Sanon "rakastua", vaikka en tiedä mitä se on ja mitä tämä on. Usein olen tunteitani pohdiskellut, muttei se miettimällä miksikään muutu.
Jotain aivan älytöntä ja kamalan kivuliasta tämä kuitenkin on. Viime yönä en saanut kunnolla unta, kun ajattelin ystävääni, joten halusin jonnekin jollekin kertoa tästä. Maininnut olen pari kertaa parille kaverille rakastuneeni, mutta en ole voinut puhua tästä. Ja toisinaan tuntuu siltä etten kestä jollen voi puhua tästä.
Jaarittelen tähän jotain omista tuntemuksistani viestin loppuun, mutta sitä ennen haluaisin kysyä kaikilta naisilta joilla on ollut tilanne, jossa heidän miespuolinen ystävänsä on kertonut rakastuneensa heihin, että miltä se tuntui tai miltä tuntuisi kuulla jotain tuollaista? Tietenkin tilanteita ei voi verrata toisiinsa, ihmiset on erilaisia, mutta siitä huolimatta haluan tietää miten on käynyt.
Loppu teksti on vain omaa tunteidenpurkamista.
Ei niin että koskaan kertoisin hänelle tästä... Tiedän, ettei hän koskaan voisi välittää minusta muuna kuin ystävänä. Sen lisäksi, jos kertoisin, joutuisin siten pettämään hänen luottamuksensa. Ja eikä minulla ole mitään mitä tarjota hänelle. Olen ruma, olen typerä, olen köyhä, minussa ei ole mitään erikoista piirrettä. Hänenlaisensa nainen ansaitsee jonkun todella upean miehen. Pelkään vain, että hän löytää sen miehen joku päivä (vielä toistaiseksi hän ei ujohkon luonteensa takia ole muiden miesten kanssa ollut hirveästi tekemisissä), ja kun se päivä koittaa... En tiedä muuta kuin, että aina kun ajattelenkin sellaista mahdollisuutta, katson kaupungilla kulkevia pareja ja kuvittelen näkeväni hänet jonkun miehen kanssa, sydämeeni koskee. Hankala uskoa etteikö särkyneeseen sydämeen voisi kuolla.
Kaikki huonot puoleni tuntuvat korostuvan hänen seurassaan. Häpeän itseäni ja omaa käytöstä, omaa mokailua ja raivostuttaa toisinaan miksen voisi olla joku parempi. Tuo on asia mikä tekee tästä vielä vaikeampaa. Jos en välittäisi hänestä, voisin elää rasittavien piirteitteni kanssa. Mutta nyt vain toivon etten olisi niin täystunari kuin olen.
Ensimmäistä kertaa tapasimme esikoulussa, ja vaikka kävimme koulua yhdessä yläasteelle saakka, vasta ala-asteen lopussa meistä tuli ystäviä. En vielä silloin nähnyt häntä kuten olen nähnyt jo vuosia, mutta yksi yö hänen luona ollessani ajattelin, en muista miksi, että mitä jos jotain tapahtuisi meidän kahden välillä. Ja ennen kuin huomasinkaan hän oli täysin vallannut minut. Varmasti kuulostaa typerältä ja kömpelöltä tekstiltä, mutta nolokseni on sanottava että tämä kaikki tulee suoraan sydämestä /:)
Luoja, jos voisin, niin haluaisin viettää hänen kanssaan koko loppuelämäni. Jokainen muu nainen on vain hänen varjonsa. Hän on Eva, ensimmäinen nainen, ja muut ovat vain hänen kopioitaan.
Kaupungilla kävelessäni etsin häntä katseellani ja toivon että näkisin hänet. Ja kun vihdoin näemme... en voi kuin huokaista hänen edessään. Niin kaunis, niin suloinen.
Nolottaa ajatellakin miten läpinäkyvä olen ollut tunteitteni kanssa... On ihme jollei kukaan ole jo huomannut mitä ajattelen hänestä.
Kaupungilla yhdessä ollessamme mietin että näytämme varmasti pariskunnalta muiden silmissä. Pakosti mietin ajatteleekohan hän samoin...
Tuntuu toisaalta pahalta puhua koko jutusta. Ei auttanut vannoa, että lakkaan välittämästä, kun ei tämä tunne katoa minnekään. En sitten tiedä auttaisiko saada häneltä suoraan pakit, vai tuntuisiko se sitten molemmista liian pahalta ettei entiseen voisi palata.
Kuitenkin, piti tämä kertoa. Rauhaa en tällä saa, mutta edes saan tämän kerrottua.
Jotain aivan älytöntä ja kamalan kivuliasta tämä kuitenkin on. Viime yönä en saanut kunnolla unta, kun ajattelin ystävääni, joten halusin jonnekin jollekin kertoa tästä. Maininnut olen pari kertaa parille kaverille rakastuneeni, mutta en ole voinut puhua tästä. Ja toisinaan tuntuu siltä etten kestä jollen voi puhua tästä.
Jaarittelen tähän jotain omista tuntemuksistani viestin loppuun, mutta sitä ennen haluaisin kysyä kaikilta naisilta joilla on ollut tilanne, jossa heidän miespuolinen ystävänsä on kertonut rakastuneensa heihin, että miltä se tuntui tai miltä tuntuisi kuulla jotain tuollaista? Tietenkin tilanteita ei voi verrata toisiinsa, ihmiset on erilaisia, mutta siitä huolimatta haluan tietää miten on käynyt.
Loppu teksti on vain omaa tunteidenpurkamista.
Ei niin että koskaan kertoisin hänelle tästä... Tiedän, ettei hän koskaan voisi välittää minusta muuna kuin ystävänä. Sen lisäksi, jos kertoisin, joutuisin siten pettämään hänen luottamuksensa. Ja eikä minulla ole mitään mitä tarjota hänelle. Olen ruma, olen typerä, olen köyhä, minussa ei ole mitään erikoista piirrettä. Hänenlaisensa nainen ansaitsee jonkun todella upean miehen. Pelkään vain, että hän löytää sen miehen joku päivä (vielä toistaiseksi hän ei ujohkon luonteensa takia ole muiden miesten kanssa ollut hirveästi tekemisissä), ja kun se päivä koittaa... En tiedä muuta kuin, että aina kun ajattelenkin sellaista mahdollisuutta, katson kaupungilla kulkevia pareja ja kuvittelen näkeväni hänet jonkun miehen kanssa, sydämeeni koskee. Hankala uskoa etteikö särkyneeseen sydämeen voisi kuolla.
Kaikki huonot puoleni tuntuvat korostuvan hänen seurassaan. Häpeän itseäni ja omaa käytöstä, omaa mokailua ja raivostuttaa toisinaan miksen voisi olla joku parempi. Tuo on asia mikä tekee tästä vielä vaikeampaa. Jos en välittäisi hänestä, voisin elää rasittavien piirteitteni kanssa. Mutta nyt vain toivon etten olisi niin täystunari kuin olen.
Ensimmäistä kertaa tapasimme esikoulussa, ja vaikka kävimme koulua yhdessä yläasteelle saakka, vasta ala-asteen lopussa meistä tuli ystäviä. En vielä silloin nähnyt häntä kuten olen nähnyt jo vuosia, mutta yksi yö hänen luona ollessani ajattelin, en muista miksi, että mitä jos jotain tapahtuisi meidän kahden välillä. Ja ennen kuin huomasinkaan hän oli täysin vallannut minut. Varmasti kuulostaa typerältä ja kömpelöltä tekstiltä, mutta nolokseni on sanottava että tämä kaikki tulee suoraan sydämestä /:)
Luoja, jos voisin, niin haluaisin viettää hänen kanssaan koko loppuelämäni. Jokainen muu nainen on vain hänen varjonsa. Hän on Eva, ensimmäinen nainen, ja muut ovat vain hänen kopioitaan.
Kaupungilla kävelessäni etsin häntä katseellani ja toivon että näkisin hänet. Ja kun vihdoin näemme... en voi kuin huokaista hänen edessään. Niin kaunis, niin suloinen.
Nolottaa ajatellakin miten läpinäkyvä olen ollut tunteitteni kanssa... On ihme jollei kukaan ole jo huomannut mitä ajattelen hänestä.
Kaupungilla yhdessä ollessamme mietin että näytämme varmasti pariskunnalta muiden silmissä. Pakosti mietin ajatteleekohan hän samoin...
Tuntuu toisaalta pahalta puhua koko jutusta. Ei auttanut vannoa, että lakkaan välittämästä, kun ei tämä tunne katoa minnekään. En sitten tiedä auttaisiko saada häneltä suoraan pakit, vai tuntuisiko se sitten molemmista liian pahalta ettei entiseen voisi palata.
Kuitenkin, piti tämä kertoa. Rauhaa en tällä saa, mutta edes saan tämän kerrottua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä otat asian puheeksi, niin ettei se vie energiaasi enempää.
Minä olen se nainen, jolla oli ystävä.
Se ystävä oli kaikin puolin täydellinen, hauska, ymmärtäväinen, sydämessään sivistynyt, suojelevakin. Ei ollut mitään, mitä en olisi tämän ystävän kanssa voinut jakaa. Aina kun jossakin puhutaan sielunsukulaisuudesta, mieleen tulee tämä yksi ystävä, nykyään hänkin aikuinen mies jo.
Mutta enempää kuin ystävyyttä minä en häneltä koskaan halunnut. Miksi oikeastaan, en tiedä. Olisihan tästä miehestä saanut täydellisen poikaystävänkin, mutta rakkaus ei tule pakottamalla.
Mies hyväksyi "tappionsa" omalla tavallaan, hyväksyi jopa ensimmäisen poikaystäväni, oli pyytämättä läsnä ja lähellä kun sitä (epäonnista) suhdetta kuopattiin. Vasta kun tapasin nykyisen rakkaan avomieheni, ystäväni katsoi kai parhaaksi väistyä. Yhden ainoan kerran, hiukan humalassa, tuli tunnustaneeksi, että tätä suhdetta hän ei pysty sivusta katselemaan, mutta sanoi toivovansa, että minä ja avomieheni pysymme onnellisina.
Tästä tunnustuksesta on jo vuosia aikaa, ja välit ystävään ovat käytännössä katkenneet kokonaan. Ikävintä on, että minä ymmärrän.
Kaikkea ei voi saada, mutta toivon, että mitä ikinä teetkin, sinun kohdallasi lopputulos ei ole tämä. Ystävääkin kohtaan voi tuntea kamalan kovaa ikävää.
voi ystäväänsä rakastua. se ei ole mistään pois, että on ystävä. terveisin ystävään rakastunut ja silti ystävä.