Jarin kaunein kappale

mielestäsi?

Eli, mikä on oma suosikkisi ja miksi? Oma lempparini on Eiliseen. Anna Erikssonin kaunis sanoitus ja Mika Toivasen kaunis, kaunis sävellys. Jarin herkkä tulkinta. Olen kuullut kauniita esityksiä kyseisestä kappaleesta keikoilla ja konserttisalaissa. Kappale pysähdytti ja sykähdytti jo ensikertaa kuullessani. Upea!

28

2477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seikku l.

      ei missään nimessä ole ko kappale. Aivan hirveä sanoitus ja sävellys. Olisi pitänyt jättää ainakin laittamatta levylle. Mitä kaunista siinä oli. Mielestäni "ikävä" on kaunis koskettava.

      • minkälaista

        "keskustelu" täällä on. Esitin kysymyksen, mikä on Jarin kappaleista MIELESTÄSI kaunein. Siellä sitten tämä seikku, vai mikä lie, ei voinut olla pilaamatta tätäkin ketjua. Luulisi aikuisen ihmisen jo tietävän, ettei makuasioista voi kiistellä. Mietin ketjua aloittaessani, pitäisikö varalta kirjoittaa, että älä ala mustamaalaamaan toisen lempparibiisiä. Mutta enpä laittanut, kun ajattelin, että tästä aiheesta pystyisimme keskustelemaan kuin aikuiset.
        Minusta tässä olisi hyvä ottaa huomioon myös se, että jonkun biisin sanat vain kolahtavat tietyssä elämäntilanteessa, vaikka ne eivät olisikaan parhaimmasta päästä. Jos näin on, niin tässä liikutaan jo aika herkillä alueilla. Joten seikku, olisiko mahdollista sinunkin ottaa tämä huomioon?

      • auringonnousu...
        minkälaista kirjoitti:

        on hyvä, iloinen. Toivottavasti muuten sinulle ei tullut itkumieli, kun musiikkimakuasi arvosteltiin. Jos ei oo muuta elämää, kun Sillanpää, on aivot aika tyhjät ja elämä valkoista.

      • pahoittanut
        auringonnousu... kirjoitti:

        on hyvä, iloinen. Toivottavasti muuten sinulle ei tullut itkumieli, kun musiikkimakuasi arvosteltiin. Jos ei oo muuta elämää, kun Sillanpää, on aivot aika tyhjät ja elämä valkoista.

        mieltäni moisesta kannanotosta, sen kummemin kun sinunkaan kirjoituksesta. Olen sinut itseni ja varsinkin musiikkimakuni suhteen, mikä onkin varsin laaja.
        Hämmästyttää vain tämä tapa keskustella täällä, kun muutamat tuntuvat vain uhallakin haastavan riitaa. Hämmästyttää myös kyvyttömyys vastata yksinkertaiseen kysymykseen.
        Voit olla huolettomin mielin myös sen suhteen, että elämäni pyörisi pelkästään Jarin ympärillä. Näin ei todellakaan ole.

      • Biisi

        on Jarilta ehdottomasti "Eiliseen".. sen sanoma perhetapahtuman(tosiasian)lähelle, joten vois tulla itku jos Jari sen vielä jossain konsertissa esittää liwenä (ja jos sattuisin kuulolle).

    • taikka en

      Tahdoin taikka en, on Jarin ehdottomasti kaunein biisi.

      • Aleksandra

        Nämä "parhaat" ovat aina vaikeita valintoja, koska tänään kolahtaa yksi, huomenna ehkä joku ihan toinen.

        Tahdoin taikka en on hieno kappale ja Jarille hyvin omakohtainen. Sanoittaja on tehnyt tekstin nimenomaan hähtä ajatellen.

        Minulle eniten on merkinnyt kappale, jota Jari ei ole levyttänyt, vaan esittänyt vain konserteissa: Du är den ende. Albumi-kiertueen kaunein kappale taas on Georg Malmstenin sävellys Auringon lapset.

      • seikku peikku kanssa
        Aleksandra kirjoitti:

        Mua häiritsee tuossa du är den ende, että mies laulaa miehestä. Se ottaa pahasti korvaan. En voi yksinkertaisesti sitä kuunnelle ilman ett häiritsee.

      • Aleksandra
        seikku peikku kanssa kirjoitti:

        Mua häiritsee tuossa du är den ende, että mies laulaa miehestä. Se ottaa pahasti korvaan. En voi yksinkertaisesti sitä kuunnelle ilman ett häiritsee.

        Minua taas ei häiritse yhtään, koska miestähän minäkin ajattelen, kun sitä kuuntelen! :-)

        Minusta oli suoraselkäistä Jarilta esittää kappale koko ajan alkuperäisin sanoin muuttamatta sanaa "ende" feminiiniseen "enda" -muotoon.

      • Iisabella

        Minäkään en voi kuunnella biisiä ilman, että se herättää tahotonta komiikan tunnetta ja vähän ällötystäkin. Kuitenkin katson Jaria ,kun hän laulaa ja tulkintaa, minä en ajattele siinä miestäni. Yleensäkään konserteissa minulle ei biiseistä (rakkaus) ajattelun kohteeksi tule oma rakas mieheni, vaan olen konsertissa ja eläydyn täysin esiintyjään ja hänen maailmaansa. Annan musiikin viedä.Kyllä se kuulostaisi suomeksikin hirveältä,jos vaikka laulaisi Kalle on rakkaimpain ainoani...yäk tai Tapani kansa laulamassa ei delilah vaan Oi pertti!

    • olen tykästynyt

      siihen remember me-biisiin, vaik se coveri onkin. Arvostan suomalaisissa laulajissa kielitaitoa ja kansainvälisyyttä. Eiks Jari voittanut tällä biisillä laulukilpailun Unkarissa, vai mis se oli?

    • on mun mielestä

      ehdottomasti yli muiden: kaiken takana on nainen

    • laulaa

      Jari voisi esittää Matin ja Tepon biisin, "toisilleen on luotu mies ja nainen..."

    • Surumielinen

      Oma suosikkikappaleeni on Taivas. Ihana, ihana kappale. Läheiseni kuoleman johdosta tämä kappale herkistää. Odotan kovasti Jarin uutta levyä.

    • likka 99

      Ohikiitavää
      Satulinna
      Tahdoin taikka en
      OOt täydellinen
      Valkeaa unelmaa
      Uudella levyllä lisää
      ja monta muuta
      Herkkääkin saa olla
      Nopeetkin kappaleet on hienoja

      • syntynyt 99

        et siis yhtä osannu päättää? unbeliable..

      • omaan nokkeluuteesi
        syntynyt 99 kirjoitti:

        et siis yhtä osannu päättää? unbeliable..

        englanti on varmaan ihan hyvä tehokeino kirjoituksessa....jos nimittäin osaa sanan oikein kirjoittaa....

    • kia-s

      ehdottomasti syysunelmia!Aivan ihastuttava.

    • Fanittaja vaan

      Ihmisiä suviyössä on kaunis ja tunteellinen kappale.

      • ja ihanin

        on " ruusuja hopeamaljassa".

      • brunetti28

        minustakin tässä uudessa levyssä on aivan ihania kappaleita varsinkin ihmisiä suviyössä ja myönnän

      • petra65

        nostan esille Hämmentyisin kappaleen,
        jossa vanhaa Sillanpäätä :
        herkkää tulkintaa ja minulle henkilökohtaisesti tärkeä kappale.

    • Hämmentyisin

      Uuden levyn Jos hämmentyisin on kaunis ja hieno kappale. Sinkkuainesta.

      • debbie g

        biisi : mä joka päivä töitä teen. Vauhdikas menevä taattua Jaria!

      • jjjjjjkkk
        debbie g kirjoitti:

        biisi : mä joka päivä töitä teen. Vauhdikas menevä taattua Jaria!

        Kaikkein hienoin kappale Jarin esittämänä on Rakkauden aamu,

      • hämmentyjätär

        jos hämmentyisin kappale niin ihana, kaunis, herkkä, suloinen.

    • ppll

      Jarin esittämä kaunein kappale on Rakkauden aamu,

    • Laurajohanna

      Kaunein kappale on jos hämmentyisin, se on herkkä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.

      Tämä asia ihmetyttää suuresti.
      Maailman menoa
      155
      3911
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      91
      3306
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      91
      2694
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      280
      2514
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2276
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      106
      1940
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      1029
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1008
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      889
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      830
    Aihe