Että ihmisten on niin vaikeaa luottaa muhun? Luotan itseeni ja omaan arvostelukykyyni, mulla on korkeat moraali ja eettiset arvot. Pyrin aina tekemään päätöksiä niin, että kaikki hyötyvät, mikä on kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu. Puolisoni luottaa muhun ja mun arvostelukykyyni myös. Mutta miksi minun esimiehet, työkaverit, kaverit,jne eivät luota? Oon ollu nöyrä työnantajilleni, olen joustanut ja jopa oikeuksistani antanut myöten työnantajani, tai läheisteni hyväksi. Olen tehnyt raskaitakin päätöksiä ja joskus virheitäkin, mutta aina olen vastuuni kantanut itse. Totuuden sanon niin kuin se on. Toki asian luonteen huomioiden joko "pehmeästi" tai "kovasti", mutta suoraan. Paskan puhumiseen ja juonitteluun ei ole kiinnostusta. Kehut olen ottanut vastaan tyynesti ja negatiivisen palautteen nöyrästi, ottanut opikseni ja kehittynyt. Ymmärrän, että on ihmisiä jotka ovat kateellisia, tai tuntevat olonsa uhatuksi, koska eivät itse pysty tekemään mitään pyyteettömästi ja sen vuoksi puhuvat paskaa ja juonivat muiden selän takana; väittävät esim esimiehille minun tehneen asioita, joita en ole tehnyt. Kun sitten esimies kysyy onko syytöksissä perää ja vastaan ettei ole ja pystyn vieläpä todentamaan asian, sanani kuuluvat kuuroille korville. Asioita ei viedä eteenpäin, koska ei ole aihetta, mutta silti huomaan heidän suhtautumisessaan muutoksen; luottamus minuun on mennyt. Jos sanon kuinka asiat todella ovat ja vielä todennan väitteeni oikeiksi, ei minuun uskota edelleenkään. Sen sijaan luottamus valehtelijoihin ei ole mennyt, koska heille esimies kertoo luottamuksellisia asioita, jotka saan sitten kuulla heiltä, tai muuta kautta. Ja sama toistuu esim perhe- ja kaveripiireissä.
Kertokaa siis, mistä on oikein kyse? Pitäiskö muuttua ihmisenä samanlaiseksi selkärangattomaksi kuin muutkin? Antaa kyynisyyden syrjäyttää humaanius? Alkaa myöskin mennä usko ja luottamus kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Kohta "hyvyydestä" ei enää edes nauti, löytyykö hyvä mieli toisten satuttamisesta? En jaksa uskoa.
Kertokaa siis, mistä on oikein kyse? Pitäiskö muuttua ihmisenä samanlaiseksi selkärangattomaksi kuin muutkin? Antaa kyynisyyden syrjäyttää humaanius? Alkaa myöskin mennä usko ja luottamus kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Kohta "hyvyydestä" ei enää edes nauti, löytyykö hyvä mieli toisten satuttamisesta? En jaksa uskoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.