Pimeän työn kannattajako ?

ragnar

Kuten voisi kuvitella RTS Oy;n toimitusjohtajan jutusta päätellä, vai onko kyse pelkästään sympatioiden kerääminen rakentajilta jotta ostavat häneltä lehtiä ja palveluja, niin edelleen helpottavat mainostilan myymistä hirvittävään hintaan rakennusalan tarvikkeita toimittaville yrityksille. Voihan nuo kommentit jotka on lausuttu Meidän Talo 7/2003 numerossa olla silkkaa hölmöyttäkin. Olisi myös mukava tietää mikä tälläinen älyttömyyksiä laukova ja "ammattilehdistön" käyttämän "asiantuntijan" koulutus- ja kokemuspohja mahtaakaan oikein olla. Ainakin hänen johtamansa/johtamiensa yritysten tutkimustulokset ovat hyvin kaikkia esim. talotehtaita jotka hänen julkaisuissaan mainostavat hyvinkin tasapuolisesti "parhaita" mikä missäkin, ja millä ajankohdalla kulloinkin. Eli voisivat nämä ns. ammattijournalistitkin hieman tarkastella kriittisemmin näitä "asiantuntijoiden" taustoja ja lausuntojen yhteyksiä.
Toki osa on tuossakin kirjoituksessa asiaa, eli valtiovalta kyllä rankaisee pientalorakentajaa monin keinoin. Olisi kohtuullista esim. hyvittää omakotirakentajalle joka omaksi asunnoksi talon rakennuttaa, hyvittää esim. valmistumisen jälkeisen 3-5 vuoden ajalla hyvittää maksettu Alv;t rakennuttajalle palkkaverotuksessa.

4

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joppe2

      Nyt on kyllä tainnut mennä munat ja mämmit sekaisin.

      Luin itsekin kyseisen Meidän Talo -lehdessä
      olleen jutun. Siinä kyllä puhuttiin pienrakentajien
      kannustamisesta ja pienrakentamisen huimasta verotuksesta. Pimeästä työstä ei puhuttu yhtään
      mitään.

      • ragnar

        tähänkin saakka ovat ns. tee-se-itse-miehet porskuttaneet kun ovat muka itse tehneet.


    • Sami

      Katsoin joskus firman tietoja ja näytti vähän perheyritykseltä... hallituksen jäsenillä sama sukunimi.

    • pimeä isäntä

      pimeesti tehdää lähes 70%

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe