Painiliiton puheenjohtaja kertoi telkussa Tampereen EM-kisoissa olleen 11000 katselijaa.
Vuonna 1994 MM-kisoissa kerrottiin olleen 26000 katselijaa.
Vuonna 1994 kilpailut kestivät neljä päivää pitäen sisällään kahdeksan kilpailutapahtumaa.
Tänä tuonna oli mukana myöv vapaapaini ja naiset.
Kuusi kilpailupäivää ja 12 tapahtumaa. Minne painiyleisö ja miksi on kadonnut?
Vuonna 1994 MM-kisoissa kerrottiin olleen 26000 katselijaa.
Vuonna 1994 kilpailut kestivät neljä päivää pitäen sisällään kahdeksan kilpailutapahtumaa.
Tänä tuonna oli mukana myöv vapaapaini ja naiset.
Kuusi kilpailupäivää ja 12 tapahtumaa. Minne painiyleisö ja miksi on kadonnut?
Vastaukset 10
Vanhimmat
tekemäti, ainakin suurelle yleisölle. tosin liiton palkatuilla toimihenkilöillä varmasti ollut parempaakin tekemistä järjestellessään kisoja
eikös nämä ole osaltaan apuna toimihenkilöille :
Talous- ja markkinointivaliokunta
Kerttu-Liisa Paakkari (pj)
0400 158 250
[email protected]
Suvi Hongisto
0400 250 129
[email protected]
Jouni Kekki
0400 978 273
[email protected]
Karri Toivola
040 500 7487
[email protected]
Tää Painiliiton touhu on siis aivan ala-arvoista. Sinänsä mielenkiintoiset raportit kilpailupaikalta esitettiin taattuun 90-luvun alun tyyliin www-sivuilla. Vähintään yhtä paljon palstatilaa kuin painijat sai eri tahojen saamat huomionosoitukset. Televisiointi oli ihan perseestä ja kaiken kruunasi P.Sarkkinen, jonka katkeruutta ei voinut kommenteissa olla huomaamatta.
Hyvä laji menee pilalle kuuskytluvulle jämähtäneiden kääkkien toimesta.
hä ?
Etkös sinä juuri itsekin täyttänyt 60 v.
kerroos rohkeesti kukaa siellä huutaa.
eikös MM-kisat ole aikas lailla kiinnostavampi kuin EM-kisa.
ihan selvää et niissä on porukaa liikkeellä enempi
Eivät ne siitä muutu.
tosiasioita, olitko myymässä lippuja v 1994 kisoissa ? taitaa vaan taas oma katkeruutesi tulla esiin, kerro mistä tuo ylenpalttinen katkeruutesi tällä palstalla johtuu??
Vuodesta 1994 lähtien on tiedonvälitys
muuttunut paljon.
Esimerkiksi itse en viitsinyt matkustaa
Tampereelle, kun sain tiedon kisojen kulusta
kätevästi FILA:n nettisivujen kautta.
Myös sähköposti toi tietoa ihan mukavasti ja
televisiokin lähetti kiinnostavimmat ottelut.
Jatkossa myös netissä voi katsella kisoja
lähes reaaliajassa.
mailmanlaajuinen tapahtuma. Eiköhän se selitä aika paljon.
on markkinoinnista ?
Mitä on sovitttu Liiton ja järjestäjän välillä ?
Kun ei tiedetä, ei oikein voi asettaa"vastuuseen" ketään, ja on huomattava että TODELLA hyvin sai kisat tv:ssä näkyvyyttä YLELLÄ, mutta muutkin mediat ottivat esille LOISTAVASTI, kuten mm. Hesari, Iltalehti, Iltasanomat, Aamulehti jnejne.
Oliko sinne suuntaan laitettu painetta , sillä ainakin kisoissa jaettiin medialle huomionosoituksia, mikä varmasti lisää mielenkiintoa toimittajilla seurata lajia.
Järjestäjä kertonee ovatko he tyytyväisiä yleisömääriin, ainakin LA-SU oli tupa lähes täynnä, eli yleisöä olisi tarvittu arkipäivinä lisää, muistakin kuin paini-ihmisistä. Se olisi vaatinut varmaan aika paljon markkinointia.
Asun Tuusulassa ja meille tuli kotiin KOOVEEN lehti jossa esiteltiin tulevia EM-kisoja ja KOOVEEN toimintaa, eli järjestäjä ainakin jonkun verran markkinoi Tampereen ulkopuolellekin !
Tero