Maalämöstä

25 vuota siten yksi mies laittoi maalämmön putket peltoon ja katolle pari kolme kerääjää aurinkolämmölle.Kun kerääjien lämpö ylitti maan lämpötilan niin vesi kiersi kenoista maan kautta pumpuille samalla myös palauttaen peltoon lämpöä niin että se oli jo sula paljon ennen naapurin peltoa ja syksyllä maa ei jäähtynyt niin nopeasti.En tiedä käytettiinkö kerääjien vettä kesällä suoraan kuumaan veteen mutta se olisi mahdollista.Laitteiston hyötysuhde oli kuitenkin hyvä.Silloin kun porataan reikä peruskallioon käytetään ydinvoimaa koska kallio lämpiää uraanin hitaan hajoamisen johdosta.Kenno systeemi sopii hyvin maatasossa olevaan järjestelmään.Tämä yhdistettynä lattialämmitykseen olisi hyvä .Olen seurannut 300 m2.rakennusta ja koskaan lattiaan ei ole mennyt juurikaan yli 21c.vettä.peruslämmön ollessa 18-20c.
7690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hieman tuntuu kalliilta toteuttaa nykyhinnoilla, mutta varmasti toimii tuokin. Maalämmitys on hieman kallis rakentaa. Tuossa yksi kaveri hankki juuri vesikiertoisen pellettitakan, varaajan ja perään laittanee aurinkokennot katolle. Perusteena oli, että hänellä ei ollut pannuhuonetta koska ennestään oli pelkkä sähkölämmitys vesikiertoiseen järjestelmään. Aurinko lämmittää hänellä osan aikaa ja lisäksi kantaa säkistä pellettiä, varalla sitten sähkövastus. Tässä yksi vaihtoehto tämäkin.

Äänestä
  • Kyllä tuota on kokeiltu oikein mittauksien kera. Lopputulos oli, että vaikka lämpöä ladattiin maahan koko kesä, ei sitä saatu sieltä yhtään paremmalla hyötysuhteella ulos talvella kuin normaalijärjestelmissä.

    Äänestä

  • ja kokeiltu kirjoitti:

    Kyllä tuota on kokeiltu oikein mittauksien kera. Lopputulos oli, että vaikka lämpöä ladattiin maahan koko kesä, ei sitä saatu sieltä yhtään paremmalla hyötysuhteella ulos talvella kuin normaalijärjestelmissä.

    Aurinko kennojen ongelma on tuo matala lämpö aikaisin keväällä ja syksyllä ja ilmalämpöpumput taitaa syrjäyttää maalämpöä kun laitteet kehittyy.Katselin tuolla eräässä näyttelyssä sellaista pientä porin-matin kukoista ja näköistä pelletti takaa, onko kokemuksia,siinä oli lasiluukku ja toimi kuin lämpöpuhallin.

    Äänestä

  • JA AURINGOSTA kirjoitti:

    Kyllä nuo käytännön ihmiset sanovat, että pimeys on aurinkolämmön pahin ongelma ja lämpöä syntyy kun aurinko paistaa. On nuokin senverran kehittyneet tekniikaltaan.
    Tuolla lämmön maahan kierrättäminen lienee jonkinverran lyhytaikaista vaikuttamista, mutta eihän se kulutakkaan energiaa kuin kiertovesipumpun verran, jotenka en sanoisi että "ei yhtään vaikutusta" jos putkisto on valmiina. Nuo ilmakompressorit ovat käytännössä vielä hullumpaa teknikkaa kun talvella pumpataan pakkasesta ja lumihangesta lämpöä, on se kuitenkin hyvä suorasähkön säästökeino. On kuitenkin vähän niinkuin "torttua tortun päällä" systemmi tuo aurinkolämpö ja maalämpö yhdessä.
    Noita pellettitakkoja puhaltimella löytyy montaa merkkiä on parempaa ja huonompaa ja enemmän näitä jälkimmäisiä. Jos haluat tietää enemmän niin kysy lisää asiantuntijoilta joista yhden löydät mm sivulta http://www.takkatohtori.fi kautta.

    Äänestä

  • kun paistaa kirjoitti:

    KIITOS hyvästä linkistä .Pelletien hinnatkin löytyi googlesta helposti.Se että aurinkokenon vesi piti ajaa maan kautta ei ensisijaisesti lämmittänyt maata talveksi vaan vesi olisi ollut liian lämmintä suoraan lämpöpumpulle mutta liian kylmää keskuslämpöön .Siksi lattialämmitys voisi hyödyntää kennoja parhaalla mahdollisella tavalla koska lattia lämmityksen vesi tuskin koskaan ylittää 25c.Jos tekisi katon 45 asteen kaltevuuteen ja etelään päin ja kattaisi sen kennoilla ja nostaisi lämpöä pumpun avulla silloin kun se olisi tarpeen niin se toimisi jo pienillä pakkasillakin .Kenot voisi ehkä korvata tummalla aaltopeltikatolla kun poimujen alle voisi pistää putkiston.Muina aikoina voisi käyttää vaikka linkissä olutta vesikiertoista pellettitakkaa.kyllä Pelle Pelottomalla on ideoita riittää kehitystyössä ja varmasti hyvä tulee.

    Äänestä

  • kun paistaa kirjoitti:

    Kyllä nuo käytännön ihmiset sanovat, että pimeys on aurinkolämmön pahin ongelma ja lämpöä syntyy kun aurinko paistaa. On nuokin senverran kehittyneet tekniikaltaan.
    Tuolla lämmön maahan kierrättäminen lienee jonkinverran lyhytaikaista vaikuttamista, mutta eihän se kulutakkaan energiaa kuin kiertovesipumpun verran, jotenka en sanoisi että "ei yhtään vaikutusta" jos putkisto on valmiina. Nuo ilmakompressorit ovat käytännössä vielä hullumpaa teknikkaa kun talvella pumpataan pakkasesta ja lumihangesta lämpöä, on se kuitenkin hyvä suorasähkön säästökeino. On kuitenkin vähän niinkuin "torttua tortun päällä" systemmi tuo aurinkolämpö ja maalämpö yhdessä.
    Noita pellettitakkoja puhaltimella löytyy montaa merkkiä on parempaa ja huonompaa ja enemmän näitä jälkimmäisiä. Jos haluat tietää enemmän niin kysy lisää asiantuntijoilta joista yhden löydät mm sivulta http://www.takkatohtori.fi kautta.

    Kiitos linkistä se oli asiaa valaiseva .Maalämpösysteemissä vettä ei johdettu kenoista maahan maan lämmittämiseksi vaan siksi että vesi olisi ollut liian kuumaa pumpulle ja liian kylmää keskuslämpöön Laitteistoa voisi kehittää siten että jos on aaltopeltikatto etelään päin niin poimujen alle voisi työntää muoviputkia jolloin putket lämpiäisi silloinkin kun olisi pieni pakkanen .Lämpöpumppu hyödyntäisi sen,Kun veden lämpö ylittäisi 21 c. se kelpaisi jo sellaisenaan lattialämmitykseen.Muina aikoina voisi käyttää linkissä ollutta pellettitakkaa ,Pelle Peloton ideoi kyllä näillä itselleen halvalla toimivan lämmityksen.tukeekohan näitä 2 vai ei kun on ruuhkaa

    Äänestä

  • JA AURINGOSTA 2 kirjoitti:

    Lueskelin Porilaisen "pelle pelottoman" ratkaisua jossa talo oli toteutettu kokonaan ilman sähköliittymää. Aurinkokennot oli kiinnitetty lähes pystysuoraan seinään ja yläpuolella oli räystäs suojaamassa keskikesän auringonpaisteelta ylikuumentumisen välttämiseksi, eli kohtuus kaikessa. itse laittaisin kyllä kunnon tehdastekoiset paneelit niin lämpö tulisi paremmin hyödyksi ilman kompuroita. Lämpö suoraan vaikka vain 300 litran varaajaan ja sieltä sitten lämpö pattereihin. Ja jos aurinko ei riitä niin esimerkiksi vesikiertoinen pellettitakka käynnistyy automaattisestai. Tuo varaaja vain pitää olla tarkoitukseensa sopivaa tyyppiä, eli aurinkonestekierukka ja käyttövesi samassa paketissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ja auringosta kirjoitti:

25 vuota siten yksi mies laittoi maalämmön putket peltoon ja katolle pari kolme kerääjää aurinkolämmölle.Kun kerääjien lämpö ylitti maan lämpötilan niin vesi kiersi kenoista maan kautta pumpuille samalla myös palauttaen peltoon lämpöä niin että se oli jo sula paljon ennen naapurin peltoa ja syksyllä maa ei jäähtynyt niin nopeasti.En tiedä käytettiinkö kerääjien vettä kesällä suoraan kuumaan veteen mutta se olisi mahdollista.Laitteiston hyötysuhde oli kuitenkin hyvä.Silloin kun porataan reikä peruskallioon käytetään ydinvoimaa koska kallio lämpiää uraanin hitaan hajoamisen johdosta.Kenno systeemi sopii hyvin maatasossa olevaan järjestelmään.Tämä yhdistettynä lattialämmitykseen olisi hyvä .Olen seurannut 300 m2.rakennusta ja koskaan lattiaan ei ole mennyt juurikaan yli 21c.vettä.peruslämmön ollessa 18-20c.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu