vanhanen haluaa aina vaan jatkaa pääministerinä.
Paula panee hanttiin.
Paula panee hanttiin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pääministeriksi parenpaakaan löytyisi.
Kanki-Kaikkonen.
vaikka kuinka paljon muitakin, keskustalla on suomessa eniten jäseniä.
kirjattu kepujen jäseniksi.
Myös sittiset.
tavalliset ihmisetkin, me matti ja maija meikäläiset.
Suomen toiseksi suurimmasta maitopitäjästä olisi rehti ja rehellinen poliitikko vaikka pääministerin virkaan!
mää oon päätyny päinvastaseen havaintoon.
kauhistuvan hänen vallanahneuttaan.
Puukottavatko pianki selekään?
kokoomukseen
puhuu.
Eli liki kaksi eduskuntakautta.
On siinä monella kepulaisella sietämistä ja
Suomen kansalla kärsimistä,
jos tuo toteutuu.