Valvokaa

Ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen, Henki tosin on altis, mutta liha heikko . Mt. 26:41 .

Kun ratkaiseva taistelu läheni, kun koko pimeyden valta varustautui Herraa ja Hänen pientä laumaansa vastaan, niimpä, kun Herra itse jo joi kärsimyksen maljasta yrttitarhassa, ja Hänen sielunsa oli murheellinen kuolemaan asti, antoi Hän opetuslapsilleen tämän vakaisen kehoituksen valvomaan ja rukoilemaan.

Henki oli heissä tosin altis, rakkaan Mestrin tähden kärsimään kaikki ja luopumaan kaikesta. Sillä ei ainoastaan tulinen Pietari ollut vakuuttanut: " Herra, sinun kanssasi olen valmis menemään, sekä vankeuteen että kuolemaan" (Lk.22:33), vaan muutkin opetuslapset sanoivat samaa, vieläpä kaikesta sydämestään.

Mutta katso, miten heikko oli yhtä kaikki liha näissäkin, jotka kuitenkin jo niin monta vuotta olivat kuulleet Herransa sanaa, olivat ottaneet sen vastaan kaikesta sydämestään iankaikkisen elämän sanan, olivat uskoneet ja tulleet tuntemaan, että Jeesus oli Kristus, elävän JUMALAN POIKA . (Jh.6:68-69)

Olivat luopuneet kaikesta ja seurannet häntä sekä sentähden saaneet Herran omasta suusta lupauksen, että saisivat oikeuden tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa ja iankaikkisen perintöosan taivaassa. (Mt.19:28)

Ja kuitenkin täytyi nyt Herran valitaa heistä! " Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Sillä kun Hän oli murheissaan ja hädissään , " tuli kovaan tuskaan ja rukoili yhä hartaammin " Lk.22:44 , silloin he olivat nukuksissaan !

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen, - Miten paljon suurempi syy onkaan siis meillä, joka elämme tänä pimeänä ja vaarallisena maailmanlopun aikana, olla varuillamme, ettei meitä vieteltäisi ! Miten tuiki tarpeellista onkaan, että ahkerassa valvomisessa ja rukouksessa turvaudumme Voitonruhtinaaseemme, etteivät vihollsiemme saattaisi meitä lankeemukseen ja ikuiseen perikatoon!
5298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Hedberg:iä"

Äänestä
  • Kirjoitettu 1934 . paino 1935 TURUSSA .HEDBERG

    Äänestä

Valvokaa on Jeesuksen antama käsky, mutta voimattomuudesta ei ole enää ongelmaa. Sillä Jeesus tuli Jumalan voimaksi, heti näiden tapahtumien jälkeen josta kirjoitit.

"Room 7:5. Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. 6. Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan,..."

Äänestä
  • Laki käskyineen on pyhä, vanhurskas ja hyvä. Koska se on Jumalan tahdon ilmoitus ja perustuu Hänen olemokseensa. Se vaatii Jumalan tahdon noudattamista, koska vain siten ihminen voi elää sopusoinnussa Hänen kanssaan.

    Luther: "On kuin laki sanoisi:'Minä olen hengellinen eli vaadin puhdasta sydäntä. En tyydy muuhuin kuin iloiseen sydämeen ja henkeen, jonka Pyhä Henki on uudistanut. Sinä teet tosin kauniita töitä, suuria ja hyödyllisiä, mutta koska teet niitä saastaisella sydämellä ja hengellä tai itserakkaudesta ja rankaistuksen pelosta, et ole minulle kelpaava ...' Laki on hengellinen, hengellä täytettävä ...

    Lain (täyttäminen) tekee arvottomaksi ihmisen luottamus itseensä, hänen ajatuksensa omasta luonnollisesta vanhurskaudestaan, hänen tottelemattomuutensa sekä Jumalan luottamisen ja pelon puute. Tämän kaiken hengellinen laki tuomitsee."

    Äänestä

  • Se on Jumalan armo, jos ihminen kuolee pois synnistä.
    Paavalinkin tuli kuitenkin kärsiä syntiä itsessään vuoteen 64 asti, kuten hän itse samassa Roomalaiskirjeessä sanoo.

    Synnintunto on suurempi kuin armontunto, sanovat kristityt.
    Synnittömän ei tarvitse lukea Herran rukoustakaan: "anna anteeksi meidän syntimme.."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ark. kirjoitti:

Ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen, Henki tosin on altis, mutta liha heikko . Mt. 26:41 .

Kun ratkaiseva taistelu läheni, kun koko pimeyden valta varustautui Herraa ja Hänen pientä laumaansa vastaan, niimpä, kun Herra itse jo joi kärsimyksen maljasta yrttitarhassa, ja Hänen sielunsa oli murheellinen kuolemaan asti, antoi Hän opetuslapsilleen tämän vakaisen kehoituksen valvomaan ja rukoilemaan.

Henki oli heissä tosin altis, rakkaan Mestrin tähden kärsimään kaikki ja luopumaan kaikesta. Sillä ei ainoastaan tulinen Pietari ollut vakuuttanut: " Herra, sinun kanssasi olen valmis menemään, sekä vankeuteen että kuolemaan" (Lk.22:33), vaan muutkin opetuslapset sanoivat samaa, vieläpä kaikesta sydämestään.

Mutta katso, miten heikko oli yhtä kaikki liha näissäkin, jotka kuitenkin jo niin monta vuotta olivat kuulleet Herransa sanaa, olivat ottaneet sen vastaan kaikesta sydämestään iankaikkisen elämän sanan, olivat uskoneet ja tulleet tuntemaan, että Jeesus oli Kristus, elävän JUMALAN POIKA . (Jh.6:68-69)

Olivat luopuneet kaikesta ja seurannet häntä sekä sentähden saaneet Herran omasta suusta lupauksen, että saisivat oikeuden tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa ja iankaikkisen perintöosan taivaassa. (Mt.19:28)

Ja kuitenkin täytyi nyt Herran valitaa heistä! " Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Sillä kun Hän oli murheissaan ja hädissään , " tuli kovaan tuskaan ja rukoili yhä hartaammin " Lk.22:44 , silloin he olivat nukuksissaan !

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen, - Miten paljon suurempi syy onkaan siis meillä, joka elämme tänä pimeänä ja vaarallisena maailmanlopun aikana, olla varuillamme, ettei meitä vieteltäisi ! Miten tuiki tarpeellista onkaan, että ahkerassa valvomisessa ja rukouksessa turvaudumme Voitonruhtinaaseemme, etteivät vihollsiemme saattaisi meitä lankeemukseen ja ikuiseen perikatoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu