vahvaa maria

poliisi nappasi marinmyyjän ja tiedotti kuinka vahvaa kyseinen tavara oli. thc pitoisuus noin
14% samasta lehtijutusta (iltis) kerrotaan
hassiksen olevan tavallisesti 0,5-5%

voin sanoa suoraan että huonoa hassista ei osta
kukaan kahta kertaa. 0,5% ei taida edes toimia
eikä 5% mitään hyvää ole. ilmeisesti nuo luvut
kertovat kuinka huonoa hasaa takavarikoidaan.
parempi menee sitten myyntiin, heh,heh.

tuosta vahvuudesta vielä, mitä vahvempaa sitä
vähemmän tarvii käryttää. eikä sillä laimealla
olla mitenkään vähemmän pilvessä, sitä joutuu
vain polttamaan enemmän.

kyseessä oli ilmeisesti suomessa kasvatettu
tuote joten tuomiossa pitää olla lieventävänä
asianhaarana kotimaisen yritteliäisyyden ja viljelyn tukeminen.
4673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keski euroopassa saat 20-25 % THC:n pitoista turboruohoa. Se jytisee kuinnolla, mutta se maku ei ole oikein hyvä.
Itse poltan mielummin tuommoista 10-15 THC % kukkasia.

Jos poliisi on huolestunut moisesta ruohosta, niin hehän voivat ehdoittaa kannan laillistamista, niin sitä pystyy paremmin valvomaan.

Äänestä
  • järjestö ehdota laillistamista. ei taida kuuluua suomalaisia poliiseja tuohon järjestöön vaikka se kansainvälinen taitaa olla.

    Äänestä

  • Myyjäkö sen pitosuuden sitten mittaa jollain mittarilla vai :D

    Äänestä

  • Enpä usko että on yrttii, jossa thc pitoisuus on 25%. Itse kasvi sisältää maksimissaan 20% thc:tä, kuten hasiskin. Kannabis öljy taas voi parhaimmillaan sisältää 60% thc:tä.

    Thc prosenttia pystyy hieman päättelemään sillä että jos 0,1g tavaraa pärisee niin että jalat lähtee alta, niin silloin thc prosentti on luultavasti lähemmäs sen 20%, koska thc:n todella voimakkaasti vaikuttava annos polttamalla on noin 20mg. Eli siis sen 20% siitä 100mg:sta polttoa.
    Suomessa tavallisin prosentti on hasiksessa ja kukassa luultavastikkin tuon 5%-10% päättelemällä siitä kuinka nuo poltot ovat tällä vuosien kokemuksella toimineet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tampereella kirjoitti:

poliisi nappasi marinmyyjän ja tiedotti kuinka vahvaa kyseinen tavara oli. thc pitoisuus noin
14% samasta lehtijutusta (iltis) kerrotaan
hassiksen olevan tavallisesti 0,5-5%

voin sanoa suoraan että huonoa hassista ei osta
kukaan kahta kertaa. 0,5% ei taida edes toimia
eikä 5% mitään hyvää ole. ilmeisesti nuo luvut
kertovat kuinka huonoa hasaa takavarikoidaan.
parempi menee sitten myyntiin, heh,heh.

tuosta vahvuudesta vielä, mitä vahvempaa sitä
vähemmän tarvii käryttää. eikä sillä laimealla
olla mitenkään vähemmän pilvessä, sitä joutuu
vain polttamaan enemmän.

kyseessä oli ilmeisesti suomessa kasvatettu
tuote joten tuomiossa pitää olla lieventävänä
asianhaarana kotimaisen yritteliäisyyden ja viljelyn tukeminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu