S.inulle

Jos olisin kirjoittanut tän viime yönä, sillon kun taas valvoin ja mietin, tästä olis tullut todella pitkä juttu. Ajattelin sitä kun näin sut ensimmäisen kerran jossain ohimennen, miksi mä sen muistan vieläkin, siihen en osaa vastata. Jokin Sinussa kolahti, myöhemmin vielä aika paljon enemmän. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinhän se sanonta menee. Mä en halua olla mikään yhden illan juttu, enkä kahden kuukauden, mä olen niin vaativa että haluan koko loppuelämän. En vaan usko että Sinä ajattelit niin pitkälle. En viitsi satuttaa itseäni yhtään enempää, siksi jätän tämän tähän. Mä olen oppinut elämään tämän asian kanssa, miksi enää sekoittaisin kaikkea? Voi olla että huomenna taas ajattelen toisin, mutta se taitaa kuulua asiaan tässä vuoristoradassa. Nyt ajattelin hypätä pois kyydistä ja nauttia keväästä, tee Sinäkin samoin. Kaunista kevättä Sinulle. Hymyillään jos tavataan ja jutellaankin, jos haluat :)

http://www.youtube.com/watch?v=5mk5nilWz2w
5935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

myös muutakin kuin parin kuukauden tai yhden yön juttu..sä kolahdit minuun ihan samalla tavalla.Näin sut ensin ohimennen...kun tavattiin toistamiseen mietin kauan miksi olit niin tuttu.. vasta nyt muistan missä sut ensikerran näin :)tahdon että otat yhteyttä minuun...ettei ainakaan jää kaduttavaa...otathan??!!

Äänestä

tarkoitettu? oliko tämä miehelle?

Minäkin olen oppinut elämään tämän asian kanssa, mutta silti aina välillä mietin sua. Tunsin sua kohtaan jotain erilaista, jotain aitoa ja syvää. Ne haaveet oon jättänyt jo taakse, mutta toivoisin silti, että voitaisiin olla kavereita:)En ikinä satuttais sua, etkä ikinä vois olla yhden illan juttu. Pidän sinusta kaikesta huolimatta ja toivon, että voidaan jutella, jos joskus nähdään.

Äänestä
  • ihan lähelle Helsinkiä, miehelle.

    Äänestä

olet lukenut joka rivin, jonka olen tänne kirjoittanut, nekin muutama riviä, jotka olisivat saaneet jäädä kirjoittamatta. Nyt tuomitset minua. Minä tuomitsin sinua ehkä enemmän. Tuomitsemmeko toisissamme toistemme tuomitsevuutta. Olemme aika samanlaisia, loppujen lopuksi, vaikka toisaalta kuin yö ja päivä.

Jos ajattelet hiukan, todella ajattelet, näet sanani eri valossa. Mieti huomenna uudestaan.

Miten yleistä arvelet sen olevan, että löytää toisen, jolle voi heittää sanaa eetteriin, ja hän poimii ne varmoin ottein, asettaa ne ihastellen kämmenelleen ja vastaa...

Sinä luit minua kuin kirjaa, mutta unohdit riisua ne vaaleanpunaiset lasit. Äläkä riisukaan. Mutta en ole täydellinen. Et edes sinä ole. Et edes minulle ollut. Ajattelin sinua miehenä, jossa on lihaa ja verta ja muuta - en haavekuvana. Minäkin olen vain ihminen. Satutit minua tänään, todella.

Äänestä

niin surullinen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjellä kirjoitti:

Jos olisin kirjoittanut tän viime yönä, sillon kun taas valvoin ja mietin, tästä olis tullut todella pitkä juttu. Ajattelin sitä kun näin sut ensimmäisen kerran jossain ohimennen, miksi mä sen muistan vieläkin, siihen en osaa vastata. Jokin Sinussa kolahti, myöhemmin vielä aika paljon enemmän. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinhän se sanonta menee. Mä en halua olla mikään yhden illan juttu, enkä kahden kuukauden, mä olen niin vaativa että haluan koko loppuelämän. En vaan usko että Sinä ajattelit niin pitkälle. En viitsi satuttaa itseäni yhtään enempää, siksi jätän tämän tähän. Mä olen oppinut elämään tämän asian kanssa, miksi enää sekoittaisin kaikkea? Voi olla että huomenna taas ajattelen toisin, mutta se taitaa kuulua asiaan tässä vuoristoradassa. Nyt ajattelin hypätä pois kyydistä ja nauttia keväästä, tee Sinäkin samoin. Kaunista kevättä Sinulle. Hymyillään jos tavataan ja jutellaankin, jos haluat :)

http://www.youtube.com/watch?v=5mk5nilWz2w

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu