Kukaan ei ole vielä tänne jäänyt

Niin toivot, mut et tidä saatko?

Jos olet yltiöpäisen rikas voit valita hoitokotisi, mut entä jos siltikin dementtia erimuodoissaan iskee päälle, mitä voit??

Auttaako kallis hoitokoti, jos aivot ovat rusinat??

että joku on siitä kiinnostunut Suomessa mitä tavallinen tallaaja on maksanut veroja.

Noitahan veroja kun maksetaan vielä kuoleman jälkeenkin.

muistaisi mistä tuli valite... kirjoitti:

Niin toivot, mut et tidä saatko?

Jos olet yltiöpäisen rikas voit valita hoitokotisi, mut entä jos siltikin dementtia erimuodoissaan iskee päälle, mitä voit??

Auttaako kallis hoitokoti, jos aivot ovat rusinat??

(Anteeksi pitkäksi venyvä viesti, mutta sanon tässä kaiken mitä ajattelen asiasta.)

Kuka on kykenevä sanomaan milloin ihmisen kyky tajuta elämää, päättyy, milloin se vain hämärtyy ja milloin ihminen on vihannes.

Kun sydän pysähtyy on elämä ohi, sitä ei kukaan aseta kyseenalaiseksi, mutta jos ihminen on menettänyt meidän muiden kannalta katsoen "tietoisen tajunsa," onko hän silloin tilassa jota sanotaan aivokuolleeksi.

Kun tiede ei kykene koskaan tunkeutumaan ihmisen sisään, emme koskaan tiedä onko mitään muuta täyden tiedottomuuden tilaa kuin todellinen kuolema.
Saavuin tiedottomana makaavan rakkaan anoppini sairaalavuoteen äärelle keskellä yötä, potilas oli ollut; ***aivokuollut *** se on ollut jo pari päivää, ei reagoi piikkeihinkään!*** mutta kun puhuin potilaalle, pitelin kiinni kädestä ja silitin otsaa, hän avasi silmänsä, katseli kysyen kykenemättä puhumaan minulle, jolloin kokenut sairaanhoitajakin myönsi, ettei koskaan voi tietää milloin me vielä tiedämme ja tajuamme ympäröivän maailman, vaikka joku viisas oisikin jo todennut meidät aivokuolleeksi.

Kunnioitan elämää. Näin äitini kohdalla kuinka kauniisti ihminen vain nukahtaa kuolemaan raskaan elämän elettyään.
Täysin tajuissaan viimeiseen hetkeen asti, kuitenkaan, meidän muiden mielestä tietämättä itse mikä hengenveto oli se viimeinen, - mutta tiesimmekö me, tiedämmekö koskaan.

Kun elää sovussa elämän kanssa, ei tarvitse pelätä kuolemaa. Omien asioiden kuntoon saattaminen omaa kuolemaakin silmälläpitäen on jokaisen henkilökohtainen valinta. Juuri perjantai iltana kuoli yli 90 -vuotias henkilö joka on suunnitellut omat hautajaisensakin viimeistä piirtoa myöten ja omaiset noudattavat kaikkea kirjaimellisesti.

Vanhuutensa päivien jokainen haluaisi olevan huolettomat ja helpot, mutta onko tulevaisuus vielä synkempää kuin nykyisyys hoito- ja hoivapaikkojen osalta. Nytkin kunnallisiin palvelutaloihin jonotetaan ja varakkaatkaan eivät saa aina haluamaansa paikkaa, joten hyvät neuvot tarpeen jos haluaa taata itsellensä hyvän vanhuuden hoidon, kuten sanotaan.
Voi olla, että omista järjestelyistä ja hoitotahdoista huolimatta kaikki menee samoin kuin muillakin, hoidetaan jos kyetään, tai hoitajaa ei saa rahallakaan. Silloin ei auta valinta tai valittaminen jos omaa tahtoa ei oteta huomioon papereista huolimatta. Vert. Reinon viestiin ja artikkelin josta hän mainitsi.

Vainajan tahtoa kunnioittaen, kun kaikki on jo eläessä järjestyksessä.

Itse luotan siihen, että elämä järjestää kuolemanikin. Hautapaikka on valmiina ja kivikin, hoivaa ja huolenpitoa en voi vaatia enempää kuin muutakaan vanhat, koska en ole ketään arvokkaampi.
Samalla viivalla kuoleman edessä seisomme kaikki, saman verran mammonaa taskussa, ironinen ollakseni.

Äkkikuolema vapauttaa omaiset huolehtimiselta, mutta antaa kyllä voimavaroja koettelevan kokemuksen kuolemasta.

Oikein terveellisesti kun elää, on väistämätön kohtalo. Jossain elämän vaiheessa, on toisten armoilla, tekevät mitä haluavat? Kun taas elää vähän toisin, voi saada jokaisen toivoman äkkilähdön?

Tuoksuvattu* kirjoitti:

(Anteeksi pitkäksi venyvä viesti, mutta sanon tässä kaiken mitä ajattelen asiasta.)

Kuka on kykenevä sanomaan milloin ihmisen kyky tajuta elämää, päättyy, milloin se vain hämärtyy ja milloin ihminen on vihannes.

Kun sydän pysähtyy on elämä ohi, sitä ei kukaan aseta kyseenalaiseksi, mutta jos ihminen on menettänyt meidän muiden kannalta katsoen "tietoisen tajunsa," onko hän silloin tilassa jota sanotaan aivokuolleeksi.

Kun tiede ei kykene koskaan tunkeutumaan ihmisen sisään, emme koskaan tiedä onko mitään muuta täyden tiedottomuuden tilaa kuin todellinen kuolema.
Saavuin tiedottomana makaavan rakkaan anoppini sairaalavuoteen äärelle keskellä yötä, potilas oli ollut; ***aivokuollut *** se on ollut jo pari päivää, ei reagoi piikkeihinkään!*** mutta kun puhuin potilaalle, pitelin kiinni kädestä ja silitin otsaa, hän avasi silmänsä, katseli kysyen kykenemättä puhumaan minulle, jolloin kokenut sairaanhoitajakin myönsi, ettei koskaan voi tietää milloin me vielä tiedämme ja tajuamme ympäröivän maailman, vaikka joku viisas oisikin jo todennut meidät aivokuolleeksi.

Kunnioitan elämää. Näin äitini kohdalla kuinka kauniisti ihminen vain nukahtaa kuolemaan raskaan elämän elettyään.
Täysin tajuissaan viimeiseen hetkeen asti, kuitenkaan, meidän muiden mielestä tietämättä itse mikä hengenveto oli se viimeinen, - mutta tiesimmekö me, tiedämmekö koskaan.

Kun elää sovussa elämän kanssa, ei tarvitse pelätä kuolemaa. Omien asioiden kuntoon saattaminen omaa kuolemaakin silmälläpitäen on jokaisen henkilökohtainen valinta. Juuri perjantai iltana kuoli yli 90 -vuotias henkilö joka on suunnitellut omat hautajaisensakin viimeistä piirtoa myöten ja omaiset noudattavat kaikkea kirjaimellisesti.

Vanhuutensa päivien jokainen haluaisi olevan huolettomat ja helpot, mutta onko tulevaisuus vielä synkempää kuin nykyisyys hoito- ja hoivapaikkojen osalta. Nytkin kunnallisiin palvelutaloihin jonotetaan ja varakkaatkaan eivät saa aina haluamaansa paikkaa, joten hyvät neuvot tarpeen jos haluaa taata itsellensä hyvän vanhuuden hoidon, kuten sanotaan.
Voi olla, että omista järjestelyistä ja hoitotahdoista huolimatta kaikki menee samoin kuin muillakin, hoidetaan jos kyetään, tai hoitajaa ei saa rahallakaan. Silloin ei auta valinta tai valittaminen jos omaa tahtoa ei oteta huomioon papereista huolimatta. Vert. Reinon viestiin ja artikkelin josta hän mainitsi.

Vainajan tahtoa kunnioittaen, kun kaikki on jo eläessä järjestyksessä.

Itse luotan siihen, että elämä järjestää kuolemanikin. Hautapaikka on valmiina ja kivikin, hoivaa ja huolenpitoa en voi vaatia enempää kuin muutakaan vanhat, koska en ole ketään arvokkaampi.
Samalla viivalla kuoleman edessä seisomme kaikki, saman verran mammonaa taskussa, ironinen ollakseni.

Äkkikuolema vapauttaa omaiset huolehtimiselta, mutta antaa kyllä voimavaroja koettelevan kokemuksen kuolemasta.

Olen samaa mieltä siinä,että ei voi tietää, milloin ihmisen tietoisuus on mennyt.

Eräs sukulainen oli dementoituneena vanhainkodissa, lopulta useita vuosia "tiedottomana" sängyssä, hengitys oli ainoa toiminto, mihin hän pystyi. Kunnes sitten eräänä sunnuntaiaamuna hän heräsi ja pyysi hoitajaa soittamaan pojalleen, että tämä tulisi käymään.Hoitaja soitti, poika olikin jo perheineen ollut tulossa ja saapui pian. Tämä mummeli oli täysin tajuissaan, oli iloinen nähdessään omaisensa ja jutteli kuin ennen, söikin normaalisti. Omaiset olivat onnellisia kun mummu näyttää toipuvan vielä, ja lähtivat hyvillä mielin kotiin. He eivät päässeet sinne vielä, kun vanhainkodista soitettiin, että mummu oli lähtenyt viimeiselle matkalle. Hän ilmeisesti käytti viimeisen elämänvoimansa hyvästelläkseen perheensä.

Näin käy meille kaikille, kun kulutamme elämän voiman loppuun, lähtö tulee. Ei minullakaan ole kuolemanpelkoa,tiedän, että vain keho kuolee, tietoisuus tai sielu, miksi itseään kukin haluaa kutsua, siirtyy vain pois toiseen "paikkaan". Siksi pyrin elämään tätä päivää ja tekemään siitä mahdollisimman mukavan itselleni ja ympäristölleni.

Teille kaikille toivon myös mukavaa elämää ja kevattä!

Margie47 kirjoitti:

Olen samaa mieltä siinä,että ei voi tietää, milloin ihmisen tietoisuus on mennyt.

Eräs sukulainen oli dementoituneena vanhainkodissa, lopulta useita vuosia "tiedottomana" sängyssä, hengitys oli ainoa toiminto, mihin hän pystyi. Kunnes sitten eräänä sunnuntaiaamuna hän heräsi ja pyysi hoitajaa soittamaan pojalleen, että tämä tulisi käymään.Hoitaja soitti, poika olikin jo perheineen ollut tulossa ja saapui pian. Tämä mummeli oli täysin tajuissaan, oli iloinen nähdessään omaisensa ja jutteli kuin ennen, söikin normaalisti. Omaiset olivat onnellisia kun mummu näyttää toipuvan vielä, ja lähtivat hyvillä mielin kotiin. He eivät päässeet sinne vielä, kun vanhainkodista soitettiin, että mummu oli lähtenyt viimeiselle matkalle. Hän ilmeisesti käytti viimeisen elämänvoimansa hyvästelläkseen perheensä.

Näin käy meille kaikille, kun kulutamme elämän voiman loppuun, lähtö tulee. Ei minullakaan ole kuolemanpelkoa,tiedän, että vain keho kuolee, tietoisuus tai sielu, miksi itseään kukin haluaa kutsua, siirtyy vain pois toiseen "paikkaan". Siksi pyrin elämään tätä päivää ja tekemään siitä mahdollisimman mukavan itselleni ja ympäristölleni.

Teille kaikille toivon myös mukavaa elämää ja kevattä!

Hei Margie47

Tuo on ihan totta. Varsin monille pois lähteville tulee "kirkastumisen, selkenemisen" hetki vähän ennen lähtöään. Tämän olen kokenut monen läheiseni kohdalla, en tosin noin voimakkaana, kuin kertomasi, mutta selvästi havaittavana. Sitä voisi jopa pitää varmana merkkinä lähdöstä.
Usein kuitenkaan emme ymmärrä. Toteamme vain: Mummohan (vaari) on paranemaan päin.

Hyvää kevättä Sinullekin PP

ajattelen tästä asiasta.

Tuli mieleen tänään tyttäreni sanoma, kuinka olen saanut "ostaa" halvalla exäni (ent:vaimon) osuuden osituksessa. Vaikka totuushan on että hän yritti myydä koko paskan, niin että olisin ollut ilman kotitaloani.

Ja pointti tässä on se että mietin mitä muuta olisin voinut noilla rahoilla tehdä. Ajauduin vielä velkavankeuteen tämän takia vanhoilla päivillä..Ja kun minulla on ainoastaan tuo yksi jälkeläinen, olen miettinyt tehdä hänestä perinnöttömän, juuri hänen ja exän käytöksen takia. Siis he elävät nykyään samassa talossa.(omat asunnot kyllä heillä on). Mutta silti minulla ei tietenkään ole asiaa, edes vaarin ominaisuudessa, ei edes tyttären luo ja lastenlapsiakin on pian kaksi?

Jos on vaikea jollain, niin ei näytä kovin paljon helpottavan heitä "yksin elokaan"....siis ent: muijaa ajattelen tässä.

Nyt on käytävä lääkärissä, et saisi hyvät pillerit..että elämä jatkuisi vielä tovin.