takia, mutta pelottaa, kun en oikeen osaa kuvailla tuntemuksia. Muutenkin olen aina yrittänyt välttää lääkärikäyntejä pelon vuoksi. tekisi mieli perua koko aika, sillä pelkään, että nolaan itseni täydellisesti, ja siellä on kuitenkin pakko tulevaisuudessa käydä muiden asioiden vuoksi. Tavallaan haluan kuitenkin mennä, oonhan odottanut tätä kuitenkin monta vuotta, mutta en sitten kuitenkaan, sekavaa! Mitä luultavammin sorrun vähättelemään tilannetta, tällä hetkellä kun olo on kuitenkin suht ok. Miten selitän sen, että jollain tasolla aina masentunut, mutta toiset päivät parempia kuin toiset. Ahdistaa tuo lääkrissä käynti ihan pirusti!
olen menossa
lääkäriin masennuksen
3348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin minäkin pelkäsin mitä sanoa.Sanat ja itku tulivat kuitenkin spontaanisti.Turhaan on etukäteen pelätä.Älä peru ainakaan aikaa.Nyt on sinun aikasi olethan jo odottanut niin kauan.Kerro heti aluksi kuinka sinua pelotti ja ahdisti tulla tänne.
kirjoitin totuudenmukaisesti kaikki vaivani paperille,jonka sit annoin lekurille.lekuri lähetti sen mielenterveystoimistoon muiden papereiden kanssa,eli piti sitä hyvänä.useinkaan ei lääkärille muista puhua kaikkee,varsinkin jos on kipsissä ja ei kehtaa kaikkee ääneen puhua.muuten mikähän siinä on,että yleislääkärin kanssa juttelu on auttanu mua paljon paremmin,kuin psykiatrille puhuminen???????
Kerron oman tarinani, ehkä se auttaa sua pysymään päätöksessä käydä lääkärin pakeilla. Vähän toista vuotta sitten olin työmatkalla, ja sain kesken kaiken kuulla, että muuan läheinen ihminen teki hiljalleen kuolemaa. Mulla oli mahdollisuus keskeyttää matka ja tulla kotiin, mutta päätin tehdä työn loppuun ja tulla sitten, arvellen, että aika riittäis kyllä. Kaksi päivää myöhemmin mulle soitettiin keskellä yötä ja kerrottiin, että tämä läheinen ihminen oli kuollut. Jos olisin käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja tullut kotiin, olisin ehtinyt nähdä sen vielä kerran, mutta työ oli tärkeempi.
Olen katkerasti katunut sitä valintaa siitä asti. Mua kaivattiin, enkä mä tullu kun mua olis kaikkein eniten tarvittu. Tunnen rikkoneeni luottamuksen joka meidän välillä aina oli, tunnen pettäneeni ihmisen jota rakastin, ja se aiheutti mulle masennuksen.
En ensin tajunnu sitä, vaikka oireet oli -ja on yhä- selvät. Unettomuutta, keskittymisvaikeuksia, yleistä ahdistusta ja sielun tuskaa ja äärimmäistä itseinhoo. Olen itkeny itseni uneen monena iltana, ja puhuminen asiasta on mahdotonta ääneen. En pysty käsittelemään asiaa millään keinolla, ja syvä tuska jota olen tuntenu jo kauan, ei jätä rauhaan. Käytökseni muuttui äkkipikaseks ja arvaamattomaks eikä työkaverit ymmärrä ollenkaan mikä mua vaivaa. Ja sitten mulla alko tulla itsemurha-ajatuksia, ja mua alko tosissaan pelottaa. Lopulta arvelin, että mun on parempi puhua jollekulle työtoverille siltä varaa että homma lähtee käsistä. Tunsin myös olevani selityksen velkaa siitä miks olin ollu niin hankala.
Puhuin kahden työtoverin kanssa, ainoiden ihmisten joihin luotan, ja jotenkin ne sai mut tuntemaan itseni lapselliseks sen takia etten ollu menny lääkäriin jo ajat sitten. On typerää olla menemättä lääkäriin jos kerran on paska fiilis koko ajan, ne sano. Olin tienny sen itse jo kauan, mutta se ei riittäny. Tarvitsin jonkun sanomaan sen suoraan!
Joka tapauksessa sain varattua itselleni ajan yleislääkärille, mutta olin ihan vähällä perua koko jutun, koska pelkäsin nolaavani itseni parkumalla täyteen ääneneen koko vastaanoton ajan. Lääkäri varas mulle ajan kallonkutistajalle ja se pelotti vielä enemmän.
Siellä kaikki patoutunu tuska purkautu jokseenkin hallitsemattomasti, mutta siitä ei jaksanu enää välittää.
En tiedä mistä sun masennus johtuu, mutta jos sulla on yhtä paha olla kun mulla, sun tunteet nousee pintaan kuten mulla kävi, mutta ei sitä tarvitse hävetä, se vaan kertoo lekurille sen mikä on todellinen tilanne, vaikka kuinka vähättelisit asiaasi.
Mullakin masennus tulee aaltoina, joskus menee pitkään että kaikki tuntuu olevan ookoo, mutta joskus menee viikkoja että olen ihan maassa. Se on kuulemma tyypillistä masennukselle. Mene lääkäriin! Se ahdistaa, mutta jälkeen päin tuntuu paremmalta kun tietää jonkun auttavan. Jos mietit miten kertoo tunteista lääkärille, kerro sama mitä kirjotit tähän viestiis, eli että joskus menee paremmin, joskus todella huonosti. Ellei sanoja löydy, lääkäri osaa auttaa kysymällä kysymyksiä. ROHKEUTTA!!! (sori kun tuli näin pitkä teksti)