Voisiko joku kertoa minulle mitä tehdä lapsen kanssa, joka pitää aina itseään parempana kuin muut.
Perheessämme on usea lapsi, joten ei sellainen käytös kauan voi jatkua.
Hän kyselee isältään jatkuvasti, että eikö hän olekin isoin ja eikö hänellä olekin parhaimmat vaatteet ja harrastusvälineet. Ja isä tietenkin siihen vastaa myöntävästi.
Miten tällaiselle lapselle voisi opettaa nöyryyttä ja näyttää,että hän ei aina voi olla maailman keskipiste ja huomaamaan, että aina ei voi eikä tarvitse olla paras kaikessa.
Muut lapset tyytyvät asemaansa, ja ovat huomanneet että tämä poika on "pomo" talossa.
Itse en antaisi hänelle niinkään paljon vaikutusvaltaa, vaan olen tasa-arvon kannalla, että kaikilla lapsilla olisi hyvä olla ja että kaikki tuntsivat itsensä yhtä hyväksi kuin muutkin.
Häntä ei kiinnosta lähteä ulos muiden lasten kanssa, vaan hän vain seuraa isäänsä joka paikkaan.
Parisuhteellemme ei ole jäänyt viimeaikoina aikaa tämän takia. He ovat tiivis pari mieheni kanssa. Mieheni pyytää hänet sitten aina mukaan jos halailemme sohvalla. Minusta on väärin sitten muka hyvittää pojalle sitä että kun mieheni viettää hetken aikaa minun kanssani. Tästä olemme keskustelleet, mutta mieheni ei näe asioiden laitaa. Hän vain suuttuu.
Tämä lapsi on kovin mustasukkainen isästään, ja aina kun halailemme, poika tulee keskeyttämään.
Viimeaikoina olen sitten odottanut aikaa halailuillemme vasta, kun lapset ovat nukkumassa.
Mutta ei tämä näinkään voi ikuisesti jatkua. Parisuhde on normaali asia, jota tulisi vaalia ja lastenkin tulisi nähdä aikuisten välien olevan kunnossa.
Onko tämä oikein, että touhuan vain omassa oloissani niin kauan kunnes on lasten nukkumaanmenoaika ja annan mieheni ja tämän pojan viettävän aikaa kahden koko päivän.
Toiset lapsemme leikkivät keskenään ja olevat ulkona ja muiden kavereiden kanssa, mutta tämä yksi poika tukeutuu vain tänä hetkenä liikaa isäänsä.
Kuinka häntä voisi tukea ja kannustaa harrastuksiin, ulkoiluun ja muuhun hänen ikäisensä touhuihin.
Kuinka voisin hänelle kertoa,että me aikuiset tarvitsemme myös kahdenkeskistä aikaa keskusteluun ja läheisyyteen.
Kuinka voisin häntä kannustaa leikkimään ikäistensä kanssa. Hänellä ei paljon kavereita juuri tunnu olevan juuri tämän syyn takia, että hän pitää itseään parhaana ja kertoo sen kyllä kaikille. Tämän takia toiset lapset vierastavat häntä.
Olisin kiitollinen jos saisin neuvoa tähän tilanteeseen. Onko muilla samanlaisia tilanteita, tai onko ollut, ja miten olette tilanteen ratkaisseet?
Perheessämme on usea lapsi, joten ei sellainen käytös kauan voi jatkua.
Hän kyselee isältään jatkuvasti, että eikö hän olekin isoin ja eikö hänellä olekin parhaimmat vaatteet ja harrastusvälineet. Ja isä tietenkin siihen vastaa myöntävästi.
Miten tällaiselle lapselle voisi opettaa nöyryyttä ja näyttää,että hän ei aina voi olla maailman keskipiste ja huomaamaan, että aina ei voi eikä tarvitse olla paras kaikessa.
Muut lapset tyytyvät asemaansa, ja ovat huomanneet että tämä poika on "pomo" talossa.
Itse en antaisi hänelle niinkään paljon vaikutusvaltaa, vaan olen tasa-arvon kannalla, että kaikilla lapsilla olisi hyvä olla ja että kaikki tuntsivat itsensä yhtä hyväksi kuin muutkin.
Häntä ei kiinnosta lähteä ulos muiden lasten kanssa, vaan hän vain seuraa isäänsä joka paikkaan.
Parisuhteellemme ei ole jäänyt viimeaikoina aikaa tämän takia. He ovat tiivis pari mieheni kanssa. Mieheni pyytää hänet sitten aina mukaan jos halailemme sohvalla. Minusta on väärin sitten muka hyvittää pojalle sitä että kun mieheni viettää hetken aikaa minun kanssani. Tästä olemme keskustelleet, mutta mieheni ei näe asioiden laitaa. Hän vain suuttuu.
Tämä lapsi on kovin mustasukkainen isästään, ja aina kun halailemme, poika tulee keskeyttämään.
Viimeaikoina olen sitten odottanut aikaa halailuillemme vasta, kun lapset ovat nukkumassa.
Mutta ei tämä näinkään voi ikuisesti jatkua. Parisuhde on normaali asia, jota tulisi vaalia ja lastenkin tulisi nähdä aikuisten välien olevan kunnossa.
Onko tämä oikein, että touhuan vain omassa oloissani niin kauan kunnes on lasten nukkumaanmenoaika ja annan mieheni ja tämän pojan viettävän aikaa kahden koko päivän.
Toiset lapsemme leikkivät keskenään ja olevat ulkona ja muiden kavereiden kanssa, mutta tämä yksi poika tukeutuu vain tänä hetkenä liikaa isäänsä.
Kuinka häntä voisi tukea ja kannustaa harrastuksiin, ulkoiluun ja muuhun hänen ikäisensä touhuihin.
Kuinka voisin hänelle kertoa,että me aikuiset tarvitsemme myös kahdenkeskistä aikaa keskusteluun ja läheisyyteen.
Kuinka voisin häntä kannustaa leikkimään ikäistensä kanssa. Hänellä ei paljon kavereita juuri tunnu olevan juuri tämän syyn takia, että hän pitää itseään parhaana ja kertoo sen kyllä kaikille. Tämän takia toiset lapset vierastavat häntä.
Olisin kiitollinen jos saisin neuvoa tähän tilanteeseen. Onko muilla samanlaisia tilanteita, tai onko ollut, ja miten olette tilanteen ratkaisseet?
Vastaukset 10
Vanhimmat
asia olisi miehesi tiedostaa oman käytöksensä haitta lapselleen.Hän arvatenkin omasta mielestään kohtelee lastaan juuri niin kuin pitääkin.Jos lapselle annetaan käsitys,että hän on parempi kuin muut,saa sellainen lapsi helposti kyllä leikkiä yksikseen.On hirveän tärkeää opettaa lapselle toisten huomioon ottamista,se on lapsen parhaaksi.Yritä jollain tavalla saada miehesi ymmärtämään,että hänen käytöksensä vaurioittaa lasta.Lapsen pitää myös oppia kestämään pettymyksiä,myös ehkä sitä,että hän ei ole ainoa tärkeä asia isänsä elämässä.
selvästikin tärkeämpi. ota järki käteen ja lähde pois heidän elämästään. Poika vaistoaa myös isänsä ajatukset (ellei isä ole hänelle jo sen sanonutkin) ja toivoo että tajuaisit kuka isälle merkkaa elämässä. Halailu-yrityksesi on törkeää peliä saada isä mustasukkaiseksi. Tällä miehellä ei parisuhde ole lasta tärkeämpi, joten heippa vaan, tuntuuko muavalta yrittää nyhjätä kainalossa, kun tietää olevansa pelkkä nolla?
onko nyt hyvä mieli?
KyllÄ HYVÄ JA TOIMIVA PARISUHDE ON PERHEEN HYVINVOINNIN KANNALTA TÄRKEIN OSANEN...LAPSI EI KORVAA AIKUISTA,VAIKKA ILMEISESTI SINÄ NIIN LUULETKIN..EHKÄ JUURI SIKSI SINÄ OLETKIN YKSINÄINEN JA KATKERA.
ja kyllä totuus on hyvä tietää!
tekstiä. Älkää tästä kirjoittajasta välittäkö. Hän ei voi sille mitään, että toisten onni riipaisee liian syvältä. Hän on yksinäinen, jätetty ja lohduton. Mies on hänet jättänyt ja melko todennäköisesti myös lapset pikkuhiljaa alkavat "unohtaa" hänet, kun saavat itse päättää omimsta asioistaan. Syvä kateus toisten onnesta laittaa hänet kirjoittamaan näin surullista tekstiä.
Aloittajalle: meidän perheessämme lapsi käy vain säännöllisillä "vierailuilla", minulla ei ole kokemusta lapsenhoidosta 24/7. Lapsi oli pienenä kovin mustasukkainen, ja otin tavaksi pussata ja halata myös häntä samalla kuin isäänsäkin. Suosittelen! Eivät ne kauaa jaksa pussailua (enkä tarkoita isiä). ;) Kuitenkin lapset tuntevat, että ovat sinulle yhtä tärkeitä (vaikkeivät olisikaan) kuin isäkin. Pieni valkoinen valhe tässä tapauksessa on mielestäni täysin paikallaan.
Ja mitä tulee kehuskeluun, lapsi selvästi hakee paikkaansa perheessänne ja haluaa varmistusta sille, etteivät muut (sinun?) lapsesi aja hänen edelleen. Mitä jos avaisit näissä tapauksissa keskustelun, jutelkaa siitä että hän on vanhin ja hänellä on hienot vermeet, mutta myös vastuuta esimerkillisenä isoveljenä. ;) Pienemmillä sisaruksilla on sitten heidän ikäänsä nähden tarkoituksenmukaiset ja aivan yhtä hyvät kamat.
enkä mistään katkera...se vaan nyt on noin, minkäs teet.
Jos olet onnellisesti parisuhteessa, miksi kirjoitat näitä surkeita juttuja uusperhepalstalla?
Ilmoitat aina että "tämä on totuus" ja "se vaan on nyt noin", koskaan ei tule yhtään perustelua – miksi tulisikaan, sillä niitä sinulla ei ole. Leijona lentää ja lehmä luistelee, niin se vaan on.
Tämä on totuus.
:D
Mietihän sitä! Ihan sama oikeus mulla on täällä kirjoittaa kuin muillakin. On kokemusta ihan näistä kaikista asioista mistä täällä kirjoitellaan.
Tällä hetkellä kyllä tuntuu siltä että parisuhteelle hän ei jaksaisi antaa niin paljon arvoa. Toivon kuintenkin parempia aikoja. Rakastan kuitenkin miestäni.
Mutta mitä tarkoitit lauseella "halailu-yrityksesi on törkeää peliä saada isä mustasukkaiseksi?
Sehän tässä onkin se pointti, etten yritäkään mennä halailemaan, koska minusta tuntuu, että se ei tällä hetkellä ole ajankohtainen asia hänelle.
Aluksi voisin sanoa, että on hyvä että olet lähtenyt miettimään pulmatilanteeseen ratkaisua ja haluat saada arkenne sujumaan ja perheen ihmissuhteet tasapainoon. Oletko kertonut näitä ajatuksia ja kysymyksiä miehellesi? Tietääkö hän, mitä ajattelet tilanteesta?
Et kertonut pojan ikää etkä sitä, montako lasta perheessä on yhteensä. Ovatko muut lapset sinun lapsiasi vai onko teillä miehesi kanssa yhteisiä lapsia? Onko perheeseen kenties hiljattain syntynyt uusi vauva tai onko tällainen käyttäytyminen alkanut uuden lapsen myötä aiemmin? Onko poika miehesi ainut lapsi edellisestä liitostaan? Nämä olisivat tärkeitä asioita selvittää tilanteen kartoittamiseksi.
Uskoisin, että pojan mahtaileva ja omistushaluinen käytös ei johdu ylisuuresta itseluottamuksesta, vaan päinvastoin epävarmuudesta omasta arvostaan uudessa perhetilanteessa. Hän saattaa hakea teoillaan ja puheillaan jatkuvasti varmistustas sille, ettei ole unohtumassa tai ettei isän rakkaus häntä kohtaan ole vähentymässä. Lapsi saattaa myös itse aavistaa, että mahtaileva käytös karkottaa kaverit ympäriltä. Yksin jääminen lisää turvattomuuden tunnetta ja mahtailu lisääntyy, kun täytyy todistaa, että kavereiden ja sisarusten karttava käytös "ei tunnu missään". Edelleen isä jää ainoaksi, joka edelleen antaa jakamatonta huomiota, kun sitä herkeämättä jaksaa hakea.
Miten koet suhteesi poikaan muulloin kuin näissä kilpailutilanteissa? Onko teillä kahdenkeskiisä juttuja, touhuatteko yhdessä, jutteletteko tai hullutteletteko yhdessä? Jos näin on, niin hyvä. Jos taas suhde on muutoin jäänyt ohkaiseksi ja kyräilette vain toistenne saaman huomion määrää mieheltäsi, tilanne ei ehkä ole tasapainoinenn lapsen ja aikuisen suhde vaan kyseessä voi olla valtataistelu.
Entä jos ryhtyisit itse antamaan ylimääräistä huomiota pojalle? Pään silitys, kannustava kommentti, lämmin halaus sellaisissa tilanteissa, kun poika ei erityisesti kärtä huomiota. Näin hänelle muodostuisi käsitys siitä, että hän on tärkeä ja hänet huomataan sellaisenaan, ilman että täytyyy olla suurin ja paras ja kaiken aikaa parrasvaloissa.
Kun halailette ja hän tunkee väliin, niin voisit rutistaa poikaa ja sanoa jotenkin, että "ai ai, onpas meidän "Petterillä" halipula, halitaanpas nyt niin että rutisee". Jonkin ajan kuluttua poika lienee saanut haliannoksensa ja jättää teidät vapaaehtoisesti kahden.
Pojalla on toki oikeus kahdenkeskisiin hetkiin isänsä kassa ihan niin kuin kaikilla vanhemmilla ja lapsilla, niistä ei kannata kokea mustasukkaisuutta. Jos keskustelisitte mehesi kanssa siitä, miten hän voisi järjestää joka päivä 15-30 min, kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa niiin, että se olisi ennakoitavissa olevaa aikaa . Se voisi olla esim. lukuhetki, ulkoilu, kauppareissu tai muu rutiini, joka toistuisi päivittäin, eikä pojan tarvitsisi kärkkyä joka heti omaa tilaisuuttaan.
Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni, toivon teille onnistumisen kokemuksia ja hyvää yhteiseloa jatkossa! Huumori ja hellyyden tuhlaaminen auttavat moneen tilanteeseen ja samoin se, että lapsella on tunne siitä, että homma on aikuisten hanskassa ja oikeudenmukaisuus tteutuu perheenjäsenten kesken.