Aika kuluu, juoksee, lentää.
Joskus minä vielä pysähdyn
hengitän syvään sisään ja ulos
olen läsnä tässä ja nyt. Lepään.
ELÄN omana ITSENÄNI. Tämä elämä on minun, eikä kenenkään muun.
Minun ei tarvitse etsiä muiden hyväksyntää.
Ei sitoutua kenenkään ylimielisiin huomautuksiin.
Olen irti kaikista KAHLEISTA > Vapaa !
Omatunto ja sielun tasapaino, antaa sosiaalisen Avoimuuden ja saa vastakaikua muiltakin.
"REHELLISYYS "ITSELLE"..MAAN PERII"
Joskus minä vielä pysähdyn
hengitän syvään sisään ja ulos
olen läsnä tässä ja nyt. Lepään.
ELÄN omana ITSENÄNI. Tämä elämä on minun, eikä kenenkään muun.
Minun ei tarvitse etsiä muiden hyväksyntää.
Ei sitoutua kenenkään ylimielisiin huomautuksiin.
Olen irti kaikista KAHLEISTA > Vapaa !
Omatunto ja sielun tasapaino, antaa sosiaalisen Avoimuuden ja saa vastakaikua muiltakin.
"REHELLISYYS "ITSELLE"..MAAN PERII"
Vastaukset 6
Vanhimmat
Halutaanko me tätä maata periä jossa tuska ja ahdistus ainainen vieras .
Aika menee kyllä tosi nopsaan ,hyvä meidän pysähtyä ja miettiä mikä onkaan elämämme tarkoitus .
Etkö oo "tarkoitusta saanu".
Vaikka määrätyn asian tiimoilta täällä kirjoitteletkin? > Rauha sinulle.
Nyt on lepopäivä > PESSIMISTISYYS KIELLETTY?
Maan perii oli vähän väärä arkumentti? näköjään?
Vapauteen ...?... meidät vapautti.
Usko antaa lähimmäisyyden? ja rauhan.
Usko pitää olla ILOINEN asia?
Uudesti syntynyt ................Mies 55v
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/DAFC1B0A4E34258AC2256FEB00259FB0?OpenDocument&lang=FI
Ymmärsin viestin väärin anteeksi.
Tarkoituksen olen elämälleni saanut ja sitä yritinkin viestittää mutta epäonnistuin .
Ajattelin jotain kommentoida merkiksi että viesti on luettu .
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E16DCD41ABA6D8ADC22570C20057C214?OpenDocument&lang=FI
Sana Sinulle
Hartaus sunnuntaiksi 13.4.
3. sunnuntai pääsiäisestä
Miksi joskus itkua riittää ja tuntuu että mikään ei auta. Miksi pitää elämässä olla vaikeita aikoja?
Tämä kysymys tulee jokaiselle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Joku asettelee kysymyksen
epäilyn muodossa: Miksi Jumala sallii kärsimyksen? Toinen taas kysyy henkilökohtaisemmin,
miksi minulle kävi näin?
Uskonnot ovat etsineet ja antaneet tähän vaikeaan kysymykseen vastauksia jo vuosituhansia.
Raamatussakin useassa kohdassa mietitään Israelin kansan vaikeita kohtaloja ja kysellään
Jumalan tahtoa. Joitakin vastauksiakin löytyy. Psalmissa 126 aikansa virsirunoilija kirjoittaa:
"Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Ne jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa
kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään."
Joskus toivoisi, että tuo lupaus kohtalon kääntymisestä tarkoittaisi todellista mahdollisuuksien ja
lähtökohtien uusjakoa. Niiltä, joilla kärsimystä ja kyyneliä on runsaasti voitaisiin antaa niille,
joille on suunnattu runsaasti aurinkoisia päiviä. En haluaisi purematta niellä ajatusta
kirkastavasta kärsimyksestä, joka taivaassa palkitaan. Onhan meille annettu vain yksi elämä
elettäväksi. Miksi siis toisten kuormasta tulee liian painava, ja elämästä häviää ilo.
Kysymykseen emme saa suoraa vastausta vaikka kuinka inttäisimme sitä rukouksessa Jumalalta,
tutulta papilta tai itseksemme pohtien. Oikean vastauksen tuohon kysymykseen antaa elämä.
Kenenkään elämäähän ei ole valmiiksi eletty. On harhaa ajatella, että tällaista ei pitänyt minun
elämässäni tapahtua, tai että elämäni on mennyt pilalle. Meidän jokaisen elämä on juuri sellainen
millainen siitä tulee, kommelluksineen, virheineen, menetyksineen, iloineen, onnen hetkineen ja
tylsine päivineen. On katsottava suurempia linjoja, kyseltävä Jumalalta, mihin olet viemässä.
Sitäkin voi kysyä, miten näistä itkuista selvitään.
Ehkä nuo itkien kylväjät ovat niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalalle annettavana muuta kuin itkunsa.
Miten suuri riemu onkaan, kun Kristuksella, kuoleman ja pahan vallan voittajalla, ei ole
syntisraukalle annettavana moitteita vaan vapaus aloittaa alusta. Tuo vapaus ei ole sitä, että
pärjääminen on kiinni omasta yrittämisestä. Se on vapautta, joka alkaa rukouksella:
Oi Herra suothan sä minulle,
Sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
Vie perille. (VK 631: 5)
Karoliina Löytty
Kirjoittaja on pastori Ruovedeltä.