Naapuri oli tilannut kymmenisen lavaa pihakiviä. Tulivat eilen ja jo illalla n. puolet kivistä oli paikallaan. Hänellä pohja on kivituhkaa, jonka harvavoi tasaiseksi. Siihen sitten asetteli kivet päälle. Itse tein viime kesänä siten, että tärytin pohjamaan, levitin tuhkaa pienissä erissä ja sitten kuminuijalla hakkasin kivet paikalleen n. 10 lyöntiä/kivi. Sitten tärytin. Naapuri ilmeisesti aikaa latoa kivet hakkaamatta ja täryttää. Minulla meni samaan pinta-alaan yli viikko kun sillä menee päivä. Olinko tyhmä ja tein ihan turhaa hommaa? Aion jatkaa ensi kesänä itsekin ja jos tuo kestää, niin onhan se paljon nopeampaa. Arvioita, kestääkö?
kiveys
helosti vai?
2532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pohjan kanssa teit oikein se tärytetään tiiviiksi ja laitetaan kallistukset kohdalleen jonka päälle sitten tulee asennus hiekka tai kivituhka. Voit käyttää apurimoja asennushiekan laittoon jolloin siitä tulee taseisen paksu kerros. Elikkäs niitä kiviä ei tarvi jokaista nuijia erikseen vaan sitten kun kaikki kivet ovat paikoilaan, saumattuna kertaalleen ja reunat tuettuna. Tärytetään ne n. 70- 80 kg täryllä kertaalleen ristiin ja saumaat uudestaan niin se on siinä.
Tässä vielä linnki mistä löyty muutakin tietoa www.pihakivi.com/fi/Pihakivi/Kiveyksen pika-asennusohje/
Pikkujuttu tuollainen viikko omaa työtä, älä sitä harmittele.
Pohjatyöt ne ratkaisee. Pohjan pitää olla routimaton ja hyvin tiivistetty, muuten talvi tekee kuoppia.
Toinen juttu on reunakivet, joiden pitäisi olla sidottu kiinni betonilla tai maabetonilla. Silloin kiveys ei lähde purkautumaan.