Aina opuksissa sanotaan, että lapsen tunteiden näyttäminen saa ja pitää olla sallittua. Aikuinen sitten vain selittää tunteita lapselle tyyliin "sinua kiukuttaa, koska..." . Meillä sitä kiukkua ja suuttumusta vaan ilmaistaan niin älyttömän kovalla ja korkealla kirkumisella, että kanssaihmisiltä menee jalat alta. Ja ne kiukuthan tulee tyypillisimmin kielloista, kun jokin asia ei suju lapsen mielen mukaan jne. Ja tavallisesti niitä edeltää esim. kukkamultien ripottelu pitkin lattioita tai kävelylenkeillä karkailu autotielle/"väärään suuntaan" ryntäily eli äitikin on jo aikas pinna kireellä. Yritän näissä tilanteissa kiellon/torumisen jälkeen selittää lapselle hänen tunnetilaansa, mutta se kirkuminen sattuu korviin. Joten kiellän huutamisen. Mutta mitä tilalle? Miten lapsi saa osoittaa luvallisesti kiukkua? Neuvoja ja vinkkejä kaivataan!
Miten alle 2v lapsesi
ilmaisee luvallisesti kiukkua?
8925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
en tosissaa tiiä miten SAIS tehä..mut täällä jos ruvetaan turhista huutamaan ni painuu itsenäisesti tonne makkariin kiljumaa..tulee sit pois ku on pahan mielesä kiljunu..tuo ei halua sylissä pahaa mieltä potea joten yleensä se heittäytyy lattialle tai menee ite makkariin..tai sit mä vien sen sinne..
ei mun hermot kaiken päälle kestä enää joutavanpäivästä huutamista..en ole täydellinen..
Ja tuo turhan huutaminen ei kyllä ole tunteiden käsittelyä. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, sanotaan. Mutta kyllä myös vanhemmillekin se raja tulee vastaan mikäli tuo kirkuminen tulee jokaisen kiellon päälle, eli vahvasti liioiteltu reaktio. Eipä tuo lapsi tunnu selittelyjä silloin kaipaavan.
Itse vein kans makkariin kiljumaan kiukkunsa pois jos jostain asiasta tuli ihan "älytöntä älämölöä!".
Sanoin vaan et:"äiti tietää et sua harmittaa ja sovitaan niin et tuut sitten pois kun sun on taas parempi mieli ja oot rauhottunu ni halitaan sitten."
Aikansa huusi ja kiukkusi siellä mein sängyllä ja aina lopulta tuli sitten huuli rullalla halimaan.:)
En ala koskaan sen kummemmin selittelemään lapselle uhmakohtauksien aikana että miksi häntä kiukuttaa...
mahtavatko itsekään useinkaan tietää!?;)
Tärkeintä on musta sopia ja halia ja sanoa että kiva ku sovittiin!
Et lapsel jää tunne että häntä rakastetaan vaikka näin kävisi.
Ja sitten mun mielestä on tärkeä UNOHTAA kiukuttelu ja jatkaa kuin mitään välikohtausta ei olisi ollutkaan...
eli ei muistella vanhoja vaan hymyillään taas!:)
Tälläinen tyyli meillä oli silloin kun kiukuttiin uhmissaan,ainakin meillä toimi aika kivasti.Nykyään ei juurikaan koskaan tarvi viedä jäähylle kun 3v. on NIIN IHANASSA IÄSSÄ!:)
Jaksamista!!!
kiitos vinkistä täytynee kokeilla kun seuraava uhma kiukku iskee eli makkariin.
Tyttö on 1v 9kk eli liian nuori jäähy penkille kokeilin sitä ja se oli hänestä hauska leikki.
Oletteko kokeilleeet valjaita ulkona kun lapsi karkailee ja juoksee eri suuntaan rattaissa ei pysy olen mietinyt mutta kun en ole kellään nähnyt niin en tiiä kehtaanko.
tsemppiä muille uhmaikäisten äideille
Juu ei jäähy näin pienillä vielä toimi ollenkaan. Tuo kiljuminen on varmaan jotenkin geneettisesti ohjelmoitu kaikkiin lapsiin =o) Joskus sillä ilmaistaan kiukkua, joskus kiljutaan ihan kiljumisen ilosta koska äiti aina irvistää ja pitää korviaan.
Hyvä on kuitenkin muistaa, ettei kaikkien lasten kohdalla toimi samat vinkit. Makkariin viemistä voi kokeilla, mutta toisaalta kaikki lapset eivät siedä kiukkunsa kanssa yksin jäämistä.
Hurjana riehuvalle tai kirkuvalle lapselle on aivan turha selittää, miksi häntä kiukuttaa. Voi todeta lyhyesti, että "olet tosi vihainen" tms., mutta enemmät selittelyt kannattaa unohtaa ainakin siksi aikaa että lapsi rauhoittuu. Alle parivuotiaalle kyllä riittää selitykseksi vallan hyvin vain todeta tunnetila, ja ehkä antaa sille oikeutuskin "no kiukuttaahan se, kun pitää kesken kivan leikin lähteä kotiin".
Tuo edellä mainittu hali ja kiukun unohtaminen on todella tärkeää. Lapsen täytyy saada huomata, ettei maailma säry eikä vanhemmat lakkaa rakastamasta häntä vaikka hän olisi kiukkuinenkin.
Meitähän on moneen lähtöön lapsia ja aikuisia.
Mielestäni äitikin voi näyttää ettei tykkää tilanteesta poistumalla yksinkertaisesti paikalta. Minä jätin pojan kirkumaan lattialle ja sanoin että tule sitten sanomaan kun ei enää suututa. Suuttumuksesta on mielestäni fiksuinta puhua vasta sitten kun lapsi on kuuntelu altis. Kiukun aikana ei ainakaan meillä olla. Tietenkin on myös kiinni kiukkukohtauksen laadustakin mitä tekee.
Liika rauhallisuus vanhemmilla on myös ihan yhtä huono kuin liiallinen karjuminen. Kun aikuinenkin näyttää joskus tunteensa oppii lapsikin sen että aikuisilla on samat tunteet.
Minulla sekä 2v että 5 1/2v saavat kaikenlaisia kohtauksia päivän aikana. Yh kun olen, ei ole mahdollista aina olla niin täysin tasapuolinen. Ja kaipa viime vuonna tapahtunut avioerokin esikoista vielä painaa, koska piirtelee piirustuksia, joissa isikin on mukana, vaikka oikeasti ei isi olekaan eron jälkeen ollut enää lapsistaan kiinnostunut.
Minä vietän päiväni ryntäämällä vuorotellen esikoisen ja kuopuksen perässä hakemassa heitä sängyn alta, oven tai sohvan takaa jne. kiljumasta pois lohduttaakseni. Syliin haluavat yleensä molemmat aina samaan aikaan eli jos toinen haluaa, toinenkin yhtäkkiä huomaa haluavansa, ja samaan aikaan syliin eivät kuulemma mitenkään sovi...
Tiedän, että jos mitään todennäköistä hätää ei ole, (vaikka mikä minä sitä oikeastaan aikuisena olen määrittelemään, koska lapsi kokee asiat eri tavalla kuin minä aikuisena)lapseni ovat jo niin isoja, että se ei ole heille suureksi vahingoksi, jos pienen hetken parkuvat jossakin piilossa kiukkuaan ja pettymystään kun kaikki ei ole sujunut oman mielen mukaan. Mutta minulla ongelma on se, että viime vuonna joku naapuri teki meistä lastensuojeluilmoituksen, koska oli kuullut asunnostamme klo 22 jälkeen 'lasten itkua ja kakomista'. Meillä oltiin ennen joulua kovin kipeitä 10 vrk:n ajan, eikä alle kouluikäisille lapsille mielestäni voi sanoa, että oksentaa ja itkeä et nyt enää saa, koska kello on jo niin ja niin paljon..siis minkä sille voi.
Nyt siis teen kaikkeni, että lapset olisivat mahdollisimman hiljaa ja ryntään luo heti kun jokin paha mieli iskee, olipa syy kuinka turhanpäiväinen (mielestäni) tahansa. Ja lapset riitelevät paljon keskenään, mutta 5-vuotiastakaan en paljon jäähylle pane, koska pelkään, mitä tämä joku naapuri, jolle ei oma elämä nähtävästi riitä, seuraavaksi keksii. Joten vaikka vanhempi haluasi niitä rajoja asettaa ja elämään joskus pakosta kuuluvia pettymyksiä joutua tuottamaan, asiaa hankaloittaa ylihuolehtivat naapurit/ym.kanssakulkijat, joita se kurinpito varmasti häiritsee, jos kerran sairaiden lasten kipuitkut ja oksentelutkin.
Voin vain kuvitella miten rankkaa elämäsi on.
Olet varmaan silloin kun ilmoitus on tehty käynyt toimistossa juttelemassa. Luulisi myös että eroasi hoitaa joku niistä täteistä. Luulenpa että ensisijaisesti näiden henkilöiden tehtävä on tukea eikä viedä lapsia heti äidiltä. Tätien kun on velvollisuus tsekata tilanne kun ilmoitus tehdään.
Sinuna ehkäpä lopettaisin huolehtimisen naapureista vaan kekittyisin oman elämän niskaotteeseen. Lapset kun ovat petoja huomaamaan ne ongelma kohdat millä pyörittää äitiä.
Kun mietin itseäni niin mikä olisikaan ihanampaa kuin kiusata ihmistä joka hyssyttelee tietyin ajoin. Siitä saisin hienon hippaleikin aikaiseksi, saisin kaverin leikkimään.
Ja ennen kaikkea koita saada aikaa itsellesi=) Tsemppiä sinulle ja ihanaa kevättä!!