uusi piha

Moikka!Olen aloittelija puutarhan perustamisessa,joten minulla kävi pihasuunnittelija,mutta jotenkin tuli vielä jälkeenpäin paljon kysymyksiä,jota en osannut sillä hetkellä kysyä.Olis kiva jos joku kertois,kun en tiedä puutarhan hoidosta paljon mitään(haluaisin melko helppohoitoisen puutarhan),eli suunnittelija ehdotti,että ruusuja vois laittaa,mutta onko niiden hoito ja että onnistuu pitämään ne hengissä liian vaikea näin alottelijalle,entä riippapihlaja=vaikea,oisko jotain helppohoitoisia,vaikka jokin kukkiva pensas(valkoisia tai punaisia kukkia)?Sitten tuli suunnittelijalta ehdotuksena serbiankuusi tai harmaapihta,mutta tuttavani sanoi,että ne kasvaa tosi korkeaksi ja tuuheaksi,joten en sellaista halua,olisko hyviä ehdotuksia,joku vastaava(miten tuija)?
2896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruusuista helppohoitoisempia ovat puistoissa ja teidenvarsilla kasvavat kurtturuusut. Eivät vaadi kovin kummoisia hoitotoimenpiteitä ja on helppo nuorentaa leikkaamalla versot alhaalta asti poikki.

Riippapihlaja vaatii säännöllisen leikkauksen, jotta sen muoto pysyy kauniina. Sillä on myös oltava jatkuvasti tukikepit pysyäkseen pystyssä painavan latvuksensa vuoksi. Vaihtoehto sille voisi olla pylväspihlaja, jota ei tarvitse leikellä eikä vaadi jatkuvaa tuentaakaan.

Helpohkoja pensaita ovat esim. pensashanhikit (löytyy mm. valkokukkainen lajike), erilaiset angervot (puna- ja valkokukkaisia lajikkeita) ja syreeni (valkokukintainen lajike).

Havuista hopea- ja sinikuuset kasvavat noin 12 metrisiksi, pilarimänty jää alle 10 metrin, koreantuija myös 5-7 m ja kartiotuijat noin viiden metrin korkuisiksi. Tuijat täytyy muistaa suojata keväisin auringonpaahteelta. Pensassebrakin on kaunis havupensas ja jää vain muutaman metrin korkuiseksi. Vaihtoehtoja siis löytyy, mutta täytyy selvittää ennen valintaa kunkin puun/pensaan kasvupaikkavaatimukset, vastaavatko ne sinun olosuhteitasi.

Äänestä

Ota rennosti, ei puutarhan hoito vaikeaa ole, eikä siitä ainakaan kannata stressiä itselleen ottaa. Pihaa perustaessa kannattaa vähän nähdä vaivaa, niin jatkossa pääsee sitten melkolailla helpolla. Olosuhteisiin sopivat kasvit ja alkuhoito on tärkeää, tässä usein pihasuunnittelijasta on apua. Ikävää, että luonasi käynyt suunnittelija ei osannut juuri sinua auttaa. Täällä on aika vaikea antaa hyviä neuvoja pihan laittoon, suunnittelu ja toimivien neuvojen antaminen on vaikeaa paikkaa näkemättä.
Minusta serbiankuusi ei ole iso puu, tavalliseen metsäkuuseen verrattuna se on pikkupuu. On nykyään yksi yleisimmin pihoihin istutettu havupuu, kapea(leveys n.2m)ja tuuhea, korkeutta sitten joskus vuosien päästä 8-10 m. Minusta se on kaunis havupuu. Mutta tälläset on makukysymyksiä, ota itse selvää kasveista ja vähän niiden kasvupaikkavaatimuksista ja mene sitten paikalliseen taimimyymälään katselemaan ja kyselemään mitä on tarjolla ja miltä ne kasvit näyttää oikeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siku7 kirjoitti:

Moikka!Olen aloittelija puutarhan perustamisessa,joten minulla kävi pihasuunnittelija,mutta jotenkin tuli vielä jälkeenpäin paljon kysymyksiä,jota en osannut sillä hetkellä kysyä.Olis kiva jos joku kertois,kun en tiedä puutarhan hoidosta paljon mitään(haluaisin melko helppohoitoisen puutarhan),eli suunnittelija ehdotti,että ruusuja vois laittaa,mutta onko niiden hoito ja että onnistuu pitämään ne hengissä liian vaikea näin alottelijalle,entä riippapihlaja=vaikea,oisko jotain helppohoitoisia,vaikka jokin kukkiva pensas(valkoisia tai punaisia kukkia)?Sitten tuli suunnittelijalta ehdotuksena serbiankuusi tai harmaapihta,mutta tuttavani sanoi,että ne kasvaa tosi korkeaksi ja tuuheaksi,joten en sellaista halua,olisko hyviä ehdotuksia,joku vastaava(miten tuija)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu