Toipuisinkohan joskus kokonaan?

Mulla on ihan sama tunne. Jonkun verran "hyviä" päiviä ja sitten saan jo luvan repsahtaa. Mutta, mutta... Alan jo uskoa että pikkuhiljaa menen parempaan suuntaan. En ollut oksentanut neljään kuukauteen kun pari viikkoa sitten oksensin. Ei hyvä tietenkään mutta ero entiseen oli se, että sen jälkeen ei ole tehnyt mieli uusia.

Tulin juuri ulkomaan matkalta. Muistelin ja vertasin tätä matkaa elokuiseen matkaan. Se matka oli painajainen. Ajattelin VAIN JA AINOASTAAN ruokaa ja kun sitä oli tarjolla vedin sitä aina kaksin käsin ähkyyn asti. Mikään muu ei siinä matkassa kiinnostanut. Odotin vaan että pääsisin kotiin ja saisin ahmia rauhassa. Niinkuin matkanjälkeen teinkin. Eilen tulin taas samankaltaiselta ulkomaanmatkalta. Tämä matka oli ihan erilainen. Aamiaista söin normaalimäärän, ei ähkyyn vaikka olis ollu mahdollisuus. Lounasta siirretiin iltapäivälle kun ei ehtinyt syödä. Ja hyvin pärjäsin ja osasin keskittyä muuhun kivaan. Yhden päivän matkasta sairastin ja silloin oli ensimmäisen kerran piiiiitkään aikaan sellainen olo etten pysty syömään mitään. Tätä en tuntenut pahimpina syömishäiriö-aikoina kertaakaan. En edes ison leikkauksen jälkeen.

Paranemisessa täytyy olla itselleen armelias. Takapakkia tulee ihan varmasti mutta koko ajan vähemmän. Aikaa menee niin paljon että joskus tuntuu ettei mitään parantumista tapahtuisi. Mutta kun vertaa oloa nyt siihen mitä se oli aiemmin, huomaa kuinka paljon se jo on kohentunut. Mulla on vielä pitkä matka parantumiseen mutta ensimmäisiä kertoja tunnen nyt että se on mahdollista minunkin kohdallani.