Olen aina ihmetellyt, miten jotkut voi pitää päänsä kylmänä uusille asioille ja miten he osaavat puolustaa itseään kiusaamistilanteissa...mä en nimittäin siihen pysty. Jos joku huutaa kaikkien kuullen mulle jotain ilkeetä, punastun ja en ole huomaavinaankaan. Kunpi on parempi, huutaa takaisin vai vaieta? Olen pohtivainen tyyppi, tarkkailen mieluummin itseäni kuin muita. Kirjoitan runoja jotka liittyvät minun elämääni. Vihaan olla kaikkien keskipiste. Kuitenkin jossain ajatuksissani haluaisin olla huomattu ja pidetty. Tiedän että on turhaa ja raukkamaista rypeä itsesäälissä ja vihaankin itseäni juuri sen takia. Minulla on kaksi ystävää, joita en ymmärrä. He juttelevat ja nauravat toisilleen, ihan kuin olisin jäljessä niiden jutuista. Olen poissaolevan tuntuinen, ajattelen että "olkoon kahestaan..." ystäväni on muuttunut paljon. Hänestä on tullut itsevarmempi ja sosiaalisempi mutta minä en ole muuttunut yhtään. Olen edelleen se herkkä nössö naapurintyttö. Nyt olen ammattikoululla ja en tutustu uusiin ihmisiin en millään. Ajattelen, pitäsköhän mun jutella niille vai ei. Päässä pyörii että joo mutta lopputulos on ei. Pelkään, että jos en tutustu kehenkään se vaikeuttaa opiskeluani. Jos on ryhmätöitä teen sen mikä pitää tehdä, mutta se juttelu jää sitten siihen. Tiedän että on turhaa valittaa tällasista asioista kun muilla elämä on paljon huonomminkin. Mutta halusin vain purkaa tän pahan olon tähän. Mua hävettää kun köyhät lapset maailmalla ovat nälänhädässä ja maailmassa tapahtuu kauheita rikoksia, sotaonnettomuuksia ja mä selittelen täällä tällaisesta mitättömästä asiasta, joten anteeksi.
Vihaan itseäni...
ShiningMoon
7864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mulla on sama juttu...
tai ei enää niin pahana mitä vielä vuosi sitten...
otin itseäni niskasta kiinni ja tapasin uusia ihmisiä.Ja löysin oman rakkaan. Nyt alkoi koulut...olen paniikissa.
Olen menossa ammattikouluun välivuoden jälkeen.
Jännittää kamalasti. Miten selviän?
Esiintymis- tilanteet yritin yläasteellakin välttää aina niin hyvin kun pystyin...tein mitä tahansa muuta. Minäkin vihaan itseäni tuon takia.
Kerran yllätyin, kun oli pakko pitää esitelmä parin muun ihmisen kanssa ja kun tuli minun vuoroni lukea osuuteni, se ei ollutkaan niin kamalaa mitä luulin ja todella pystyin siihen.
olin ylpeä itsestäni. Nyt jännitän uutta koulua ja uusia ihmisiä. Vuosi on pitkä aika.
Onko neuvoja? En haluaisi yläaste- helvettiä takaisin. Haluan muuttua ja tuntea itseni ihmiseksi.
joo mä oon nyt kans ammattikoulus...
mut sillo ku olin viel ala-asteel ajattelin kans sillee et kannattaisko jutella jotain vai ei ja vastaus oli aina ei en uskaltanut yksinkertasesti, en tiedä miks.mut ylä-asteelle tullessani jotenkin rohkenin ja yritin todella ja onnistuin !kyl sunki kannattas kokeilla joskus ja kato vaik mitä tapahtuu ,et kyl takuulla ainakaa kuole ja suraavalla kerralla se ei luultavasti ole enää niin vaikeeta.
mä vihasin koko ylä-asteen kans itteeni ja se teki todella pahaa varsinki ysiluokka oli mulle aika rankkaa aikaa=(.en haluis sitä kellekkää!!
nyt oon vaa yrittäny hyväksyy itteeni sellasena ku oon vaikka se on välil aika vaikeeta!mut kyl se varmaa täst kuha vaa ei lakkaa yrittämästä!!!
juu no mul on ollu kans tota esiintyis pelkoo pelkäsin ihan sairaasti...mä inhosin meijän luokkaa ja se pahensi asiaa.
no nyt ku oon ammattikoulus ja porukka on vaihtunut ni on jotenki paljo vapautuneempi olo ja mä en myöskää haluis koskaa enää sitä ylä-aste helvettiä!!
Minunkin on/oli vaikea tutustua ihmisiin. olen hyvin sulkeutunut ja inhoan itseäni; ajattelen että muut ihmiset ovat "ylempi" arvoisempia kuin minä, joka ei tietenkään ole totta, koska kaikki ihmisethän ovat samanarvoisia, mutta minä en sitä kuitenkaan voi uskoa. en osaa oikeastaan jutella ihmisten kanssa, varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa kekusteleminen on hyvin vaikeaa.
viime kesänä opin, ettei ihmisiin voi tutustua ellei itse tee aloitetta; ei mikään tapahdu itsestään. tajusin sen ulkomailla, kun menin juttelemaan eräälle suomalaisella pojalle. hän sanoi, että oli myös ajatellut, että tulisi juttelemaan minulle, muttei ollut "uskaltanut". ilman minun ns. rohkeaa aloitetta en olisi tutustunut tähän kyseiseen ihmiseen.
minulla alkoi lukio tänä syksynä eikä siellä oikeastaan ollut paljon tuttuja, joten otin itseäni niskasta ja menin juttelemaan ihmisille. näin tutustuin uusiin ihmisiin, muuten viettäisin aikaa koulussa melkein yksin.
tällä halusin sanoa sen, että mene ihmeessä tutustumaan ihmisiin, ota itseäsi niskasta kiinni; et voi menettää mitään! elämä ei voi olla kovin hauskaa ilman ystäviä ja kavereita!
Nyt on mieli vähän parempi :)
Kuulostat ainakin tuon tekstin perusteella fiksulta... älä vihaa itseäsi. Ei kukaan ole sitäpaitsi täydellinen, mutta ei se sitä tarkoita että pitäisi vihata=tuhota itseään.
Mä oon ollu kans suunnilleen koko ikäni tosi ujo (koulukiusauksen ja muun sellasen takia). Oon nyt ammattikoulussa ja oisin varmaan taas vetäytyny syrjään ja alkanu juokseen ihmisiä karkuun mut yks tyttö sai mut ainakin vähän avautuun ja piristyyn (Kiitos!!) ja nyt mä en oo enää ihan niin ujo. Toivottavasti säkin saat lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Tsemppiä!=)
mulla on JUST ihan sama juttu! :)