Oma elämäni on kulkenut veronmaksajasta ja työntekijästä yhtäkkisen pakkohoidon jälkeen yhteiskunnan holhokiksi. Kaikki tapahtui yhdessä vuodessa. Oma kuntokin on sellainen että tuskin työkyvyttömyyseläkkeeltä enää töihin päästään.
Ennen pakkohoitoa kunto oli huomattavasti parempi. Tämä tarina on tosi.
Ennen pakkohoitoa kunto oli huomattavasti parempi. Tämä tarina on tosi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinhän se minullakin eteni. Alettiin pitämään täysin lapsena. Tottahan moinen masentaa. Omassa jutussa hoitohenkilökunta myönsi, ettei mielenterveys ollut hoidon päälimmäinen syy joskin onnistuin hyvinkin nopeasti ja helposti puhumaan itseni koko jutusta irti. Eräältä työpaikalta ne jälleen minut kaivoivat esille ja holhoaaminen (yritys) jatkui hyvinkin pitkään joskin viestini taisi mennä loppupeleissä perille, etten halunnut hoitojärjestelmän kanssa olla tekemisissä. Työpaikan silti onnistuin menettämään kun soittelivat pärässäni asioitani työpaikalla.
Valituskanavia tietenkin olen joutunut käyttämään. Hoitoa vaativistakin jouduttiin tietenkin hankkiutumaan pääsääntöisesti eroon. Itsetunto on jossakin määrin pysynyt kokoajan kunnossa kun on tuota käytännön tieto-taito-kokemusta monestakin eri asiasta. Useimiten normaalielämässä nämä hoitoa vaativat tahot jäävät nuolemaan näppejensä kun itse on jo mennyt ja tullut asioissaan. Monesti hoitojärjestelmä katsoo asiat siten, että potilas tarvitsee mitä kummemassa asiassa tukea ja apua joskin minkäkin olen hyvinvointiani parantanut sillä, että olen tukenut ja antanut apua hoitoja vaativille jotta heidän oma olonsa paranisi ja siten myös jättävät minut rauhaan.
Valittamista ei tietenkään hyvällä katsota, mutta harva myöskään ymmärtää kuinka hankalaa se on elää jos jatkuvasti seläntakana hengittää pelko vapaudenriistosta mitä kummempien syiden ja tekosyiden vuoksi. Eihän liikenteessäkään saa ylinopeudesta sakkoa ellei aja liian kovaa. Miksi mukamas vapautta voi riistää ellei hoidon edellytykset täyty? Ehkä hoitojärjestelmä toimii juuri siten, ettei aikuiselle ihmiselle suoda aikuisen ihmisen vastuuta ja vapautta. Minullekkaan ei käytännössä olla jätetty muuta mahdollisuutta kuin valittaminen.
aiheesta? esim. netissä/lehdistössä/edsukunnassa
Eli mikä on se fiksu rajanveto, jolloin ihmisiä kannattaa väkisin pyrkiä huoltamaan ja milloin taas tapahtuu erikoinen tilanne eli verovaroilla tehty pahimman laatuinen väärinkäyttö kun siirretään ihminen työelämästä pitkäaikaiseksi/eliniäiseksi kuntoutushoidokiksi.
erityisesti työkyvyttömyyseläkekin ilmeisesti tehdään periaatteessa ikuiseksi, joka on kyllä
mielestäni väärin, sillä silloin ei automaattisesti pääse oikeasti kuntouttavaan putkeen eli normaali-ihmisten pariin ja työvoimatoimistoon jne.
Olen tyhmä ja huono kirjoittaja mutta sen verran
älyä on tajuta että Klubitalot ja työpajat ovat
väliinputoamisen paikkoja, jotka soutaa ja huopaa
paikallaan ja siksi kuntoutusajat venyvät jopa
ikuisiksi jäsenyyksiksi.
Parasta olisi että lakialoite tulisi jossa sairaaloihin määrättäisiin pääsääntönä max
kuukauden oleskelu, ja avopuolelle 6 kk, jona aikana kuntoutuminen olisi todella hyvin suunniteltua ja toteutettua eikä laitostumista
/avohoitoistumista tapahtuisi vaan paluu
normaaliin päiväjärjestykseen tapahtuisi
varmuudella.
lopettaa. Ei ole olemassa mitään mielisairautta. Elämän ongelmat eivät ole sairauksia.
Työttömien yhdistyksiin ja pajoihin joudutaan tänäpäivänä pitkän työttömyyden perusteella siitä huolimatta onko terveydellisiä ongelmia vai ei. Työttömyysetuudet loppuu ja sosiaalietutta leikataan 20% 650 työttömyyspäivän jälkeen. Sairaseläkkeelle ollaan helposti siirrytty siksi, ettei kunnalliset tahot ole kyennyt saati halunnut tarjota palkkatyötä ja sairaseläkkeen määrä on ollut huomattavasti paremmat kuin työttömyysetuudet. Sairaseläkkeen rahallista määrää ollaan tänäpäivänä leikattu. Toisaalta esim. korkeiden vuokramenojen vuoksi saattaa tänäpäivänä jäädä käteen enemmän sosiaalietuuksia kuin palkkatuetusta yhdistystyöstä, joten jos ei sairaseläkkeelle halua, niin edukasta saattaa olla jopa jättäytyä leikatun sosiaalietuuden varaan.
Itselläni tilanne juuri edellä mainittu, eli pitkä työttömyys takana, leikatut sosiaalietuudet suurempia kuin palkkatuettu yhdistystyöstä saatava palkka. Yhteiskunta, työnvälitys, terveydenhuolto sekä työnantajat kritisoivat koulutushistoriaani ja vapaudenriisto mielisairaalassa johtui nimenomaan koulutushistoriasta ja työnantajien ongelmista. Minun on ollut helppo hymyillä, koska olen pääsääntöisesti tehnyt työtä alalla johon ei ole koulutusta olemasakaan. Työelämässä olen nauttinut suuremppaa palkkaa ja pärjännyt paremmin kuin korkeasti koulutettu. Työnsaanti on tietenjkin vaikeampaa. Vapaudenriisto ammattillisen syyn perusteella on kyseenalainen, koska lain mukaan ihmisiä pitäisi kohdella yhdenvertaisesti lain edessä ammatillisesta taikka terveydellisestä syystä huolimatta. Lainkin mukaan koulutuksellisesta syystä tapahtuvaa eriarvoistamista esim. työnvälityksessä hyväksytään vain alle 25-vuotiaalle. Näissä tilateissa siis eriarvoistaminen on kohdallani tapahtunut mielenterveysperustein, eli käytännössä täysin mielivaltaisesti.
Itse olen tietenkin suhtautunut skptisesti näihin itkuihin joita on terveys ja koulutusperusteisesti tullut. Työssä pärjääminen taikka henkinen hyvinvointi taikka työttömyysajalla pärjääminen ei ole edellä mainituista syistä kiinni. Toisaalta harmittaa, että on moisen kritiikin kohteeksi joutunut.
taitaa olla rangaistus, vaikka sitä nimitetään hoidoksi.