Agaatti

Anteeksi, kun vaivaan sinua vielä, mutta millaisena näet elämäntehtäväni. Olen kuullut, että monet ovat sanoneet, että minun elämäni ei ole mikään tavallinen eli minulle on annettu joku erityinen tehtävä. Olen yrittänyt tähän astisesti elää siten, miten sydän sanoo ja että tekisin asiat mahdollisimman oikein ja hyvin.
Toivoisin, että saisin elää elämääni siten, että koko sisin helkkyisi ja olisin onnellinen. Saisin täyttää hyvällä asiat.
Tällä hetkellä taidan olla hieman allapäin, mutta uskon, että tästä noustaa vielä. Joudun käymään tämänkin vaiheen.
Mielenkiinnolla olen lukenut kirjoituksiasi. Luen näitä etsien elämänviisauksia. Toki tiedän, että ihmisten elämässä ovat omat valinnatkin keskeisessä asiassa.
Iltaterveisin :)
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämä on pitkällä aikavälillä hyvin oikeudenmukainen. Saamme sitä, mitä olemme kylväneet. Ystävyys tuo luoksemme ystävyyttä, rakkaus herättää rakkautta, rohkeus auttaa voittamaan esteitä ja niin edelleen.

Tätä elämän peruslainalaisuutta ei voi millään kumota.

Meillä kaikilla on elämässä erityinen tehtävä: kasvaa omaksi itseksemme, tulla tuntemaan itsemme ja käyttää lahjojamme ja oppimaamme palvelemiseen. Tämä ei tarkoita itsensä uhraamista toisten puolesta, vaan palvelemista kunnioituksen hengessä ja myös itseämme kunnioittaen ja rakastaen niin, että emme lähde mukaan mihinkään sellaiseen, joka voi sisintämme vahingoittaa.

Mielialojen vaihtelut kuuluvat ihmisluontoon ja kertovat meille uusia puolia itsestämme. Usein alakulo liittyy siihen, että olemme antaneet kohdella itseämme huonosti ja tunnemme siksi kätkettyä vihaa, alakuloa aiheuttaa myös suru, jota emme ole saaneet puretuksi itkemällä tai ystävälle kertomalla.

Jos haluat ihmisiä auttaa, on tärkeää ensin huolehtia itsestään ja omasta jaksamisestaan eikä ottaa tehtäviä, jotka eivät kuulu meille. Koko maailmaa ei voi yksin auttaa ja pelastaa.

Mutta kun kerran pahat ihmiset liittyvät yhteen, miksi eivät hyvät tekisi samoin? Etsi kaltaisiasi ja yhdessä pystytte vielä enempään.

Kunkin tärkein ympäristö on ne kaikkein läheisimmät ihmiset, jotka on aina pantava etusijalle, koska heidät on meille annettu.

Äänestä
  • Uskon myös samaan kuin sinä, että elämä on oikeudenmukainen tavallaan, mutta ei aina.. Joskus tosin monet syyttävät, että elämän vastoinkäymiset johtuvat karmasta. uskoa tai sitten ei...

    Olen yrittänyt hoitaa parhaani mukaan itseäni ja yhä enemmän olen keskittynytkin itseeni viime aikoina. Ennen jaoin itsestäni enemmän muille ja ehkä se minut sitten jotenkin väsyttikin, kun yritin auttaa mahdollisimman monia.
    Tiedän, että lähiomaiset ovat tärkeitä. Olen yrittänyt auttaa. Välittäminen on ollut molemminpuolista.

    Kiitti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iltaterveisin kirjoitti:

Anteeksi, kun vaivaan sinua vielä, mutta millaisena näet elämäntehtäväni. Olen kuullut, että monet ovat sanoneet, että minun elämäni ei ole mikään tavallinen eli minulle on annettu joku erityinen tehtävä. Olen yrittänyt tähän astisesti elää siten, miten sydän sanoo ja että tekisin asiat mahdollisimman oikein ja hyvin.
Toivoisin, että saisin elää elämääni siten, että koko sisin helkkyisi ja olisin onnellinen. Saisin täyttää hyvällä asiat.
Tällä hetkellä taidan olla hieman allapäin, mutta uskon, että tästä noustaa vielä. Joudun käymään tämänkin vaiheen.
Mielenkiinnolla olen lukenut kirjoituksiasi. Luen näitä etsien elämänviisauksia. Toki tiedän, että ihmisten elämässä ovat omat valinnatkin keskeisessä asiassa.
Iltaterveisin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu