Heippa kaikille:) Anteeksi jo etukäteen ylipitkästä viestistä! Olen 19-vuotias nuori nainen ja olen ollut ok-onnellisessa parisuhteessa nyt reilun vuoden. Minulla on kaikin puolin ihana poikaystävä:hellä,rakastava,välittävä,kiltti.Hänen tekonsa ja katseensa puhuvat sen puolesta, että hän välittää minusta todella paljon! Minäkin välitän hänestä tieysti paljonpaljon, mutta kuitenkin olen alkanut miettiä, että mielestäni suhteemme on enemmän sellainen suhde millaisen haluaisin kun minulla olisi jo lapsia ja olisin n.30v.. Olen puhunut asiasta poikaystävälleni, hän on osittain samaa mieltä, mutta emme jotenkin silti ole saaneet mitään muutosta aikaan.Suhteemme on niin tasainen ja arkinen, ettei se tunnu nuoren ihmisen suhteelta ja jotenkin tuntuu että tämän miehen kanssa nuoruuteni menee ohi sillä olen vasta n vuosi sitten alkanut käymään ulkona kunnolla ja itsekin tekemään nuorten aikuisten juttuja.Mietin asiaa jo ennen kun elämääni astui toinen mies joka voisi tarjota minulle uusia jänniä kokemuksia, joita voisin myöhemmällä iällä muistella hauskuudella.Tämän miehen kanssa en ole muuta kun jutellut ja viettänyt pari suht intiimiä hetkeä, mutta mitään mikä loukkaisi poikaystävääni en ole tehnyt. En sano, että vaikka eroaisin poikaystävästäni, tämä toinen mies kuuluisi elämääni mitenkään, mutta hän sai vain minut ajattelemaan oman suhteeni kuntoa vielä tarkemmin.. Tunsin hänen kanssaan sellaista sähköä, mitä en ole koskaan(edes ihan suhteemme alussa) kokenut poikaystäväni kanssa... Kannattaisiko minun nyt siis repäistä, jättää poikaystäväni ja alkaa erää nuoren ihmisen jännittävää kokeilurikasta extempore-elämää vai pitäisikö minun katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja ajatella että nykyisen poikaystäväni kanssa vakaa, tasainen,riidaton suhde on 10 vuoden päästä melko varmasti taattu? Arvostaisin mielipiteitänne tai samankaltaisia kokemuksia tai ihan mitä vaan, mitä tästä tilityksestäni tuli teille mieleen:)Kiitos jo etukäteen!
Erota vai jatkaa yhdessä?
tinsi
7625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis kaikissa suhteissahan on kiihkeä ja romanttinen alku.
Sitten siitä tulee arkisempaa mutta ei se silti laannu täysin.
Jos aloitat uuden suhteen niin muista kuitenkin et siitäkin tulee aika varmasti samanlainen jossain välis.
Mut päätös on sun.
Samassa tilanteessa... Minulla on vaan jarruna melkein 2v poika. Tuntuu että kuolen tähän suhteeseen jos en pääse tästä nopeasti pois. Olen tavannut erään miehen josta olisin erittäinkin kiinnostunut ja hänkin on sanonu pitävänsä minusta, lapsi ei olisi este hänellekkään.
yritän nyt tasapainoilla tekojen ja järjen kanssa, mutta tuntuu niin hemmetin toivottomalta...
Juu tottahan on se että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Olet ehtinyt jo tottua poikaystävääsi ja alkuinnostus laantunut, kuitenkin teillä on tunteita toisiinne ja ehkä jopa rakastatte toisianne. Jos rakkaus on "aitoa" niin oikeastaan muulla ei ole väliä.
Noh kuitenkin näytät jollain tapaa pelkäävän vanhenemista, ja se on ymmärrettävää ainakin naisilla kun ne sattuvat nyt vanhenemaan melko nopeasti. Kyllä nuoruudesta pitää jäädä hyviä muistoja, minkälaisia ne ovat niin siitä päätät sinä, kuitenkin mikset voisi kokeilla toteuttaa haluamasi asioita nykyisen poikaystäväsi kanssa?
Juu enpä osaa tuohon vastata mitä sinun todella pitäisi tehdä, vastauksen tiedät vain itse. Asia on kuitenkin niin että elämästä pitää nauttia jos tarvitset siihen uuden miehen niin tee se. Tietenkin aina vastaan tulee näitä 30v yksinhuoltajaäitejä joilla on ollut vähän villimpinuoruus ja siitä ei ole kovin hyvät muistot jääneet ja sitten etsitään epätoivoisena kunnollista miestä kun kaikki on jo viety.
"--pitäisikö minun katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja ajatella että nykyisen poikaystäväni kanssa vakaa, tasainen,riidaton suhde on 10 vuoden päästä melko varmasti taattu?"
Kuullostaa vähän siltä, että pidät poikkistas itsestäänselvyytenä. Toki sun kannattaa tehdä, mikä tuntuu susta ittestäs oikealta, mutta jos jäät poikaystäväsi rinnalle niin muista, ettei se välttämättä enää huomenna ole siinä. Taikka 5 vuoden päästä..
Minusta teidän pitäisi viettää yhdessä aikaa. Esim vaikka käydä yhdessä Kaupungilla ja Alkaa yhdessä yhteisiä ystäviä.
"Ihanaa" huomata et joku muu on samassa tilanteessa kuin missä itse kuvittelen ainakin olevani. olen seurustellut nykyiseni kanssa vajaat neljä vuotta,suhde on kaikinpuolin ok ja "sinänsä" ihan toimiva lukuunottamatta joitakin satunnaisia omia seikkailujani sekä se että alkuhuuma on haihtunut ilmaan jo aikoja sitten, eikä kyllä seksielämämmekään ole mitään kovin loisteliasta.. Olen miettinyt jo pitkään, että onko tämä tosiaanki sitä mitä haluan ja että löydänkö itseni 5-7vuoden päästä jostain onnettomasta avioliitosta..tietty irtautuminen on hankalaa mutta aika parantaa haavat ja kultaa muistot.
Tuntuu toisinaan että varsinainen " nuoruus " lipuu ohi, kun on tavallaan pallo jalassa kokoajan ja kaikki on sinällään jo etukäteen suunniteltu.. Sun tilanteessa ehkä en vielä miettis eroamista, mutta jonkinlaista aikalisää ehkä.
Kokemuksesta voin kyllä sanoa, että mitä pidempään asiaa jahkailee sitä vaikeammaks se tulee. mutta omassa tilanteessa ero kyllä tuntuu kaikkein oikeudenmukaisimmalta ratkaisulta niin minua kuin poikaystäväänikin kohtaan, jos en kuitenkaan pystyis olemaan ks suhteessa mukana täysillä tehoilla..
Ajattelin nyt sit kertoa tarinani, varoitan tästä voi tulla pitkä ;D
Noin vuosi sitten olin aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Kiva, mukava, turvallinen ja välittävä poikaystävä vierelläni. Ihan mukava tulevaisuus olisi voinut olla tiedossa, jos oisin jäänyt suhteeseen, en kuitenkaan jäänyt.
Hän oli ensimmäinen poikaystäväni ja uskottelin itselleni sen olevan rakkautta ja, että tulisin onnelliseksi tämän pojan kanssa. Mitä pidemmälle mentiin, huomasin yhä useammin olevani tylsistynyt, onneton ja välinpitämätön suhteessa. Yritin usein puhua erosta, mutta poikaystävä sai minut aina vain antamaan lisäaikaa suhteelle. Hän puhui yhteisestä tulevaisuudesta, minua ahdisti.
Sitten eräs pitkäaikainen tuttavani ja ihastukseni otti yhteyttä, tavattiin ja hän antoi ymmärtää, että olisi valmis piristävään seikkailuun kanssani. Kieltäydyin, koska seurustelin, enkä halunnut loukata poikaystävääni. Silloin kuitenkin vihdoin heräsin, tajusin, että menettäisin nuoruuteni ja elämäni, jos jäisin ok-suhteeseen. Vihdoin sain eron tehtyä, vaikka poikaystävä ottikin sen hyvin raskaasti. Tämän jälkeen lähdin pieneen seikkailuun tuttavani kanssa, mikä kuitenkin osottautui pettymykseksi. Ajatteli, teinkö sittenkin väärin. Elämä kuitenkin jatkui, huomasin, miten ihania ystäviä minulla oli ympärilläni ja pidin hauskaa. Nautin, seikkailin ja elin, ajattelin, etten halua pitkään aikaan poikaystävää elämääni pilaamaan.
oisin kuitenkin kävi tässäkin asiassa. Kolmisen kuukautta sitten monien sattumusten kautta tapasin erään pojan. Myöhemmin ajateltuna tuntuu, että kohtalo todella puuttui peliin. Tunne tämän pojan kanssa on aivan erilainen, kun entisen kanssa, edes niinä parhaina hetkinä. En olen koskaan ollut näin onnellinen, vaikka asummekin poikaystävän kanssa kaukana toisistamme, emmekä näe yleensä kuin viikonloppuisin. Tässä suhteessa, minua ei ahdista ja minusta on ihanaa ajatella yhteistä tulevaisuutta.
En ole kertaakaan katunut päätöstäni lähteä suhteesta, joka ei ollut tyydyttävä. En edes sillon, kun exäni vielä jokunen aika kertoi, ettei ole päässyt kunnolla yli musta. Jokainen on vastuussa omasta elämästään ja voi päättää, mitä sillä haluaa tehdä. Tsemppiä päätösten tekemisessä, se ei ole helppoa, mutta vain luopumalla voi saada jotain paljon hienompaa :)