tämä sama ongelma ja onko aiheuttaja selvinnyt? Eli tietyn pistävän, pesuainemaisen hajun jälkeen, jonka siis rakennuksessa haistaa, niin alkaa kurkkua ja keuhkoputkia kirvelemään, ihan kuin hengittäisi jotain sopimatonta kemikaalia. Kun pääsee pois em. tiloista, niin on kuin olisi mentholpastilli käryämässä keuhkoissa ja pef:t on yli hyvät. Puhaltaminen on tosin sen tuntuista kuin keuhkot räjähtäisivät kuin liian täyteen puhallettu ilmapallo. Ja ne pef-arvot paranee sadalla eli jos olivat ennen ko. paikkaan menoa 310, niin sen jälkeen tulee kevyesti 420. Tätä ei jatku kylläkään kovin kauaa, vaan muutaman tunnin päästä pef:t romahtavat ja ne ovat aika huonot. Mutta aiheuttaja home vaiko bakteeri vaiko aineenvaiduntatuote vaiko joku rakennusmateriaalin hajotessa muodostuva kemiallinen aine?
Onko
jollakin toisella
311744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
mutta tilanne muutoin kyllä. Aika monella on käsittääkseni sama tilanne, että peffit nousevat tilanteessa jossa luulisi niiden laskevan, jos kerran kyse olisi astmaattisesta oireilusta.
Lääkärit ihmettelivät hillittömiä pefarvojani. Useaan otteeseen niitä tarkasteltiin ja ämmästeltiin, mutta ne olivat yliylihyvät. Nykyisin ne ovat laskeneet tasolle 500 vähän yli tai ali. Jossakin vaiheessa puhalsin aivan helposti noita mittareita tappiin. Hönkäys vain ja napsaus kun mittari oli pohjassa. Keuhkolääkärini mittautti useaan kertaan, putkimallisella ja omalla mittarillani. Otimme uusiksi kun hän arveli, että tuo nyt oli yskäys, kun lukema oli niin korkea. Ja uusi puhallus ja sama juttu. Oli aikoja jolloin peffit sattuivat hillittömästi ja puhallukset heittelivät ääri paljon. Sekään ei ollut mahdollista, mutta näin vain kävi.
Kaikken epävarmin mittari olotilani seuraamisessa oli peffaus. Ylihyvät puhallukset eivät kerro ylihyvästä olotilasta. Hillitön peffausääni kertoi siitä että peffaus sattui ja hönkäys siitä että tilanne oli menossa ... en edes tiedä mihinkä suuntaan.
Ja kuitenkin ammattitautini määrittely perustui alentuneeseen pef-arvoon. Näin jälkikäteen se tuntuu uskomattomalta, oikea lääketieteellinen ihme, miten noin epävarma ja heittelevä mittaus voi määritellä sairauteni laadun loppuelämäkseni.
No tuosta ylihyvästä ja kohoavasta pef-arvosta keuhkolääkäri ohjeisti ottamaan jalat alleen, eikä palaamaan moiseen tilaan enää. Silloin pef-arvoni oli yli 700 ja tuo tulos tuli aivan helposti. Nyt en saa edes yskäisyllä moista tulosta, en vaikka olen yrittänytkin useaan kertaankin. Ei noita mittareitakaan ihan simppeliä olisi jatkuvasti kymmenillä puhalluksilla huijata. Se joka niin luulee voi sitä itse yrittää. Miten saat peffit ja fev1 samaan arvoon kerta kerran jälkeen. Siten että pef on ylihyvä ja fev1 laskussa päin. Ei onnistu sitten millään, jos tilanne ei ole oikeasti olemassa.
Ylihyvät puhallukset ovat mielestäni vaarallisemmasta tilanteesta kertovia ja niihin tulisi kiinnittää todellakin huomiota. Ei vain ämmästellä, että miten sulla voi olla noin hyvä pef? Ja oikeasti et voi puhaltaa noin suuria lukemia ja just on niitä siinä yhdessä puhalleltu. Ei se ylihyvä tulos ole mikään uskon asia, näin vain käy ja silloin tilanne on paha.
ja ylihyvä peffi on merkki tulehdusreaktiosta..
tulehdusreaktiosta missä, tarkensiko hän? Keuhkoputkissa vai keuhkokudoksessa? Olisi ihan mielnkiintoista tietää, kun niin monella on ollut sama ongelma ja on vaan mittailtu peffejä ja tuijoteltu niitä, joo hyvät on, ei hätää et ole sairas.
että on kyseessä keuhkokudoksen tulehdusreaktio.. puhuttiin samassa yhteydessä alentuneesta diffuusiokapasiteetista..
itse en koskaan huomannut kysyä tarkemmin mistä se yliylihyvä pef johtuisi. Käytännössä on ihan lineaarisesti käsitelty astmaa koko ajan.
Diffuusiokapasiteetin muutokset on katsottu merkityksettömiksi. En tiedä missä vaiheessa diffuusiokapasiteettimuutos muuttuu merkittäväksi? Sen mitä täältä olen lukenut, ehkä kuoleman jälkeen, ei juurikaan sitä ennen.
Ehkä olisi taas syytä tehdä kysely, onko kenelläkään mikään poikkeuksellinen arvo merkinnyt mitään muuta kuin sanan merkittävä/ei merkittävä muutos. Vaikka näitä muutoksia ynnäisi miten monta yhteen, niin pelkkä pef-lasku merkitsee sitten astmaa.
Miten tuntuukin ihan hiukkasen ihmeelliseltä että tämä tutkimus siitä mitä sairastaa nojaa viimekädessä pelkkään puhallukseen. Jos sattuu tulehdus nostamaan puhallusarvoja, olet yliterve, jos tulehdus tulehduttaa myös putkiston niitä ahtauttaen, sulla onkin astma. Tutkimusmenetemällä, jolla tutkitaan nyt ainakin ammattitauteja, on siis täysin mahdollista olla hillittömän kipeä ja sairaan terve!
Minulla oli BAL-huuhtelussa hyvin korkeita makrofagi-arvoja (ja lieriöepiteelisoluja), skaalalla 1-4 jossa 4 on korkein. Näkemys: Ei merkittävää muutosta.
ja uskoisin, että nämä merkitsevän ja ei merkitsevän tulkinnat vaativat huomiota. Jos ajatellaan, että naapuri ei leikkaa nurmikkoaan, siitä voi ajatella ettei se mitään merkitse, omahan on asiansa. Mutta kun voikukka rehottaa ja tuulee sopivasta suunnasta, niin tilanteesta tuleekin merkittävä. Samoin, kun olet myymässä omaa asuntoasi. Naapurissa asustaakin silloin ongelma jota ei niin vain fiksatakaan.
No näistä meidän keuhkotutkimustuloksista samat, ehkä se ei ole merkittävää juuri sillä hetkellä jollakin kriteerillä, tilastollisesti tms., vaikka muutoksia olisikin suuntaan tai toiseen. Mutta jos ajatellaan laajemmin, niin toki muutokset ovat merkityksellisiä ja niitä pitäisi seuratakin. Ne muutokset eivät ehkä merkinneet lääketieteellisesti sovittujen kriteerien ylittymistä, mutta ne merkitsivät suuntaa, joka potilaan kannalta onkin merkitsevä, suuntaa huonompaan. Tilastollisesti ollaan vielä raja-arvoilla, tai ehkä ei edes lähellä niitäkään. Mutta onko lääketiede tilastotiedettä, vaiko potilaan oireiden mukaista hoitoa ja seurantaa?
Eipä noissa minunkaan papereissani lue exkeuhkolääkärini keuhkokuunteluiden tuloksia. Kuitenkin hän totesi jossakin vaiheessa, että viimein keuhkosi kuulostavat vähän paremmilta! Kuuntelun tulos ei ollut kovin merkittävää keuhkolääkärilleni, hän todennäköisesti odottikin kuulevansa sen mitä kuuli. Merkittäväksi asian teki sitten se, kun tilanne muuttui parempaan suuntaan. Toki potilaana toivoisi noista epikriiseistä löytävänsä juuri nämä asiat kirjattuna ylös, mutta useinkaan näin ei näytä olevan.
Joka kerran tämän exkeuhkolääkärini huudahduksen jälkeen päätin pyytää saada kuunnella keuhkojani itse myös. Yhtäkään kertaa en sitä ole edes muistanut pyytää, joten en tiedä antaisiko lääkärit edes sitä tehdä. Useinhan pojat eivät anna tyttöjen leikkiä leluillaan, joten en tiedä miten käy kun pojat vähän kasvavat?
Itse asiassa minun pitäisi mennä keuhkolääkärille pyytämään niitä jatkotutkimuksia, joita jopa Tuppurainenkin suositteli keuhkolääkäriltäni pyydettäväksi. En vain nyt jaksa. Äitini kuolema sekoitti pakan ja maanantaina tapaan jo tuon leikkaavan lääkärin. Lauantain hautajaisjärjestelyissä ja maanantain tilanteessa on nyt riittävästi tähän hetkeen. Kun maanantaina on vielä kyse poliklinikkakäynnistä, kerrotaan jo kutsussa että on hyvä varautua odottelemaan. Se odottelu minulle sopimattomassa sisäilmassa onkin ihan bueno juttu, joten jos niin käy että odottelua on pitkälti, olen sitten taas loppuviikon sairaampikin. Pitää miettiä noita jatkotutkimuksia sitten myöhemmin. Ehkä odottelen tuota vastausta kantelustani ja teen sitten siirtoni sen mukaan.
Odottelen jotakin ympäripyöreää liirumlaarumia näppärien lääketieteellisten termien kera. Olisi kyllä hienoa saada joku todellinen vastauskin, mutta olen jo liian vanha uskoakseni joulupukkiin.
Minäkin olen monta kertaa ihmetellyt kaikkia näitä juttuja. Välillä on olo kuin Franz Kafkan kirjassa "Der Prozess", välillä kuin Cervantesin Don Quijote ja tuulimyllyt. En tiedä mikä tunne on parempi/pahempi?!
Lääkäritermeistä puheenollen, niin ärsytin ihan tarkoittamatta lääkäriä, kun vastasin latinalaistermeillä. Hän sanoi, ettei astmani sinä hetkenä oireile, ja minä yritin puhua, vaikka kurkunpääni oli niin turvoksissa että ei melkein tullut ääntä. Totesin vaan että ongelmana on turvonnut "larynx". Siitä kohtelu meni vaan huonommaksi. Jotkut yrittävät kielenkäytöllä saada ylivoimaa. Se on esim. politiikassa hyvin ylestä.
Kirjoitit, että olet tehnyt kantelun! Se on mennyt minulta ohi. Mistä? Väärästä kohtelusta vai hoidosta? Missä yhteydessä?
Lääketieteestä sen verran vielä. Jotkut kai ovat tutkijokita samalla... Tekstisi perusteella olet ilmeisesti sitä kokenut.
Toivon mukaan jaksat kaikkien vastoinkäymisten taakkaa kantaa. Äitisi hautajainen on kai tärkein. Vaikka oma terveyskin on todella tärkeä, niin sanoisin, että lääkäriaikoja saa uusia.
no tein sen TEOon = Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, mutta he laittoivat lomani aikana postia ja kertoivat siirtäneensä asiani Etelä-Suomen lääninhallituksen Helsingin alueellisen palveluyksikön käsiteltäväksi. Alla on 7 eri lainkohtaa momenteineen, jossa lääninhallitusten ja TEOn välistä toimivallanjakoa on säädetty.
No se mitä haluan, on jatkotutkimukset ja selvitykset siitä mitä ihan aikuisten oikeasti sairastan. Miten minulla on on/off astma, joka on tai ei ole sen mukaan kuka kulloinkin puhuu. No tosin se menee niin, että TTL:n väen mukaan on astma ja muiden mukaan ei ole. Mutta kun tätä kädenvääntöä tehdään minulle suullisesti, eikä mikään kirjaudu paperille, niin ajattelin josko saisin saman myös paperilla perusteluineen, miksi minulla on astma jota ei voi astmalääkkein hoitaa?
Miten yleinen tuollainen ei astmalääkkein hoidettava astma on ammattitautiastmojen joukossa?
Mutta siis, haluan vain oikeuden tietää mitä keuhkoissani tapahtuu ja miksi keuhkotähystystulosta ei korjata, vaikka siinä on selkeä kirjoitusvirhe, vai onko se vain kirjoitusvirhe?
että joitakin lääkäreitä häiritsee se, että potilaat puhuvat heidän sanoillaan, latinaksi trakea yms. Aika ymmärrettävää pitäisi olla että meidän on pakko oppia näitä termejä. Typeräähän olisi jos lukisimme papereita ymmärtämättä niitä vuosi vuoden perään, kuuntelisimme lääkäreidemme puhetta ymmärtämättä sitä.
Joskus tuntuu, että lääkärit tekevät työtä vain ja ainoastaan ITSELLEEN. Se mitä potilas tilastaan ymmärtää on ihan vi"##"¤ sama. Pääasia on että lääkäri saa haudata tiedot munkkilatinallaan sairaalan toimimattomiin tietojärjestelmiin ja katoaviin papereihin.
Olipa hyvä että teit kantelun! Hmmm, taitaa olla muitakin jotka pitäisi sitä tehdä... Hmmm...
Sinä kysyit monellako on sellainen astma kuin sinulla? Määrä kai riippuu siitä, jos kysyy TTL:lla testatuilta ihmisiltä, tai ainoastaan muualla testatuilta.
Itse mietin monellako on jäänyt astmadiagnosin varjoon, se toinen vakavampi keuhkosairaus huomaamatta? Kuten Tuula Putus sanoi, sama ihminen voi sekä astmaa että alveoliittia sairastaa. Sinulla taitaa olla sellainen tilanne, että astmadiagnosin tilalle olisi oltava joku muu. Jollakulla kai on sellainen tilanne, että pitäisi olla molempia diagnoseja...
Hiljattain oli lehdissä juttu Kylie Minouge:stä. Hän sanoi, että hän ei luota lääkäreihin enää. Luotatko sinä?
Homeoireista vielä. Nykyään saan homealtistuksesta turvonneita imurauhasia! Ei kivaa? Onko sinulla tai teillä muilla sama ongelma? Mihin se viittaa?
"Homeoireista vielä. Nykyään saan homealtistuksesta turvonneita imurauhasia! Ei kivaa? Onko sinulla tai teillä muilla sama ongelma? Mihin se viittaa? "
Onko sinulla imurauhaset turvoksissa? Minullahan tämän kilpparin kohdalla todetaan turvotusta, mutta en oikein käsittänyt missä se turvotus oli. Oliko nuo leuanaluspatit juuri sitä turvotusta vaiko tuo kaulasuonen pullottaminen, en tiedä. Leuanaluspatit ovat selkeästi tunnusteltavissa yhä edelleen, joten joko niiden kuuluukin olla sellaiset tai sitten se kertoo siitä turvotuksesta. Mielestäni turvotus helpottui lomallani kyllä, mutta alkaa olla ihan samassa tasossa taas.
Mutta luin tuolta kilpparipuolelta, ettei näistä kyhmyistä lääkäreiden mielestä ole juurikaan haittaa, ne eivät voi kipuilla eikä aiheuttaa nielemiseen tms. ongelmia. Joten turpoaa ne rauhaset ja muut mistä syystä vain, ei siitä lääkärillesi ole mitään haittaa ;-).
Näin ollen odottelen millainen leikkaava lääkäri vastassa on. Mitä potilaaltaan odottaa, ajattelin että jos lääkärit aina tietävät miltä nämä oireet voivat tuntua potilaasta, niin minä odottelen omia oireitietojani tuolta lääkäriltä ja tyydyn niihin lisäämättä mitään. Kyllähän se nyt niin on, että lääkäreihin on pakko luottaa, jos lääkärisi kertoo, ettei ongelmia ja oireita ole, niin niitähän ei sitten ole.
Kun kysyt luotanko lääkäreihin, no ilman muuta tietysti. Odotan nyt vain niitä mielenterveyshoitojani alkavaksi ja siinä samassa voidaan hoitaa myös vaihdevuosivaivat ;-).
Kilppariarvoja on minulta otettu paljon, koska minun oireet viittaavat siihen suuntaan. Aina on ainakin tähän asti ollut normaaleja arvoja. Ja hyvä niin. En kapiaa lisää vaivoja.
Viime kuukauden aikana ne imusolmukkeet ovat turvonneet luumunkokoisiksi altistuksen aikana. Ne ovat lähinnä ne imusolmukkeet jotka sijaitsevat korvan takana, mutta välillä tuntuu myös niissä jotka ovat leukaluun alla korvan alapuolella, enemmän kurkun puolella. Viime kerran turvotus ei ole vielä laskenut, vaikka on mennyt yli viikon. Nyt ne reagoivat jopa pieniin altistuksiin. :( En ole käynyt lääkärissä, en jaksa juosta siellä. Pitäisinkö mennä?
Onhan hyvä etteivät lääkärit kärsi meidän pateista ja kasvaimista. :) Nehän sanoivat minulle myös ettei minulla voi olla kipuja maksassa, koska siellä ei ole tuntoa. Kuitenkin tutkimus lähti siitä, että minulla oli maksassa kipuja. Sieltä sitten löytyi kaksi kasvainta... Mutta en niitä tuntenut. ;)
Viimeinen kappaleesi... En tiedä jo se on :) tai :´( paikka... Kai voit pyytää että psykiatri samalla hoitaa homeoireiluasi. Jos ei mikään muu auta, niin rauhoittavia roppakaupalla vaan. Sitten homma on hoidettu. Silloin et enää jaksa välittää siitä, että keuhkoissa sattuu, hengitys pihisee ja niin edelleen. Zombie:nä olet myös helpompi potilas. "Och vips, så är alla dina sjukdomar och problem borta!" "Hokus pokus!"
että autoimmuunisairauksia odotettavissa ja vaikka niitä ei näyttäisi olevan diangoosiksi asti, niin esim. syöpä on paljon tavallisempi autoimmuunisairauksia sairastavien kesken kun normiväestössä. Ja siksi kehoitti tarkkailemaan omaa kehoaan ja tuntemuksiaan ilman mitään sen kummallisempaa paniikkia, koska kyse on vain mahdollisuudesta ei siitä että niin oikeasti kävisi.
No syövän yksi merkki on nuo imusolmukesuurentumat ja kaiken maailman patit. Joten niin ikävää kun se on ravatakin lääkärissä, niin kyllä nuo patit pitää tarkastaa ja joku syyhän aina on sille, että rauhaset turpoilee. Syy voi olla mikä vain, mutta jos ne pysyvät turvoksissa ja lisääntyvätkin yli kuukauden, niin siinä tapauksessa pitäisi hakeutua lääkäriin. Näin oli minun ohjeistukset ja niin sitten tein.
Maanantaina saan sitten tietää mitä kilpparille tehdään vai tehdäänkö mitään. Eilen olin ostamassa hautajaisiin sopivia vaatteita ja siinä sovitellessa tuon kaulan kankeuden ja lievän arkuuden huomasi selkeästi. Se nyt vain on pinkeämpi ja arka aika ajoin ja jossakin asennossa nielaisu ei tule kuuloonkaan tai päätä pitää kääntää ylöspäin. Mutta, kun tiedän etteivät struumapatit voi oireilla, niin pistän nämä nyt vaihdevuosin piikkiin, seuraavan kerran se sitten saakin olla masennusta, tulee molemmat diagnoosivaihtoehdot tasaisesti käyttöön.
Mutta oikeasti noista lääkäreistä. Kyllä minä pidän keuhkolääkäristäni tosi paljon, näistä vaihevuosi ja masennusarveluista huolimatta. Se vain on ihan OK tyyppi. Alkuun vaihto niin asialliseen lääkäriin oli vaikeaa ja vieläkin unohdan puolet mitä piti kysyä, mutta kyllä se ihan ok lääkärinä on, tai enemmän kuin OK. Tämä tilanne nyt vain on tämä mikä se on ja kun kortit on jaettu niillä pelataan.
Silleen mietin, että kyllähän siihen masennukseenkin varmasti hoitoa saisin. Saanhan nyt hoitoa astmaankin, miksei sitten masennukseen? Mitä eroa sillä on mitä sairautta hoidetaan vähän silleen sillä varjolla, että on parempi hoitaa jotakin, kun jättää kokonaan hoitamattakaan. Ties vaikka saisin kuinka kivan kallonkutistajan. Näin etätöissä nämä sosiaaliset kontaktit ja mahdollisuudet puhua tästä sairastumisesta ovat aika rajalliset. Joten miksei sitä kävisi keuhkolääkärillä hoitamassa "astmaa" ja kallonkutistajalla "masennusta". Tosin, en minä kummastakaan hoidosta mitään suostuisi maksamaan, joten vain siinä tapauksessa että saisin hoidot vakaviin sairauksiini ilmaiseksi niitä käyttäisin. Joku tolkkuhan sillä rahan käytölläkin pitää olla. ;-)
"Astmaan voi liittyä lievästi poikkeavia löydöksiä Bal tutkimuksessa ja solumäärän nousu voi johtua astmasta. Työterveyslaitoksen tutkimuksissa teillä on todettu astma. Astman nykyiseen hoitoon ja vaikeusasteeseen en voi ottaa täältä käsin kantaan, vaan hoitava lääkärinne arvioi astmanne nykyistä tilaa ja lääkityksen tarvetta."
Eli kyllä astma voi siis nostaa solumäärän tasoa. Jossakin vain luki, että koskaan tupakoimattomalla se viittaisi alveolitason tulehdukseen, mutta siitä ei siis näyttäisi olevan pelkoa. Hyvä asia. En mitään alveolisairautta ole hakemassakaan, selkeyttä tilanteeseeni vain. Ja jos kaikki on mahdollista, niin luulisi olevan mahdollista myös tarkastaa keuhkojeni tilanne. Joten ehkäpä saan sen uuden tähystyksen kun sitä oikein kinuan. Siinähän sen sitten näkisi mikä se tilanne on, onko solulisää vieläkin ja onko yleisin solumuoto tulehdussolut ja niistä makrofagit. Jotenkin luulisi tämän tilanteen kiinnostavan itseni lisäksi tutkivia lääkäreitäkin? Sehän kertoisi jatkoa ajatellen muillekin jotakin positiivista, jos se kerran astmasta johtuu ja astmani voi nyt hyvin. Silloin keuhkoissani ei pitäisi olla mitään lievää muutosta, ei edes tupakoimattoman tilanteen mukaan. Voisi olla jopa helpompi kirjoittaa tuo patologin lausunto?
Sillä taaskaan ei vastata siihen, että tulos on tehty tupakoineen mukaan, vaikka sitä erityisesti kysyn. Jos lieväsolulisä on tyypillistä tupakoinelle ja siten OK, niin entäs kun sen muuttaa tupakoimattoman tilanteeseen. Mitä se silloin kertoo, onko se yhä edelleen lievää ja siten voi johtua astmasta?
Hienoa itseni kannalta jos tilanne olisi näin. Mutta kun epäilen tätä ja se vaivaa sairaasti, niin mikään muu ei helpota tilannettani kuin uusi tähystys. Ja sitten olisi hyvä jos sen tarkastaisi ja tutkisi joku jolla on aikaa lukea koko lausunto ajatuksella lävitse. Joku kysyi tässä, luottaisinko tehtyyn tutkimukseen? Miksei sitä tutkittaisi vähän sinne päin, jotta mitään ei selviäisi edelleenkään. Ikävä kysymys, tosi ikävä.
Joo, on kai mentävä lääkäriin. Minulla on nyt työkykyselvittely tulossa tulevien viikkojen aikana. Siihen sisältyy varmasti lääkärinkäynti. Kannattaisiko siellä kysyä?
Ennen siä en ehdi. Terveyskeskus ja ensiapu menee täällä kiinni jo neljältä. Tavalliseen lääkäriin ei saa aikoja enää ja tämä ei ole mikää ensiavun tarpeessa oleva oire.
Nyt on lopetettava kirjoittelu hetkeksi. Keskustellaan enemmän myöhemmin... :)
Työkykyarvioinnissa tilanteesta ja siellähän sitä on hyvä seurata myös. Ei noiden pattien kanssa nyt jäniksen selässä olla, ellei jo muukin olotila ala oireita antamaan.
Mietin tässä sitä, että minun astmani tekee tuota solulisää keuhkoihin. Siis nyt kun astmaani ei enää lääkitä mitenkään, niin oireilun aikanako tuota solulisää tulee jatkuvasti?
Jos solulisää tulee keuhkoihin astmassa, niin miten sitä pitäisi seurata? Vai onko se täysin vaaratonta, että sitä solulisää tulee ja tulee? Kuka voi kertoa, että astmani aiheutti keuhkoissa solulisää, mutta siinä se, ei sitä tule lisää. Miksei tulisi, kun oireilu altistavissa tiloissa jatkuu?
Mulla on tullut nyt tosi hankalaksi tämä äänen meno. Päivystävä lääkäri ei ottanut ääneen kantaa.
Saan myöskin ylihyviä pef puhalluksia, vaikka keuhkoissa puristaa, tosi pahasti!
Mutta.. Keuhkoista ei kuulu mitään ääniä.. (vinkunat tms./osv.)
Mielenkiintoista, miten työnantaja saa pitää vaurioituneeksi todetussa rakennuksessa työntekijöitä. Ei se kiinnosta työnvälitystä, eikä näköjään työterveyshuoltoakaan.
Työsuojelupiirin korjauskehotukset ovat yhtä tyhjän kanssa.
Tää on kuin joku helv.tin painajainen josta ei herää!
Jos esim eläintenhoitaja altistuu eläinpölylle (esim. lehmäallergia) Niin hänen ei enää tarvitse olla työssä lehmien kanssa.
Jos työpaikallasi sairastut homeista.. Sinä joudut olemaan siellä sairaudesta huolimatta.. Siitä pitää huolen KELA >> et saa sairaspäivärahaa... Työnvälitys pitää huolen, että karenssia tulee heti jos irtisanoudut...
Työnantaja ei irtisano, koska sitten he eivät saa palkata tilalle uutta henkilöä.. Vika on siiS MINUSSA ITSESSÄ!
PRKLE &%"@@5##***
Minä koin ihan samoja tunteita kun olin siinä edellisellä työpaikalla, jossa sairastuin tähän tautiin.
Homeongelmaa kiellettiin, ja kielletään edelleen. Työsuojelupiiri oli "hampaaton", kuten lääkärini kirjoitti epikriisiini. Työterveyshuolto ei edes antanut lähetettä jatkotutkimuksiin, koska minä en muka ollut tarpeeksi sairas! (Maailman paras vitsi!) Minut irtosanottiin ammattitautini takia, kun vihdoinkin olin sitten päässyt yksityislääkärin kautta TTL:een. Sillä alalla jossa minä olen, nimittäin saa irtisanoa ja palkata uutta henkilöä!
Kaikki loppui siihen, että aviomieheni sanoi etten saa enää mennä töihin tappaamaan itseäni! Nyt eläämme alle minimirajaa, mutta ei ole joka päivää sitä riskiä että kuolen kohtaukseen. Minäkään en saa mistään rahaa, koska sosiaalitoimistossa vätetään, että jäämme 1200 € plussalle joka kuukausi. Mieheni palkka on 1300 € ja meillä on lainaa y.m. kuluja...
Ylihyvät PEF:it on oltava kehon tapa kompensoida jotakin muuta vikaa. Eivätkö lääkärit sitä tajua? Minulle tulee korkeat hemoglobiiniarvot, joka liittyy keuhkoongelmiin samalla lailla - kompensointiyritys. Sitä lääkäri minulle selitti.
Karenssista vielä. Minulle sanottiin, etten saa liitolta työttömyyskorvauksia, jos olen sairaslomalla. No hohho, minuthan irtisanotaan kohta taas sairauden takia... Siinä samanlainen paholaisen keksimä kierre!
Ainut tapa selviytyä taloudellisesti ja fyysisesti on kai saada itselleen "hullun paperit".
Et ehkä halua tätä kuulla, koska se ei plajon lohduta, mutta viha on hyvä merkki. Se todistaa sen, että olet vielä "järjeissäsi". Sitten kun tulee piittaamattomuus, on menossa alaspäin. Olen kyllä miettinyt, että se masennus on tultava jossain vaiheessa. Kuinka paljon pa.kaa on tarkoitus ihmisen kestää?
Onpas helppoa kaikille syyttää sinua! Kenenkään ei ole otettava vastuuta, ja kaikki voivat hyvällä omatunnolla jatkaa omaa rataa. Minuakin syytettiin siitä että sairatuin työpaikkani homeista ja sädesienistä, koska minä olin semmoinen "herkkä henkilö". Sitten olin myös "itseltäni paljon vaativa henkilö", jolloin rivien välistä voi lukea "että olisin kärsinyt uupumuksesta". Keksittyjä juttuja!
Ei ole mitään hyvää tapaa päästä tästä "helv.tin painajaisesta" pois. Minä aion nyt tulevat viikot kokeilla sitä viimeistä oljenkortta. Kuntotutkimus Malminkartanossa. Saa nähdä mihin se vie. Sitten on kaikki mahdolliset tiet kokeiltu.
Voimia sinulle! Lohdutushaleja täältäpäin!
Anemiani 100-106 on homealtistuksessa muuttunut 130-140 arvoihin.
Kilpirauhsen ja munuaisten arvot vajaat. Kuten myös tämä verenpaine. Se on minulla aina noin 60/99 (TTL tutkimuksissa osastolla, aamuarvot 59/95 Mutta siellä lääkärin huoneessa olikin "80/150 yms. Ja kysyttiin onko ollut lääkitystä korkeaan verenpaineeseen???
JOTA en edes ole ikinä sairastanut??
KELAn kuntoutuksessakin verenpaine oli toistuvasti mitattuna 60/99--- 70/100... Eli se siitä verenpaineesta..
Mulla on tullut nyt erikoisena se, että keuhkoissa tuntuu piikkimäisiä tuikkaisuja, Kipua, -toinen puoli on tunnoton ja palleassa karmea tunne, ahdistaa. (päivystävä sanoi, josko ois viruksen aiheuttamaa)? -tiedä sitten mikä?
Varpaanvälit aukesi ja nenä tihuaa verta..
Eli pakkasen / kylmän lakattua jokin karmea alkoi muhimaan työpaikalla kunnolla. Tilassa haisee ihan ku "koira" ja kaikki aivastelevat koko ajan / yskivät myös.
Minulla verenpaine nousee aina homealtistuksen aikana: 155/115-tyyliin. Jouduin seuraamaan vreenpainetta, kun lääkärin luona se oli aina korkea. Ei ihme, kun siellä oli hometta... Kotona jatkuvasti noin 75/125, eli normaalia. Sen jälkeen asiaan ei ole puututtu.
Minulla on ollut niitä kovia kipuja keuhkoissa, ja ne kestävät yleensä noin 45-90 sekuntia. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja vievät jalat alta. Jälkeenpäin ei mitään viitteitään niistä "kohtauksista". Outoa! En tiedä mitä ne ovat. Tämmöisiäkö sinullakin?
Hohho, virus... Se on se helpoin vaihtoehto antaa vastaukseksi kun ei ihan tiedä.
Mikä työpaikka! Hikisen koiran haju on kyllä tuttu... Minulla oli nenäverenvuotoa työpaikallani ja nenäni oli kuin jauhelihaa. Nyt se on parantumaanpäin, mutta altistuttuani nenäverenvuoto tulee heti takaisin. Nuha on tullut jäädäkseen. Ihooireena minulle tuli sienitulehduksia ja ihottumia, vesirakkuloita ja kirveleviä pieniä polttavia haavoja. Pääosin käsissä, niskassa, kaulassa ja suun ja silmien ympäri. Siis niillä alueilla jotka eivät vaatteet suojanneet.
Jaa, pitää kai vielä lisätä, että meillä töissä kasvoi näkyvää hometta m.m. sohvakankaissa! Ja sitä hometta oli pölynä kirjahyllyissä! Jos pyyhki sitä käsillä, tuli "kivoja" haavoja!
Mulla on lähinnä paukamia, ne on niskassa ja väliin leuassa. Homeiset tavarat kutittaa kämmeniä ja iho lähtee. Sormiin tulee pieniä vesikelloja.
Sit erikoisempaa oli se, että esim hiuspannan käyttö loppui kokonaan, päähän tuli korvien taakse luumumaiset muhkurat. (ovat kipeitä). Ja leuan alla "sylkirauhaset"? ovat turvoksissa.. (hamsteri).
Nenäverenvuoto on tuttu. Laapistuksen jälkeen se rauhoittui talven ajaksi. Nyt sitä taas --saa-- kärsiä.
Mä en tajua sitä hajua. Se saa ikäänkuin vatsan muljahtamaan ylösalas.. Tekee mieli oksentaa jo ovella. Yskänpuuskassa meinaa tulla myös ykät.
sairastuneille, sairastaville ei näytä olevan minkään tason turvaa. Sitä ei tarjoa missään vaiheessa mikään instanssi.
Milloin Pikku Myy oli liian terve, liian sairas ja yhtä aikaa liian terve/sairas ja nyt sitten todetaan kolmekymppinen täysin työkyvyttömäksi.
Homekorvan kohdalla sama juttu. Hän sairasti astmaa samalla tavoin kuin minäkin, se joko on tai ei ole, riippuen lääkäristä joka asiaa tulkitsee.
Yksi yhteinen piirre meillä kaikilla on, yksi "varmuus", TTL:n mielestä meillä kaikilla on selkeä astma. Ja astman kanssa pärjää töissä kyllä. Kun puhutaan uskottavuudesta, niin keiden uskottavuus on mennyt jo aikaa sitten?
Minä en itse silloin kärsinyt paljon pahoinvoinnista siellä jossa sairastuin alunperin tähän tautiin, mutta moni muu oksensi ja kärsi pahoinvoinnista. Usein he menivät keskellä päivää kalpeina ja pahoinvoivina kotiin. Se on kai aika tavallinen homeoire.
En ihan saanut selville siitä hajusta, mistä puhuit. Onko niin että se on haju itsessään joka ärsyttää vatsaa? Haiseeko viemärille tai ulosteelle? Se on muuten ihan selvästi homeen haju. Työpaikallani ei kuitenkaan haissut sillä lailla, mutta ihmiset oksensivat kuitenkin.
Minä olen yskinyt niin, että oksensin. Siihen asti olin aina yskinyt niin, että meinasi tulla...ja luulin ettei tulekaan. Hävitti, kun en ehtinyt vessaan.
jotta lausumista, kyllä astman kanssa töissä pärjää, päästäisiin siihen todellisuuteen takaisin! Ei näytä pärjäävän!
Olet onnistunut kuvaliemaan tilannettani täysin! Yksi lause sanoo kaiken!
"Milloin Pikku Myy oli liian terve, liian sairas ja yhtä aikaa liian terve/sairas ja nyt sitten todetaan kolmekymppinen täysin työkyvyttömäksi."
Olo on kaikenkaikkiaan kuvottava. Menee siis ruokahalu. Ja jos syö, niin "suolisto tyhjenee kertarytinällä" oikein kouristuksella. Sanon sitä krampiksi.
Toisella työtoverillani sama vika. Hänellä on lisäksi kovia pahoinvointikohtauksia. Hän siis yksinkertaisesti oksentaa pihalla.
Sit vaan ihmtetellään, että MITÄ sä olet taas syönyt. Ja heikko vapiseva olo on itseaihetettua.
Siellä on eri hajuja. Tää ummehtunut märkä koira? Sitten sellanen pistävä. Pistää nenää ja aivastuttaa. Sit sellainen mädän maan lemu. Eri kohdissa haisee eritavalla. Perus (perunakellari) haju oli vain määrätyissä tiloissa.
Rakennus on siis täysi miina. Purku ois ainoa järkevä ratkaisu. Mutta tässä firma vetää voitot työntekijöiden terveydellä ... viimeiseen asti.. Kun omistajakin on eläkeiässä. Siinä sitten kähmitään ja jaetaan fyrkat.
Yskimisreaktiosta tulee siis oksennus helposti. Huomioitavaa, etten ole vastaavaa kokenut muualla kuin työpaikallani.
Aamulla kun menee sinne, jää nenän sisälle se karmea haju ja tuntuu, että suussa maistuu p.. ja nenä haisee.
Vapaa-aikana ei tätä ole.
Hampaat on tutkittu ja kunnossa. Poskionteloita on ultrattu lähes joka viikko.
Lemu tulee siis työpisteeseen mentäessä muutamassa minuutissa. Purkan ja pastillien syönti nenään suolasuihkeet auttaa hieman. Mutta eivät vie sitä liman nousua pois.
YÄK
??Sairastan vaikeahoitoista, hyper reaktiivista astmaa...
Toisella lääkärillä: Ei sulla astmaa ole.. mutta reagoit keuhkoputkella ? yliherkästi.
Hypertrofinen riniitti on myös todettu.
Mutta selkeää on monen lääkärin ja ylilääkärien kanta. Suositellaan työpaikan vaihtoa. Heti.
Homeita ei ole enää vähätelty, olen saanut asiallista kohtelua lääkäreiltä siltä osin. (onnekas). Mutta muuta hoitoa ei ole tarjolla kuin LOPETTAA altistuminen. Sairaslomaa saa aina muutaman päivän. Se ei ratkaise ongelmaa.
Minulta jäi sanomatta se, että työpaikallani minäkin kärsin niistä n.s. "krampeista". Lopuksi totuin niihin, ja päästyäni pois sieltä, niin niitä tulee nykyään "vain" altistuksien yhteydessä - niitä kun tulee niiiiiin harvoin.
Joo, paha talo. Ei voi muuta sanoa! Tapasin eilen yhden ex-työkaverin, ja hän sanoi että tilanne ei ole muuttunut vieläkään! Hahha, muistan vieläkin kun terveystarkastaja kävi siellä, haisteli ja kosketti jotakin mustaa rakenyteissa, ja meni heti niin sairaaksi että joutui pitkälle sairaslomalle. ;) Mutta ongelmia ei ole, ei todellakaan, ei yhtään mitään... Pahin oli se kuiva, lämmin hiekkamainen ilma. Sitä oli hankalaa hengittää.
Siitä yskimisestä. Olet vielä siinä vaiheessa, että työpaikkasi on pahin talo. Vai oletko? Minulle tulee kyllä nykyään yskimiskohtauksia jo ruokakäryistä tai kun olen kaupoissa esim. palvikinkkujen lähellä. Sipulit ja perunat ovat kunnon tappajia. Vakavia kohtauksia syntyy todella helposti niistä.
Luulisi kertomasi perusteella, että olet puhdistuslaitoksessa töissä! HYI!
Pahin paikka on nimenomaan se talo. Muissa tiloissa ja sieltä tuoduista tavaroista oireilen eri asteisesti. Paperit haisevat tosi pahalta.
Kyllä tässä leikitään ihmisten terveydellä. Sitä vaan on jaksettava.. Kai tässä jokin selvyys vielä tulee?
Kaupoissa usein pahin olo tulee kylmäosastolla. Niissä kun viitsii katsoa laitteen alaosaan niin huomaa kyllä vesivuotojen jäljet. Lattioilla on usein lätäköitä ym.
Vihannesosastolla käyn vain pakosta.
Kemikaali- ja pesuaineosastolle ei ole mitään asiaa.
Kirjastossa voin liikkua aika hyvin, täällä kaupungissa on hyvin remontoitu kirjasto.
Vanhoja kirjoja en voi edes koskea.
En ole jaksanut olla netillä, olen ollut kipeänä. Siksi vastaukseni kesti. Vanne puristaa keuhkojen ympäri yhä ja päänsärky jatkuu yhä. Ei uskalla paljoa liikkua. Onneksi nyt viimein alkoi tasaantua.
Särky ollut siis jo muutaman päivän. Invalidisoiva, jyskyttävä kipu. Sykkii ohimoilla.
uuu