Mitä piditte U2-osiosta?

Eli mitä piditte osasta jossa U2 esiintyi maanantaina? Jakso uusitaan sunnuntaina. Ohjelmahan kestää vain kolme varttia mutta silti itselle oli melkoinen pettymys ettei U2:sta mainittu asioita kovinkaan laajasti, ZooTV sai ihan oikeutetusti huomiota, mutta jotenkin vähättelevän sävyn sain ohjelmasta tai sitten en vain osannut katsoa sitä neutraalisti..

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000001267&posting=22000000034120766
14642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo, kyllä U2 aika pienessä osassa oli verrattuna muihin bändeihin. Kyllä ZooTV:tä olisi voinut esitellä laajemmin. Sehän on kuitenkin kaikkien aikojen konserttikiertue, niinkuin yksi kriitikko kyseissä ohjelmassa totesi. Ohjelman jälkeen teki mieli pistää ZooTV:n DVD pyörimään.

Äänestä
  • kertoa tarkemmin. Olisi pitänyt laskea vähän kuinka paljon muiden artistien esittelylle annettiin aikaa niin olisi voinut verrata.

    Oikeastaan mulle jäi sarjan näkökulmasta vähän sellainen kuva että U2 on merkittävä bändi vain ZooTV:n ja live-esiintymistensä ansiosta. Että ihan kuin se pelkkä show olis vaan se juttu, biiseistä ei niin väliä. Ja ketään U2:n jäsentä ei oltu haastateltu tai ne haastattelut ei ollu ainakaan päätyny mukaan.

    Se yksi kriitikkohan sanoi siinä lopuksi ettei U2 välttämättä ole maailman paras rockbändi mutta ainakin maailman paras stadionrockbändi mut makuasioitahan nämä on.

    Tosin eikös Led Zeppelin joka aloitti tuon osan ohitettu aika nopeasti jota myös ihmettelin? Saas nähdä kun tää on brittien tekemä sarja että kun parin viikon päästä tulee jakso brittirokista, kuinka paljon Oasista ja Bluria hehkutetaan. Olihan Oasiksella hetkensä, mutta se hetki ei ollut kovin pitkä.

    Äänestä

  • 7 ages of rock kirjoitti:

    kertoa tarkemmin. Olisi pitänyt laskea vähän kuinka paljon muiden artistien esittelylle annettiin aikaa niin olisi voinut verrata.

    Oikeastaan mulle jäi sarjan näkökulmasta vähän sellainen kuva että U2 on merkittävä bändi vain ZooTV:n ja live-esiintymistensä ansiosta. Että ihan kuin se pelkkä show olis vaan se juttu, biiseistä ei niin väliä. Ja ketään U2:n jäsentä ei oltu haastateltu tai ne haastattelut ei ollu ainakaan päätyny mukaan.

    Se yksi kriitikkohan sanoi siinä lopuksi ettei U2 välttämättä ole maailman paras rockbändi mutta ainakin maailman paras stadionrockbändi mut makuasioitahan nämä on.

    Tosin eikös Led Zeppelin joka aloitti tuon osan ohitettu aika nopeasti jota myös ihmettelin? Saas nähdä kun tää on brittien tekemä sarja että kun parin viikon päästä tulee jakso brittirokista, kuinka paljon Oasista ja Bluria hehkutetaan. Olihan Oasiksella hetkensä, mutta se hetki ei ollut kovin pitkä.

    Ihmettelin samaa että miksei ollut U2:sen bändien jäsenten haastatteluja mukana ollenkaan. Ja kyllä ittellekin jäi vähän sellainen maku että U2:nen sivuutettiin nopeasti ohi. Esimerkiksi Bruce Springteenistä oli pitkä historiikki. Ehkä tämä oli jotain brittien dissausta U2:sta kohtaan tai jotain...

    Äänestä

  • Zooropaman kirjoitti:

    että U2sta näytettiin paljon ja kehuttiin, jopa loppukuviinkin pääsivät

    Sen sijaan BonJovi ja Guns'n'roses dissattiin pelkkänä "massiivisuutta ilman mitään sisältöä" heitolla

    Ehkä olisivat voineet kertoa vähän enempi alkuajoistakin, kaikkien aikojen ensimmäistä stadion konserttia (Elvis) ei edes mainittu ja Beatlesien suuret stadion konsertitkin ohitettiin pikavauhdilla, samoin Led Zeppelinin 70-luvun alun sen aikaisille yleisöennätyksille

    "Ihmettelin samaa että miksei ollut U2:sen bändien jäsenten haastatteluja mukana ollenkaan."

    Olen varma ettei heitä edes haastateltu. Ja toisekseen uskon että jos U2:lta pyydettiin haastattelua, he eivät siihen suostuneet. Miksikö?

    U2 on aina ollut todella tarkka imagostaan ja se on uransa aikana määrätietoisesti luonut itsestään kuvaa "maailman ykkösbändinä". Olette varmasti huomanneet, että kuka tahansa ei pääse tekemään U2:sta kirjaa tai dokumenttia.

    Itseasiassa jos olen ymmärtänyt oikein, niin jollei jotain televisiokanavien tekemiä U2-spesiaaleja lasketa mukaan, kaikki mini- tai normaalikestoiset dokumentit bändistä ovat harvinaisia ja niistäkin peräti jokainen taitaa olla U2:n oman firman tuotantoa. Korjatkaa jos tämä tietoni on väärä.

    Tällä tavalla bändi haluaa varmistaa, että kun joku katsoo heistä kertovaa dokumenttia, siinä käydään tarpeeksi asioita läpi ja oikealla tavalla. Tämä tietenkin on siinä mielessä huono juttu, että bändistä ei kuulla kovin värikkäitä kommentteja hyvässä tai pahassa ja lopputulos voi siten jäädä tasapaksuksi.

    Onko muuten MTV tai vastaava musakanava koskaan tehnyt mitään spesiaalijaksoa tai dokumenttia U2:sta? Jos joku tietää mistä näitä saisi koneelle ladattua laittakaa linkkiä!

    MTV3:n taannoinen musiikkiohjelma Jyrki käytti ulkomaisena materiaalilähteenään (olisiko ollut kanadalaisen) Much Music-kanavan (vai oliko se Much More Music) tekemiä ohjelmia. Muistan nähneeni näitä spesiaalijaksoja ainakin Madonnasta ja Rolling Stonesta, joista ainakin viimeksimainitusta oli tehty muistaakseni kaksi jaksoa johtuen bändin pitkästä urasta.

    Äänestä

  • että jotta kirjoitti:

    En ohjelman aikana odottanut Gunnareita koska siitä ei ollut mitään mainintaa missään mutta yllätyin siitä, ettei Gunnareita noteerattu ollenkaan positiivisessa mielessä. Sarja on kyllä todella hyvä mutta tässä taas nähdään se että makuasioista on aina kyse.

    Bon Jovi on kyllä rokkia mutta en kyllä bändiä pidä kovinkaan vakavastiotettavana.

    "Ehkä olisivat voineet kertoa vähän enempi alkuajoistakin, kaikkien aikojen ensimmäistä stadion konserttia (Elvis) ei edes mainittu"

    En tiennytkään että Elvis on stadionkeikkoja tehnyt vai tarkoitatko sitä Honolulusta tehtyä konserttia joko lähetettiin satelliitilla useisiin maihin?

    "ja Beatlesien suuret stadion konsertitkin ohitettiin pikavauhdilla"

    Niistä ei tosiaan paljon puhuttu mutta toisaalta monet musiikkikriitikotkin laskevat Beatlesin popbändiksi rokin sijasta.

    "samoin Led Zeppelinin 70-luvun alun sen aikaisille yleisöennätyksille"

    Itse ihmettelin sitä että Led Zeppelin yleensäkin ohitettiin kovin äkkiä.

    "Though Sick's Stadium was primarily a baseball venue, it also occasionally held other events, including rock concerts — most famously, an Elvis Presley concert on September 1, 1957, (the first concert to be held at a major outdoor stadium) which was attended by a young Jimi Hendrix. Hendrix himself later performed at the stadium, as did Janis Joplin."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Sick's_Stadium#Concerts_and_other_events

    Äänestä

  • 7 ages of rock kirjoitti:

    "Ihmettelin samaa että miksei ollut U2:sen bändien jäsenten haastatteluja mukana ollenkaan."

    Olen varma ettei heitä edes haastateltu. Ja toisekseen uskon että jos U2:lta pyydettiin haastattelua, he eivät siihen suostuneet. Miksikö?

    U2 on aina ollut todella tarkka imagostaan ja se on uransa aikana määrätietoisesti luonut itsestään kuvaa "maailman ykkösbändinä". Olette varmasti huomanneet, että kuka tahansa ei pääse tekemään U2:sta kirjaa tai dokumenttia.

    Itseasiassa jos olen ymmärtänyt oikein, niin jollei jotain televisiokanavien tekemiä U2-spesiaaleja lasketa mukaan, kaikki mini- tai normaalikestoiset dokumentit bändistä ovat harvinaisia ja niistäkin peräti jokainen taitaa olla U2:n oman firman tuotantoa. Korjatkaa jos tämä tietoni on väärä.

    Tällä tavalla bändi haluaa varmistaa, että kun joku katsoo heistä kertovaa dokumenttia, siinä käydään tarpeeksi asioita läpi ja oikealla tavalla. Tämä tietenkin on siinä mielessä huono juttu, että bändistä ei kuulla kovin värikkäitä kommentteja hyvässä tai pahassa ja lopputulos voi siten jäädä tasapaksuksi.

    Onko muuten MTV tai vastaava musakanava koskaan tehnyt mitään spesiaalijaksoa tai dokumenttia U2:sta? Jos joku tietää mistä näitä saisi koneelle ladattua laittakaa linkkiä!

    MTV3:n taannoinen musiikkiohjelma Jyrki käytti ulkomaisena materiaalilähteenään (olisiko ollut kanadalaisen) Much Music-kanavan (vai oliko se Much More Music) tekemiä ohjelmia. Muistan nähneeni näitä spesiaalijaksoja ainakin Madonnasta ja Rolling Stonesta, joista ainakin viimeksimainitusta oli tehty muistaakseni kaksi jaksoa johtuen bändin pitkästä urasta.

    Tälläinen löytyy youtubesta. Laittaa hakusanaksi U2 does much, niin löytyy. Tämä ei ole mikään dokumentti mutta U2:nen on vieraana kyseisessä ohjelmassa. Silloin elettiin vuotta 2001.

    Äänestä

  • Zooropaman kirjoitti:

    Tälläinen löytyy youtubesta. Laittaa hakusanaksi U2 does much, niin löytyy. Tämä ei ole mikään dokumentti mutta U2:nen on vieraana kyseisessä ohjelmassa. Silloin elettiin vuotta 2001.

    Katsonkin saman tien.

    Äänestä

  • Ilmeisesti ekana kirjoitti:

    "Though Sick's Stadium was primarily a baseball venue, it also occasionally held other events, including rock concerts — most famously, an Elvis Presley concert on September 1, 1957, (the first concert to be held at a major outdoor stadium) which was attended by a young Jimi Hendrix. Hendrix himself later performed at the stadium, as did Janis Joplin."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Sick's_Stadium#Concerts_and_other_events

    mitenkään hyvä ja osa yleisöstä ei kuullut mitään musiikista. Käsittääkseni samasta syystä Beatles aikoinaan lopetti stadionkeikat.

    Äänestä

POPmart kiertue oli kyllä ZooTvtä vieläkin isompi ja kauniinpi ja yhtenäisempi kiertue. Ja puuttu dokumentista kyllä muutkin mega konsertit, esim pink floyd 90-luvulla ja rollarit.

No olihan vertico-kiertuellakin muutamia stadion konsertteja.

Äänestä
  • valinta, koska ZooTV oli aikoinaan jotain täysin uutta stadionkiertueissa. Olihan myös Popmart maailman suurimmalla videoruudullaan ja jättimäisillä lavakoristeillaan jotain täysin uutta, mutta ZooTV muistetaan siitä että se uudisti konserttien vertailupohjan. Eihän sarjassa ollut aikaa käydä joka artistin useita kiertueita läpi.

    Äänestä

  • 7 ages of rock kirjoitti:

    valinta, koska ZooTV oli aikoinaan jotain täysin uutta stadionkiertueissa. Olihan myös Popmart maailman suurimmalla videoruudullaan ja jättimäisillä lavakoristeillaan jotain täysin uutta, mutta ZooTV muistetaan siitä että se uudisti konserttien vertailupohjan. Eihän sarjassa ollut aikaa käydä joka artistin useita kiertueita läpi.

    Juu no ehkä zoo tv toi sitten video näytöt stadionille , että olihan se sillon ihan näyttävä, nykään jo vanhanaikainen avaruusasema.

    Äänestä

  • oma näkemys vaan kirjoitti:

    Juu no ehkä zoo tv toi sitten video näytöt stadionille , että olihan se sillon ihan näyttävä, nykään jo vanhanaikainen avaruusasema.

    paljon siihen miten siihen liittyvään kiertueeseen suhtaudutaan tai miten se myöhemmin muistetaan. Achtung baby uudisti U2:n enemmän tai vähemmän täydellisesti. Sen vuoksi albumiin sisältyy ylimääräistä taikaa ja nostalgiaa toisin kuin esim. Zooropaan tai Popiin.

    Mielestäni Achtung Baby ei ole tasavahva levy ja siksi kummastelen ihmisiä joiden mielestä kaikki sen biisit ovat hyviä. Onhan levy täynnä hyviä biisejä mut siellä on myös liian monta pitkäveteistä kappaletta jotka vaan jahkailee alusta loppuun eikä sisällä oikein mitään erikoista.

    Pop oli varsin hyvä levy, joskin osa kappaleista
    oli sellaisia etteivät ne oikein taipuneet stadionsoittoon hyvin. Pop on enemmän tunnelmallisempi ja pienelle klubille sopivampi levy. Stadionrokkikappaleet puuttui Popilta (MOFO:n liveversio on vain kalpea varjoa albumiversiosta koska kappaletta oli varmasti mahdoton siirtää toimivasti livemuotoon) mutta sehän ei tarkoita että levy olisi huono.

    Pidän Popia ainakin 2. parhaana bändin levynä jos ajatellaan levyä kokonaisuutena. Joo, siltä levyltä ei löydy ehkä yhtä monta klassikkoa niinku Joshua treeltä mut toisaalta jälkimmäinen levy on tosi epätasainen, levyhän notkahtaa pahasti puolenvälin jälkeen. Popilla taas ei ole yhtäkään heikkoa lenkkiä, sitä kuunnellessa ei tarvitse hyppiä kappaleiden yli mikä on todella harvinaista koska melkein jokainen maailmassa tehty levy on sellainen että sieltä löytyy useita heikkoja täytebiisejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

7 ages of rock kirjoitti:

Eli mitä piditte osasta jossa U2 esiintyi maanantaina? Jakso uusitaan sunnuntaina. Ohjelmahan kestää vain kolme varttia mutta silti itselle oli melkoinen pettymys ettei U2:sta mainittu asioita kovinkaan laajasti, ZooTV sai ihan oikeutetusti huomiota, mutta jotenkin vähättelevän sävyn sain ohjelmasta tai sitten en vain osannut katsoa sitä neutraalisti..

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000001267&posting=22000000034120766

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu