Jäikö nuo koulut myymättä,taisvat jäädä riipaksi Kaupugille joista on kuluja koko ajan, no toisaalta hinta tippuu kun ootellaan. Kaupungilla on kyllä varaa pitää ne muistona menneiltä ajoilta ja perustaa vaikka se koulu museo niin saisivat kyläläisetkin käydä katseleen ja muisteleen aikaa silloin kun oli vielä kyläkoulu.Veronmaksaja. PL
Jäikö
Jokikylä ja Parkkimaa
6342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
alkoi perua sopimustaan, kun honasi tarjonneensa liikaa. Emoniemen ostajakin käyttänee rakennusta vain pari kuukautta vuodessa. Siihen ne lahotetaan paikalleen kaikki, nuo hyväkuntoisetkin rakennukset. No, koulupuolelle syntyy säästöjä. Kirjattaneen nykyisin teknisen kuluihin.
tuli katumapäälle, kun huomasi tarjonneensa liikaa vanhasta rakennuksesta, jossa on remonttitarvetta. Emoneiemlläkin vain parin kuukauden käyttö, syksyllä. Talveksi jätetään kylmilleen, joten pystyyn taitaa lahoa hyvä rakennus!
saataisiin Sherwoodin opistolle hyviä toimipisteitä.
Lisää on tulossa, ihmiset alkoholisoituvat se on selviö,Alkoholisti asuntoja lisää,valtiolta saadaan rahoitusta vähävaraisille alkoli ongelmaisille.Kyllä tehdään niistä asuntoja.Hik..PL
kylillä alkaisivat perustaa pro-liikkeitä hanketta vastaan.
liput tänne. Sherwoodin opiston väki myöhästyi!Joten väriä odotettavissa Suomen suveen!