettamiseksi olisi korkea aika tuoda markkinoille henkimittari, joka olisi helppokäyttöinen alkometrin tapaan.

      Mitä muuten Philip Melanchton opetti mainitsemastasi asiasta? Olisi mukava vertailla.

    • Valittujen teosten, 26 osanen Saint Louis laitos.

    • Oma Opetusta

      Pyhä Henki on sidottu Jumalan sanaan, eikä ihmiseen.

      Tässä Lutherin saarnaa Kirkkopostillasta.


      1
      ...Sillä eivät kaikki, jotka ovat virassa ja saarnaavat, ole kristittyjä ja hurskaita ihmisiä. Siitä ei Jumalakaan välitä, vaan persoona olkoon minkälainen hyvänsä, mutta virka on kuitenkin oikea ja hyvä eikä ihmisen, vaan Jumalan oma. Niinmuodoin ei Kaifas ennusta Kaifaana, murhaajana ja pahana konnana, vaan ylimmäisenä pappina. Samoin ei myöskään kirkkoherra tahi pappi kasta eikä johdata ijankaikkiseen elämään jonkummoisena Juhana Pommerina, vaan kirkkoherrana. Sillä Jumala antaa sen tapahtua viran kunnioittamiseksi ja vahvistamiseksi. Koska nyt Judas on oikeassa, julkisessa virassa, jonka Kristus on säätänyt, kunnioitetaan hänessä virkaa, mutta ei persoonaa.

      2
      Jos esimerkiksi Herodes, Pilatus, Kaifas ja Hannas saarnaisivat evankeliumia, on minun se omaksuttava; jos taas ne, joita pidetään pyhinä, nousisivat kuolleista saarnaamaan valheita munkkisäännöistä, viitoista, paljaslaista, juhlamenoista ja muista ihmiskeksinnöistä, minä en saa niitä uskoa. Ei tässä toki ole otettava huomioon henkilöä, vaan se, mitä saarnataan.


      Sana omistaa heidät ja he omistavat sanan, mutta Lutherin he antavat mennä, olkoon sitten veijari tai pyhimys. Jumala voi puhua sekä Bileamin että Jesajan kautta, niin Pietarin kuin Kaifaan kautta, jopa aasin suulla.

      Mutta me päättelemme, että niinkuin pyhä Johannes ei häpeä Kaifaalta kuulla Jumalan sanaa, ylistääpä sitä profetiaksikin, Joh. 11:51, sekä kuten Mooses ja Israelin kansa hyväksyvät jumalattoman Bileamin profetian ja pitävät sen Jumalan sanana, 4. Moos. 24:17, ja pyhä Paavali hyväksyy pakanalliset runoilijat Araton ja Epimeniden ja ylistää heidän sanomiaan Jumalan sanaksi, Ap. t. 17:28 - 1:12, ja Kristus tahtoo kuulemaan jumalattomia fariseuksia, niin kuin jumalattomia opettajia Mooseksen istuimella, Matt. 23:2, niin vielä paljoa vähemmin me älkäämme paheksuko, vaan antakaamme Jumalan tuomita heidän pahan elämänsä ja mieltykäämme heidän jumalalliseen sanaansa. Sillä jos he ovat pahat, niin itselleen ovat pahat. Mutta jos he opettavat oikein, niin meille opettavat oikein....".

      Kuten tiedämme, syntien anteeksissaaminen ei ole sidottu määrättyyn toimitukseen ja sanoihin, vaan koko Raamattu todistaa Kristuksesta ja Jumalan halusta armahtaa syntinen.

    • Anselmi Tiukkanen

      anteeksi uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
      Hän on ainoa välimies ihmisen ja Jumlan välillä.
      Vain yksilö ihminen voi uskoa Jeesukseen.
      Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen nille yksilöille jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa.

      Kannatteisi lukea Jeesuksen opatuksia koska HÄN on itse sana,Lutteruksen selityksen on ihmisemielisiä eikä ne saastunutta uskoa voi puhdistaa!


      Sen puhtaanpaa uskoa ei voi olla kuinse usko jonka vain Pyhä Henki aikaansaa Kristuksessa.

      • opetukset

        ovat ihan oikeita ja tosia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe