Hei! Olen tavannut mukavan pojan. Kai tämä on jo seurustelun alkua. Kun en tiedä lestadiolaisten tapoja, niin haluaisin tietää mitä uskontonne sanoo avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Minulle se voi olla kynnyskysymys, sillä en aio iltojani viettää kaikenlaisissa seuroissa vaan elää vahvaa elämää seurustelunaikainen seksi mukaan luettuna.
Pojalta en halua kysyä, kun se on niin ujo.
Saako seksiä seurustellessa?
15
1543
Vastaukset
- lissu
saa sekstailla ennenkuin aviossa !
- Lore
Must tuntuu et toi tein suhde on aika hyväl pohjal ku hingut sänkyy ennen ku voit edes asiasta puhua!!!!
Meille seurstelun tarkoitus avioliitto, mihin ei kaikki seurustelusuhteet kuitenkaa johda, mut kuitenkin kyse on suht vakavasta asiasta. Joten kantsis nyt ihan vaa aluks jubailla tosta tein suhteenlaadusta.. ja samalla miettiä sun omia motiivejas!Tiedätkö et toi sun juttus kuulostaa hiukka pinnalliselta!
Esiaviollisesta seksistä sen verran että raamatussa selkeesti sanotaan että avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen on huorintekoa!ja eräs käskymme sanoo: Älä tee huorin! - minja
kyllä teidän kannattas miettiä tuot seurustelun aloittamista, kun näyttäs siltä, että sinun ja pojan arvomaailma ja elämäntavat poikkeavat suuresti toisistaan. ja kun ettehän te voi näköjään puhua avoimesti kaikista asioista kun et ole voinut kysyä tuota asiaa suoraan pojalta. vastaus kysymykseei on: ennen papin aamenta ei seksiä.
- sotahevonen
Sotahevonen ilmoittaa kaviot yhteen kopauttaen: teillä ihmisillä yleensä ja lestadiuslaisilla erityisesti, luonnollinen ja inhimillinen elämä näyttää olevan pahasti hakusessa.
Kun sotahevonen on nyt kesälaitumella, jossa suitset eivät luontokappaleen elämää ohjaa eikä mikään panta päätä purista, sotahevosten seurustelu on jatkuvaa lempeää kiehnäämistä mutta myös rajua menoa seksin puolella.
Sotahevosilla ei ole seurustelua ilman seksiä.
Muu kävisikin jo sotahevosten ymmärryksen ylitse. Luontokappaleita tässä ollaan! Mennään ja toimitaan... - hymy
juttuja pääs täynnä...
- Kikka
Jos sinulla ei ole, niin asiaa en voi auttaa.
Ehkäpä ne luonnolliset tarpeet puretaan hurmahenkisissä telttasessioissa tai niiden jälkeen muualla. Minulle alkaa riittää tämän porukan kanssa. Pistän tänään bänks. Tarvitsen seksiä, en minä vainaja ole! - Teoreetikko
Kikka kirjoitti:
Jos sinulla ei ole, niin asiaa en voi auttaa.
Ehkäpä ne luonnolliset tarpeet puretaan hurmahenkisissä telttasessioissa tai niiden jälkeen muualla. Minulle alkaa riittää tämän porukan kanssa. Pistän tänään bänks. Tarvitsen seksiä, en minä vainaja ole!Antaa heidän elää oman vakaumuksensa mukaan. Etsi itsellesi tavallinen, normaali mies joka tietää mitä nainen tarvitsee ja haluaa sitä itsekin.
Uskovainen henkilö ei ehkä ole osuvin valinta... - Kikka
Teoreetikko kirjoitti:
Antaa heidän elää oman vakaumuksensa mukaan. Etsi itsellesi tavallinen, normaali mies joka tietää mitä nainen tarvitsee ja haluaa sitä itsekin.
Uskovainen henkilö ei ehkä ole osuvin valinta...Kiitokset sinulle. On tämä palaute ollut sen suuntaista, että on otettava käytännön järki käyttöön. Ei tälläinen lestapoika voi sittenkään olla poikaystäväni. Luovun hänestä. Hyvä, että ei itse tiedä, mutta seurakuntansa pelottelema on. Tuottaisi minulle ja itselleen vain suuria ongelmia. Löytäköön sitten joskus samanlaisen kapea-alaisen likan sata lasta heille!
- lillan
Kikka kirjoitti:
Kiitokset sinulle. On tämä palaute ollut sen suuntaista, että on otettava käytännön järki käyttöön. Ei tälläinen lestapoika voi sittenkään olla poikaystäväni. Luovun hänestä. Hyvä, että ei itse tiedä, mutta seurakuntansa pelottelema on. Tuottaisi minulle ja itselleen vain suuria ongelmia. Löytäköön sitten joskus samanlaisen kapea-alaisen likan sata lasta heille!
Minä olin samassa tilanteessa kolme vuotta sitten. Opiskelukaveri kiinnosti. Sitten tajusin, miten lestadiolaisuus oli saanut hänet estoiseksi, kyvyttömäksi olemaan yhdynnässä.
No way! Teit Kikka oikein. Antaa näiden hurahtaneiden pitää vain ja ainoastaan toisensa. - vrk
Kikka kirjoitti:
Jos sinulla ei ole, niin asiaa en voi auttaa.
Ehkäpä ne luonnolliset tarpeet puretaan hurmahenkisissä telttasessioissa tai niiden jälkeen muualla. Minulle alkaa riittää tämän porukan kanssa. Pistän tänään bänks. Tarvitsen seksiä, en minä vainaja ole!Joo hyvä on että laitoit /laitat bänks. Ei miehiäkään saa köyttää hyväksi. Käytä käsiä, älä poikia.
- Liikaa nähnyt
Jos poika on lestadiolainen, niin voit olla varma, että hän ei sinun kanssasi naimisiin mene. Sinä olet hänelle harjoittelukappale, jonka kanssa voi sekstata miten vain, mutta jota ei kuitenkaan tarvitse ottaa vakavasti, jos kerran olet ei-lestadiolainen. Ei-lestadiolainen on lestadiolaisen silmissä ei-mikään, ei edes ihminenkään. Kääntyminen ei auta. Ujous on hämäävää. Lopeta heti seurustelu, ennen kuin tulet loukatuksi. Lestadiolainen poika pitää sinua siis vain huorana, vaikka itse olisitkin vakavissasi.
- leppis
Vl:t ei käytä toisia ihmisiä hyväkseen kuvailemallasi tavalla! Jos sinulla on omakohtainen kokemus, niin se poika ei ole voinut olla uskomassa- monennenkohan kerran: se, että on vl-perheestä, ei tarkoita että olisi vl!
Noudatamme parhaamme mukaan Raamatun ohjetta: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Me EMME pidä ei-lestadiolaisia ei-ihmisinä. Sinulla on kokemus jostakusta uskonsa kieltäneestä nuoresta. - joopa joo
...miten ihmiset voivat olla pikkumaisia toisinaan... Mitä hyödyttää syyttää ihmistä eettisistä valinnoistaan ja maailmankatsomuksestaan?! Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja siihen kuinka sen elää. On turha halveksia lestadiolaisia heidän elämäntapojensa ja arvomaailmansa takia... Tai yleistää yhden huonon kokemuksen takia kaikkia ns. tavallisten ihmisten kanssa seurustelevie lestadiolaisia vain kokeilijoiksi...
- vrk
leppis kirjoitti:
Vl:t ei käytä toisia ihmisiä hyväkseen kuvailemallasi tavalla! Jos sinulla on omakohtainen kokemus, niin se poika ei ole voinut olla uskomassa- monennenkohan kerran: se, että on vl-perheestä, ei tarkoita että olisi vl!
Noudatamme parhaamme mukaan Raamatun ohjetta: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Me EMME pidä ei-lestadiolaisia ei-ihmisinä. Sinulla on kokemus jostakusta uskonsa kieltäneestä nuoresta.valitettavasti.--Kyllä on vl:ä jotka käyttävät hyväksi.Se on tietenkin väärin. Minusta se on melkein sairautta. Onko se sitä Peter Pan-syndroomaa?
- vrk
Turhaa yleistystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770