sairastuin epilepsiaan ja koko elämä muuttui.
en ole ollut töissä sairastumisen jälkeen. enkä ole pitänyt enää kiinni lääkärin ohjeista epilepsialääkityksen suhteen.
Tiedän, jokainen kohtaus...
sitä ei tarvitse sanoa.
masennus on astunut syvälle elämääni?
onko tämä tuttua?
en ole ollut töissä sairastumisen jälkeen. enkä ole pitänyt enää kiinni lääkärin ohjeista epilepsialääkityksen suhteen.
Tiedän, jokainen kohtaus...
sitä ei tarvitse sanoa.
masennus on astunut syvälle elämääni?
onko tämä tuttua?
Vastaukset 14
Vanhimmat
On "aina" epilepsiaa sairastavalla ei sairaus takaa mihinkään lähde.Saathan siitä varmasti lisää kokemusta miten pärjäät ilman lääkitystä kuin et syö lääkkeitä, itse teet päätökset.
masentaa.
Vaikea masennus, terapia ja lääkkeet käytössä. Lääkkeisiin suhtaudun negatiivisesti ja aina välillä koitan olla ilman, nytkin jo pidemmän aikaa.
Mun elämä meni kanssa kokonaan uusiks kun sain diagnoosin ja ajolupa napattiin pois. Ammatti meni, liikkumisen vapaus meni. Nyt olen maalla jumissa ja riippuvainen muiden avusta. Harmittaa, itkettää, ahdistaa...
oli aiheena ja masennuslääkkeitä tarkoitin. Epilääkket syön kyllä (paitsi kun joskus unohtuu) ihan kiltisti, enkä pois jättäiskään. Masennuslääkkeistäkin on sovittu terapeutin kanssa että voin olla välillä ilman, kun tuntuu tarpeelliselta kokeilla omien siipien kantokykyä. Ihan itsellisiä eivät kokeiluni siis ole.
Kannattaa syödä lääkkeet mitä on määrättykkin.
Itse sairastan myös epilepsiaa ja sen seurauksena on tullut muistihäiriöitä/ahdistus olo juttuja.
Opiskelut toistaiseksi tauolla, pitäs vain yrittää jaksaa!
itsellä on työkyvyttömyys eläke paprut kelalla vetämässä ja ei päätöstä tehty.
Viimeksi tuloja on ollut tammikuun lopulla :0
aika tiukkaa on ...pakko oli turvautua sosiaalitoimiston toimeentulo tukeen, mutta ei sielläkään päätöstä tehty viikko jo odoteltu.
Lääkkeitä ei kuitenkaan tyhjään mahaan oo hyvä ottaa..
väkisin masentaa ja ahdistaa...
Olen miettinyt muistiongelmien ja masennuksen suhdetta. Tuntuisi, että se on eräänlainen kehä: ensin muisti pätkii, se aiheuttaa masennusta, masennus puolestaan lisää muistiongelmia... Vai mitä mieltä olette? Noloa se on joka tapauksessa.
Tuosta lääkeiden ottamisesta tyhjään mahaan: onko sillä vaikutuksen kannalta jotakin oleellista eroa, onko lääke otettu tyhjään vatsaan vai ruoan päälle?
osassa epilääkkeitä ei ole mitään väliä, ottaako tyhjään vai täyteen mahaan. Joitain taisi olla, joissa erikseen mainitaan kuinka otetaan. Omassa okskarbassani ei ole väliä enkä ole mitään eroa havinnutkaan, sikin sokin menee ajankohdasta riippuen. Hitaasti kuitenkin imeytyvät, okskarba on muistaakseni maksimissa joskus neljän tunnin päästä ottohetkestä.
Kyllä mullakin noita muistihäiriöitä on alkanut ilmentyä. Kivaa se ei tietenkään ole ja toisinaan ahdistaa pahenevatko vai jäävätkö tälle tasolle..mutta suotta niitä nolostelemaankaan!:) Tai siis en itse näe syytä miksi niin pitäisi tuntea.
Noista ylemmistä teksteistä: ei ole tietty minun asiani mutta luulisi että lääkkeiden kanssa edestakasvekslailu vain pahentaa masennusta, kun pelkkä lääkityksen aloitus/vaihto tms. tekee sitä ihan "pirteällekin" ihmiselle ennenkuin elimistö siihen tottuu. Mulla on ollut vuoden sisään kolme lääkettä ja jokaisen aloitusviikot olivat ihan ns. ranteet auki -oloisia. Lääkityksen tiputtaminen/purkaminen yleensä oireilee samalla tavalla eli jos elimistöä koko ajan rasittaa sellaisella niin johan sitä masennusta pitää yllä ihan niinkin?
Mä olin alussa (sairastumisesta aikaa nyt 1v. 2kk) kanssa niin maassa etten mitenkään olisi uskonut ikinä pääseväni tähän pisteeseen. Masentuneisuus on tietysti eri asia kuin masennus mutta ensimmäisestä sekin alkaa. Asuin silloin vielä yksin ulkomailla ja olin ihan varma, etten vain voi selvitä. Itkin kaikki illat ekojen kuukausien aikana ja usein vielä päivisinkin. Toisinaan heräsin jo yöllä sitä tekemään ja kaikki oli jotenkin niin merkityksetöntä.
Alussa on mielestäni kuitenkin paljon tehtävissä. Jos sairaus vain sallii, töissä kannattaa yrittää käydä. Itse olin varsin tehoton ja oikeastaan mua kohdeltiin sairauslomalaisena, joka tulee terapioimaan itseään työpaikalle. Usein yritin, monesti onnistuinkin, karata kotiin itkemään mutta hämmästyttävän sitkeasti kaverit järjestivät iltamenoa ja melkein sitoivat tuoliin kun halusin lähteä. Siitä jotenkin hyvin hitaasti alkoi pienet ilot nousta (oli mukava ilta, ajatukset hetken muualla, ihmiset kivoja yms.) vaikka kokonaisfiilis oli edelleen synkkä. Ok, kaupungissa asuminen on tällaisen kannalta ehdottoman tärkeää, maalta ei helposti lähdetä iltaa ulos istumaan ison remmin kanssa. Kun mukana on vähän vieraampiakin tyyppejä, ei edes aina kehtaa olla totaalisen surullinen.
Hyväksyntä tuli, ehkä kiitos tämän, yllättävällä tavalla yhtenä päivänä kun tajusin, että itkemällä ja suremalla tauti ei pois lähde ja riittävä määrä itkua oli ollut se pakollinen surutyö. Olin ehkä siihen asti jotenkin salaa jossain alitajunnassa toivonut, että joku kerta lääkäri sanookin että sairaus on poistunut tms.
Edelleen v-tuttaa, säännöllisesti ahdistaa ja joskus masentaakin.
Voimia kaikille. Ehkä joku teistäkin piakkoin tuntee samoin.
Sori nyt, mutta on typerä päätös olla syömättä lääkkeitä. Niihin on määritetty Kelakorvauskin 100%:iin siksi, että ne katsotaan elintärkeiksi lääkkeiksi. Eli muuten on mahdollista, ei välttämätöntä mutta _mahdollista_, kuolla.
Muakin masensi, ketä ei masentaisi. Se tuli vähän viiveellä, mutta sain siihen apua. Nyt kun oireet tulivat kolmen vuoden jälkeen takaisin, masenti taas paljon, mutta lääkärin ja muiden kanssa keskustelu auttaa aina vähän kerrallaan. En varmaan ole vieläkään ihan sopeutunut, mutta olen kuitenkin onnellinen. Asia kerrallaan. Aloita nyt siitä, että välität itsestäsi.
syömään syaniidi-yhdisteitä t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
syömään syaniidivalmisteita t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
varmaan tarkoittanut viestin aloittajalle?:) Minä syön kiltisti lääkkeeni, en edes uskaltaisi olla ilman.
syvää, ei ainoastaan epin vuoksi, vaan epin myötä elämän muut huippuvaikeat asiat ovat nousseet esille. Olen menettänyt niin monia läheisiä, että nyt itse sairastuttuani kaikki muistot nousevat kammioistaan.
Älä ihmeessä lopeta lääkkeiden syöntiä! Minulta vähennettiin alustavasti Keppraa, jotta voitaisiin määrätä sivulääke. Seurauksena oli kohtausten määrän kasvu hirvittävissä määrin! Huomenna on neurokäynti.
Itse olen ollut masennuksen ja epin takia kuntoutustuella jo pitkään; mutta tosiaankin tämä epi laukaisi vanhoja muistoja, käsittelemättömiä sellaisia.
Mutta, en aio antaa periksi! Älä sinäkään ;)
Joo sori, ap:lle olin viestini tarkoittanut.
Nyt täytyy myöntää sinulle, provo nimimerkiltään ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤, että enpä ole tosiaan hirveästi joutunut miettimään, söisinkö mitä tahansa yhdisteitä vai en, jos niistä on apua epilepsiaani. Ja kyllä minua saa valistumattomanakin pitää, mutta enpä tiennyt niissä syanidiyhdisteitä olevan (?). Vaikka samapa tuo silti on, joka tapauksessa tulen ne ottamaan. _Pakko_ ei toki ole kenenkään muun tehdä samoin, enkä ole moista väittänytkään.
Timangi puhuu kaikkea juu mutta syanidia ei tasan tarkkaan ole yhdessäkään epilääkkeessä, ei edes sen johdannaisia, ts. mitään sinne viittaavaakaan. Vaikka tämä tulee nyt kemistin suusta, ei asian ymmärtämiseen alan tutkintoa vaadita:)