Patsas

4431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

erään kotkalaisen ns. "vaikuttajan" näköispatsasta
Pirköyrin rantakalliolle osoittamaan merenkulkijoille, mistä pitää kääntyä kulttuuriväylältä satamaan.Patsas on kiitollisten kotkalaisten rahoittama.Kotkalaisten joiden hyväksi kokemuksellaan hankkimansa viisauden, on postikortin julkaissut kulttuurinmoniottelija antanut meidän käyttöömme lähes korvauksetta.
Patsas on kotkalaisen näköispatsaiden erikoismiehen T.Maskisen käsialaa.Siihen tullaan
vielä laittamaan kultaus, kun kaupunginhallitukselta saadaan rahat tilille.

Äänestä
  • rannasta!Tästä tulee oikeusjuttu,se on suljettu alue,kuka perskeles sinne on päässyt kuvaamaan?

    Äänestä

Kyllä repesin..! Mutta itse veikkaan että kyseessä on Kotkan ympärisoutuun osallistuva paikallisten kommunistien joukkue.He ovat ottaneet mukaansa oman maskotin puuttuvan käden kera oikeaa suuntaa osoittamaan.Joukkueessa oli niin vähän jäseniä,että piti turvautua vilunkiin,ja ottaa käyttöön moottorivoima.Tosin sekään ei auttanut, sillä paatti pyrki jostainsyystä koko ajan itään ja turhien mutkien takia vanha volgan jokiproomu jäi viimeiseksi.

Äänestä
  • Taitaa olla joku neljän hengen poliittinen voiman näyte!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko tämä kuva kirjoitti:

otettu kymijoesta??
http://kuvaton.com/kuvei/osina_eespain.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu