Kysymys

Miksi vastustatte lapsen henkeä ja elämää?

Miksi vastustatte lapsen pienen ruumiin kasvamista ja sielunsa varttumista luonnollisessa, ikiaikaisessa tilassaan?

Miksi vastustatte lapsenne lapsisen elämää seuraavissa sukupolvissa?

Miksi vastustatte lapsen ihmisoikeuksia?

Miksi näin vastustatte ihmisten välistä tasa-arvoa?

Miksi saatatte vastustaa järkeä pyrkiessänne kieltämään jopa lapsen olemassaolon?

Miksi vastustatte vastuun ottamista omista teoista ja jälkeläisistä?

Miksi vastustatte naisen oikeutta äitiyteen ja elämän jatkamiseen?

Miksi vastustatte vanhempienne perintöä, kykyjänne ja tervettä järkeä, joka taistelee lapsien puolesta ja voittaa elämän vaikeudet saavuttaakseen voiton?

Miksi vastustatte elämää?
541254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Olen tehnyt abortin.

1. En vastusta yleisesti lapsen henkeä ja elämää. Ja on hienoa kun moni ihminen pitää lapsensa ja jaksaa tästä huolehtia vaikka oma elämäntilanne olisikin vaikea. Minä en tähän olisi pystynyt. Ja adoptioon en olisi myöskään pystynyt, sillä rakastan lapsia, mutta en ollut silloin vielä valmis ottamaan lapsesta jatkuvaa vastuuta ja lapsella ei ole mahdollisuutta odottaa, että milloin se äiti on valmis tekemään muutakin kuin rakastamaan. Minusta oli parempi siis tehdä abortti kuin olla huono äiti. No ehkä sitten vastustin lapseni elämää.

2. Hmm seuraava kysymys on aika mielenkiintoinen (ikiaikainen tila?) En vastusta myöskään yleisesti lapsien kasvamista. Sielu on minusta niin abstraksi sana, etten kyllä käytä sitä yhdenkään ihmisen kohdalla. Mutta en ollut valmis äidiksi en olisi kestänyt adoptiota, joten kasvun pysäyttämin kuten myös elämän, oli minulle ainut vaihtoeto.

3. Lapsisen elämää? Kenties tarkoitat lapsenlapsia? Toivon vielä saavanikin lapsenlapsia. Titenkään nämä lapsenlapset eivät ole tämän kuolleen sikiöni lapsia.

4.En vastusta lapsen ihmisoikeuksia. Alkio ja alle 12 viikon ikäinen sikiö eivät vain vielä omaa näitä oikeuksia. En vastusta heidänkään oikeuksia, jotka eivät ole samat kuin lapsen ihmisoikeudet.

5.En vastusta ihmisten välistä tasa-arvoa, enkä myöskään eri lajien välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan täysin. Kortit ovat kaikille erilaiset ja niillä pelataan joskus niin, että viedään muiltakin heidän kortit. Ei mukavaa, mutta elämää, joka jollekin voi merkitä sen loppua.

6. En kiellä lasten olemassaoloa. En myöskään kiellä, etteikö kohdussani olisi ihmiselämän alku kasvanut. Enhän muutoin aborttiinkaan olisi hakeutunut.

7.En vastusta vastuunottoa. Tästä teosta eli vahingossa raskaaksi tulosta en kyennyt ottamaan sitä parasta mahdollista vastuuta, mutta se ei tarkoita, ettenkö missään kykenisi vastuuta ottamaan ja kantamaan. Olen pienestä pitäen hoitanut esim. lemmikkini itse ja hyvin. Tähän tehtävään en kyennyt, mutta en siis vastusta vastuuta.

8.En vastusta naisen oikeutta äitiyteen. Minusta jokaisella naisella tulee olla tämä mahdollisuus. Luonto voi olla joidenkin kohdalla vastaan ja se on harmillista, mutta osa sitä elämää. Tosin lapsettomuuskin voi olla parin edellisten valintojen syy(esim. klamydia). Mutta minusta naisella ja myös miehellä on oikeus valita lapseton elämä.

9. Taas vähän monimutkainen kysymys. Mutta katsotaan jos ymmärsin oikein. En vastusta vanhempien perintöä(joka tässä ilmeisesti se biologinen perintö). En vastusta, sitä mikä lapseni olisi minussa perinyt biologisesti vaan sitä mitä en olisi voinut antaa sosiaalisesti ja psyykkisesti lapselle. En ollut valmis tähän taisteluun, jossa jo lähtötilanteessa tunsin hävinneeni. Lapsi kuoli, mutta en minäkään itseäni voittajana pidä.

10. En vastusta elämää. Sellaista elämää, josta saa jotain irti. Jota voi kuollessaan arvostaa ja hyväksyä sen virheineen ja huonoinekin tekoineen. Arvostan omaa ja lähimmäisteni elämää niin, että se sattuu. En ikinä haluaisi niistä elämistä luopua. Minun päätökseni tehdä abortti ei tietenkään ollut elämälle hyvä. Mutta en ajattele, että niin aina pitäisikään olla. Emme ole kukaan jumalia, teemme valintoja, jotka voivat olla myös vääriä. Minulle valinta oli oikea, sikiön kannalta ei, mutta se ei tarkoita, että vastustaisin elämää. Muutoinhan olisin itsekkin kuollut eikä minulla olisi jälkeläisiä, joita rakastan ja hoidan. Asenteet ja katsomukset voivat olla mustavalkoisia, mutta elämä ei.

Äänestä
  • Niin sanot vastustavasi lapsen elämää, koska et halunnut ottaa hänestä vastuuta. Lisäksi esität itsekeskeisiä järjettömyyksiä: Surmasit lapsesi, koska et "halunnut" olla "huono äiti"!!

    Surmautit lapsesi, koska haluat väittää olevasi yli-ihminen. Väität, ettei lapsella ole ihmisoikeuksia. Sitten myönnätkin, ettei tasa-arvo ole mahdollista.

    Tyypillisesti abortin syynä on abortöörin mukavuudenhalu, henkilökohtainen heikkous ja ajattelun alkeelliset ristiriidat. Nainen ei kykene vastustamaan ulkopuolisia vaatimuksia eikä puolustamaan lastaan eikä äitiyttään. Näille pontimille väärinkäytetty aborttilaki rakentaa 11000 lapsen surmaamisen joka vuosi.

  • syynä kirjoitti:

    Niin sanot vastustavasi lapsen elämää, koska et halunnut ottaa hänestä vastuuta. Lisäksi esität itsekeskeisiä järjettömyyksiä: Surmasit lapsesi, koska et "halunnut" olla "huono äiti"!!

    "vastustat lapsen elämää, koska et halunnut ottaa hänestä vastuuta" EI en sanonut näin vaan, että vastustin(ja vain ja ainoastaan oman sikiöni kohdalla)hänen elämäänsä, koska koin, etten sitä vastuuta KYENNYT kantamaan. kyetä=haluata(eiköhän kaikki ole sinulle halua)
    Kyllä surmasin hänet, koska en halunnut olla huono äiti. Tunsin, että minusta ei ole äidiksi. Adoptio ei olisi ollut ratkaisu, koska olisinhan minä lapseen rakastunut. Rakkaus ei aina vain riitä. Eli vastustin lapseni elämää kyllä.

    En halua väittää olevani yli-ihminen, mutta haluan väittää, ettei ole kukaan muukaan. En myöskään väittänyt, etteikö lapsella olisi ihmisoikeuksia vaan, että alle 12 viikkoisella sikiöllä ei näitä ole. Muutenhan lain mukaan abortti olisi kielletty. Onko tässä jotain epäselvää?
    Ja tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät ole sama asia.
    Sinulla on oikeus elää, mutta elämäsi voi olla vaikeampaa ja kurjempaa ja köyhempää kuin jollain muulla. Tasa-arvo ei toteudu, mutta kyllä ihmisoikeudet toteutuvat.

    "Tyypillisesti abortin syynä on abortöörin mukavuudenhalu, henkilökohtainen heikkous ja ajattelun alkeelliset ristiriidat."

    Hienoa, että olet löytänyt tutkimustietoa. Minä tässä puhuinkin omasta puolestani, en kaikkien muidenkin puolesta. Kertoisitko vielä tutkimuksen ajankohdan, tekijät jne., että voin vielä uskoakkin sinua.

    Kakki 11000 aborttia vain ja ainoastaan yhdestä syystä? Tekeekö kaikki muutkin ihmiset asioita aina vain yhdestä syystä. Eli jos tunnen naisen, joka teki lapsen vain, että saisi miehen nalkitettua, voin huoletta yleistää tämän koskemaan kaikkia äitejä. Naiset tekevät vain lapsia siis pelosta, että mies jättää, eivät koska he haluaisivat itse lapsia ja rakastaa näitä. En usko tähän, enkä siihen, että abortteihinkaan on vain yksi syy. Jokainen ihminen on eri tilanteessa ja hän näkee tilanteensa subjektiivisesti.

    Kuten sanoin elämä ei ole mustavalkoista, mutta asenteet sitä kohtaan voivat olla. Ihminen elää ja kokee asioita aina itsensä kautta. Se, miten hän elää on oikein ja hyvää elämää. Todellisuudessa on monta tapaa elää. Yhtä monta tapaa kuin on eläjiäkin. "ei- täysin oikeita" tapoja elää löytyy siis laskukaavalla kaikki tavat elää miinus oma tapa elää =kaikki paitsi se oma elämä ovat jotenkin vääristyneitä ainakin joiltain osin.

    Ja hyvyys on auttamista ja tukemista. Saavutat enemmän kun tuet ja kannustat hyvyyteen kuin sillä, että etsit syyllisiä pahuuteen. Kaikki me löydämme pahaa jostain. Minä itse henkilökohtaisesti inhoan ihmisiä, jotka hankkivat eläimiä ja eivät sitten näitä osaa hoitaa(hylkäävät, käyttävät väkivaltaa ym.)En silti jaksa lähteä etsimään ihmisiä, jotka tätä ovat tehneet vaan ihmisiä, jotka harkitsevat lemmikin ostoa. Haluan tukea heitä valinnassaan ja muistuttaa vastuusta, jota ovat ottamassa. Lisäksi
    tuen jo hylättyjä koiria esim. antamalla kodin. Näin vähennän lemmikeiden nykyistä ja tulevaa kärsimystä. Jos lähden etsimään syyllistettäviä ja yleistämään heitä tietyksi ryhmäksi, en saavuta mitään, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja mitä enemmän syyllistäisin, sitä vähemmän minua kuunneltaisiin. Kun kannustan ihmisiä hyvään, estän heitä valitsemasta huonoja valintoja tulevaisuudessa. Kannattaisi itsekin kokeilla. Maailmaa et kykene pelastamaan, en minäkään, mutta
    enemmän tuloksia saat ja paremman mielen.(minä toimin eläinsuojelupuolella, toimi sinä siis ehkäisyn puolella sekä lastensuojelutyössä) Siellä on paljon tekemistä, joka vain odottaa sitä tekijää ja kaikkien panos on kullanarvoinen.

    Äänestä

  • ja mitä sanoi? kirjoitti:

    No niin, haluat puhua itsestäsi. Ei voi mitään...

    Yksinkertainen kysymys: Surmaako "hyvä äiti" lapsensa siksi että pelkäisi muuten olevansa "huono äiti"?

    Se, että lapsia surmataan äitinsä kohtuun ei millään tavoin johda heidän ihmisarvonsa olemattomuuteen. (alkeellinen kehäpäätelmä) Abortööri ei vain yksinkertaisesti kunnioita lapsen ihmisarvoa. Tästä ei pitäisi vallita epäselvyyttä.

    Väitettä voi perustella ja se perustuu tämän palstan toistuviin kirjoituksiin. Siten toimit mm. itse lähteenä.

    Ei 11 000 aborttia tehdä yhdestä syystä, ei myöskään 11 000 eri syystä. Sen sijaan niitä tehdään tyypillisten syiden vuoksi, joissa tässä ketjussa on mainittu muutamia. Mukavuudenhalu, ajattelun heikkous ja alttius ulkoiseen painostukseen sekä vieraantuminen itsestä ja muista ihmisistä ovat tyypillisiä syitä abortteihin.

    Näiden tekijöiden mainitseminen ei ole syyllistämistä. Aborttiväki syyllistyy omista ominaisuuksistaan sellaisia nähdessään.

    Hyvyyttä ja auttamista tarvitaan. Parasta auttamista epävarmoille äideille on epävarmuuksien ja virhepäätelmien tuntemus. Näin he voivat puolustaa hyvyyttä, elämää ja lastaan houkutuksia ja humpuukia vastaan.

    Äänestä

  • sanotaan? kirjoitti:

    Aloittaja(kenties olet sinä itse)kysyi henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin en voi vastata kuin omasta puolestani. Eli kyllä haluan puhu vain itsestäni kun minun mielipidettäni kysytään. Jos joku kysyisi mitä USKOT muiden ajattelevan, niin silloin haluan puhua omista uskomuksista muiden kohdalla. Tiedosta puhun silloin kun minulla on sitä muustakin kuin yhdeltä keskustelupalstalta.

    Väitinkö olevani hyvä äiti? En ollut silloin hyvä äiti. Ei silti estä enkö voisi olla koskaan hyvä äiti. Sitäpaitsi äitiyskään ei ole mustavalkoajattelijalle hyvä kohde pohdintaan. Sellaiselle sopii ajatella, että onko valo päällä vai kiinni? Onko huomenna huomenna vai onko se eilen? Mustavalkoajattelijalle ei vain sovi kuule miettiä asioita, joihin on enemmänkin kuin kaksi vastausta.

    Yritä nyt hyvä olento ymmärtää, ettei alkion tappaminen poista sen arvoa, mutta lain mukaan sillä ei ole samaa arvoa kuin lapsella. Se on laki ja jos sen haluat muuttaa niin minä en istu hallituksessa, joten silloin sinun täytyy kääntyä jonkun muun puoleen. Kunnioitan lapsen ihmisarvoa.
    Se on minulle se, mitä laki sanoo tässä tapauksessa. Sikiötä, joka on alle 12 viikkoa tämä laki ei vain koske.

    Voin minäkin perustella väitettä, että sinä olet tyhmä. Mutta, koska minulla ei ole mitään tilastollista tietoa asiasta niin jätämpä silloin väittämättä. Se, että luet palstaa kuin raamattua, ei ole tietoa. Täällä ei ole kaikkia abortin tehneitä, ehkä tänne jopa hakeutuu vain tietyn tyyppisiä ihmisiä. Näin et voi yleistää tai voit, mutta en voi silloin uskoa sinua. Ja minustahan tai silloisesta elämäntilanteestani et tiedä mitään, joten en voi toimia väitteesi lähteenä. Tutkimuksesi on niin aliarvoinen, ettei sitä muut kuin itse sinä sitä usko.

    Tyypilliset syyt? Ne ovat niitä, jotka sinä niiden haluat olevan. Kun minä kerron tyypilliset syyt, ovat ne erilaisia, ja kun joku muu sen tekee on meillä kolme erilaista määritelmää jo kasassa. Jos kaikilla meillä pohjana on vain oma usko ja pikku kokemukset ja nämä tekstit täällä niin yksikään tuskin on se oikea määritelmä. Sinun täytyy etsiä tietoa näistä tyypillisistä syistäsi ja tällöin varmaan ymmärrät, että tiedon PITÄÄ pohjautua pätevään tutkimukseen. Sinulla ei ole sitä esittää, joten turhaan jankkaat.

    Kaikki väittäminen, josta et mitään tiedä on syyllistämistä. Jos väität minun olevan heikko tai vieraantunut itsestäni niin tuomitset minut ilman mitään tietoa minusta niin kyllä se silloin on syyllistämistä. Omasi on jo sellaista taiteilua, että ei kyllä syyllistykseksi osaa ottaa. Mielenterveystutkimuksen aineistoksi voisin sinut kelpuuttaa:)

    No hienoja arvoja sinulla. Mitä muuta teet niiden hyväksi kuin istut täällä? Kai teet jotain konkreettista? Jos et vastaa, tulkitsen, että et tee mitään konkreettista sen eteen, että täällä olevilla lapsilla olisi hyvä olla etkä tee mitään ehkäisyn lisäämiseksi:) Eli kerro aivan vapaasti vain. Täällä kuunnellaan:)

    Äänestä

  • asiat aivan noin? kirjoitti:

    Jankutat samoja asioita, jotka on jo edellä käsitelty. Ei voi mitään...

    Ajattelun yritelmät ovat sellaista sotkua, että ei ole ihme, ettet saa niistä itsekään selvää. Jos ei hallitse monimutkaisia asioita, kannattaa keskittyä edes yksinertaisiin.

    "...Jos väität minun olevan heikko tai vieraantunut itsestäni niin tuomitset minut ilman mitään tietoa minusta niin kyllä se silloin on syyllistämistä..."

    Aborttiväkeä ei pyritä syyllistämään em. ilmaukslla. Ne ovat vain heijastuksia heidän omista teksteistään tällä palstalla. Ilmeisesti omien tavoitteiden näkeminen merkitsee aborttiväelle tuomiota. Ei tähän tunnelmaan muilla ole suurtakaan osuutta.

    Kaikien huipuksi puolustelet aborttiväen tekosia sillä, etteivät "muut" teksi siirttävästi, jotta lapsilla olisi "hyvä olla".

    Lähdetäänpä siitä, että lapsien tulisi olla. Sen jälkeen tulee tietysti huolehtia siitä, että heidän on hyvä olla. Abortti rikkoo ensimmäisen ehdon ja estää siksi "hyvän" esiintymisen.

    Näin abortti ei edistä hyvää vaan kuolemaa (sekä em. itsekkyyttä ja ajatussotkuja).

    Äänestä

  • hyvä seuraisi kirjoitti:

    jätit vastaamatta! Eli et tee yhtään mitään konkreettista!

    Voit hölistä ja pölistä hienoista mielipiteistäsi vaikka maailman ääriin. Voit sanoa, että olet oikeassa. Se ei kiinnosta, koska sinulla ei ole MITÄÄN perusteluja. Mielipide ei ole tietoa. Se on vain mielipide.

    En ole täällä kertonut olevani heikko ja jos väität niin ilman perusteluja, joita sinulla ei ole, annat väärän sanan toisesta ihmisestä. Kutsu sinä sitä sitten miksi haluat. Minä sanon syyttelyksi ja nimittelyksi. Etkä voi oikeasti yleistää tämän palstan perusteella mitään. Tämä palsta ei vain ole luotettava otos kaikista Suomen naisista, jotka ovat tehneet abortin. En minäkään voi yleistää, että kaikki abortin jyrkät vastustajat ovat sinun kloonejasi. Se ei välttämättä olisi heistä kovin imartelevaa:) Mutta se siitä.

    Joo aivan lapsella tulisi olla hyvä olla. Niin tulisi aikuisillakin olla hyvä olla. Se on monesti myös lapsen hyvänolon perusta se. Myös eläimillä tulisi olla hyvä olla. Ikävä kyllä syntyminen ei vielä tarkoita, että sitten olisi hyvä olla. Kuten itse vastaamaatta jättämisellä kerroit et tee mitää hyvää konkreettista näiden lasten vuoksi. Jotkut tekevät ja moni tekee. Mutta et voi vaatia muilta sitä mihin et itsekkään olo ryhtynyt. Tee jotain konkréettista, jotta mahdollisimman monella lapsella olisi hyvä olla. Pelkkä meuhkaaminen täällä ei ole mitään verrattuna konkreettiseen lastensuojelutyöhön. Onko sinusta siihen? Jos ei ole niin jätä moralisointi muille.

    Abortti tietenkin johtaa kuolemaan. Niin johtaa syöpä, niin johtaa aids, niin johtaa hengenvaarallinen ylipaino, aseella toisen päähän ampuminen ja moni muu asia. Näihin kaikkiin ihmiset voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tärkeintä ei silti minulle ole saada tänne madollisimman monta elämää ja estää kuolemaa vaan tuoda sitä hyvinvointia. Sinulla tuntuu olevan todella negatiivinen kuva ihmisestä. Olisiko se kuva oma peilikuvasi? Muuta sitä niin näet, että ihmisestä on muuhunkin kuin valittamaan ja tappamaan. Voimavarat löytyvät kannustamalla niiden käyttöön.
    Niimpä minä kannustan sinua osallistumaan vapaaehtoistyöhön, osallistumaan lasten arkeen ja heidän vanhempiensa arkeen ja tukemaan heitä. Se tuottaa hyvää paitsi näille lapsille myös sinulle itsellesi:)

    Äänestä

  • kuten oletin kirjoitti:

    Yksi helmi: "Mielipide ei ole tietoa. Se on vain mielipide."

    Tästä aukeaa aborttiväen "tietoteoria". Kaikki on mielipidettä, mielipiteet ovat erilaisia, erilaiset mielipiteet ovat kaikki yhtä tosia tai epätosia, mielipide ei ole tietoa, ei voi olla tietoa, ei voi olla totta eikä epätotta. Toisin sanoen jokainen voi hölöttää aivan mitä keksii ja on yhtä oikeassa kuin kuka muu tahansa :DDDDDDDDDDDDDDD

    Oli jutussasi sentään yksi uusi näkökulma:

    "...Abortti tietenkin johtaa kuolemaan. Niin johtaa syöpä, niin johtaa aids, niin johtaa hengenvaarallinen ylipaino, aseella toisen päähän ampuminen ja moni muu asia. Näihin kaikkiin ihmiset voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tärkeintä ei silti minulle ole saada tänne madollisimman monta elämää ja estää kuolemaa vaan tuoda sitä hyvinvointia..."

    Juuri näin. Abortti on verrannollinen - ei syöpään - vaan asella päähän ampumiseen. Abortissa uhri surmataan luodin sijaan myrkyttämällä tai silpomalla.

    Juuri näin. Aborttiväen tarkoitus ei ole edistää elämää vaan hyvinvointiaan - juuri näin. Tämän tavoitteen tieltä saavat heikommat ja lapset väistyä.

    Kuulehan vielä. Tavallisen ihmisen ei pidä, esitellä julkisuudessa ansioitaan lapsien tai muidenkaan asioiden osalta. Hänen ei tarvitse esitellä tekojaan ja väittää niitä oikeiksi tai hyvisi. Se on tyylitöntä.

    Aborttiväki meuhkaa täällä jaloista tavoitteistaan ja ystävällisyydestä eläimiä kohtaan. Se on vain naurettavaa. Noloa on, ettei aborttiväki huomaa asemaansa eikä kykene arvoimaan puheidensa laatua.

    Äänestä

  • tietoteoria kirjoitti:

    että:

    "Tavallisen ihmisen ei pidä, esitellä julkisuudessa ansioitaan lapsien tai muidenkaan asioiden osalta. Hänen ei tarvitse esitellä tekojaan ja väittää niitä oikeiksi tai hyvisi. Se on tyylitöntä."

    No niin, eli valtaosa abortin tehneistä naisista on täysin normaaleja! Sitähän minäkin.
    Tällä palstalla kirjoittaa vain muutama abortin tehnyt joten normaaleja on suurin osa.

    Äänestä

  • sanotaan? kirjoitti:

    No niin, haluat puhua itsestäsi. Ei voi mitään...

    Yksinkertainen kysymys: Surmaako "hyvä äiti" lapsensa siksi että pelkäisi muuten olevansa "huono äiti"?

    Se, että lapsia surmataan äitinsä kohtuun ei millään tavoin johda heidän ihmisarvonsa olemattomuuteen. (alkeellinen kehäpäätelmä) Abortööri ei vain yksinkertaisesti kunnioita lapsen ihmisarvoa. Tästä ei pitäisi vallita epäselvyyttä.

    "Tyypillisesti abortin syynä on abortöörin mukavuudenhalu, henkilökohtainen heikkous ja ajattelun alkeelliset ristiriidat."

    Väitettä voi perustella ja se perustuu tämän palstan toistuviin kirjoituksiin. Siten toimit mm. itse lähteenä.

    Ei 11 000 aborttia tehdä yhdestä syystä, ei myöskään 11 000 eri syystä. Sen sijaan niitä tehdään tyypillisten syiden vuoksi, joissa tässä ketjussa on mainittu muutamia. Mukavuudenhalu, ajattelun heikkous ja alttius ulkoiseen painostukseen sekä vieraantuminen itsestä ja muista ihmisistä ovat tyypillisiä syitä abortteihin.

    Näiden tekijöiden mainitseminen ei ole syyllistämistä. Aborttiväki syyllistyy omista ominaisuuksistaan sellaisia nähdessään.

    Hyvyyttä ja auttamista tarvitaan. Parasta auttamista epävarmoille äideille on epävarmuuksien ja virhepäätelmien tuntemus. Näin he voivat puolustaa hyvyyttä, elämää ja lastaan houkutuksia ja humpuukia vastaan.

    EI KUULU SULLE,KYLLÄ HYVÄ JA FIKSU IHMINEN EI TEE LAPSIPARKAA KÄRSIMÄÄN,JOKU RAJA OLLA PITÄÄ.

    Äänestä

  • heikkous.. kirjoitti:

    Niin sanot vastustavasi lapsen elämää, koska et halunnut ottaa hänestä vastuuta. Lisäksi esität itsekeskeisiä järjettömyyksiä: Surmasit lapsesi, koska et "halunnut" olla "huono äiti"!!

    Surmautit lapsesi, koska haluat väittää olevasi yli-ihminen. Väität, ettei lapsella ole ihmisoikeuksia. Sitten myönnätkin, ettei tasa-arvo ole mahdollista.

    Tyypillisesti abortin syynä on abortöörin mukavuudenhalu, henkilökohtainen heikkous ja ajattelun alkeelliset ristiriidat. Nainen ei kykene vastustamaan ulkopuolisia vaatimuksia eikä puolustamaan lastaan eikä äitiyttään. Näille pontimille väärinkäytetty aborttilaki rakentaa 11000 lapsen surmaamisen joka vuosi.

    sulla taitaa olla sellainen heikkous,että tuputat neuvojasi muille,aivan naurettavaa,jos on vain alkio kyseessä,ei se ole mikään murha.Elämä on semmoista,sille ette mitään mahda.

    Äänestä

  • tietoteoria kirjoitti:

    Yksi helmi: "Mielipide ei ole tietoa. Se on vain mielipide."

    Tästä aukeaa aborttiväen "tietoteoria". Kaikki on mielipidettä, mielipiteet ovat erilaisia, erilaiset mielipiteet ovat kaikki yhtä tosia tai epätosia, mielipide ei ole tietoa, ei voi olla tietoa, ei voi olla totta eikä epätotta. Toisin sanoen jokainen voi hölöttää aivan mitä keksii ja on yhtä oikeassa kuin kuka muu tahansa :DDDDDDDDDDDDDDD

    Oli jutussasi sentään yksi uusi näkökulma:

    "...Abortti tietenkin johtaa kuolemaan. Niin johtaa syöpä, niin johtaa aids, niin johtaa hengenvaarallinen ylipaino, aseella toisen päähän ampuminen ja moni muu asia. Näihin kaikkiin ihmiset voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tärkeintä ei silti minulle ole saada tänne madollisimman monta elämää ja estää kuolemaa vaan tuoda sitä hyvinvointia..."

    Juuri näin. Abortti on verrannollinen - ei syöpään - vaan asella päähän ampumiseen. Abortissa uhri surmataan luodin sijaan myrkyttämällä tai silpomalla.

    Juuri näin. Aborttiväen tarkoitus ei ole edistää elämää vaan hyvinvointiaan - juuri näin. Tämän tavoitteen tieltä saavat heikommat ja lapset väistyä.

    Kuulehan vielä. Tavallisen ihmisen ei pidä, esitellä julkisuudessa ansioitaan lapsien tai muidenkaan asioiden osalta. Hänen ei tarvitse esitellä tekojaan ja väittää niitä oikeiksi tai hyvisi. Se on tyylitöntä.

    Aborttiväki meuhkaa täällä jaloista tavoitteistaan ja ystävällisyydestä eläimiä kohtaan. Se on vain naurettavaa. Noloa on, ettei aborttiväki huomaa asemaansa eikä kykene arvoimaan puheidensa laatua.

    vapaaehtoistyötä lasten parissa ehdottanut, että voisitkaan sillä elvistellä vaan siksi, että saisit tehtyä jotain KONKREETTISTA sinulle tärkeän asian hyväksi.
    Inisemällä ja vikisemällä tällä palstalla et valitettavasti saavuta mitään toisin kuin jos oikeasti tekisitkin niiden lasten eteen jotain.
    Se on kuule niin, että elämässä saavuttaa eniten kun toimii itse eikä odottele muiden tekevän. Vai oletko kenties hiukan laiska ja saamaton?

    Äänestä

  • WHAT... kirjoitti:

    EI KUULU SULLE,KYLLÄ HYVÄ JA FIKSU IHMINEN EI TEE LAPSIPARKAA KÄRSIMÄÄN,JOKU RAJA OLLA PITÄÄ.

    ihminen ei myöskään surmaa lapsiaan verilammikoihin, eikä puolustele karmeita tekojaan etukäteen tekastuilla kärsimyksillä.

    Äänestä

  • kuten oletin kirjoitti:

    jätit vastaamatta! Eli et tee yhtään mitään konkreettista!

    Voit hölistä ja pölistä hienoista mielipiteistäsi vaikka maailman ääriin. Voit sanoa, että olet oikeassa. Se ei kiinnosta, koska sinulla ei ole MITÄÄN perusteluja. Mielipide ei ole tietoa. Se on vain mielipide.

    En ole täällä kertonut olevani heikko ja jos väität niin ilman perusteluja, joita sinulla ei ole, annat väärän sanan toisesta ihmisestä. Kutsu sinä sitä sitten miksi haluat. Minä sanon syyttelyksi ja nimittelyksi. Etkä voi oikeasti yleistää tämän palstan perusteella mitään. Tämä palsta ei vain ole luotettava otos kaikista Suomen naisista, jotka ovat tehneet abortin. En minäkään voi yleistää, että kaikki abortin jyrkät vastustajat ovat sinun kloonejasi. Se ei välttämättä olisi heistä kovin imartelevaa:) Mutta se siitä.

    Joo aivan lapsella tulisi olla hyvä olla. Niin tulisi aikuisillakin olla hyvä olla. Se on monesti myös lapsen hyvänolon perusta se. Myös eläimillä tulisi olla hyvä olla. Ikävä kyllä syntyminen ei vielä tarkoita, että sitten olisi hyvä olla. Kuten itse vastaamaatta jättämisellä kerroit et tee mitää hyvää konkreettista näiden lasten vuoksi. Jotkut tekevät ja moni tekee. Mutta et voi vaatia muilta sitä mihin et itsekkään olo ryhtynyt. Tee jotain konkréettista, jotta mahdollisimman monella lapsella olisi hyvä olla. Pelkkä meuhkaaminen täällä ei ole mitään verrattuna konkreettiseen lastensuojelutyöhön. Onko sinusta siihen? Jos ei ole niin jätä moralisointi muille.

    Abortti tietenkin johtaa kuolemaan. Niin johtaa syöpä, niin johtaa aids, niin johtaa hengenvaarallinen ylipaino, aseella toisen päähän ampuminen ja moni muu asia. Näihin kaikkiin ihmiset voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tärkeintä ei silti minulle ole saada tänne madollisimman monta elämää ja estää kuolemaa vaan tuoda sitä hyvinvointia. Sinulla tuntuu olevan todella negatiivinen kuva ihmisestä. Olisiko se kuva oma peilikuvasi? Muuta sitä niin näet, että ihmisestä on muuhunkin kuin valittamaan ja tappamaan. Voimavarat löytyvät kannustamalla niiden käyttöön.
    Niimpä minä kannustan sinua osallistumaan vapaaehtoistyöhön, osallistumaan lasten arkeen ja heidän vanhempiensa arkeen ja tukemaan heitä. Se tuottaa hyvää paitsi näille lapsille myös sinulle itsellesi:)

    kirjottelu sitten on jos ei konkreettisia toimia aborttien estämiseks? Kun mitään muutakaan ei hirveesti juuri tähän hätään ole tehtävissä..? Ja tiettävästi arvaamaton määrä lapsia on tälläkin tavoin pelastunut elämään, kun tappamista harkinnuton tajunnut ajoissa mitä on ollut tekemässä. Tämä siis kannattaa. luultavasti moraaliin vetoaminen on tehokkaampaakin, kuin keskittyä johonkin syntyneiden lapsien (joilla jo on ihmisoikeudet!) olojen parantamiseen, vai mitä se auttaa syntymättömien ihmisoikeuksien kohentumiseen?
    Aikani ja vähät varani käytän tietysti ensisijaisesti niiden (omieni) hyväksi joiden hyvoinvointi on yksin mun vastuulla.

    Tökerö verrata sairauksia aborttiin, niissä ihminen kuolee kun lääketiede ei pysty auttamaan, ei heitä kukaan ole tappamassa.

    Ja tuo kuoleman paremmuus ja tappamisen oikeutus jo etukäteen oletettuihin huonoihin oloihin joutumisella on yhtä surkea syy kuin jos minä haalisin itselleni laumoittain eläimiä pelkästään tappaakseni ne, koska nehän SAATTAA joutua joskus huonoihin oloihin.. ja miksei sitten kaltoinkohdeltuja syntyneitä lapsia tapeta jos kerran kuolema on niin paljon parempaa? Ainiin, ihmisoikeudet on helpompi riistää sellasilta jotka on pieniä ja näkymättömiä.. ja sellasinahan ne on helpompi liiskatakin...

    Äänestä

  • siksi sinulle kirjoitti:

    vapaaehtoistyötä lasten parissa ehdottanut, että voisitkaan sillä elvistellä vaan siksi, että saisit tehtyä jotain KONKREETTISTA sinulle tärkeän asian hyväksi.
    Inisemällä ja vikisemällä tällä palstalla et valitettavasti saavuta mitään toisin kuin jos oikeasti tekisitkin niiden lasten eteen jotain.
    Se on kuule niin, että elämässä saavuttaa eniten kun toimii itse eikä odottele muiden tekevän. Vai oletko kenties hiukan laiska ja saamaton?

    millä tavoin syntyneiden, ihmisoikeudellisten lasten hoitaminen auttaa niitä syntymättömiä joita uhkaa myrkytys- tai silpomiskuolema joidenkin toisten haluamisten ja 'naisen (yli-ihmis)oikeuksien' verisellä alttarilla?? Autetaan näitä lainsuojattomia lapsia nyt saamaan ensin se tärkein ihmisoikeutensa..

    Äänestä

  • nyt, kirjoitti:

    Esimerkiksi odottava ja aborttia harkitseva äiti joka epäilee ettei yksin jaksa lapsen kanssa, tarvitsee jonkun joka sitoutuu auttamaan tarvittaessa. Pelkästään se tuki voi vakuuttaa tuon äidin jatkamaan raskautta.

    Monen lapsen äiti ei jaksa enää uutta vauvaa, ei nykyisellään. Sitoutumalla auttamaan häntä tulevaisuudessa ja toimimaan tukena, hän jaksaa vielä.

    Antamalla todisteen siitä että on vielä ihmisiä jotka tekevät työtä toisten eteen, levität kuvaa siitä ettei abortti ole ensimmäienn vaihtoehto, vaan raskauden jatkaminen on varteenotettava myös. Tukiverkostot ovat hatarat liian monella raskaana olevalla, etenkin yllätysraskauksista kun on kyse, noita tukiverkostoja vahvistamalla estätä konkreettisesti monta aborttia.

    Pelastaisit henkiä.

    Mutta toki on helpompaa vikistä nettipalstalla ja keksiä syitä miksi ei auttaisi.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    jos tuolla naisella on tyypillisenä syynä että ei vain halua sitä lasta, eikä tappamisessa ole mitään väärää hänen nähdäkseen? Mitä se auttaminen silloin hyödyttää, eihän se ole silloin olellisessa asemassa?

    Sitäpaitsi yksinkertasesti, omienkin hyvinvoinnissa on riittävästi huolehdittavaa, joten olen heistä ensisijalla vastuussa.

    Netissä 'vikiseminen' tavoittaa huomattavasti laajemman harkitsijakunnan ja koska laki valitettavasti antaa mahdollisuuden tälläiseen toimintaan niin nämä päätökset tehdään sillä omallatunnolla johon on siis tehokkainta vedota.

    Äänestä

  • entä kirjoitti:

    joten järkeen vetoaminen voisi tuottaa tulosta. Ainakin minusta olisi mielenkiintoista, jos joku osaisi JÄRKEILLÄ ja järjellä selittää miksi en tekisi aborttia?

    Äänestä

  • tämä.. kirjoitti:

    kirjottelu sitten on jos ei konkreettisia toimia aborttien estämiseks? Kun mitään muutakaan ei hirveesti juuri tähän hätään ole tehtävissä..? Ja tiettävästi arvaamaton määrä lapsia on tälläkin tavoin pelastunut elämään, kun tappamista harkinnuton tajunnut ajoissa mitä on ollut tekemässä. Tämä siis kannattaa. luultavasti moraaliin vetoaminen on tehokkaampaakin, kuin keskittyä johonkin syntyneiden lapsien (joilla jo on ihmisoikeudet!) olojen parantamiseen, vai mitä se auttaa syntymättömien ihmisoikeuksien kohentumiseen?
    Aikani ja vähät varani käytän tietysti ensisijaisesti niiden (omieni) hyväksi joiden hyvoinvointi on yksin mun vastuulla.

    Tökerö verrata sairauksia aborttiin, niissä ihminen kuolee kun lääketiede ei pysty auttamaan, ei heitä kukaan ole tappamassa.

    Ja tuo kuoleman paremmuus ja tappamisen oikeutus jo etukäteen oletettuihin huonoihin oloihin joutumisella on yhtä surkea syy kuin jos minä haalisin itselleni laumoittain eläimiä pelkästään tappaakseni ne, koska nehän SAATTAA joutua joskus huonoihin oloihin.. ja miksei sitten kaltoinkohdeltuja syntyneitä lapsia tapeta jos kerran kuolema on niin paljon parempaa? Ainiin, ihmisoikeudet on helpompi riistää sellasilta jotka on pieniä ja näkymättömiä.. ja sellasinahan ne on helpompi liiskatakin...

    edellisessä letkassa, mutta kun tuossa sinulle mainittiinkin juuri Tristarin toimesta, mitä hyötyä lasten keskuudessa vapaaehtoisen työn tekemisellä on niin tietysti piti siirtyä inisemään toiseen kohtaan. Tekosyyt kun loppu.
    Laiskuuttasi ja saamattomuuttasi et voi puolustella niille lapsille, jotka jäävät paitsi sinun niin suurta potentiaalia auttaa.
    Jatka vain vikinää jos se sinusta on hyvä keino. Harmi kun tämänkään keinon hyödystä ei ole mitään tilastollista tietoa toisin kuin siitä mitä sinulle ehdotin. Mutta tämä on helpompaa eli sinun valintasi. Onnea matkaan vain valitsemallasi tiellä:)

    Äänestä

  • entä kirjoitti:

    jos tuolla naisella on tyypillisenä syynä että ei vain halua sitä lasta, eikä tappamisessa ole mitään väärää hänen nähdäkseen? Mitä se auttaminen silloin hyödyttää, eihän se ole silloin olellisessa asemassa?

    Sitäpaitsi yksinkertasesti, omienkin hyvinvoinnissa on riittävästi huolehdittavaa, joten olen heistä ensisijalla vastuussa.

    Netissä 'vikiseminen' tavoittaa huomattavasti laajemman harkitsijakunnan ja koska laki valitettavasti antaa mahdollisuuden tälläiseen toimintaan niin nämä päätökset tehdään sillä omallatunnolla johon on siis tehokkainta vedota.

    Eihän kukaa käskenytkään ruveta sellaista henkilöä auttamaan joka vain ei lasta halua :D kaikkein tuhrimmat abortit estät juuri sillä että tuet naista joka oiekasti lapsen haluaa mutta tuntee olevansa aborttiin pakotettu nykytilanteessaan, ilman apuasi, koska ei jaksa.

    Vai onko arvoa vain i-halutuilla raskauksilla? Ne jaksamisen puutteessa abortoidut mutta oikeasti halutut saavatkin mennä..? Tuota logiikkaa en ymmärrä.

    "Sitäpaitsi yksinkertasesti, omienkin hyvinvoinnissa on riittävästi huolehdittavaa, joten olen heistä ensisijalla vastuussa. "

    Täsmälleen, niinkuin meillä kaikilla muillakin. Mutta älä vikise ja väitä itseäsi suureksi hyväntekijäksi kun vaivaudut ah niin kallista aikaasi käyttämään täällä vaikean ratkaisun tehneille vittuilemiseen.

    Luuletko todella haukkumisen ja syyllistämisen olevan tehokkaampaa kuin tukeminen? Kasvatatko lapsiasi samalla periaatteella, rankaisu ennemmin kuin opastaminen? Näpeille lyöminen kun vahinko on jo tapahtunut, ennemmin kuin auttaminen siitä vaaratilanteesta pois?

    se vittuilu estää uusia "uhrejanne" ajautumasta samaan tilanteeseen?? Sillä siis toisinsanoen paitsi pelastetaan ihmishenkiä myös varoitetaan hankkimasta syyllisyyttä ym. mielenterveusongelmia kun ne voi välttääkin! Tajuatko että niitä juttuja lukee muutkin kun ne joille vahingon välttäminen on myöhästä?

    Niin ei oliskaan hyötyä moralisoida/rankasta vain yhtä jolla vahinko on jo tapahtunu (oma lapsi). Tai itseasiassa voi ollakin, jotta tekis vastaavassa tilanteessa jatkossa toisin.. Sen takia onkin tehokkaampaa tehdä se laajemmalle porukalle (keskittyä siis suuremman joukon auttamiseen kuin siihen yhteen, joka myös saattaa lukea niitä!). Semmonen jonka moraali ei anna periksi tahdollaan hoitaa asiansa niin että lapsi voi tulla.

    Väitätkö siis että nämä vastustajien kirjotukset ('vittuilut') eivät ole vaikuttaneet kenenkään päätökseen ja pelastaneet yhtäkään lasta??

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    siitä kuka täällä on kertonut, että sinun tai jonkun "ryhmäsi" haukut ja vikinä täällä on ollut se pelastava oljenkorsi. Täällä odotetaan innolla faktaa. Ja älä nyt sitten itse mene ja kirjoita tälläistä tekstiä vaan etsippä nyt se(tai eihän sinun tarvitse etsiä, koska tiedät mikä/mitkä tekstit täällä niin sanovat kun niin väität,selaat vain sen kohdalle missä näin sanotaan)
    Ja oletko miettinyt, että joku voi myös noiden puheittesi perusteella päätyä aborttiin. Jos minä olisin päättänyt tehdä abortin ja tulisin tänne hakemaan tukea ja saisin vain haukut lukea niin en kyllä hetkeäkään epäilisi tehdä sitä aborttia. Sama ilmiöhän on kaikessa muussakin. Jos menet nuorisolle naama punaisena jostakin huutamaan niin voit olla varma, että vastaus on yhtä positiivinen kuin oma aloituksesikin.
    Sitäpaitsi kyllä teistä parikin ehtii tämän haukkumisen täällä hoitaa. Siirry sinä ihmeessä vaativampaan, konkreettiseen tasoon.
    Ai, mutta unohdin; et jaksa, et viitsi, et halua, olet itsekäs, olet laiska ja saamaton ja ainiin et välitä lapsista(eli heti kun sikiö syntyy se muuttuu arvottomaksi sinun silmissäsi.)
    No ei kai sitten auta kuin jatkaa vikinää ja ininää. On ihme kun en kaltaistasi ihmistä ole koskaan tavannut. Onko sinulla paljon ystäviä? Luulisi, etei jos hekään eivät saa aborttia missään tilanteessa hyväksyä...

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    se vittuilu estää uusia "uhrejanne" ajautumasta samaan tilanteeseen?? Sillä siis toisinsanoen paitsi pelastetaan ihmishenkiä myös varoitetaan hankkimasta syyllisyyttä ym. mielenterveusongelmia kun ne voi välttääkin! Tajuatko että niitä juttuja lukee muutkin kun ne joille vahingon välttäminen on myöhästä?

    Niin ei oliskaan hyötyä moralisoida/rankasta vain yhtä jolla vahinko on jo tapahtunu (oma lapsi). Tai itseasiassa voi ollakin, jotta tekis vastaavassa tilanteessa jatkossa toisin.. Sen takia onkin tehokkaampaa tehdä se laajemmalle porukalle (keskittyä siis suuremman joukon auttamiseen kuin siihen yhteen, joka myös saattaa lukea niitä!). Semmonen jonka moraali ei anna periksi tahdollaan hoitaa asiansa niin että lapsi voi tulla.

    Väitätkö siis että nämä vastustajien kirjotukset ('vittuilut') eivät ole vaikuttaneet kenenkään päätökseen ja pelastaneet yhtäkään lasta??

    raskaana ollessani, harkitsin aborttia ja myöskin lapsen pitämistä. Vittuilut ja sekopäiset puheet täällä, haukkumiset ja juuri tyylisesi kirjoitukset käänsivät tunteeni abortin puoleen. Pahinta mitä voin kuvitella olisi ollut tulla teidän kaltaiseksenne. Minuun vittuilut vaikuttivat niin että abortti oli valintani joten olet samalla lailla ollut lapsia tappamassa kuin mukamas pelastamassakin.

    Nyt sanot tietysti että et ole osallinen lasten murhiin. No et ole siinä tapauksessa osallinen kuule niiden pelastamiseenkaan.

    Että vittuilu ja lapsenmurhaajaksi kutsuminen varoittaa mielenterveysriskistä. Kuule, pupuseni, uskotkos että siitä riskistä puhuminen, siitä mainitseminen ja konkreettisen tiedon esittäminen sen riskin suuruudesta ja siihen johtavista syistä auttaisi hiukan enemmän? Tiedäthän, sillä tavoin kuin minä esimerkiksi sen teen?

    Onko vittuilu todellakin parempi tapa tiedottaa riskistä kuin siitä riskistä puhuminen? Ihan totta...

    ***

    Äänestä

  • palstalle... kirjoitti:

    raskaana ollessani, harkitsin aborttia ja myöskin lapsen pitämistä. Vittuilut ja sekopäiset puheet täällä, haukkumiset ja juuri tyylisesi kirjoitukset käänsivät tunteeni abortin puoleen. Pahinta mitä voin kuvitella olisi ollut tulla teidän kaltaiseksenne. Minuun vittuilut vaikuttivat niin että abortti oli valintani joten olet samalla lailla ollut lapsia tappamassa kuin mukamas pelastamassakin.

    Nyt sanot tietysti että et ole osallinen lasten murhiin. No et ole siinä tapauksessa osallinen kuule niiden pelastamiseenkaan.

    Jaaha, "tunteesi" :) kääntyivät abortin puoleen - runollista tekstiä.

    Ja sitten latasit epävarmuutesi, ongelmasi ja "tunteesi" lapsen kannettavaksi.

    Helpottiko, kun sait syntipukin, johon purkaa pahan olosi?

    Haluatko kiukutella vielä lisää? Anna palaa....

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    se vittuilu estää uusia "uhrejanne" ajautumasta samaan tilanteeseen?? Sillä siis toisinsanoen paitsi pelastetaan ihmishenkiä myös varoitetaan hankkimasta syyllisyyttä ym. mielenterveusongelmia kun ne voi välttääkin! Tajuatko että niitä juttuja lukee muutkin kun ne joille vahingon välttäminen on myöhästä?

    Niin ei oliskaan hyötyä moralisoida/rankasta vain yhtä jolla vahinko on jo tapahtunu (oma lapsi). Tai itseasiassa voi ollakin, jotta tekis vastaavassa tilanteessa jatkossa toisin.. Sen takia onkin tehokkaampaa tehdä se laajemmalle porukalle (keskittyä siis suuremman joukon auttamiseen kuin siihen yhteen, joka myös saattaa lukea niitä!). Semmonen jonka moraali ei anna periksi tahdollaan hoitaa asiansa niin että lapsi voi tulla.

    Väitätkö siis että nämä vastustajien kirjotukset ('vittuilut') eivät ole vaikuttaneet kenenkään päätökseen ja pelastaneet yhtäkään lasta??

    pelkkää vittuilua ja haukkumista kun luulet että sillä saat estettyä sen, että he eivät tekisi koskaan mitään sinun mielipidettäsi vastaan?

    Äänestä

  • Helpotti? kirjoitti:

    Jaaha, "tunteesi" :) kääntyivät abortin puoleen - runollista tekstiä.

    Ja sitten latasit epävarmuutesi, ongelmasi ja "tunteesi" lapsen kannettavaksi.

    Helpottiko, kun sait syntipukin, johon purkaa pahan olosi?

    Haluatko kiukutella vielä lisää? Anna palaa....

    syntipukkia halusi tehdä vaan mainita noista haukkujen kääntöpuolesta.
    Oletko muuten miettinyt, että ei- toivottujen raskauksien ehkäisy olisi kenties parempi tapa estää näitä inhoamiasi abortteja kuin täällä haukkuminen niitä, jotka sen abortin ovat jo tehneet.
    Tuolla on ehkäisypalstallakin aikuisia naisia, joista pelkät pillerit riittävät ehkäisyksi. Mene ihmeessä kertomaan sinne oma mielipiteesi, joka luultavimminkin on vähintään triplaehkäisy(siinä ei mitää pahaa olekkaan)
    Ehkäisy valistusta voit myös tehdä muualla kun suomi24. Ehkäisemällä ei-toivottuja raskauksia, ehkäiset myös abortteja sekä ei-toivottujen lasten syntymistä ja heidän kaltoin kohteluaan.

    Äänestä

  • palstalle... kirjoitti:

    raskaana ollessani, harkitsin aborttia ja myöskin lapsen pitämistä. Vittuilut ja sekopäiset puheet täällä, haukkumiset ja juuri tyylisesi kirjoitukset käänsivät tunteeni abortin puoleen. Pahinta mitä voin kuvitella olisi ollut tulla teidän kaltaiseksenne. Minuun vittuilut vaikuttivat niin että abortti oli valintani joten olet samalla lailla ollut lapsia tappamassa kuin mukamas pelastamassakin.

    Nyt sanot tietysti että et ole osallinen lasten murhiin. No et ole siinä tapauksessa osallinen kuule niiden pelastamiseenkaan.

    köyhempiä provoja keksi.. :D

    Äänestä

  • enää kirjoitti:

    köyhempiä provoja keksi.. :D

    viesteijä vähättelet niin voisit jo antaa kuulua sitä tietoa, mitä olet täällä kovaan ääneen kertonut omaavasi.
    Vieläkään et ole antanut sitä linkkiä sen/niiden ihmisten kertomuksiin, jotka sinun haukuistasi ainoastaan ovat lapsensa pitäneet ja siitä onnelisia.
    Et myöskään ole vieläkään antanut sitä tilastollista tietoa siitä, niistä aborttien syistä. Tai "syythän" sinä kerroit, mutta taisi olla ihan oma mielipidetutkimuksesi(tutki vain sinun mielipidettä)kun et tuloksia ja tekiöitä ole osannut vieläkään antaa.
    Jakaisit jo suuren tietosi niin voisimme yhdessä ylistää sinua, tällä hetkellä emme voi sitä tehdä(paitsi tietysti sinä itse)sillä vahvasti näyttää, ettei sinulla mitään tietoa ole asiasta ole, vaikka niin väität. Ja miten on kun kukaan ei ole näihin viesteihini vastannut ja kertonut olevan se, joista sinä tässä puhut. No kohtahan varmaan kirjoitat itse sen viestin...

    Äänestä

  • kun muiden kirjoitti:

    Tässä tuorein tapaus!
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000034255947

    Juuri tälläiset kannustaa jatkamaan!! Jees!
    Ja nyt varmaan alkaa urputus siitä että todistappa että se päätti noin juuri SUN viesties perusteella! ;) No muutoin ei lie mahdollistakaan kun että mun viestin jatkeeks näkyy tuon päätösviestin laittaneen.. mut pääasia että valitsi oikein, oli kenen avulla tahansa!

    Äänestä

  • kun muiden kirjoitti:

    viesteijä vähättelet niin voisit jo antaa kuulua sitä tietoa, mitä olet täällä kovaan ääneen kertonut omaavasi.
    Vieläkään et ole antanut sitä linkkiä sen/niiden ihmisten kertomuksiin, jotka sinun haukuistasi ainoastaan ovat lapsensa pitäneet ja siitä onnelisia.
    Et myöskään ole vieläkään antanut sitä tilastollista tietoa siitä, niistä aborttien syistä. Tai "syythän" sinä kerroit, mutta taisi olla ihan oma mielipidetutkimuksesi(tutki vain sinun mielipidettä)kun et tuloksia ja tekiöitä ole osannut vieläkään antaa.
    Jakaisit jo suuren tietosi niin voisimme yhdessä ylistää sinua, tällä hetkellä emme voi sitä tehdä(paitsi tietysti sinä itse)sillä vahvasti näyttää, ettei sinulla mitään tietoa ole asiasta ole, vaikka niin väität. Ja miten on kun kukaan ei ole näihin viesteihini vastannut ja kertonut olevan se, joista sinä tässä puhut. No kohtahan varmaan kirjoitat itse sen viestin...

    jotain löytyä.
    Ja läheppä jo uutta etsimään. Tämä nuori nainen jo alkuperäisessä viestissään kertoi lapsen olevan iloinen uutinen ja, että haluaisi sen pitää eli eipä syytöksesi ja haukkuminen tässä ollut se, miksi lapsi pelastui. Miksi et nyt etsi ihan selvää tapausta kun nitä sinusta täällä niin vilisee?
    (En voinut sinulle suoraan valitettavasti vastata kun ei pystynyt.)

    Äänestä

"Miksi vastustatte naisen oikeutta äitiyteen ja elämän jatkamiseen? "

Ällistyneenä kysyn; kenestä sinä puhut?? En ole vielä tähän päivään kuullut kenestäkään joka vastustaisi naisen oikeutta äitiyteen!

***

Äänestä
  • Palstalla abortti-asiamiehet jakavat abortti-vertaistukea ja vahvistavat epävarmojen odottavien äitien epävarmuutta ja perusteetonta itsekkyyttä, jonka syynä ovat aineelliset ja ideaaliset houkutukset.

    Näin kiivain aborttiväki johdattelee nuoria naisia pois äitiyden oikeudesta ja naisen olemuksesta tarjoten tilalle lähinnä tarvaraa ja mukavuuksia.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    Palstalla abortti-asiamiehet jakavat abortti-vertaistukea ja vahvistavat epävarmojen odottavien äitien epävarmuutta ja perusteetonta itsekkyyttä, jonka syynä ovat aineelliset ja ideaaliset houkutukset.

    Näin kiivain aborttiväki johdattelee nuoria naisia pois äitiyden oikeudesta ja naisen olemuksesta tarjoten tilalle lähinnä tarvaraa ja mukavuuksia.

    eihän tuota voi vakavalla naamalla edes lukea :D

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    eihän tuota voi vakavalla naamalla edes lukea :D

    ***

    Yksi abortin raadollisimmista puolista on se, että abortissa nainen kieltää sekä lapsensa että itsensä. Abortin teettäjä kieltää olemuksensa, syvimmän naiseutensa. Nainen on elämän kantaja ja suoljelija.

    Ihmisen ja erityisesti naisen olemukseen kuuluu puolustaa ja kantaa elämää erityisesti vaikeissa ja uhkaavissakin olosuhteissa.

    Äänestä

  • Ihmeellisen monella on intressejä vastustaa naisen oikeutta äitiyteen - vaikka äidin puolisona olisikin toinen nainen, en silti ymmärrä, miksi se jonkun ulkopuolisen nenää kaivaa....

    Äänestä

  • kieltäminen kirjoitti:

    Yksi abortin raadollisimmista puolista on se, että abortissa nainen kieltää sekä lapsensa että itsensä. Abortin teettäjä kieltää olemuksensa, syvimmän naiseutensa. Nainen on elämän kantaja ja suoljelija.

    Ihmisen ja erityisesti naisen olemukseen kuuluu puolustaa ja kantaa elämää erityisesti vaikeissa ja uhkaavissakin olosuhteissa.

    Vaikutat vähän, etkä ihan vähääkään oudolta:D

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Ihmeellisen monella on intressejä vastustaa naisen oikeutta äitiyteen - vaikka äidin puolisona olisikin toinen nainen, en silti ymmärrä, miksi se jonkun ulkopuolisen nenää kaivaa....

    On niitäkin tapauksia jotka Todella vastustavat naisen oikeutta äitiyteen, vaikkapa vain sen perusteella kenen kanssa tuo äiti on parisuhteessa tai että parisuhdetta ei ole ollenkaan! On ihmisiä jotka sallisivat naiselle äitiyden vain avioliitossa miehen kanssa, mikään muu ei kelpaa. Toisella palstalla juuri ehdoteltiin pakkoaborttia naiselle jonka kumppani ei tahdokaan lasta...

    Onhan noita siis. Miksi ihmeessä meitä äitiyteen ja vanhemmuuteen kannustajia vedetään mukaan moiseen vihjailuun, en ymmärrä. Motkottaisi niille jotka oikeasti vaativat abortteja tehtäviksi pakolla!

    ***

    Äänestä

  • kieltäminen kirjoitti:

    Yksi abortin raadollisimmista puolista on se, että abortissa nainen kieltää sekä lapsensa että itsensä. Abortin teettäjä kieltää olemuksensa, syvimmän naiseutensa. Nainen on elämän kantaja ja suoljelija.

    Ihmisen ja erityisesti naisen olemukseen kuuluu puolustaa ja kantaa elämää erityisesti vaikeissa ja uhkaavissakin olosuhteissa.

    "Nainen on elämän kantaja ja suoljelija"

    SINUN mielestäsi.

    Itse en koe olemassaoloni oikeutuksen millään tavalla olevan yhtyedessä sukupuoleeni.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    "Nainen on elämän kantaja ja suoljelija"

    SINUN mielestäsi.

    Itse en koe olemassaoloni oikeutuksen millään tavalla olevan yhtyedessä sukupuoleeni.

    Pääsin sanomasta, että aborttiväki kieltää naiseutensa elämän kantajana ja suojelijana.

    Kiitokset, että aborttiväen edustajana vahvistit toteamuksen.

    Lisäksi kommentistasi voi lukea, että naisen olemus ei muutenkaan ole tyypillinen aborttiväen identiteetti.

    Äänestä

  • näin. kirjoitti:

    raskaana oloa, synnyttämistä, taas raskaana oloa, synnyttämistä jne niin en ihmettele ettei 2000-luvun nainen ole kiinnostunut liittymään tuohon aatamin aikaiseen naiskuvaan.

    Nykyään naiseus on itsenäisyyttä, rohkeutta, koulutusta ja oman kutsumuksen seuraamista. Tämä kutsumus voi olla lasten teko ja perhe-elämä tai vaikkapa kouluttautuminen ja maailman tilanteeseen vaikuttaminen työn kautta. Onhan meillä upeasti naispresidenttikin edustamassa naisten korkeaa arvoa yhteiskunnassa.

    Lasten tekeminen on vain osa nykynaisen elämää, jos on ollenkaan. Naisissa on niin valtava määrä potentiaalia muuhunkin, että on turha hukata sitä vaipanvaihtoon koko elämäksi, tai hellan edessä seisomiseen. Toki synnyttäjiäkin tarvitaan, ja niitä hellan edessä seisojia, mutta sen tehköön ne jotka siinä hyviä ja parhaita ovat ja jotka sen mielekkääksi kokevat.

    Pakottamisella, valmiin valheellisen identiteetin antamisella ei tuoda maailmaan mitään hyvää, saati kenenkään elämään. Naisille on maailman historian ajan MIEHET antaneet sen identiteetin - tee ruokaa, siivoa, pese pyykkiä, synnytä, hoida lapset. Ja kautta historian ovat naiset jotka eivät tähän muottiin mahdu tai halua mahtua - kapinoineet tätä valheellista identiteettiä ja pakottamista vastaan. Karussa menneisyydessä sitten joutuneet maksamaan siitä kalliisti, syrjintää, pahoinpitelyä, vankeutta, murhia...

    Nainen on aina ollut tukahdettu, mykistetty, pidätelty ja estelty. Ei enää nykypäivänä, nykyään saa olla nainen juuri siten kuin sydän, sielu ja naiseus sisällä sanoo.

    Hallelujaa 2000-luku :)

    pakkosynnytysasiamies suojelee lasten (siis jo syntyneiden) elämää ja hyvinvointia? konkreettisella tasolla?

    Vähän aikaa sitten tv:stä tuli järkyttävä dokumentti Bulgarian vammaisten lasten laitoksesta.Eipä siellä näkynyt yhtään teikäläistä lapsia suojelemassa.

    Äänestä

  • on mielestäsi kirjoitti:

    Mainitsemasi valheellinen identiteetti merkitsee nykyisin erityisesti tavaran hankintaan ja kaupalliseen turhuuteen haksahtamista. Tällä palstalla abortin syyksi sanotaan autojen, kesämökkien yms. hankinta. Osa vihaa lasta jne. kun tätä pitäisi pienenä hoitaa yms.

    Tällaiset ulkoiset ja ihmiselle / naiselle vieraat vaatimukset pyrkivät pakottamaan hänet luopumaan lapsistaan ja naiseudestaan, jopa abortoimalla lapsensa. Tämä on raskainta väkivalttaa, mitä naiselle ja hänen lapsilleen on historian aikana tehty.

    Abortti merkitsee ihmiselle / naiselle syrjintää, pahoinpitelyä, vankeutta, murhia... Nainen on aborttiin ahdistettuna tukahdettu, mykistetty, pidätelty ja estelty.

    Nykyään ja aina naisen tulisi olla juuri siten kuin sydän, sielu ja naiseus sisällä sanoo. Tätä tavoitetta estää aborttien massamainen tehtailu ja naisen alistaminen lapsensa surmaan.

    Äänestä

  • alistaminen kirjoitti:

    voi tuntea vain nainen itse.

    Abortin syyksi sanotaan auton, kesämökin hankinta? :D Missä?
    Luulenpa että abortin syy on ettei haluta lasta :D

    Nykyään ei tarvitse pitää lapsista tai haluta perhe-elämää vain siksi että sellainen valmis muotti oli annettu. Nykyään saa ajatella omilla aivoillaan ja haluta sitä mitä todellisuudessa haluaa, ei sitä mitä muut haluavat sinun haluavan.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    pakkosynnytysasiamies suojelee lasten (siis jo syntyneiden) elämää ja hyvinvointia? konkreettisella tasolla?

    Vähän aikaa sitten tv:stä tuli järkyttävä dokumentti Bulgarian vammaisten lasten laitoksesta.Eipä siellä näkynyt yhtään teikäläistä lapsia suojelemassa.

    Järkyttävää dokumenttia katsoessa tuli mieleen, että olivatko nämä niitä kovasydämisen aborttiväen hylkäämiä lapsia? Aborttiväki uhkaa lapsia väkivallalla ja hyökäämisellä tällä palstala, ellei saa heitä surmata jo kohtuun.

    Lapset riutuivat ja kuolivat etsien vähäisintä läheisyyttä, joka heiltä oli evätty, kun vanhemmat olivat heidät jättäneet.

    Aborttiväen asenteita edusti johtaja, joka kysyi toimittajilta, kuka edes haluaisi heidän elävän 100 vuotiaiksi.

    Äänestä

  • ja naiseuden kirjoitti:

    voi tuntea vain nainen itse.

    Abortin syyksi sanotaan auton, kesämökin hankinta? :D Missä?
    Luulenpa että abortin syy on ettei haluta lasta :D

    Nykyään ei tarvitse pitää lapsista tai haluta perhe-elämää vain siksi että sellainen valmis muotti oli annettu. Nykyään saa ajatella omilla aivoillaan ja haluta sitä mitä todellisuudessa haluaa, ei sitä mitä muut haluavat sinun haluavan.

    Vieraantunut luulee onnensa löytyvän tavarsta ja jopa lapsen hengen uhraamisesta mukavuuksien ja hyödyn tavoitteluun.

    Ihminen, mies tai nainen, joka surmatuttaa lapsensa saadaksensa jotakin etua on VIERAANTUNUT ja kadottanut ihmisyytensä: miehisyytensä tai naiseutensa. Hän on vain lastu laineilla, kunnes vettyy ja uppoaa tavaran ja mukavuuksiensa virtaan.

    Äänestä

  • ei halua, haluaa.... kirjoitti:

    tämän tavaran tarpeen keksit?
    Abortti tehdään kun lasta ei haluta. Ei sillä abortilla tavaroita saa :D
    vai tarkoitatko että abortoidaan kun ei koeta olevan riittävän hyvä elintaso lapsen tekemiseen ja pitämiseen, halutaan antaa lapselle enemmän tavaroita ja paremmat puitteet?

    Vieras tunne ja käsite tämä tavaran takia abortointi. Ehkä siksi ettei sellaista taida olla oikeasti olemassakaan ;)

    Äänestä

  • Mistä ihmeestä kirjoitti:

    Et ole seurannut palstaa. Aineelliset vaateet ova tavallinen aborttien ilmoitettu syy. Oma lukunsa ja valitettavasti edellistä yleisempi ilmoitettu syy on "ei-haluaminen". Tämä ei-haluaminen on vielä surkeampi "syy". Itse asiassa se ei ole syy lainkaan vaan kehäpäätelmä, jonka luonnetta esittäjä ei edes itse ymmärrä. Lisäksi se ei ole abortin lainmukainen syy.

    Ei-haluamista esittävät ovat niin vieraantuneita, etteivät kykene havaitsemaan ja muotoilemaan edes yksityiskohtaisempia perusteita lapsesa surmaamiselle. He ovat pahasti pahasti hukassa jo itseltään.

    Äänestä

  • itselttään kirjoitti:

    Siis ihmiset ovat hukassa itseltään. He ovat vieraantuneet itsestään.

    eli joku joka ajttelee itsenäisesti jotenkin elämästä saattaakin olla hukassa itseltään? Miten se on mahdollista?

    Siis sinä tiedät toisen itseyden paremmin kuin hän itse? Sitäkö sinä näillä vieraantumisilla kerrto? Että sinä tiedät paremmin kuin joku muu mitä hän ajattelee ja jos hän kertoo ajattelevansa niinkuin itse ajattelee, niin vain sinä voit sanoa sen onko hän oikeassa, ajatteleeko hän oikeasti niin?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ajattelin remontin tullen, että meidän katto olisi kiva valkoisena. Vain siis siksi, että itse koen, että valkoinen katto voisi olla kiva ja viihtyisin sellaisen kanssa paremmin.... Olenko ihan hukassa itsestäni? Kerro mitä minä oikeasti ajattelen katosta, etten vain tee eksynyttä valintaa, kun haluankin oikeasti vaikka punaisen katon? Olisi kiva tuntea kotnaan vähemmän vieraantuneelta (vaikken kyllä ole tähän asti vielä itse huomannut olevani vieraantunut)...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Siis ihmiset ovat hukassa itseltään. He ovat vieraantuneet itsestään.

    eli joku joka ajttelee itsenäisesti jotenkin elämästä saattaakin olla hukassa itseltään? Miten se on mahdollista?

    Siis sinä tiedät toisen itseyden paremmin kuin hän itse? Sitäkö sinä näillä vieraantumisilla kerrto? Että sinä tiedät paremmin kuin joku muu mitä hän ajattelee ja jos hän kertoo ajattelevansa niinkuin itse ajattelee, niin vain sinä voit sanoa sen onko hän oikeassa, ajatteleeko hän oikeasti niin?

    Aborttiväki on ilmeisen tosissaan, kun se esittää abortoinnin perusteeksi tavaran hankkimista tai "ei-haluamista".

    Kyse vieraantumisessa on siitä, että tavoitteiden (esim. tavara) ja tekojen (lapsen surmaaminen abortissa) perusteella voidaan objektiivisesti väittää, että abortööri on vieraantunut lapsestaan. Haparoivien ja ristiriitaisten argumenttien perusteella näyttää siltä, että hän on usein vieraantunut myös itsestään eli on kansankielellä ilmaistuna "hukassa".

    Äänestä

  • enkelilapset kirjoitti:

    Järkyttävää dokumenttia katsoessa tuli mieleen, että olivatko nämä niitä kovasydämisen aborttiväen hylkäämiä lapsia? Aborttiväki uhkaa lapsia väkivallalla ja hyökäämisellä tällä palstala, ellei saa heitä surmata jo kohtuun.

    Lapset riutuivat ja kuolivat etsien vähäisintä läheisyyttä, joka heiltä oli evätty, kun vanhemmat olivat heidät jättäneet.

    Aborttiväen asenteita edusti johtaja, joka kysyi toimittajilta, kuka edes haluaisi heidän elävän 100 vuotiaiksi.

    niiden pakkosynnytys-asiamiesten(tai ko.porukan uhrien) lapsia, hehän eivät tunnetusti piittaa pätkääkään syntyneiden elämänlaadusta.

    Pakkosynnytys-asiamies mainosta aina että abortin sijasta lapsen voi antaa synnyttyään muualle kasvamaan. Tässä tapauksessa he onnistuivat hyvin. Lapset joutuvat vaan maksamaan kovan hinnan.

    Äänestä

  • hukassa... kirjoitti:

    Aborttiväki on ilmeisen tosissaan, kun se esittää abortoinnin perusteeksi tavaran hankkimista tai "ei-haluamista".

    Kyse vieraantumisessa on siitä, että tavoitteiden (esim. tavara) ja tekojen (lapsen surmaaminen abortissa) perusteella voidaan objektiivisesti väittää, että abortööri on vieraantunut lapsestaan. Haparoivien ja ristiriitaisten argumenttien perusteella näyttää siltä, että hän on usein vieraantunut myös itsestään eli on kansankielellä ilmaistuna "hukassa".

    Tuo selittikin kaiken. On siis vieraantunut lapsestaan...

    Selvä. itsekään en koskaan edes tutustunut lapseeni, joten vieraantuminen ei haittaa. Se jo vähän häiritsi, että väitettiin, että olen vieraantunut itsestäni, sillä itseni ja omat haluamiseni ja tavoitteeni tunnen, ne eivät ole vieraita minulle. Ja tietenkin sen myötä, että olen ihminen lajina, niin myös se häiritsi, että väitettiin että olen vieraantunut ihmisyydestä.

    Lapsesta tottakai! Jos olisin halunnut häneen tutustua, niin tottahan hänet olisin tehnyt...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VASTUSTAJILLE kirjoitti:

Miksi vastustatte lapsen henkeä ja elämää?

Miksi vastustatte lapsen pienen ruumiin kasvamista ja sielunsa varttumista luonnollisessa, ikiaikaisessa tilassaan?

Miksi vastustatte lapsenne lapsisen elämää seuraavissa sukupolvissa?

Miksi vastustatte lapsen ihmisoikeuksia?

Miksi näin vastustatte ihmisten välistä tasa-arvoa?

Miksi saatatte vastustaa järkeä pyrkiessänne kieltämään jopa lapsen olemassaolon?

Miksi vastustatte vastuun ottamista omista teoista ja jälkeläisistä?

Miksi vastustatte naisen oikeutta äitiyteen ja elämän jatkamiseen?

Miksi vastustatte vanhempienne perintöä, kykyjänne ja tervettä järkeä, joka taistelee lapsien puolesta ja voittaa elämän vaikeudet saavuttaakseen voiton?

Miksi vastustatte elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu