ehkä arka aihe, mut löytyskö "kohtalo" toverii? meillä on 5 ihanaa, mahtavaa tyttölasta 10kk-8v ja ekan lapsen kohalla ootin vaan et kuhan ois terve lapsi... Sit ku lapsia siunaantu jumalan kiitos lisää, jossain välis aatteli,että josko tulis yksi poika, vaan ei tullu. viimestä ku oltiin synnyttääs,niin oli melkonen pettymys,kun ei ollu tappii jalkojen välis,varsinkin,koska oletan hänen olevan viimenen lapsi meidän perheeseen. pitäs olla ja oonkin kiitollinen lapsista jotka meillä on, mutta harvase päivä mielessä käy ajatus pojasta,jota en koskaan saanu, ja jolle en voinut opettaa poikien juttuja,tehä hänen kanssaan juttuja jotka ei yksinkertasesti kiinnosta tyttöjä . tää juttu vaivaa jopa omasta mielestäni liikaaajatusmaailmaaani, mutta minkäs teet? kertokaa jos on jotain omakohtaista!!!
isät haluaa
poikia
191960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
vielä yrittämästä...
Jos isäenergiaa jää, ota vanhempana ns."poika" joka hakee isähahmoa.
Tulet kyllä tietämään mitä tarkoitan.
Meille on tulossa kaksoset ja mies pettyi kovin, kun edes toinen ei ole poika, vaan kaksi tyttöä. Meidän lapsiluku tulee jäämään tähän, joten se on kova pala. Asiaa ei yhtään paranna kavereiden elvistely "isä-poika"-harrastuksilla, kuten jalkapallolla yms. Surullista katseltavaa. Mies onneksi kuitenkin ymmärtää biologian totuudet, ettei niitä y-siittiöistä ollut sillä kertaa poikaa aikaansaamaan, eikä syyllistä äitiä.
mitkä on sellaisia "poikien" juttuja mitä ei tyttölapsen kanssa voi tehdä. Oma tyttäreni on aina ollut todella kiinnostunut autoista, koneista, ym. nukkeleikit on tulleet vasta todella myöhään ja aika vähäiseksi jääneet. Taitaa olla isän asenteessa vikaa jos ei voi ajatella pelaavansa tytön kanssa esim. jalkapalloa ja kuka sitä sanoo että se mahdollinen poika tykkäisi edes siitä. Lasta ei pitäisi katsoa sukupuolen kautta vaan yksilönä, toiset tykkää nukeista ja prinsessa leikeistä toiset taas autoista ja pallopeleistä sukupuoleen katsomatta. Taitaa vanhemmat ohjata nykyään liikaakin lasten leikkejä, että tytön on leikittävä barbeilla ja poikien autoilla...
ymmärtävän.
Niitä vaan on isillä ja pojilla ihan omia juttuja! Onhan naispuolisillakin ihan ikiomat juttunsa.
Se vaan on niin.
sitten mitä sellaista on mikä olisi vain isien ja poikien juttu. Tottakai tytöillä voi olla kaikkia meikkaus juttuja ym. mutta miksi tyttö ei kelpaisi kalakaveriksi, jalkapalloa pelaamaan, kiekkomatsiin mukaan ym.
Kun en kerran ymmärrä mikä sellaista olisi, niin varmaan voit kertoa esimerkkejä touhuista joka nimen omaan vaatisi sen "tapin" olemassa olon jalkojen välissä...
Kyllä voi kalastaa ja pelata fudista jne. Se isien ja poikien välinen juttu on vaan sellainen erilainen, erikoinen, erinomainen yhteys.
Itselläni on sekä tyttö- että poikalapsi.
kuin poikia, joten tytöistä en tiedä mitään. Mutta poikien kanssa ei ainakaan voi tehdä mitään tyttöjen juttuja - niitä ei vain yksinkertaisesto kiinnosta. He eivät tosiaankaan suostu hyppimään hyppynarua tai twistiä tai ruutua esimerkiksi, vaikka en tajua miksi, kun muuten ovat niin kovia hyppimään. En siis yhtään ihmettele, jos kaikki tytöt eivät halua kalastaa, rassata mopoja tai pelata fudista. Kyllä sukupuoli määrää monesti kiinnostuksen kohteita, eikä se johdu (pelkästään) kasvatuksesta.
En kyllä minäkään ymmärrä, mitä juttuja isä ei voi tyttären kanssa tehdä.. siis sellaista mitä pojan kanssa voi.
Ehkä sinulla on tyttöön ja poikaan erilainen yhteys, koska et osaa ottaa yhteyttä tyttölapseen. Silloin vika on sinussa eikä lapsessa.
Toisaalta mua ei kyllä pätkääkään kiinnostaisi edes nuo "poikajutut", mitä ne sitten ovatkaan.. urheilun töllöttämistä, sotaleikkejä, pleikallapelaamista tai mitä lie tarkoitat. Toisaalta voi kai noitakin tyttöjen kanssa tehdä jos tyttöä vaan kiinnostaa.
Eihän tossa mitään vikaa ollut. Mitä sinä pidät vikana?
Tottakai mulla on molempiin lapsiin erilainen yhteys. Enkä koe, että minussa sen takia olisi jotenkin erityinen vika, saati sitten lapsessa!
Tytön kanssa on myös omat isä-tyttö-jutut. Aivan erilaiset.
En nyt tarkoita sellaisia juttuja, että pojan kanssa leikkisin sotaleikkejä ja tytön kanssa leikkisin barbeilla. Kalalla ja peleissä on kulkeneet molemmat mukana.
Tarkoitan syvempää yhteyttä. Juttelua, ajatuksia, keskustelua... Ehkä sinäkin sitten ymmärrät, kun lapsesi on vähän vanhempi... Tai jos sulla joskus on oma poika.
itsekin toivoin hartaasti poikalasta jo ennen kun tulin raskaaksi. enkä ole sitä hävennyt myöntää. hypin riemusta kun kuulin kromosomitutkimuksissa että odotan tervettä lasta ja poikaa!!!
halusin että on isänsä "kuva" ja toivoin et enemmän hänen näköinen kun minun.
olisin olettanut että toivoisin tyttölasta (oma sukupuolta) ja vuosia sitten olinkin sitä mieltä. sitten näin paljon maailmaa ja tajusin että poikalapsella on ehkä helpompi elämä.. mene ja tiedä.
en tarkkaan, tuon tarkempaa, pysty kuvaamaan miksi se vaan on niin että lohduttomasti toivoin poikalasta. kerroin sen anopillekin ja miehelleni että haluaisin pojan. heiltä en onneksi saanut "sapiskaa" asian tiimoilta, tuntuivat ymmärtävän ja ehkä itsekin ovat sitä mieltä ; )
uskon että tää on herkkä aihe ja ajoittain voi huomata että jotkut provosoituvat aiheesta. primaaristi kaikki tietty haluaa tervettä lasta, mutta mun mielestä EI OLE MITENKÄÄN SYNTISTÄ TOIVOA SUKUPUOLTA MYÖS! EI SE OLE KIELLETTY!
ja tärkeintä on että myöntää sen itselleen että se nyt on vaan syystä tai toisesta näin.
isällä ja pojalla on vaan "omia juttuja" toisella tapaa kun isällä ja tyttärellä.
oon tavannut myös isiä jotka sanovat että tytär se vasta isän sydämen sulattaa. mutta jos tyttäriä on monta eikä yhtään poikaa niin voi harmittaa.
musta olis tuntunu tosi pahalta jos ei olisi tullut poikaa ekasta. en tiedä miksi olen niin tätä mieltä, mutta pojankaipuu oli kova. johtuu varmasti myös siitä että mulla ei ollu veljiä eikä juurikaan poikaserkkuja. tottakai terveys priorisoidaan aina ensin. mutta sen jäkeen voi toivoa sukupuolta.
tiedän monta miestä joilla on 2-5 tyttöä ja sanovat aina heikkona hetkenään että voi kun sitä poikaa ei tullut vaikka niin halusivat.
sitten muutamia miehiä tiedän jotka kokevat miessukupuolen uhkana ja sanovat että naislauman voi pitää helpommin kurissa. enpä tiedä miten on.. ; )
mun mielstä huomionarvoista on myös se, että mies voi kokea itsensä kovin ulkopuoliseksi jos on akkalauman keskellä. poikalapsi balanseeraa tota yhtälöä hyvin. mies muutenkin voi kokea itsensä ulkopuoliseksi koko ton raskaushomman keskellä kun nainen kantaa vauvaa, synnyttää jne..
onneksi miehet on "vapautettu" tästä ja yhteiskunta on suvaisevaisempi: mies voi olla kotona koti-isänä, käydä neuvolassa ja touhuta lasten kanssa.
mutta ko "vapautus" ja suvaitsevaisuuskaan ei korvaa poikalasta ja isän ja pojan yhteyttä.
t. mamma
itsekin toivoin hartaasti poikalasta jo ennen kun tulin raskaaksi. enkä ole sitä hävennyt myöntää. hypin riemusta kun kuulin kromosomitutkimuksissa että odotan tervettä lasta ja poikaa!!!
halusin että on isänsä "kuva" ja toivoin et enemmän hänen näköinen kun minun.
olisin olettanut että toivoisin tyttölasta (oma sukupuolta) ja vuosia sitten olinkin sitä mieltä. sitten näin paljon maailmaa ja tajusin että poikalapsella on ehkä helpompi elämä.. mene ja tiedä.
en tarkkaan, tuon tarkempaa, pysty kuvaamaan miksi se vaan on niin että lohduttomasti toivoin poikalasta. kerroin sen anopillekin ja miehelleni että haluaisin pojan. heiltä en onneksi saanut "sapiskaa" asian tiimoilta, tuntuivat ymmärtävän ja ehkä itsekin ovat sitä mieltä ; )
uskon että tää on herkkä aihe ja ajoittain voi huomata että jotkut provosoituvat aiheesta. primaaristi kaikki tietty haluaa tervettä lasta, mutta mun mielestä EI OLE MITENKÄÄN SYNTISTÄ TOIVOA SUKUPUOLTA MYÖS! EI SE OLE KIELLETTY!
ja tärkeintä on että myöntää sen itselleen että se nyt on vaan syystä tai toisesta näin.
isällä ja pojalla on vaan "omia juttuja" toisella tapaa kun isällä ja tyttärellä.
oon tavannut myös isiä jotka sanovat että tytär se vasta isän sydämen sulattaa. mutta jos tyttäriä on monta eikä yhtään poikaa niin voi harmittaa.
musta olis tuntunu tosi pahalta jos ei olisi tullut poikaa ekasta. en tiedä miksi olen niin tätä mieltä, mutta pojankaipuu oli kova. johtuu varmasti myös siitä että mulla ei ollu veljiä eikä juurikaan poikaserkkuja. tottakai terveys priorisoidaan aina ensin. mutta sen jäkeen voi toivoa sukupuolta.
tiedän monta miestä joilla on 2-5 tyttöä ja sanovat aina heikkona hetkenään että voi kun sitä poikaa ei tullut vaikka niin halusivat.
sitten muutamia miehiä tiedän jotka kokevat miessukupuolen uhkana ja sanovat että naislauman voi pitää helpommin kurissa. enpä tiedä miten on.. ; )
mun mielstä huomionarvoista on myös se, että mies voi kokea itsensä kovin ulkopuoliseksi jos on akkalauman keskellä. poikalapsi balanseeraa tota yhtälöä hyvin. mies muutenkin voi kokea itsensä ulkopuoliseksi koko ton raskaushomman keskellä kun nainen kantaa vauvaa, synnyttää jne..
onneksi miehet on "vapautettu" tästä ja yhteiskunta on suvaisevaisempi: mies voi olla kotona koti-isänä, käydä neuvolassa ja touhuta lasten kanssa.
mutta ko "vapautus" ja suvaitsevaisuuskaan ei korvaa poikalasta ja isän ja pojan yhteyttä.
t. mamma
itsekin toivoin hartaasti poikalasta jo ennen kun tulin raskaaksi. enkä ole sitä hävennyt myöntää. hypin riemusta kun kuulin kromosomitutkimuksissa että odotan tervettä lasta ja poikaa!!!
halusin että on isänsä "kuva" ja toivoin et enemmän hänen näköinen kun minun.
olisin olettanut että toivoisin tyttölasta (oma sukupuolta) ja vuosia sitten olinkin sitä mieltä. sitten näin paljon maailmaa ja tajusin että poikalapsella on ehkä helpompi elämä.. mene ja tiedä.
en tarkkaan, tuon tarkempaa, pysty kuvaamaan miksi se vaan on niin että lohduttomasti toivoin poikalasta. kerroin sen anopillekin ja miehelleni että haluaisin pojan. heiltä en onneksi saanut "sapiskaa" asian tiimoilta, tuntuivat ymmärtävän ja ehkä itsekin ovat sitä mieltä ; )
uskon että tää on herkkä aihe ja ajoittain voi huomata että jotkut provosoituvat aiheesta. primaaristi kaikki tietty haluaa tervettä lasta, mutta mun mielestä EI OLE MITENKÄÄN SYNTISTÄ TOIVOA SUKUPUOLTA MYÖS! EI SE OLE KIELLETTY!
ja tärkeintä on että myöntää sen itselleen että se nyt on vaan syystä tai toisesta näin.
isällä ja pojalla on vaan "omia juttuja" toisella tapaa kun isällä ja tyttärellä.
oon tavannut myös isiä jotka sanovat että tytär se vasta isän sydämen sulattaa. mutta jos tyttäriä on monta eikä yhtään poikaa niin voi harmittaa.
musta olis tuntunu tosi pahalta jos ei olisi tullut poikaa ekasta. en tiedä miksi olen niin tätä mieltä, mutta pojankaipuu oli kova. johtuu varmasti myös siitä että mulla ei ollu veljiä eikä juurikaan poikaserkkuja. tottakai terveys priorisoidaan aina ensin. mutta sen jäkeen voi toivoa sukupuolta.
tiedän monta miestä joilla on 2-5 tyttöä ja sanovat aina heikkona hetkenään että voi kun sitä poikaa ei tullut vaikka niin halusivat.
sitten muutamia miehiä tiedän jotka kokevat miessukupuolen uhkana ja sanovat että naislauman voi pitää helpommin kurissa. enpä tiedä miten on.. ; )
mun mielstä huomionarvoista on myös se, että mies voi kokea itsensä kovin ulkopuoliseksi jos on akkalauman keskellä. poikalapsi balanseeraa tota yhtälöä hyvin. mies muutenkin voi kokea itsensä ulkopuoliseksi koko ton raskaushomman keskellä kun nainen kantaa vauvaa, synnyttää jne..
onneksi miehet on "vapautettu" tästä ja yhteiskunta on suvaisevaisempi: mies voi olla kotona koti-isänä, käydä neuvolassa ja touhuta lasten kanssa.
mutta ko "vapautus" ja suvaitsevaisuuskaan ei korvaa poikalasta ja isän ja pojan yhteyttä.
t. mamma
Isän ja tyttären välillä se sielun sulattava yhteys voi ollakkin ja itsekin olen tämän lähipiirissä huomannut. Tyttären isänä mies alkaa ymmärtää ja suvaitsemaan naisia ja naisten tohinoita paremmin.
Itse olen aina hartaasti toivonut tyttöä, mutta se ei ole todellakaan mikään pakkomielle.
Mielestäni moinen "kunpa tulisi poika/tyttö" on pikkusieluista. Eikä minua hävetä myöntää, että se on pikkusieluista. Ei tässä missään keskiajalla eletä enää, etteikö tytön kanssa voisi touhuta samoja mitä pojan.
Jokatapauksessa isän hyväksyntä on lapselle elintärkeää eikä mikään varmasti ikinä tule satuttamaan lasta niin kuin se, että vanhempi ei hyväksy koska sattui olemaan "väärää" sukupuolta.
Mielestäni se on kypsymätöntä ja niin kuin sanoin, pikkusieluista ja kertoo kyllä ihmisestä enemmän kuin tarpeeksi.
Äitini neuvoi, että poikia tehdään siten, että harrastetaan seksiä kierron neljänteentoista päivään asti. Sen jälkeen on tyttöjen aika. Syy kuulema on siinä, että nainen muuttuu "happamammaksi" eikä poika siittiöt elä siinä.
Jokainen saa itse päätellä, pitääkö paikkansa. Meillä homma toimi. On tyttöjä ja poikia.
Tietenkin kierto voi heitellä ym.
Tee lisää lapsia.
poika. Ain ei synny niit poikii (taik tyttölöi). Mut vanha neuvo voip olla koittamisen arvoine. Kierron keskel siin 14. päivän aikoihi ja vähä enne ens löysät pois ja vetelet ne päivät mieleis mukkaa. Saattaa siint varmemmast poika syntyy.
Minusta se on ihan normaalia, vaikka salaa toivoa jompaakumpaa. Itse toivoin ekaksi poikaa, koska olen itse aina ollut hyvin poikamainen. Kammoan pinkkejä rinsessa vaatteita. Ultrassa sanottiin että on tyttö tulossa ja ilokseni huomasin, että olin vaan niin pirun onnellinen että lapsi on terve. Niin kliseeltä kun se voi kuulostaakkin. No meillä tulossa vasta ensimmäinen lapsi, että josko seuraava sitten... Haluaisimme kummatkin ja kyllä mielessä on käynyt, että mitäs sitten kun on jo vaikka kolme tyttöä. Kyllä luulen, että vähän harmittaa.
Mutta aikanaan on meidän perheessä ollut niin, että minä olen ollut isin tyttö ja veljeni äitin poika. Ehkä olen ollut jopa poikamaisempi, kuin veljeni =). Oon ajanu crossia, tykänny kalastaa, leikkiny poikien leluilla. Seurannu isän puuhia. Kun taas veljeni ja isäni eivät ole niinkään tulleet toimeen. Välillä heillä on ollut koviakin yhteenottoja. Ja minä en taas ole tullut äitini kanssa niinkään toimeen. Minä olen saanut äitiltä ne suurimmat selkäsaunat, kun veljeni sille itkenyt. Ja täytyy myöntää, että sillä poikamaisuudella mikä minulle on siunaantunut, olen päässyt hyvinkin elämässä eteenpäin! Että voi olla, vaikka se poika tulisikin niin yhteyttä häneen ei löytyisikään...